Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, heinäkuuta 06, 2012

Kesäpipoja

Piipahdimme muutaman päivän ajan mummolassa, jossa asuu tätä nykyä mummun lisäksi myös siskoni tyttö. Hän ihastui mieheni virkattuihin kesäpipoihin ja halusi itselleenkin samanlaiset. Ei auttanut muu kuin lähteä parinkymmenen kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin lankoja hakemaan; lainasimme mummun autoa, jota tyttö itse ajoi, ja lisäksi hän vielä valitsi ja maksoi mieleisensä langat ja antoi minulle ohjeetkin, millaiset pipot haluaa. Ensin oli puhetta yhdestä piposta, mutta kaupassa sanoin, että voin minä toki kaksikin tehdä, ja lopulta sitten lankaa jäi kolmanteenkin. Kaikki ostetut kolme kerää käytin hyvin tarkkaan loppuun saakka, eli sai tyttö sitten rahoilleen varmasti vastinetta. ;) Minä vielä fiksusti opastin Dropsin -30% alennuslankojen ääreen, niin ei tullut liikaa pipoille hintaa. Ja tämä tätihän virkkaa pipoja ihan maksutta, pääasia on, että käsillä on koko ajan tekemistä. :D

Kesäpipot 3 kpl
Tehty ajalla: 4.-5.7.2012
Malli: Perusmyssyt reunasta ylöspäin (kaksi pipoa) ja päälaelta alaspäin (yksi pipo)
Lanka: Drops Muskat lila (38), tumma oranssi (49) ja vaalea oranssi (51)
Langankulutus: 150 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: n. 58 cm
Muuta: Siskontytölle tilaustyönä

Aika ihanat värit siskontyttö kyllä valitsi pipoihinsa. :) Kaksi ylempää pipoa ovat toistensa sisaria, eli niissä on vain tumma ja vaalea oranssi vaihtaneet keskenään paikkaa, mutta tummemman oranssiin pipoon en viitsinyt enää tehdä värikästä antennia, kun ekassa pipossa oli vähän hankaluuksia päätellä langanpäitä monivärisestä antennista. Kolmannen pipon aloitinkin päälaelta, jotta sain mitoitettua langanmenekin tarkalleen oikein, piposta tuli juuri sen kokoinen mitä lankaa oli jäljellä. Nuori nainen näytti tykkäävän pitää pipoa takaraivollaan poninhännän päällä, ja aivan loistavasti nämä hänelle sopivatkin. :) Ja ihan kuin olisin kuullut hänen kertovan kaverilleen puhelimessa, että hänellä on "huipputäti". :)

Tämä täti muuten aloitti aktiivisemmin käsityöharrastuksen juuri niihin aikoihin, kun tätiydyin ensimmäisen kerran - samana kesänä -89 syntyi sekä veljelleni että siskolleni tyttäret - sillä vauvoille oli kiva alkaa näpertää kaikenlaista. Eli melkeinpä voisin tyttöjen iästä laskea, miten pitkään käsityöharrastukseni on ollut ihan totista puuhaa, kun sitä ennen se oli lähinnä sellaista harjoittelua ja kokeilua. Ja minähän tulin tädiksi 11-vuotiaana eli 23 vuotta sitten, siispä niin kauan olen ollut myös aktiivikäsityöläinen. Mukavaa, että tädin näpertelyt edelleen kelpaavat. :)

Latasin juuri kamerasta ison läjän kuvia koneelle, joista käsityöaiheiset olen ajatellut näyttää myös blogissa. Päivityksiä on siis varmasti luvassa lähipäivinä runsain määrin. Hyvää ja käsityörikasta viikonloppua sinulle! :)

 

2 kommenttia:

  1. Kauniit pipot on täti tehnytkin, joten eipä ihme, että sait noin hyvän arvonimenkin! ;)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)