Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Uutuuksia

Viime viikolla oli kirjastoon ilmestynyt peräti kolme uutta käsityökirjaa. Tai taisi siellä olla useampikin, mutten kaikkia lainannut, kun ei olleet riittävän kiinnostavia. Enkä muutenkaan kovin usein käsityökirjoja lainaile, koska olen enemmän käsityölehtien kuin -kirjojen ystävä, tai oikeastaan käsityölehdistäkin vain Novitan ystävä. ;) Mutta tulipahan nyt tällä kertaa lainattua, että sain kunnolla kotona selailla nämä kirjat:


Kirjastossa tuntui ensin pikaselailulla, että nää on tosi ihania kirjoja, mutta sitten kotona tarkemmin tutkiessani tuli sellainen olo, että ei nää taida kuitenkaan ainakaan omaksi koskaan minulle päätyä. Pitsit puikoille -kirjassa on muutamia tosi nättejä malleja, mutta esimerkiksi pitsihuiveista en yleensäkään perusta, enkä sitten loppujen lopuksi ole muutenkaan ihan himona pitsineuleisiin, niin en oikein löytänyt tästä mitään juuri minulle. Kauniita katsella kyllä. :) Samojen tekijöiden palmikkoneulekirjastakaan en ole muistaakseni mitään tehnyt, vaikka sekin kävi joskus minulla lainassa ja siinäkin oli ihan kivoja neuleiden kuvia katseltavaksi. Varmasti tälläkin kirjalla on kuitenkin paikkansa ja suosijansa - ja aina positiivista, kun tulee kotimaisia käsityökirjoja! :)

Sukkakirjassa on tosi ihania kirjoneulemalleja, mutta sitten herää kysymys, että missä on ne sukat? ;) Muutama älyttömän kaunis sukan kuva kirjasta kyllä löytyy, vaan ei sitten ohjetta, kuinka ne tehdään tai miten kirjoneulemallit sukkiin sijoitellaan. Ainoastaan ylimalkaisia ohjeita, että kirjoneuleen voi sijoittaa varteen tai sukan päälle tai oikeastaan minne haluaa. Minusta olisi kuitenkin kiva, jos olisi ihan selkeitä valmiita sukan malleja - toisaalta tällainen kirja antaa enemmän vapautta soveltaa eri kokoisiin jalkoihin, eri vahvuisille langoille jne. Mut silti. ;)

Vohvelikirjonta -kirjassa on ihan älyttömän kivoja vohvelikirjontamalleja ja ennen kaikkea ideoita! Melkein olin jo lähdössä kangaskauppaan hakemaan vohvelikangasta, sillä pakko myöntää, että tämä käsityönlaji on päässyt unohtumaan ala-asteaikojen jälkeen. Kirjaa katsellessani silmäni suorastaan avautuivat näkemään, että vohvelikirjonta voi olla paljon monipuolisempaa ja vaativampaakin kuin ne kouluissa tehdyt pyyhe, kassi ja käsityöpussi, joihin pujoteltiin lankaa suunnilleen suoraa ja vähän siksakkia. ;) Erityisesti ihastuin - yllätys yllätys - vohvelikirjottuun kassiin, jossa oli nuottiavain kirjailtuna. :) Mutta sitten tuli se mutta: tässäkään kirjassa ei ole juurikaan ohjeita, tai siis osaan on ja osaan ei. Esim. siihen ihanaan nuottiavainkassiin ei ole minkäänlaista ohjetta. Ja ohjeet ovat aika ylimalkaisia, eli kirjottaviin kuviin ei ole mitään mallia, vaan ainoastaan se esimerkkikuva. Ihan kiva kirja omien töiden ideointiin toki, mutta ei ihan aloittelijoiden opas minusta. Joka tapauksessa vohvelikirjontaa voisi toki jossain vaiheessa taas kokeilla... Itse asiassa olen kouluaikojen jälkeen kirjaillut pari vohvelityötä, vauvalle huppupyyhkeen ja pienemmän käsipyyhkeen - ne minä jopa ompelin koneella ja kanttasin vanhasta lakanasta repäistyllä nauhalla, ja sain siinäkin touhussa koneen leikkaamaan kiinni, yllätys yllätys. ;)

Palautukseen taitavat siis mennä nämä kirjat (kuten kirjaston kirjojen kuuluukin), mutta kivoja olivat selailla kaikki kolme. :)

Uusi Ulla on ilmestynyt. (linkki menee nyt näemmä suoraan ohjesivulle, mutta menköön) Oikeastaan sukkamallit olivat tässä Ullassa kaikkein kivoimpia, eli Koivu, Tilkkusukat ja suosikkini Kromosomisukat (jotka ovat suosikkini ehkä siksi, että ne on tehty 7 veljekselle, joka on lempi(sukka)lankani).

Kiitos kaikille kommentoijille - ja kiva kun on tullut joukkoon myös uusia lukijoita/kommentoijia! :) Kaikkien uusien luona en ole ehtinyt käydä vastavierailulla tai jättämässä kommenttia, ja muutenkin tuo kommentointi on tahtonut jäädä taas vähiin. Viikonloppuna koitin taas purkaa pitkää lukemattomien blogipostausten listaa, joten ei siinä ehtinyt aivan joka blogiin jättää puumerkkiä. Kiitos myös onnitteluista! :) Pikku hiljaa tässä alkaa tajuta, että syksyllä on edessä ihan uudet kuviot, tai oikeastaan jo elokuun 1. päivä. Onneksi sain järjestettyä lasten hoitoasiat, sillä poikien oli tarkoitus olla pidempään kesälomalla, ja tulevan koululaisen hoitopaikka ehdittiin sanoa jo irtikin. Mutta nähtävästi hän nyt vielä palaa muutamaksi päiväksi päiväkotiin ennen kuin koulu sitten alkaa. Minä olen ihan päästäni pyörällä, eikä tahdo oikein käsityötkään pysyä käsissä, mutta toisaalta olen myös ihan innoissani. :) Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa sulatella ja vähän selvitelläkin asioita, ja täytyy koittaa välillä unohtaakin ajatella tulevia.

KYH ei tahdo enää oikein maistua. Pienten töiden taktiikka ei tahdo minulla toimia, mieluummin tekisin jotain isompaa ja yhtä kerrallaan. Ja käy sitten niin, ettei tule tehtyä lopulta mitään. No, jospa nyt vielä kuitenkin malttaisin viisi uutta juttua aloittaa ja jotenkin saada valmistakin.

Kivaa tätä viikkoa kaikille! :) Ihanaa, kun on vaihteeksi sadetta ja raikas ilma! Tällä viikolla saankin joka päivä pyöräillä kodin ja kaupungin väliä parhaimmillaan useammankin kerran päivässä, ja liikkuminen on mukavinta silloin, kun saa tuoksutella sateen tuoksua. :) Ah, ihanuutta! :)

9 kommenttia:

  1. Onnea uudesta työpaikasta! Hauskat otukset tuolla ed. postauksessa.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on, että moni kirja näyttää nopeasti selattuna ihan mahtavalta, mutta lähempää tarkasteltuna kivoja ohjeita ei olekaan niin paljon. Onneksi on kirjastot! :) Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Minä ostin sen vohvelikirjan. Oikeastaan eniten työni kannalta mutta kun perin ihan hillittömät 14 metriä vohveliakngasta oli jo PAKKO ostaa se kirja.
    Onnea vaan muutokseen, se on aina jännä paikka!

    VastaaPoista
  4. Onnea työpaikasta ja halauksia. Nuo kirjasi näyttävät todella mielenkiintoisilta

    VastaaPoista
  5. Minäkin lainasin kirjastosta tuon Pitsit puikoille -kirjan ja olen samaa mieltä kanssasi, että aika vähän siinä on minun tarvitsemiani malleja. Katselukirjana kyllä upea. Tuo sukkakirja kyllä näyttää niin kiinnostavalta, että pitää yrittää saada se kiinni kirjastosta.

    Niin ja onnittelut minultakin uuden työpaikan johdosta! :)

    VastaaPoista
  6. Minulla on muutama käsityökirja ja niistä olen ehkä 2 mallia tehnyt. Reissusta saatan kirjoja ostaakin, mutta muuten taidan jättää kirjauutuudet väliin.

    VastaaPoista
  7. Onnea uuden työpaikan johdosta!

    Voithan aloittaa jonkin isommankin kyhäilyn, kun on heinäkuun loppuun aikaa saada valmista. :)

    VastaaPoista
  8. Sukkakirja näyttää olevan virolainen. Virolaisissa malleissa ei koskaan ole tarkkoja ohjeita. Siellä varmaan ajatellaan, että jokainen osaa sukat tehdä ja niihin sitten soveltaa vinkkejä.
    Haa - tuo vohvelikirja minun pitää saada käsiini. Pidän myös itse kirjoista, joissa ei ole tarkaan sanottu miten pitää tehdä. Tarkka ohjeen seuraaminen ei nääs ole vahvimpia alueitani.

    VastaaPoista
  9. minä ostin itselleni tuon virolaisen sukkakirjan, ajattelin tilatessa että onpa kiva, voi neuloa ihania perinteisiä virolaisia sukkia... vaan petyin kyllä kun selvisi, että noi kuviot on suunnitellut yksi virolainen ihminen aikansa kuluksi... kirjoneulemallit on kyllä ihan kivoja, ja muutaman haluan kyllä neuloa, esimerkiksi noita kuvioita vois soveltaa vaikka lapasiinkin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)