Tämän ristipistotyön kanssa ollaan jo puolivälissä värien suhteen - kuudesta väristä siis kolme kokonaan valmiina. Pistojen määrän puolesta puoliväli on jo reippaasti ylitettykin.
Laitoin taas edellisen ja uuden kuvan peräkkäin, jotta nähdään miten edistystä tapahtuu. Ensimmäinen kuva on reilun viikon takaa ja jälkimmäinen kuva eilisillalta. Kaikista hassuimmalta tuntui pistellä noita korvan yksityiskohtia, koska juuri edellisiltana olin puhdistanut tuota samaista korvaa, ja ristipistotyöhön on yllättävän hyvin tallentunut tutut yksityiskohdat. Aiemminhan tuossa korvassa ei juuri pistoja ollutkaan.
Seuraava päivitys tästä työstä tulee varmasti aika piankin, sillä seuraava värialue on reilusti pienempi kuin edelliset, ja ehdin siitä suuren osan eilen illalla pistelläkin.
Huomasin muuten, että tuohon kankaaseen oli tullut likaa, joka näyttää ihan lyijykynän "pölyltä". Minähän väritän lyijykynällä aina mallista sen kohdan, jonka olen pistellyt (en tee tätä kylläkään läheskään kaikissa töissä, mutta tässä on ihan pakko tehdä), joten siitä mallista varmaan on tarttunut pölyä työhön. No, laitetaan pesuun sitten, kun pistely on valmiina!
Hyvää päivänjatkoa sinulle!
Heipä vaan!
Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)
torstaina, lokakuuta 18, 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei hei!
Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)
Mahtava edistysaskel viikossa.
VastaaPoistaMinullekin tulee mieli kaivaa keskeneräinen pistelyni tuota katsellessa.