Olen pyrkinyt ottamaan sen linjan, että käsityöt ovat minun harrastukseni, eivät työni. Syy, miksi teen käsitöitä, on ensisijaisesti se, että rentoudun käsitöiden parissa ja haluan nauttia siitä mitä teen. Yleensä nautin käsitöistä silloin, kun tunnen tekeillä olevaa työtä kohtaan intohimoa ja suurta halua saattaa se valmiiksi. Hyvin usein käsityöni tulevat itselleni, ne ovat "minun värisiäni" tai "minun näköisiäni". Joskus taas motivaationa on joku kiva lanka, jota haluan testata, vaikkei se olisikaan ihan minun näköiseni - silloin käsityö saattaa päätyä jollekulle muulle kuin itselleni. Mutta silloinkin se käsityö on jollakin tavalla minun tekemäni näköinen. Vaikka pohjalla on halu ilahduttaa toista ihmistä, niin täytyy siinä tekemisessä olla jotain muutakin inspiroivaa, kiva malli vaikkapa.
Tilaustöistäkin voi ajatella tietysti, että ilahdutan siinä toista ihmistä tekemällä hänelle jotain, jonka hän itselleen haluaa. Mutta entä jos en koe mielekkääksi tehdä sitä, mitä toinen on tilannut? Ilahduttaako saajaa oikeasti sellainen työ, jonka toinen on vääntänyt hammasta purren vain siksi "kun nyt tuli luvattua"? En jotenkin voi uskoa, että ketään voisi ilahduttaa sellainen käsityö, jonka tekemisessä ei ole ollut sydän ja tekemisen ilo mukana.
Toki joskus teen pyynnöstäkin jotain. Mutta onko kaikkiin pyyntöihin vastattava "kyllä"? Vai voiko joihinkin pyyntöihin vastata "kyllä" ja toisiin "ei"? Olen huomannut, että jos minulta joku ihan ventovieras tai vaikkapa blogin kautta tuttukin lähestyy sähköpostilla, on kenties käynyt lukemassa blogiani, ja pyytää että tekisin hänelle sitä ja sitä - sellaisiin sanon ehdottomasti ei. Lähisukulaiset ovat ihan eri asia, heidän pyyntöjään saatan harkita. Mutta aika moneen oman lapseni pyyntöönkin olen sanonut ei, sillä enhän ehtisi mitään muuta tekemäänkään kuin virkkailemaan hänelle "älki pöötsejä", jos toteuttaisin kaikki hänen toiveensa. Toiset hänen pyyntönsä ovat sellaisia, että saan heti kiinni idean päästä ja alan tekemään. Toisiin en syty lainkaan, ja ne kyllä jäävät tyystin tekemättä. Ei äitikään kaikkea osaa eikä jaksa.
Pyyntöihin tulee herkemmin vastattua myönteisesti, jos on selkeästi joku malli, jonka tekemistä minulta pyydetään, ja jos se on sellainen, jonka olen ennenkin tehnyt ja todennut nopeaksi ja mukavaksi tehdä. Isompia töitä (puserot, mekot...) en edes harkitse. Esimerkiksi kun tässä kesällä olin virkannut itselleni korvakorut ja lähisukulainen pyysi tekemään itselleen samanlaiset, niin sellaisen toteutin ihan mielelläni, koska tiesin varmasti osaavani tehdä sellaiset, ja tiesin myös, ettei niissä olisi edes iso vaiva. Tai kun siskontyttö näki mieheni päässä virkattuja kesäpipoja ja samaan aikaan virkkasin sytomyssyjä, ja sitten kun hän pyysi minua tekemään itselleen muutaman kesäpipon, niin tuumasin, että mikäpäs siinä, silloin oli muutenkin pipovaihde päällä.
Lähisukulaiset ja lähiystävät ovat muutenkin eri asemassa kuin vaikkapa nettituttavat tai hyvän päivän tutut tai työkaverit. On helpompaa tehdä toiselle ihmiselle, kun tuntee tämän hyvin ja tietää, mistä toinen tykkää ja mistä hän ilahtuu. Yleensä kuitenkin hyvin läheiselle ihmiselle teen mieluummin lahjaksi kuin ihan "tilaustyönä". Toiveita voi laittaa korvan taakse ja toteuttaa sopivan tilaisuuden tullen.
Muutenkin pidän vähän epämiellyttävänä ajatusta, että tekisin käsitöitä maksua vastaan, eli käytännössä "myyntiin". Vaikka olisikin kyse yksittäisestä käsityöstä eikä varsinaisesta myyntiin ja tuottoon tähtäävässä toiminnassa, niin silti rahan tullessa mukaan kuvioihin minulla iskee jarru päälle. Tämähän on nimenomaan harrastus, kun taas minulla on palkkatyö sitä varten, että saan siitä rahaa elääkseni. Harrastuksesta menee harrastamisen ilo, jos alan tehdä sitä maksusta. Ja jos käytän jotain valmista mallia, niin niiden käyttöhän ei ole sallittua kaupallisiin tarkoituksiin, ja minusta kaupallista on jo yhdenkin käsityön valmistaminen niin, että saan siitä vastineeksi rahaa. Omasta päästä minulla taasen harvemmin syntyy ideoita, eikä varsinkaan pyynnöstä synny mitään ideaa. Tässä tullaan taas siihen mistä jo kirjoitin, että jos minua pyydetään tekemään jokin sellainen käsityö, johon on olemassa valmis malli ja jonka olen joskus kenties jo toteuttanutkin, niin sen saatan suostuakin tekemään, mutta maksuahan sellaisesta ei saa ottaa, jos mallin on joku toinen suunnitellut. Korkeintaan ehkä materiaalikustannukset voisi maksattaa tilaajalla, mutta omasta työstä maksu ottaminen menee minusta jo kaupalliselle puolelle.
Sitten taas sellaiset pyynnöt lyövät täysin idealukon päälle, jos joku sanoo: "Näin yhdessä kaupassa sellaisen ja sellaisen jutun (sitten sitä kuvaillaan hetken aikaa tai näytetään kuva tms.), voisitko tehdä mulle samanlaisen. Maksan kyllä." Jos siihen ei ole mallia missään valmiina, ainoastaan kuva tai kuvaus valmiista tuotteesta, niin on aika työlästä alkaa itse miettimään ja selvittämään, miten sen voisi toteuttaa. (Tietysti, jos itse haluan itselleni tehdä jotain samanlaista, jota olen nähnyt kaupassa, niin se on sitten jo eri juttu, koska siinä on taas se itselle tekemisen motivaatio, josta kirjoitin jo aiemmin.) Viimeisin minulle tullut pyyntö on juuri tällainen. Myönnän, että olen pähkäillyt sen toteuttamista, ja periaatteessa se on sellainen pikkuesine, jonka tekemistä voisin harkita ihan itsellenikin. Mutta ainakaan tällä kertaan en ole keksinyt, miten saisin tehtyä edes lähellekään samanmoista, millaista minulta pyydetään, joten siihen meni sitten se inspiraatio ja motivaatio.
Ja oikeesti, jos joku on valmis maksamaan siitä, että joku tekee hänelle jotain samanlaista, jonka hän näki edellispäivänä kaupassa, niin miksei hän mene sinne kauppaan ja osta sitä haluamaansa juttua sieltä? Onko taustalla ajatus, että jos se on myynnissä kaupassa, niin siitä voi hyvin periä hintaa vaikka viiskymppiä, mutta jos sen tekee se yksi höperö nainen, joka kaivaa ne kutimensa esiin paikassa kuin paikassa, niin sen saisi jotenkin halvemmalla? ;)
Mietin sitäkin, että onko itsekästä kieltäytyä tilaustöistä? Eikö sitten oman harrastuksensa suhteen saa ollakin vähän itsekäs? Minähän teen tätä ensisijaisesti siksi, että saan siitä mielihyvää. Vai pitäisikö toisen ilahduttamisen mennä itsensä ilahduttamisen edelle?
Tällaisia pohdintoja näin perjantai-illan ratoksi. Pohdintojen taustalla ei ole mitään dramaattista, ainoastaan turhautuminen siitä, että jos sanoo "ei" ja perustelee sen joillakin yllämainituilla argumenteilla, niin sitten seuraavana päivänä pyydetään uudestaan jotain muuta ja vähän sillä varjolla, että kun se olisi vain ihan pieni.
Tätä blogia lukee moni käsityöharrastaja. Halusin nostaa aiheen esille siksi, että muut voisivat kertoa omia ajatuksiaan samasta asiasta. Sana on vapaa, olkaa hyvät ja klikatkaa itsenne kommenttilaatikkoon! :)
Hyvää viikonloppua!
Minä teen käsitöitä enimmäkseen lahjoiksi tai hyväntekeväisyyten ja välillä teen toki ittellekin jotakin. Nautin tekemisesta ja nimenoman siitä, että saan yllättää ja ilahduttaa ystäviä, läheisiä ja tuntemattomiakin käsitöilläni. Käskystä tai maksua vastaan en tykkää tehdä, koska silloin koen minäkin, että mukava harrastus muuttuu työksi. Sanon sen myös selvästi ja perustelen myös kyselijöille ja läheiset ja parhaat ystävät tietävatkin sen ja kunnioittavat toivettani. Käsintehtyjen neuleiden myyminen ei ole edes kovin kannattavaa- ei siitä kyllä kovin helpolla elantoa itselleen saa-tuntipalkka tahtoo väkiselläkin surullisen pieneksi.
VastaaPoistaMielestäni ei ole toki yhtään itsekästä kieltäytyä tilaustöistä, itse olen yrittänyt mennä sen mukaan mikä itelle tuntuu hyvältä ja mihin aika jne juuri silloin riittää. Itse aion perustaa lähiaikoina toiminimen ja myydä sen kautta omia tekeleitä (ja tietty omilla malleilla) pienimuotoisesti esim. joulumyyjäisissä, mutta tilaustöitä en kyllä aio ottaa vastaan.
VastaaPoistaJa sinähän ilahdutat muita jo myös paljon tämän blogin kautta jakaen omia kokemuksia, inspiraatiota ja ideoita. :) Eli kiitos siitä ja kivaa viikonloppua!
Mielenkiintoinen pitkä postaus. Minä koen myös vaikeaksi myydä mitään. Ajattelen, että kun olen työssä ja maksan verot työstäni tämä harrastus on harrastus. Tykkään eniten vaihtokaupoista ja niin olen täällä blogimaailmassa tehnytkin. ommellut vaikka jonkun neuletyöpussukan ja vaihtanut sen vaikka lankaan tai kerran kirjoneulelapasiin. Yhden työkaverin lapsille olen maksua vastaan kutonut sukkia, koska hän on pyytänyt. Muuten en halua myydä. Se ei vaan onnistu meikäläiseltä. Joskus joku on kysyyt, voinko ommella vaatteen hänelle. En misään nimessä halua ottaa sellaista niskoilleni. Nuormpana kyllä ompelin naapurinkin lapsille mekkoja ja muita kun äitinsä ihastelivat omien lasteni mekkoja, se oli jotenkin vaivatonta mutta jos joku on tuonut Kiinasta silkin ja pyytää minua tekemään siitä vaatteen lapsensa häihin karvat nousevat pystyyn ja olen suositellut kääntymään ompelijan puoleen. Olenhan kässän ope, en mikään ompelija! Samaa periaatetta kyllä noudatan koulussakin, ei sielläkään käsityönopettajan tarvi alkaa ompelemaan koulun verhoja!
VastaaPoistaMinäkin suhtaudun melko nihkeästi tilaustöihin. Rahaa vastaan en tee mitään, sillä kukaan ei ole taatusti valmis maksamaan ns. käypää hintaa käsityöstä ja euron tuntipalkkaa kohtaan on ihan turha ryhtyä mitään tekemään. Muutamalle lähisukulaiselle teen pyynnöstä sukkia, lapasia, pipoja jne., mutta heidän kanssaan toimii muutenkin YYA eli tavallaan se on vaihtokauppaa.
VastaaPoistaSen sijaan saatan tarjoutua tekemään (ilmaiseksi) jotakin, jota toinen tuntuu tarvitsevan. Minusta on mukava antaa ja teen niin paljon käsitöitä, etten ikimaailmassa tarvitsisi kaikkia lopputuotteita itse. Sitä paitsi haluan tehdä paljon sellaista, joille en edes keksisi käyttöä. Saatan tarjoutua tekemään jotakin aivan tuntemattomallekin, mutta se on omaehtoista tarjoutumista ja palvelee jotakin itsekästä tarvetta (saan tehdä jotain tiettyä juttua tai pääsen eroon jostain langasta jne.). Kyllä minullekin käsityöharrastus on nimenomaan itsekästä hyvän olon ajanvietettä ja niin sen pitääkin olla. Työ on sitten asia erikseen.
Hyvä kirjoitus. Samalla linjalla olen kanssasi. Minä sanon nykyään rohkeasti ei kun se tuntuu oikealta vastaukselta sydämessäni. Arki kahden pojan ja työn ohella on pakkojen ja rutiinien suorittamista. Minäkin teen käsitöitä juuri harrastuksen, rentoutumisen ja mielihyvän vuoksi. Se ei ole rahaan sidoksissa kuin sillä että materiaalit maksaa. Olenkin oppinut kertomaan kieltäytyessäni perusteluksi että käsityöt on rentouttava harrastukseni eli teen juuri sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli tehdä mutta jos sinä tilaat jotain mitä minun ei juuri silloin huvita tehdä se menee pakkotyöksi ja stressiksi.
VastaaPoistaTietysti tuotteita tulee koko iän harrastamisen myötä enempi kuin omiin tarpeisiin niin kerään niitä laatikkoon. Työkaverit, ystävät ja sukulaiset tämän tietävät ja osaavat kysyä olisiko sinulla valmiina jotain sille ja tuolle sopivaksi lahjaksi. Tällöin myyn ylijäämät noin materiaalien hinnalla.
Harrastus ei saa muuttua palkkatyöksi tai se ei ole enää harrastus.
Hyvä keskusteluaihe! Itse teen nykyään hyvin harvoin tilaustöitä eli kieltäydyn tekemästä ilman mitään omantunnonvaivoja. Onnistumisen paine on aina suurempi, kun tekee jotain toiselle. Tekemisestä puuttuu ilo, kun pohtii koko ajan, pitääkö työn saaja siitä, tuleeko siitä hyvää jne. Hinnan määrääminenkin on mahdoton, yleensä ei tule kysyttyä paljonkaan materiaalin hintaa enempää.Eri asia on tehdä käsitöitä lahjaksi - siitä pidän!
VastaaPoistaOlen joskus aikoinaan neulonut miestenpuseroita myyntiin. Kun ei tunne vastaanottajaa, tilanne on rennompi ja hintakin oli siinä tapauksessa etukäteen tiedossa.
Lahjaksi on mukava neuloa kaikenlaista, kun silloin voi yllättää toisen jollain itse inspiroivaksi kokemallaan ohjeella. Myymisessä on isoksi osaksi se vika, ettei kovin moni itse käsitöitä harrastamaton ihminen ymmärrä tekemiseen uppoavaa aikaa, eikä siksi ole siitä valmis käypää hintaa maksamaan. Muutamille ystäville ja sukulaisille on tilauksesta neulonut ja ommellut. Silloinkaan en ole osannut edes nimetä hintaa, vaan ovat maksaneet omantunnon mukaan. Materiaalien kulut olen toki kertonut.
VastaaPoistaMinäkään en halua tehdä tilaustöitä maksua vastaan enkä muutenkaan. Omille lapsille tietysti neulon heidän toiveensa mukaan, mutta en kaikkia toiveita toteuta. Harrastushan tämä on, joten sen pitää olla hauskaa ja rentouttavaa.
VastaaPoistaJoskus olen myynyt jonkun neuleeni, kun se ei ole itselleni ollut mieleen ja joku ystävistäni on sen välttämättä halunnut ostaa.
Lahjaksi antaminenkin on vähän kinkkinen juttu. Joku arvostaa paljon itse tehtyä, mutta toinen taas ei yhtään. Usein annan lahjan saajan valita useammasta mahdollisuudesta, jotta lahja olisi varmasti mieluinen ja sitä tulisi käytettyä.
Tuttuja pohdintoja ja kokemuksia kaikilla! Itselläni oli entisessä elämänpiirissä muutamakin ihminen, jotka pitivät itsestään selvänä, että innokas harrastaja mm. korjaa heidän huviostoksiaan ja tuosta vain pykäisee sellaisen ja tällaisen tekstiilityön ihan vain tekemisen ilosta. "Kun sulla on hyvä kone", sanoi ihminen, jolla oli huomattavasti parempi kone, muttei taitoa edes lankaa neulansilmään laittaa. Paras -röyhein- oli työkaveri, joka oletti minun neulovan valmiiksi paidan, joka itseltään jäi pariin kerrokseensiitä riemusta, että saan neuloa.
VastaaPoistaMinulla on sitten vielä sekin, että itselleni tehdessä voin jotakin oikoakin ja mahdollisia virheitä kätkeä sauman alle tms., mutta toiselle tehdessä en voisi riittävästi luottaa omiin taitoihini. Siksi ompelen ja neulon lapsilleni ja lapsenlapselle ja muille läheisille, en enää muille.
Aika lailla samoilla linjoilla olen kanssasi. Läheisille ihmisille saatan jotain tehdä tilauksesta, mutta en ihan uppo oudoille.
VastaaPoistaSiinä mielessä olen vähän eri mieltä, että voin ottaa rahaa jostain yksittäisestä valmiista ohjeesta tehdystä mallista jos tilaaja sitä mallia varta vasten pyytää. Yksittäisestä työstä ei vielä hyödy taloudellisesti niin paljon, että ohjeen tekijä siitä kärsisi. Mutta jos itse kamalasti mainostaa, että voi tehdä tällä mallilla maksua vastaan niin silloin se mielestäni on väärin. Samoin jos alkaa jotain mallia oikein urakalla tekemään ja myymään.
Hyvä kirjoitus Mari! Itsekin olen kieltäytynyt tekemästä tilaustöitä, paitsi sukulaisille... Heille teen lapasia, sukkia, huiveja ja neuletakkejakin. Rahaa en heiltä halua, mutta langat saavat ostaa, jos haluavat - ja useimmat ostavatkin. Taikka "maksavat" neuleet uudella langalla =). Minäkin haluan nauttia neulomisestani, joten sukulaisillekaan en tee mitään aikataulutettuna. Valmista tulee sitten kun tulee ja tähän kaikki ovat tyytyneet. Neulominen on tärkeintä, en halua stressata itseäni käsitöillä.... (paitsi nuo lastenlasten kastetaulut ovat joskus stressiä tuottaneet, mutta niitä ei tehdäkään tilauksesta, vaan rakkaudesta.... )
VastaaPoistaHyvä kirjoitus hyvästä aiheesta! Ja on myös usein omassa mielessä. Vaikken nyt niin kovin ahkera ole käsitöitä tekemään, niin silti noita pyyntöjä satelee aina silloin tällöin. Sanon niihin aina, etten oo ammattilainen ja teen tosi hitaasti ja haluun sitten siitä oikeasti maksun. Vastaus on aina joo joo, sopii kaikki, mutta kun haluaisin sopia sen maksun jo etukäteen niin siihen se sitten toisinaan töppää.
VastaaPoistaEsim. kerran yksi työkaveri pyysi huovutettua hattua ja halusin sopia sen hinnan etukäteen, kaveri ei olisi halunnut. Kun asiasta puhuttiin, oli valmis maksamaan kympin! Sanoin, että kymppi ei ole todellakaan mikään oikea hinta itse HYVIN huovutetusta hatusta, joka on tiivis ja lämmin ja varmasti KESTÄVÄ eikä mikään höttönen, joita ainakin Virossa myydään. Pyysin 50, mikä on minun mielestä hyvästä käsityöstä ihan käypä hinta. Oli kuulemma liian kallis ja hattu jäi tekemättä. Yritti sitten myöhemmin ostaa mun vanhaa itse huovutettua hattua, mutta ei tehnyt mieli myydä sitäkään.
Mutta kyllä siis yleensä teen mielelläni noita tilausöitä (joita nyt ei kuitenkaan niin usein enää tartte tehdä), mutta vain jos hinnasta sovitaan, vitosen tai kympin antajille en tee.
Erikseen on sitten tutut ja läheiset, joille teen kyllä ja ihan mielelläni ja ilman maksua. Miehelle oon tehnyt kaiken mitä on pyytänyt (paitsi sukkia en parsi) ja lapsille samoin. Muut sukulaiset ja ystävät on myös 'teen aina kun pyydetään' -listalla, koska ei niitä pyyntöjä tosiaankaan usein tule.
Työkavereilla on varmaan se ongelma, kun ne näkee vain töissä ja luulevat, että toihan tekee illassa ihan mitä vaan kun eivät ne tiedä mitä ne illat oikeesti pitävät sisällään. Tätäkin asiaa on tietty helpottanut se, etten ole ollut töissä viiteen vuoteen :)
Tulipa sekava, mutta eiköhän se pointti tuolta selvinnyt.
Tilaustyöt kyllä pilaavat neulomisen ilon, olen sitä mieltä. Sanon aina ei. Kummallista on se, miten jotkut puolitutut jotenkin aina välillä olettavat, että tuo neuloo, joten tietenkään sillä ei oo tarpeeksi omia ideoita ja neulottavia, joten sehän äkkiä neulaisee koiralleni takin tai lapselleni villahaalarin tai ihan mitä vaan. Huh. Sitten ollaan ihan että mitäh, kun yrittää selittää, että joo neulon kyllä enimmäkseen itselleni eikä käsitöitäni voi ostaa, lahjaksi voi saada jos tuuri käy. :)
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä kanssasi. Minulla oli sellainen sukkaprojekti eli työkavereilleni lahjoitin neulotut villasukat . Ihan omaan tahtiin tein ja saivat itse valita . Olen tehnyt myös työkaverini lapsenlapsille. Olen aina sanonut, että paras kiitos on kun neulomukseni on käytössä.
VastaaPoistaHieno keskustelu! Olen tehnyt mielellani ompelutilauksia aikanaan. Niista pyysin kunnon hinnan, siis todella kunnon, ja silloin se oli mieluisaa. Olen tehnyt pari neuletta kaverille, kun kauniisti pyysi, osti itse langat ja antoi selkeat ohjeet ja viela toisen neuleen malliksi. Periaatteessa en tee pyynnosta kenellekaan mitaan, koska juuri ihmisten asenne "kun se sujuu sulta niin helposti" arsyttaa. Ja varsinkin neuletoiden hinnoittelu on todella hankalaa, kun miettii niihin kulunutta tuntipalkkaa. Ihmisilla on edelleen tapana ajatella, etta itsetehty on halpaa. Itsetehdyt neuleethan ovat paljon kalliimpia kuin kaupasta ostetut ketjuliikkeiden halpisneuleet! Lapseni pyytavat joskus tekemaan jotain ja sen teen todella mielellani, myos joskus ilahdutan ystavia pienilla neuleilla kuten sukilla. Arvostan omaa tyotani niin paljon, etten rupea tekemaan mitaan sellaisille, jotka kaikesta paatelleen eivat osaa sita arvostaa.
VastaaPoistaSamoilla linjoilla kuin muutkin kommentoijat. Olen 2 kertaa tehnyt tilaustöitä, mutten kummallakaan kerralla ottanut maksua. Toinen oli ystävällinen naapuri ja toinen ystäväni, joka halusi, että teen sukat hänen vakavasti sairaalle kaverilleen, joka silloin makasi sairaalassa. Ja jos teen tilaustyötä, saan siitä stressin ja onnistuminen pakon, joten EI on aivan hyvä vastaus.
VastaaPoistaMinä olen ottanut tilaustöissä sellaisen linjan että teen jotain suht pientä mitä olen tehny ennenki, jos itsellä huvittaa sitä tehä. Ja ainoastaan tutuille, esim. sukulaiset ja työkaverit. Hinnoista olen aina sopinut etukäteen ja mukisematta on aina maksettu. En ole kokenut raskaaksi tilaustöiden tekemistä. Toimitusajoista en koskaan sovi mitään tarkkaa. Sanon että voi mennä viikkojakin. ;) Kukin taaplaa tyylillään. Kieltäytyä saa ja pitääkin. Ei se ole itsekästä. :D
VastaaPoistasiperoinen:
VastaaPoistaMä neulon rakkaille ja läheisilleni ns. käpälätuntumalla, koska tunnen ne ihmiset niin hyvin, että nitkuttelen neuloa sukkia ja lapasia tms ihan tunteella ja koska tuntuu vaan niin kivalta nitkutella harrastaa ja relata. Minulla iskee heti "vastarannan kiiski"-efekti, jos joku sanoo, että MÄ HALUAN JUST TÄLLÄSEN neulomuksen ja se mallikerta ei ole mikään telkkuneule, vaan todellista vääntöä ja tihrailua. Osaan kyllä arvioida oman työni hinnan, jos niikseen tulee. Tilaustöitä en juurikaan, koska minulla on työ ja 3 lasta ja tilaustöissä niskaan huohottaa yleensä deadline ja se ahistaa.
Jos neulon rakkailleni niin ne ovat synttäri- tai muita yllärilahjoja ja ystäville neuloessa ei deadline viuhu niska päällä kuin Damokleen miekka. Yleensä neulomuksen edetessä mä tiedän, että pidänkö itse vai saako joku läheiseni sen.
Jos väännän neuloa jotain jollekin niin saan kyllä siitä korvauksen tavalla tai toisella. Esim. anopille neuloessani tiedän tarkkaan, että anoppi ei neulo ( ei ensimmäistäkään silmukkaa), mutta ompelukone surisee harva se päivä. Eli kun anoppi sai sukat ja lapaset niin minä sain tunikan jne.
Siskoni ja äitini pitävät mut langoissa.
Kaikista raivottuttavin ehdotus ja vaatimus oli, kun mummoni lupasi minulle eläessään villalangat jotka se on itse värjännyt ja mummon oman rukin niin enoni vaimo (grrrr!) mummon hautajaisissa sano, että nyt kun me annamme sinulle ne langat ja rukin niin sinä sitten neulot meille jotain niistä langoista. ( siinä ihminen jolla ei ole minkäänlaista haisua mikä vaiva niissä langoissa on ollut...)
Mummo ( joka minut sai innostumaan käsitöistä teki suvu naispuolisille villakankaiset takit ( itse kutoi sen villakankaan ja käytti luonnonvärjättyjä lankoja. Kerran kaupungilla ollessani yks nainen kyseli, että mistä tuollasen takin voi ostaa.. tuumasin, että ei mistään. tehty vain tämä yksi ainoa kappale tällä mallilla ja selitin miten se on tehty... nainen tuumasi, että myy hänelle 50 eurolla. Haloo....Miksi ihmiset ei todellakaan ymmärrä mikä tekeminen ja tunnit siinä käsityössä on... ei se ole vaan nitkuttamista, virkkaamista, kehräämistä tai kangaspuilla louskutatmista tai ompelukoneella (tosta vaan) surauttelua. Omaa työtään on osattava arvostaa ja sitten kun sitä arvostaa ja laittaa hinnan niin se on muka LIIAN KALLISTA. Mikä ihmisiä vaivaa?
Ollaan ylpeitä kädentaidoista, että ne taidot ei katoa ja toivottavasti siirtyisivät seuraavalle sukupolvelle.
Tekemisen Riemua ja Onnistumisen Iloa. -siperoinen-
Heitänpä minäkin lusikkani tänne. Käyn vakituisesti kokopäivätöissä ja niillä töillä maksetaan asuminen, liikkuminen, ruoat ym. eläminen. Sen lisäksi minulla on toiminimi, jonka kautta teen tarvittaessa tilaustöitä ja myyn ihan omasta kokeilunhalusta, luovuudesta ja innostuksesta syntyneitä töitä. Tilaustöitä olen tehnyt lähinnä työkavereille. Silloin aina katsotaan lankojen hinta etukäteen, jotta tilaajalla on varmasti käsitys siitä, mikä osa työn hinnasta tulee jo pelkästään langoista. Pelkkien lankojen hinnalla en tee mitään, koska minusta omaa osaamista pitää arvostaa sen verran, että ei tee ilmaiseksi (poikkeuksena perheenjäsenet ja lahjat).
VastaaPoistaLahjat tai se että itse haluaa tehdä jotain jollekin, ovat tietysti eri asia. Samaten vaihtokaupat, kuten se, että mies pitää minun tietokoneen ja kaikki muut kodin tekniset vempaimet hengissä, niin minä pidän hänet sukissa ja villapaidoissa. Silloin kumpikin tekee sitä mitä parhaiten osaa ja molemmat on tyytyväisiä. Muuten mielestäni ei pidä tehdä ilmaiseksi, koska se tarkoittaa, ettei arvosta omaa taitoaan. Ja jos ei sitä itse arvosta, ei sitä arvosta kukaan muukaan. Eli kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.. Käsityötaidot ovat samanlaista valuuttaa kuin monet muutkin taidot. Joillakin niitä on, toisilla taas ei. Jos haluaa yksilöllisiä ja tyylikkäitä, juuri itselle tehtyjä ja ehkä myös suunniteltuja tuotteita, osaa myös arvostaa käsintekemistä ja sen hintaa.
Totta on, että varsinkin isommissa neuleissa minkäänlaisen tuntipalkan saaminen on hankalaa. Mutta kun tilaustöitä tekee sillä mentäliteetilla, että ei lupaa mitään tiettyä valmistumispäivämäärää, ei niistä ainakaan itselleni tule stressiä. Ajattelen sen niin, että koska neuloisin/ompelisin/väkertäisin jotain joka tapauksessa, on toiselle neulominen rentouttavaa ajankulua ja jos siitä vielä saa vähän korvausta, niin se korvaus on sitten lihaa niiden luiden päälle, jotka tienataan päivätöissä.
Jos kaupallisesta lehdestä (esimerkiksi Novita, Suuri käsityölehti) toteuttaa jonkun mallin jollekin toiselle tilauksesta niin että tilaaja itse haluaa ko. mallin ja maksaa sen toteutuksesta jollekin, ei se mielestäni ole kaupallista myyntiä. Jos valmiista malleista alkaa tehtailemaan myytäviä tuotteita monilukuisesti ilman että niille on tekovaiheessa ketään tiettyä saajaa tiedossa, on se eri asia. Tosin Novita ainakin on ottanut tuohon asiaan sen kannan, että heidän lehdessään tai verkkosivuillaan julkaistuja malleja saa tehdä myös myyntiin, kunhan siihen kysyy luvan Novitalta ja ne toteutetaan Novitan langoilla.
Erittäin hyvää keskustelua täällä, aihe on tärkeä ja monille omakohtainen tavalla tai toisella!
Pitkälle ajattelen kanssasi samoin tilaustöistä ja käsityöt ovat minullekin harrastus ja harrastuksena haluan pitääkin. Lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen työni menevät enimmäkseen, osa tietenkin jää itselle. Aikoinaan tein päätöksen, etten tilauksia yleensä ota vastaan, huomaa sana yleensä. Siis voin joskus tehdä jollekin jotain, jos kyse on sellaisesta työstä, että minusta sen tekeminen on kivaa. Sellaisia olen tehnyt ja aion tehdä jatkossakin, nytkin syksyllä olen luvannut tehdä tuplalapasia. Se hinnoittelu onkin sitten vaikeaa, kun en halua polkea työkseen käsitöitä tekevien taksoja. Siksikin on hyvä olla vain harrastaja näin ihanassa harrastuksessa. :)
VastaaPoista