Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Käsityövuosi 2010

Käsityövuosi 2010 oli kuin morsian konsanaan: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. :) Tässäpä pieni katsaus diaesityksenä vuoden aikana valmistuneisiin töihin:



Toivottavasti diaesitys toimii, itse joudun sitä ainakin omalla koneellani ensin klikkaamaan, jotta lähtee pyörimään... Jos esitys ei kuitenkaan toimi, pääset kurkkaamaan valmistuneita käsitöitäni täällä. Lista valmistuneista töistä langankulutuksineen sekä merkinnät lankaostoksistani löytyvät puolestaan täältä.

Käsityövuosi 2010 numeroina

Tänä vuonna valmistui yhteensä 152 käsityötä. Näistä tein:

  • Neuloen 68 kpl
  • Virkaten 54 kpl; virkkausta lisäksi 8 neuleessa
  • Ristipistellen 21 kpl
  • Ommellen 4 kpl; ompelua lisäksi yhdessä neuleessa
  • Huovuttaen 5 kpl; pesukone- ja neulahuovutusta lisäksi 2 neuleessa ja 2 virkkauksessa
  • Koukuttamista mukana 1 virkkaustyössä
  • Kukkaloomeilua/roseetekniikkaa mukana 5 virkkaustyössä

Näillä tekniikoilla sain aikaiseksi:

  • Sukkia 21 kpl
  • Lapasia, kämmekkäitä 11 kpl
  • Myssyjä 29 kpl
  • Huiveja, ponchoja, kaulureita 6 kpl
  • Puseroja, jakkuja, liivejä, toppeja 10 kpl
  • Hameita, mekkoja 2 kpl
  • Vauvanvaatteita 3 kpl
  • Pieniä asusteita 11 kpl
  • Sisustusjuttuja, kotiin 23 kpl
  • Nuken vaatteita 16 kpl
  • Kortteja 6 kpl
  • Muihin osastoihin sopimattomia käsitöitä 14 kpl

Nämä päätyivät:

  • Itselle/omaan perheeseen/omaan kotiin 80 kpl
  • Lahjaksi 51 kpl
  • Hyväntekeväisyyteen 21 kpl

Langankulutuksen tilastoa:

  • Lankavarastoni painoi 1.1.2010 6642 grammaa.
  • Lankaa kului neulomalla, virkkaamalla tai koukkuamalla yhteensä 11 764 grammaa
  • Aktiivisimmat langankulutuskuukaudet olivat maaliskuu (2016 g), joulukuu (1827 g) ja syyskuu (1208 g); vähiten valmista sain aikaan heinäkuussa (392 g), elokuussa (576 g) ja lokakuussa (611 g).
  • Keskimäärin lankaa kului kuukautta kohti 980 grammaa.
  • Yhtään lankaa en lahjoittanut tai myynyt pois.
  • Ostin tai sain lankaa 8187 grammaa.
  • Innokkaimmin kävin lankaostoksilla heinäkuussa (3700 g), syyskuussa (1435 g) ja toukokuussa (1050 g); maalis-, huhti-, elo-, marras- ja joulukuussa selvisin täysin ilman lankaostoksia!
  • Pisin lankaostostauko oli helmi-toukokuussa melkein kolme kuukautta, mutta loppuvuoden lankalakko lähentelee kohta samoja lukemia (viimeisin lankaostos tehty 11.10.).
  • Keskimäärin ostin lankaa kuukaudessa 682 grammaa.
  • Lankavarastoni pieneni 3577 grammalla. (jossain lienee tapahtunut gramman lasku/punnitusvirhe, koska toisella laskutavalla saan 3578 g, mutta emme anna tämän häiritä :) )
  • Lankavarastoni painaa 31.12.2010 3064 grammaa.

Suunnitelmien toteutuminen

Vuoden alussa en laatinut varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta kirjasin ylös joitakin ajatuksia, mitä odotin tältä vuodelta. Tällaisia mietteitä minulla oli, ja perässä kommentit niiden toteutumisesta:

  • Haluan edelleen pienentää lankavarastoani - toteutui, lankavarastoni pieneni yli puolella
  • Siksi pidän huolta siitä, että jokaisena kalenterikuukautena kulutan lankaa enemmän kuin sitä saan - ei toteutunut, muutamana kuukautena tuli hamstrattua lankaa enemmän, mitä ehdin kuluttamaan; olen kuitenkin tyytyväinen, että koko vuoden kulutus oli reilusti ostoksia pienempi
  • Ostan lankaa ainoastaan tiettyyn kohteeseen - malli tai muu suunnitelma on siis oltava valmiina ennen lankahyllyillä asiointia - pääsääntöisesti toteutui, jokaisen ostoksen kohdalla on ollut jos ei nyt ihan tarkkaa mallia tiedossa, niin vähintään ajatus siitä, tuleeko langasta sukat vai pusero :)
  • Pyrin pääsemään eroon marinoituneista langoista - siispä vuoden lopussa lankalaatikossani ei ole enää ainoatakaan ennen vuotta 2010 ostettua lankanöttöstä - tämä oli päätavoitteeni, ja se toteutui, eli kaikki tämänhetkiset lankani on myös hankittu tänä vuonna
  • Haluan pienentää myös ristipistovarastoani - pistelen siis vähintään yhden ristipistotyön valmiiksi kuukautta kohden eli vuodessa yhteensä 12 valmistunutta ristipistotyötä - tämä toteutui yli odotusten, sillä pidin kiinni tuosta vähintään yksi kalenterikuukaudessa, ja joinakin kuukausina valmistui useampikin, yhteensä peräti 21 ristipistotyötä
  • Valmistuneista ristipistotöistä vähintään yhden tulee olla sellainen, joka on kesken tällä hetkellä (Dimensionsin Joulukalenteri, Vervacon Venuspatsas, Esikoisen 1-vuotiskuva ja Couleur d'Etoilen Hiver) - tämäkin toteutui yli odotusten, sillä näistä valmistui peräti kolme; ainoastaan Vervacon patsastyö on yhä kesken, mutta sitäkin olen tehnyt eteenpäin
  • Haluan opetella kehräämään ja koukkuamaan - opettelin molemmat taidot, vaikkakin kehräämään opettelin vasta hahtuvalangasta; kuidusta kehrääminen ei oikein onnistunut ja sitten rukki otti ja hajosi... Koukuten sain aikaiseksi peräti kokonaisen liivin itselleni. :)
Olen siis ihan tyytyväinen tähän vuoteen sikäli, että kaikki haaveeni ja suunnitelmani toteutuivat. :)

Blogitilastot

Tänä vuonna olen kirjoittanut Heivattuihin Kudelmiin noin 270 postausta. Kävijöitä täällä on ollut vuodessa noin 96 000! Kommentteja on jätetty noin 2900 kappaletta - kiitos niistä jokaisesta! :) Ainoastaan yksi postaus on tänä vuonna jäänyt kokonaan ilman kommenttia, ja vuoden "kommenttiharavana" toimi alla oleva käsityö peräti 44 saamallaan kommentilla. :)


Kiitos kuluneesta vuodesta ja tapaamisiin vuonna 2011! :)

Joulukuun raporttia

Vuoden viimeinen kuukausi alkaa olla niin sanotusti pulkassa. Pulkassa on kyllä tässä kuussa paljon kuljettukin - kuskattu poikia tarhaan ja takaisin sekä kuljetettu ruokaostoksia kaupasta kotiin. :) Siinä yksi syy tykätä talvesta, sillä kesällä ne ruokakassit joutuu omin käsin kantamaan, mutta talvella voi käyttää pulkkaa apuna. ;) Käsitöitä en sentään ole pulkassa onnistunut vielä koskaan tekemään! :D

Mutta pulkkailusta itse asiaan eli joulukuun käsitöihin:


Joulukuussa valmistuivat:

  • 4.12. Sininen ryijy "Illantorkku" (neuloen), langankulutus 293 g
  • 5.12. Barbien turkisjakku (neuloen), langankulutus 10 g
  • 5.12. Barbien iltapuku (neuloen, virkaten, käsin- ja koneommellen), langankulutus 7 g
  • 6.12. Oranssi-vihreä ryijy "Aamunvirkku" (neuloen), langankulutus 293 g
  • 6.12. Kelta-oranssi-vihreä ryijy "Päivänsirkku" (neuloen), langankulutus 597 g
  • 11.12. Vauvaonnittelukortti (ristipistellen)
  • 14.12. Couleur d'Etoile: Amour d'hiver (ristipistellen)
  • 27.12. Esikoisen 1-vuotiskuva (ristipistellen)
  • 29.12. Palmikkotunika (neuloen), langankulutus 627 g
Joulukuun langankulutusmäärä on sikäli mielenkiintoinen, että valmistuneiden töiden langankulutus on peräti 1827 grammaa, mikä on toiseksi eniten koko vuonna. Teknisesti ottaen neuloin kuitenkin tässä kuussa vain reilut 600 grammaa, koska ryijyjen neulomisosuudet ehdin tehdä heinä-marraskuun aikana ja joulukuulle jäi vain viimeistely. Mutta koska lasken langankulutukset sille kuulle, missä kuussa työ on valmistunut, niin sen ansiosta päästiin noinkin huimiin lukemiin - ja vastaavasti muina syyskuukausina on jääty pienempiin lukemiin todelliseen neulomismäärään nähden, koska niitä palasia valmistui syksyn aikana tasaiseen tahtiin joka kuukausi. Vaan eipä se niin tarkkaa ole. :) Lankaahan en ole ostanut tai saanut tässä kuussa lainkaan, joten tuo reilut 1800 grammaa on pelkkää miinusta lankavarastooni. :)

Ristipistorintamalla ylitin itseni, sillä tarkoitukseni oli saada vain yksi ristipistotyö tässä kuussa valmiiksi, mutta valmistuikin kolme, joista kaksi oikein pitkän ajan projekteja. Mukavaa aloittaa uusi vuosi, kun ei jää vanhalta vuodelta kuin yksi ainoa keskeneräinen työ kummittelemaan! :)

Tässä kuussa en osallistunut tempauksiin tai muihin vastaaviin, eli olen tehnyt käsitöitä ihan vain itselleni tai sitä mitä on huvittanut.

Koko vuoden raporttia on luvassa vielä iltasella, sen olen näpytellyt tulemaan tänne ajastimen kanssa. Saan sitten illan keskittyä rauhassa vaikka pistelemiseen. :) Minulla ei ole ollut tapana mitenkään erityisemmin viettää vuoden vaihdetta, oikeastaan ainoa jokavuotinen perinne on se, että menen uudenvuodeniltana tavallista aiemmin nukkumaan. :) Muina iltoina saatan hyvinkin valvoa yli puolen yön, mutta uudenvuodenyönä olen pitänyt kiinni siitä, että vuoden vaihtuessa on oltava täydessä unessa. Viime vuonna tarvitsin avuksi korvatulpat ja vähän unilääkettä, saa nähdä tuleeko uni tänä vuonna ilman niitä. ;) Tuo perinne minulla on ollut jo monta vuotta, ja muita perinteitä ei sitten olekaan, jos ei nyt sitten sellaisiksi lasketa näitä blogipäivityksiä, joissa käydään mennyttä vuotta läpi (se on tulossa siis illalla) ja suunnitellaan tulevaa (se päivitys tulee tänne huomenaamulla). Niin no, olihan aikoinaan hyvin tärkeä perinne katsoa ja kuunnella Wienin uudenvuodenkonsertti uudenvuodenpäivänä, vaan television puutteessa se perinne on jäänyt jo monena vuonna, harmi! Kolme vuotta sitten muistan köpötelleeni viimeisillään raskaana ollessani Teboilille katsomaan sitä uudenvuodenkonserttia... ;) No, pitää laittaa Radetzky-marssi ja Tonava kaunoinen soimaan vaikka levyltä! :D

Mukavaa perjantaita ja vuoden viimeistä päivää! :)

torstaina, joulukuuta 30, 2010

Vuosi 2010

Perinteinen uudenvuodenmeemi. Mitä tapahtui vuonna 2010? :)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2010, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?


Kehräsin ja koukkusin. Toimin apuemona Lapaskuussa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Tein ainoastaan käsitöihin liittyviä lupauksia/suunnitelmia, ja pääpiirteittäin kai sain ne pidettyä. Niistä vielä tarkemmin tulevassa postauksessa. Tulevalle vuodelle tulee tehtyä jälleen joitain lupauksenomaisia suunnitelmia.


3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Veljenvaimo teki minusta joulukuussa kymmenennen kerran tädin. :)

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei tietääkseni.

5. Missä maissa kävit?

Hih, ihan Suomessa. ;) Kahdesti kävin äidin luona Kalajoella ja kerran isän luona Lieksassa, muuten pysyttelin täällä Oulun seutuvilla. Nukuin siis tänä vuonna 7 yötä muualla kuin omassa sängyssä, loput 358 yötä siellä missä pitääkin. :)

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010?

Olen ihan tyytyväinen olooni ja elooni.

7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Oikeastaan mitään erityisempiä päiviä ei tähän vuoteen mahtunut. Kummitytön rippijuhlia vietettiin kesällä ja veljenpoika syntyi joulukuussa, siinä kait ne tärkeimmät. Ehkä molemmat päivämäärät jäävät mieleeni; kummitytön konfirmaatiopäivä sattui olemaan sama kuin omani aikoinaan 18 vuotta aiemmin, joten sen päivämäärän saattaa muistaakin vielä myöhemmin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Työn ilo, se että sai tehdä työtä josta tykkää. Omien laulujen näkeminen painettuna kirjassa ja kuuleminen levytettynä. Ja eräs muu ei-vielä-julkinen-asia, joka liittyy menestykseen säveltämisen saralla. :) Tietysti myös ensimmäisen kehräyskokeilun onnistuminen. :)

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Ei oikein tule mieleen mitään isoja epäonnistumisia. Onkohan joku käsityö epäonnistunut tänä vuonna? Se esikoisen 1-vuotiskuva -ristipisto oli vähän fiasko, että oisko se sitten se suurin epäonnistuminen...

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Tänä vuonna sairastin enemmän virustauteja kuin muutamana aiempana vuonna, mutta nekin suhteellisen lieviä, eli ei ollut kuumetta eikä väsymystä, töissä pystyin käymään normaalisti. Pari "lähtö lähellä" tilannetta oli perussairauteni vuoksi, mutta siihenkin on olemassa tehokkaat lääkkeet. Tänä vuonna olen itse asiassa parantunut kahdesta pitkästä sairaudesta; 15 vuotta kestäneen pitkän ja vaikean sairauden jälkeen sain tänä syksynä ns. terveen paperit, ja myös toinen vuonna -98 alkanut hoitoprosessi Oysissa päättyi ja minut kirjattiin sieltä ulos. Näiden ansiosta koen olevani terveempi kuin koskaan aikaisemmin, ainakin oloni on onnellisempi. :)


11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Varmaankin monitoimilaite eli skanneri-printteri-kopiokone; tai mieheni sen oikeastaan osti, kun olin silloin itse huutavassa rahapulassa. ;) On helpottanut suunnattomasti elämääni ja töiden suunnittelua!

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Lapsethan ne saavat aina suupielet korviin. :)

13. Kenen käytös masensi?

No ei kyllä tule ketään masentavaa ihmistä mieleen.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Perustarpeisiinhan ne kaikki rahat menevät, harvoin jää ylimääräistä törsättäväksi.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Olen innoissani melkein mistä vaan, mihin ryhdyn. :) Oli se sitten käsityö, töiden teko, siivoaminen... Yleensä nautin tekemisistäni, innoissanikin olen. :)


16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?

Varmaan kuopuksen ensimmänen sävellys kesällä 2010: "Talo, talo, oveja". :) Ja myös Tuttiorkesterin levytys minun Pikku pörriäisestäni. :)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Olin onnellinen molempina vuosina, mutta varmaankin tänä vuonna vielä onnellisempi, koska minusta tuntuu, että tulen aina vaan onnellisemmaksi. :)

b) laihempi vai lihavampi?

Suunnilleen samoissa lukemissa mennään. Loppuvuodesta on tullut muutama kilo lisää, koska olen joutunut käyttämään lääkettä, minkä sivuvaikutuksena tulee turvotusta. Mutta se laskee aikanaan, en kanna siitä huolta, on se laskenut aina ennenkin. :)

c) rikkaampi vai köyhempi?

No nyt on ainakin loppuvuodesta ollut vähän enemmän töitä eli pitäisi olla enemmän rahaakin, vaan niinhän se on että kun tulot kasvaa, niin menotkin kasvaa samassa suhteessa. Toimeen on kuitenkin aina tultu.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Kaikkea. :) Käsitöitä, musiikkia, liikuntaa, lasten kanssa olemista... aina voisi tehdä enemmän sitä mistä eniten tykkää, mutta ihan tyytyväinen voi olla tähänkin.


19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Sairastellut. Tai no ei sitä nyt ole mahdottomasti tullut harrastettua, mutta eihän se kivaa koskaan ole, vaikka ihan vähänkin vain sairastaisi.

20. Kuinka vietit joulua?

Samalla tavalla kuin muitakin vuoden päiviä, kotona puuhastellen.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

Ehkä ne hetket, jolloin olen menettänyt malttini. Aina pitäisi malttaa laskea kymmeneen - tai edes kahteen. ;)


22. Rakastuitko vuonna 2010?

Ei nyt voi varsinaisesta rakastumisesta puhua, mutta tunnustan vähän ihastuneeni parikin kertaa... ;) Ihan vain viatonta kaukoihastusta (tyyliin tv:stä tuttuun julkkikseen tms.) - 11 vuotta sitten alttarilla vannotut rakkauden ja uskollisuuden lupaukseni pitävät. :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Kun olisi ollut edes säpinää tuon pitkäaikaisen "jutun" kanssa... mutta ei kait sitä nyt joka vuosi. ;)

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Eipä tule tv:tä katsottua. Netin kautta katson Kymmenen uutiset, joten sanotaan sitten vaikka se. Niin no olympialaiset katsoin netistä. Ja Euroviisut. :)

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En vihannut silloin enkä vihaa nyt. Ei ihmisissä ole mitään vihaamista. :)


26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Hmm... Aika paljon hyviä kirjoja luin; Tess Gerritsenin, Mary Higgins Clarkin ja Sandra Brownin uutuudet olivat tietysti taattua tuttua laatua. Mutta sanon kuitenkin L.M. Montgomeryn "Marigoldin lumottu maailma", se oli mieluinen uusi tuttavuus (siis vastikään suomennettu, enkä siksi ollut sitä aiemmin lukenut).

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Ihastuin suunnattomasti Rikko tikko tei -laulukirjaan, joka ilmestyi syksyllä; en ainoastaan siksi, että siinä on minunkin sävellyksiäni, vaan se on oikeasti hyvä ja käyttökelpoinen opus. Kuopus on myös osoittanut tänä vuotta musiikillista lahjakkuuttaan, mikä tietysti ilahduttaa suunnattomasti - mitähän siitä pojasta vielä tuleekaan? :)

28. Mitä halusit ja sait?

Töitä. Menestystä - osin vähän yllättäenkin. Terveyttä. Kaikkea hyvää. :)

29. Mitä halusit muttet saanut?

No eihän niitä isompia lottopotteja tietenkään meille osunut. ;)

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Katson tosi vähän elokuvia, vaikkakin tänä vuonna on miehen kanssa tullut katsottua yhdessä useampi, perheen kanssa yhdessä myös muutamia. Tarkoittaa siis, että olen ehkä katsonut jopa 10 elokuvaa vuodessa. :D Mutta täytyy kyllä myöntää, että jos edellisenä vuonna hurahdin Täällä Pohjantähden alla -sarjaan kirjoina, niin tänä vuonna on tullut katsottua sekä Laineen että Koivusalon versiot (Koivusalon versiosta on se jälkimmäinen vielä näkemättä, odotan sen tuloa videovuokraamoon), ja olen ihan myyty Pohjantähteen elokuvanakin.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Hmm... syntymäpäiväni oli perjantai, joten minä tietysti siivosin, kuten aina perjantaisin. :) Eipä siinä sitten perjantaina muuta ehdi paljon tekemään, luultavasti kävin myös kaupassa. Niin ja kun menin kaupasta palatessani hakemaan päiväkodista poikia, niin siellä katsottiin minua pitkään, että mitäs sinä tänne tulet, teidän pojat on haettu jo, mutta hyvää syntymäpäivää! :D (mies olikin käynyt hakemassa lapset, ja esikoinen oli kailottanut kaikille, että äitillä on synttärit ;) ) 33 vuotta täytin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Vuoteni oli kaikin puolin hyvä, vaikea sanoa mitään, mikä olisi sitä parantanut. Paitsi jos olisi aina syksy, niin siitä nauttisin eniten. ;)


33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010?

Tyylilleni uskollisena pysyin edelleen: farkut, trikoopaita, neuletakki, villasukat sävy sävyyn neuletakin kanssa. Kesät talvet. :) Ai niin, kesällä kiedoin välillä ympärilleni kylmällä vedellä kasteltuja vaippaharsoja. ;)

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Kuntoutuminen, liikunta, oikea ruokavalio, käsityöt, lukeminen, työ, perhe. Eli elämän perusasiat kun on kunnossa, niin järkikin pelaa. :)

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

Heh, Euroviisujen miesjuontajasta (siitä norjalaisesta). :D

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Vaalien lähestyminen ja sen puinti mediassa. Ydinvoimalapäätös. Kreikan ja Irlannin tuet. Uusi pääministeri. Homokeskustelu. Olihan näitä. Seurasin milloin enemmän milloin vähemmän. :) Seurakuntavaalit taisivat kuitenkin kiinnostaa eniten, jotta löytyi se oma ehdokas. Äänestin.

37. Ketä ikävöit?

Lapsia ikävöin aina kun olin heistä erossa. Miestäkin joskus. ;)

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Tapasin monta mielenkiintoista ihmistä töissä - uusien oppilaiden ja vanhempien kohtaaminen syksyllä on aina jännää. Neuletapaamisiinkin eksyi uusia tänä vuonna ja oli kiva tavata. Veljenpoikani tapasin kesällä ensi kerran (hän oli silloin vajaan vuoden). En osaa valita yhtä parasta.

39. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2010?

Asiat ovat järjestyneet aina ennenkin, joten ne järjestyvät myös nyt. (Tämän oivalsin ihan itse.)

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2010.








En päivääkään vaihtaisi pois
Ei olla tään kauniimpaa vois
Sain lahjaksi elämän yhden vaan
Sen elää voin päivän vain kerrallaan

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik' tuskaakin menneessä ois
Sen kautta oon kasvanut ymmärtämään
Vihdoinkin kaiken tään

Saan olla niin paljosta kiitollinen
Kunhan vain osoittaa muistaisin sen
Se lahjoista suurin on mun kohdallain
Kun tänne mä syntyä sain

En päivääkään vaihtaisi pois
Ei toisin mun lauluni sois
Sen tiedän oon luotu mä näin elämään
Uneen kun painan pään

En päivääkään vaihtaisi pois
Kun muutos ei parempaa tois
On elämä kaunista ollut niin
Kuin kudottu lankoihin kultaisiin

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik luoja mun uudelleen lois
Ja jotain jos toimissain väärin mä tein
Suon senkin itsellein

(Juha Vainio)

Tuo kappale tuli ensimmäisenä mieleen, sillä kukapa nyt vuodestaan haluaisi päivääkään pois antaa. Vaan kun luin sitten tekstin läpi, niin tämä sopii tänä vuonna ajatuksissa pyörineisiin ja lopullisesti käsittelemiini asioihin täydellisesti. :)


41. Joka kuukauden ensimmäinen virke:

Tammikuu:
"Oikein ihastuttavaa alkanutta uutta vuotta 2010! :)"
Helmikuu: "Pitkästä aikaa meemiä. :)"
Maaliskuu: "Niin on hamsterikuukausikin pyörähtänyt käyntiin! :)"
Huhtikuu: "Juuri äsken muistin käydä kääntämässä kalenterissa uuden lehden."
Toukokuu: "Tänään on kyllä ollut niin säiden kuin muidenkin olosuhteiden puolesta mitä parhain ompelupäivä, aivan kuten toivoinkin! :)"
Kesäkuu: "Kuinkahan kauan lienenkään suunnitellut näiden tekeillä olevien käsitöitteni vilauttamista...?"
Heinäkuu: "Kiitos jälleen kommenteistanne! :)"
Elokuu: "Eilen lukiessani Taijan blogia ja katsellessani hänen järjestettyjä ristipistolankojaan, muistin itse suunnitelleeni tekeväni saman tänä kesänä."
Syyskuu: "Sukkasatoilu on alkanut! :)"
Lokakuu: "Tänä aamuna esikoiseni kiiruhti heti herättyämme ojentamaan minulle nämä:"
Marraskuu: "Lempparikuukauteni lokakuu vierähti vikkelään!"
Joulukuu: "Ryijyn neulonta alkaa olla loppusuoralla:"

(viimeisen kysymyksen vastaukset napsittu siis blogiteksteistä, jos ei joku sitä hoksannut :) )

Sellainen oli siis minun vuoteni 2010. Millainen vuosi sinulla oli? :)

Varaslähtö maratonille

Ristipistomaraton on oikeaan maratoniin verrattuna siitä hyvä, että siinä ei haittaa, vaikka ottaisi varaslähdön. Tänään päätin aloittaa pistelyn ja neljän tunnin kellottamisen heti aamupäivästä, koska pistellä täytyy silloin, kun siihen vähänkin näyttää olevan mahdollisuutta - lasten kanssa ei ikinä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, etenkään nyt, kun olen tämän viikon poikien kanssa täällä päivät kolmestaan. No, pojat viihtyivät tänään aika lailla omissa puuhissaan, joten sain itselleni hyvää pistelyaikaa. :)

Ennen ja jälkeen -kuvat tulevat tässä, tällä kertaa lähikuvina, jotta edistyminen näkyisi vähän paremmin:



Haaveilin saavani tuon patsaan jalustoineen kokonaan valmiiksi neljässä tunnissa, mutta vielä jäi vähän kesken. Eiköhän se kuitenkin tämän päivän aikana valmistu, jos saan vielä jatkettua pistelyä. Eihän tässä muutakaan käsityötä ole nyt kesken, niin tämän parissa aion käsityöaikani puuhastella. :)


Tässä vielä kokonaiskatsausta tilanteeseen. Kivalta näyttää nyt, kun tädillä on jalat. :)

Jos Ristipistomaraton kulkee tuttavallisemmin nimellä RPM, niin kohta kaikki menevät ihan sekaisin, kun alan kirjoittaa RPH:sta eli Ristipistohassutuksesta. :) Kaksi yötä enää, ja sitten se on menoa! :D Eilen tein jo pienet esivalmistelut, eli huolittelin kankaiden reunat, osa kankaista piti leikatakin, ja yhteen malliin valita langat. Nyt olisi sitten kaikki valmiina hassutusta varten:


Nähtäväksi jää, mikä on se ensimmäinen työ, mistä aloitan lauantaina... :) Nooan arkkiin pitänee tilata jossain vaiheessa lisää lankaa yhtä väriä, mutta tuolla ei ole niin kauhea kiire, niin ehdin hoitaa tilauksen sittenkin, kun olen vähän paremmissa varoissa (siis lankatokkahan ei maksa paljoa, mutta eihän sitä nyt yhtä tokkaa voi tilata... ;) ).

Mukavaa torstai-illan jatkoa!

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Vuoden viimeinen käsityö

Kiitokset kommenteistanne ja erityisesti uuden blogipohjan kehuista! :) Jännä juttu, että moni mainitsi pohjan olevan keväinen - itse nimittäin ajattelin koko ajan lempivuodenaikaani syksyä tätä blogipohjaa luodessani. Nuo kuvatkin tuossa bloginimen alla ovat kaikki syksyisiä, kuten myös tämä värimaailma. Halusin tällä kertaa tehdä vähän hillitymmän värimaailman edellisten kirkkaitten pohjien jälkeen, mutta onhan tämä kieltämättä toki pirteä, enhän minä varmaan synkkää pohjaa osaisi tehdäkään. ;)

Ihan eri värimaailmaa on sitten tämän vuoden viimeinen valmistunut käsityö. Vaikkakin näissä kuvissa minun pääni takaa kurkkii vähän myös syksyisiä juttuja, jos oikein tarkasti katsotte; kuvien taustana toimivaan oveen on meillä kiinnitettynä "ikuinen syksy", eli poikien syksyisiä taideteoksia, jotka melkein onnistuivat jäämään minun selkäni taakse, mutta pään takaa tosiaan pari punaista lehteä pilkottaa. :)

Palmikkotunika
Tehty ajalla: 7.-29.12.2010
Malli: Novita Syksy 2009 nro 37
Suunnittelija: Arja Viitala
Lanka: Novita 7 veljestä turkoosi (329)
Langankulutus: 627 g
Puikot: 4 mm
Koko: M
Muuta: Ihan ok. 

Tämä oli todellinen "samalla kun" -neule; enpä tainnut montaa silmukkaa neuloa ilman, että olisin tehnyt samanaikaisesti jotain muuta, ja vieläpä niin, että se jotain muuta oli se ensisijainen tekeminen ja neule vain "samalla" tehtävä toissijainen juttu. ;) Olen neulonut tätä bussissa, lääkärin odotushuoneessa ja tietokoneen ääressä pääasiassa; neuletapaaminen voidaan tietysti laskea sellaiseksi neulomishetkeksi, jossa neulominen on ensisijainen juttu, neuletapaamisessa tein takakappaleen yläosan melkein kokonaisuudessaan. Mutta tosiaan ainoastaan saumojen ompelut tein niin, etten tehnyt samaan aikaan mitään muuta. Tuleepahan valmista näemmä näinkin. :)

Tänä vuonna en aio enää aloittaa uusia käsitöitä, eli ensi vuonna aloitetaan neulomiset taas puhtaalta pöydältä. Loppuvuoden aion keskittyä ainoaan keskeneräiseen käsityöni, joka on ristipistotyö, se siirtyy vielä ensi vuoden puolellekin, eli sitä en aio tässä kahdessa päivässä rykäistä valmiiksi. ;)

Tämän vuoden puolella luvassa vielä monenmoista loppuraportointia, niitä on tulossa tänne seuraavien päivien aikana ajastuksella tiuhaan tahtiin, ja luultavimmin koitan johonkin väliin näpsytellä tänne juttuja livenäkin. Näkemisiin ja kuulemisiin - tai siis kirjoittelemisiin ja lukemisiin! :)

maanantaina, joulukuuta 27, 2010

Blogipohjan muokkausta

Jokavuotinen blogin ulkoasun siivous ja muokkaus käynnissä. Älkää hämmentykö mahdollisista muutoksista tai tilapäisestä sekasotkusta. Pyrin saamaan kaiken kuntoon illan aikana...

Edit: Tää olis nyt kutakuinkin sellainen kuin halusin. Tai siis ei ihan sellainen kun alunperin ajattelin, koska Blogger on sitten viime muokkauksen mennyt muuttamaan tuota sivujen muokkaus systeemiään. Joten piti vähän opetella uudet kuviot, ja tehdä vähän muutoksia alkuperäiseen ajatukseeni. Sivupalkkeja siistin ja vähensin sieltä aika roimasti tavaraa, mutta tein niistä jutuista erilliset sivut, löytyy tuosta oikealta otsikon "Sivut" alta. Ja suuri muutos on myös tuo, että nyt nuo sivupalkit ovat oikealla, kun olivat ennen vasemmalla. Värimaailma muuttui toki myös ja samalla muutin kirjasimia ja vähän tyyliäkin. Tällä mennään nyt taas seuraava vuosi. :)

Hoo, miksi olet noin musta?

Esikoisen 1-vuotiskuvan ristipistoversiosta tuli varsinainen Murijaanien kuningas. ;) Pitemmittä selittelyittä kuvaa esiin:

 Esikoisen 1-vuotiskuva
Tehty ajalla: 9.4.2007-27.12.2010
Malli: X-Stitch -ohjelmalla tehty omasta kuvasta (alkuperäinen kuva JL-Foto)
Kangas: 18ct pellava-aida luonnonvärinen
Langat: DMC 15 väriä, ohjelman laatimat, 3 väriä itse muutettu
Koko: 100x133 pistoa, pistoja tasan 9517 kpl ;)
Viimeistely: En viimeistele lainkaan epäonnistumisen vuoksi
Muuta: Tämä menee uusiksi, ohjelma antoi liian tummat ja ei-yhteensopivat värit

Ei tästä nyt ihan täydellistä katastrofiakaan tullut, mutta ei hyväkään. En aio tätä viimeistellä mitenkään, ainoastaan langanpäät siistin takaa ja silitin. Tämä menee jonnekin epäonnistuneiden töiden varastoon, joskaan en tiedä, missä sellainen varasto on, koska minulla ei ole sellaista. ;) Luultavimmin kaikki fiaskot ovat päätyneet roskiin tms., mutta tätä en aio laittaa roskiin vaan - no, kait minun pitää sellainen epäonnistuneiden töiden varasto jonnekin kehitellä. :) Kuva hämää ikään kuin työ olisi laitettu kehyksiin, mutta nuo kehykset on tehty ihan tietokoneella, oikeasti tämä on kangaspalanen vaan.

Ihan tyytyväinen olen, että tein tämän loppuun, vaikka tiesin ettei tästä tule sellaista kuin pitäisi. Tässä projektissa tärkeintä ei nyt ollut se päämäärä vaan matka, eli tarkoitus oli oppia jotain siitä, miten valokuvasta tehdään ristipistotyö. Tämä versio ei onnistunut, mutta nyt olen kokemusta viisaampi, ja seuraava versio voi jo onnistua. Noita viimeisiä pistoja tehdessäni pohdin paljonkin, mitä voisi tehdä seuraavalla kerralla toisin, täytyykö hankkia uusi tietokoneohjelma, vai voisinko käyttää tuota nykyistä, ja miten voisin itse vaikuttaa siihen, että työstä tulee hyvä, esim. valitsemalla itse langat.

Näitä pohtiessani ja pistellessäni olohuoneen sohvalla toissayönä nostin välillä katsettani, ja huomasin näiden kahden herran tuijottavan minua vastapäiseltä seinältä:


Nämä olen täällä ennenkin näyttänyt, eli isäntä on tehnyt Lennonin ja McCartneyn mini-hamahelmillä. Hän on näiden ohjetta laatiessaan käyttänyt ihan tavallista kuvankäsittelyohjelmaa ja sitten samaa ristipisto-ohjelmaa kuin minäkin. Tajusin näitä katsellessani, että näissähän on käytetty ainoastaan kolmea väriä: musta, harmaa ja valkoinen! Minä käytin tuossa esikoisen kuvassa 15 sävyä, ja jos lataan ohjelmaan mustavalkoisen valokuvan, niin se tarjoaa yli 20 väriä. Mutta mieheni on kuitenkin saanut loistavat lopputulokset ainoastaan kolmella värillä. Kuinka se on mahdollista? :)

Eilen sitten mietinkin, miten paljon värejä uskaltaisi vähentää, jotta kuva voisi onnistua, siis jos kyseessä on mustavalkoinen tai seepia-kuva. Latasin koneelleni myös ilmaisen kokeiluversion PCStitch-ohjelmasta, jos se olisi hieman parempi kuin tuo käyttämäni ohjelma (kokeiluversiossa ei ole tallennus- eikä tulostusmahdollisuutta, eli jos ne ominaisuudet haluaa, niin se pitää sitten ostaa). No, en huomannut tuossa juurikaan eroa X-Stitchiin, jota olen siis tähän saakka käyttänyt, ehkä vähän hienostuneempi versio on, mutta samalla tavalla se ehdottaa mustavalkokuvaan runsaasti värejä ja mm. violettia, sinistä ja vihreää... mutta tarjoaa kuitenkin vaaleampia sävyjä kuin X-Stitch, jossa näyttäisi olevan siis ihan yleinen ongelma, että se ehdottaa tuollaisia tummia lankoja, kuten tuossa nyt valmistuneessa kuvassa. En siis alkanut tehdä uutta versiota sillä eilen lataamallani uudella ohjelmalla, koska olen kuitenkin esikoisen kuvan kuten myös kuopuksen kuvan muokannut (rajannut, poistanut taustat jne.) jo X-Stitchilla, niin olisi ollut kova työ alkaa tehdä sama homma uudestaan toisella. Mutta lähdin sitten kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos vähentää värejä. Esimerkiksi jos on kaksi hyvin lähekkäin olevaa vaaleaa tai tummaa väriä, toinen on mahdollisesti liikaa. Kokeilemalla havaitsin sekä esikoisen että kuopuksen kuvan kohdalla, että sopiva värimäärä mustavalkotyössä on 6 värisävyä. Ja tässä on sitten uudet versiot lasteni 1-vuotiskuvista:



Kuvat on kaapattu siis siitä ristipisto-ohjelmasta, joten värit ovat vieläkin aika tummat. Mutta nyt kun minulla on olemassa kaikki DMC:n langat, niin oli helppo käydä lankalaatikot läpi ja valita sieltä kuusi suunnilleen samaa sarjaa olevaa harmaan sävyä, joilla nämä työt voisi pistellä. Itse asiassa löysin sieltä aivan erinomaiset kuusi seepiasävyäkin... :) Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos minulla olisi ollut kaikki DMC:n langat vuonna 2007, jolloin tuon pistelytyön aloitin, mutta eihän minulla ollut silloin kuin mitä lie vanhoista töistä jääneitä, eikä niistäkään tallessa että mitä merkkiä ja sävyä ovat. Tilasin silloin koneen antaman listan mukaan langat ja niillä aloitin pistelemään. Nyt on ihan eri tilanne, kun voin omasta varastostani etsiä sopivat. Itse asiassa etsin näihin töihin jo kankaankin... ;)

Mutta juu, en ihan heti ala kuitenkaan pistelemään uudestaan samaa työtä enkä edes tuota kuopuksen kuvaa. Aion pitäytyä Ristipistohassutuksen kohdalla siinä listassa, jonka jo aiemmin laadin, ja ehkä sitten, kun olen saanut ne valmiiksi plus sen ainoan tällä hetkellä keskeneräisen Vervacon patsastyön, niin sitten voisin harkita näiden pistelemistä. :) Uskoisin, että pistelytyö on tällä kertaa mielekkäämpääkin, kun olen vähentänyt värejä, sillä tuota 15 sävyn työtä oli välillä aika kenkkua pistellä, kun joitakin sävyjä ei ollut kahta pistoa vierekkäin, vain niitä oli vain piste siellä toinen täällä. Eli senkin puolesta värien vähentäminen oli varmasti tarpeen. Voihan olla, että näistäkin tulee vielä kokeiluversiot, ja muutaman vuoden päästä olen taas muokkaamassa kuvia uuteen uskoon... ;) Kunhan nyt saisi vaikka ennen poikien ripillepääsyä nämä 1-vuotiskuvat seinälle, sitten voisi alkaa pistellä rippikuvia. :D

Mutta nyt otan vaihteeksi neuleen käteen ja alan katsoa, mitä blogimaailmassa on tapahtunut! :) Eilen en ehtinyt koneella tehdä muuta kuin muokata noita kuvia, nukuttiin ensin koko perhe puoleen päivään, sitten käytiin uimassa ja pääsin koneelle vasta iltasella säätämään. Pistelyn tein valmiiksi viime yönä... :)

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa! :)

lauantaina, joulukuuta 25, 2010

Helmiä

Meidän perheen miesväki on ihan hamahelmifriikkejä. Aiemmin helmien kimpussa pakersivat vain mies ja esikoinen, nyt on kuopuskin liittynyt joukkoon:


Tässä on kuopuksen ensimmäiset midi- eli normaalikokoisilla helmillä tehdyt työt, jotka ovat päätyneet silitykseen (aiemmin hän on tehnyt maxi-kokoisilla helmillä, eikä niitä ole silitetty, vaan käytetty aina uudestaan). Nämä hän teki viime viikonloppuna. Myös sen jälkeen hän teki muutaman helmityön, jotka oli tarkoitus silittää, mutta juuri kun iskä oli laittamassa silitysrautaa valmiiksi, esikoinen tuli nähtävästi mustasukkaiseksi, kun pikkuveli on ominut isoveljen harrastuksen, ja esikoinen oli mennyt ja hajottanut ne kuopuksen teokset. No, sillä kertaa ei sitten silitetty yhtään mitään, sillä me vanhemmat hajotimme myös esikoisen sen kertaiset helmityöt ihan vain opetusmielessä, ettei tarvitse mennä tuolla tavalla toisten aikaansaannoksia tuhoamaan. ;) Meillä muuten iskä silittää nämä helmityöt, minä en siihen hommaan puutu, sillä mies tietää kaikki oikeat niksit. Hamahelmityöthän kannattaa aina silittää molemmilta puolilta, niistä tulee silloin kestävämmät - usein näkee silitettävän vain toiselta puolelta, mutta ne hajoavat aika nopeasti. Helmiä on myös olemassa muita kuin Hama-merkkisiä, esim. edulliset pullossa myytävät helmet on erimerkkisiä, eikä niitä sovi sekoittaa Hama-helmien kanssa, koska ne sulavat silityksessä eri tavalla. Meillä onkin miesväellä tosi tarkasti lajiteltu helmet, mitkä on Hama-merkkisiä, mitkä pullohelmiä. Nämä kuopuksen käyttämät helmet on löydetty kirpparilta, eikä niiden merkistä ole tietoa, joten ne pidetään ihan omassa rasiassaan ihan kaikki värit sekaisin vaan. Muutenhan meillä on lajiteltu helmet väreittäin ja vielä numeroitu värin koodi, jotta kun joku väri loppuu, niin osataan ostaa oikeaa sävyä uudestaan. Pelkästään Hama-merkkisissä helmissä sävyjä on yli 60, ja ne mitä ei ole täältä Oulusta löytynyt, on isäntä tilannut Tanskasta. ;) Saapa nähdä, kauanko kuopus tyytyy taiteilemaan kirpparihelmillä, milloin hänestäkin tulee samanlainen friikki kuin isästään ja veljestään. :)


Joskus muutama viikko sitten kerroin esikoisen tekevän helmistä itselleen kalenteria. Tässä se on nyt kokonaisuudessaan nähtävillä. Kalenterin ohjeet löytyvät Perler Beads -sivustolta, mistä poika muutenkin kaikki ideansa ja mallinsa nappaa. Sieltä sivustolta tulostin tuon kuusen, liimasin sen kartongille ja mies vielä päällysti sen kontaktimuovilla, jotta siitä tuli kestävämpi, ja kun nuo helmikuviot kiinnitetään tuohon sinitarralla, niin muoviin ei jää jälkiä samalla tavalla kuin ihan paperiin kiinnitettynä. Kuusessa on numerot 1-25 (minä laitoin kuvaa varten tuon tähden vähän etuajassa, mutta otin sen vielä kuvan oton jälkeen yöksi pois), ja jokaisen numeron kohdalle laitoimme valmiiksi sinitarrat, joihin sitten pojat ovat saaneet aamuisin nuo helmikuviot kiinnittää. Hih, yksi lumiukko on väärinpäin, sinä aamuna oli kuopuksen vuoro... ;)

Kaikki helmityöt eivät tuohon kuuseen mahtuneet, mutta onhan noita ripustuspaikkoja...






Osa näistä on esikoisen, osa kuopuksen tekemiä. Näitä olisi ollut enemmänkin tulossa, mutta kun sattui se esikoisen mustasukkaisuusepisodi, jolloin kaikki tekeleet menivät purkuun. Mutta näitähän tulee päivittäin lisää, tänäänkin (tai siis eilen, kirjoitan tätä klo 01:13) on taas helmitöitä silitetty ja osa odottaa silitystä. Kuopusta ei meinannut saada illalla nukkumaan, kun olisi tehnyt mieli vielä vähän helmeillä. :)

Mutta nyt esittelen teille oikean Helmien Helmen! :)


Minähän olen haaveillut pitkään nukkekodista - ja nyt minulla on sellainen, tai oikeastaan vasta roomboxi! :) Esikoinen on ihan minulta salaa tehnyt näitä koko syksyn ajan, taisi jo loppukesästä aloittaa, ja ovelasti on osannut piilotella, sillä en aavistanut yhtään mitään! Ja nyt sitten sain häneltä ihan yllätyksenä kenkälaatikkoon pakattuna aivan upeita helmistä tehtyjä nukkekodin kalusteita! :) Näin heti tuossa kenkälaatikossa roomboxin mahdollisuuden, ja siihen tämä pieni yksiöni on nyt kalustettu. Tästä ei puutu mitään, on matot ja kaikki! :)


Sänky ja kirjahylly.


Sängyssä on irralliset peitto ja tyyny. :) Pitäähän vuodevaatteita välillä puistellakin.


Peilipöytä lipastoineen ja siihen kuuluva tuoli.


Sohva ja sohvapöytä.


Ja tietysti ruokapöytä ja tuoli.



Kalusteiden järjestys hakee vielä paikkansa, siirsin toistaiseksi molemmat matot tuohon ruokailuhuone-olohuoneen puolelle, näytätä kivemmalta. Ja kuvien oton jälkeen hoksasin, että sänky on kuvissa väärinpäin, siinä on korkeampi ja koristeellisempi pääty kuvissa jalkopäässä, mutta käänsin sen äsken pääpuolelle, kuten kuuluukin. En innostuksissani hoksannut näitä heti niin tarkasti tutkiakaan. :)

On minulla kyllä taitava poika (tai siis kaksi :) ), vaikka nämä onkin mallista tehtyjä, niin kyllä tällainen näpertely vaatii hahmottamiskykyä ja sorminäppäryyttä! Ja ajatella, että hän on nämä nähtyään heti ajatellut, että haluaa tehdä nämä äidilleen! :) On minulla kyllä ennestäänkin ihan kiitettävä määrä näitä helmitöitä tallessa, mutta tätä en ihan heti kätkekään laatikkoon, kyllä se saa olla esillä tässä ihan työpöydällä, jossa näen sen joka päivä. :) Vielä odottelen, josko poika jonain päivänä tekisi minulle helmistä ihan kokonaisen nukkekodin! :D

Pitänee kohta hipsiä unten maille. Tulin äskettäin ulkoa yölliseltä pyörälenkiltä ja kävin suihkussa, joten vielä tässä kuivattelen hiuksia, vaikka kello onkin jo kohta puoli kaksi, siitä johtuu siis omituinen blogin päivittämisaika. :) Vaan mikäpäs tässä näpytellessä, kun aamulla ei ole lähtöä mihinkään. Kohta pitää kuitenkin herätellä kuopusta potalle, meillä on yökuivaksiopettelu menossa, ja yhdentoista yön jälkeen tilanne on 8-3 märän sängyn hyväksi. Mutta kolme kuivaa yötä sentään - jee! :D Saa nähdä, pyörittääkö pesukone aamulla taas lakanapyykkiä, siihen pitänee varautua.

Vilpoisaa viikonloppua! :)

perjantaina, joulukuuta 24, 2010

Zombi ;)

Ei taida tulla siitä esikoisen valokuvasta tehdystä ristipistotyöstä mitään kaunista katseltavaa. Kuva näyttää lähinnä mädänneeltä ruumiilta... isäntä käytti kauniimpaa nimitystä "zombi". ;)
Kaikesta huolimatta pistelen tuota aina vaan eteenpäin. Eilen kun oli torstai, osallistuin pitkästä aikaa ristipistomaratonille, vaikka ei se maratonilta tuntunut sen jälkeen, kun olin sekä tiistaina että keskiviikkona pistellyt molempina päivinä noin 9 tuntia, ja eilen "maratonilla" pistelin vain neljä tuntia, enkä sitäkään yhtäjaksoisesti. Tässä kuitenkin ennen ja jälkeen -kuvat:



Jälkimmäisen kuvan otin ilman salamaa, koska salama vähän tekee värit kylmemmäksi. Omituista kyllä, että tuo kuvan alaosan pusero näyttää ihan hyvältä, mutta naamaan on sattunut sitten ihan kummallisia väriyhdistelmiä, vaikka sama tietokoneohjelma sen kuvan on tehnyt... Ei tästä osaa päättää, onko tämä a) ruma b) kamala vai c) hirveä. ;)

Mutta sinnikkäästi tämän aion pistellä loppuun, ettei tarvitse jäädä miettimään, että olisiko siitä tullut hyvä vai eikö olisi. Eiköhän se asia selviä lopullisesti jo tässä viikonlopun aikana. Ja mistäs sitä tietää, vaikka tämä zombi tästä vielä elävöityisi, kun saa kaikki pistot paikoilleen - pitää olla optimistinen. :) Tulee mieleen se yksi vitsi optimistisesta lapsesta, joka sai lahjaksi valtavan kasan hevosenkakkaa. Lapsi alkoi innoissaan kaivaa kakkaläjää ja totesi, että jos on noin paljon p..kaa, niin pakko täällä jossain on sen poninkin oltava! ;) Samalla asenteella minäkin pistelen eteenpäin: jos tämä näyttää nyt näin hirveältä, niin tästä on pakko tulla hyvä! :D

Saa nähdä, päädynkö tämän jälkeen hankkimaan ihan jonkun maksullisen ristipisto-ohjelman, vai vieläkö yritän sillä lataamallani ilmaisohjelmalla tehdä tästä uuden version ja kuopuksen kuvasta kans. Nyt en kyllä vähään aikaan pysty mitään ohjelmia ostelemaan (kuukauden palkaton "loma" ei hirveästi kannusta shoppailemaan, hyvä jos pystyy ruoan perheelle hankkimaan), mutta joskus tulevaisuudessa, ehkä. :)

Ei muuta kuin pistelyä jatkamaan! :) Jossain vaiheessa pitää kyllä päästä ulos reippailemaan - rakastan lunta ja talvea ja pakkasta! Vaikken kyllä ihan niin paljon kuin syksyä, mutta on tämä talvikin niin ihanaa aikaa. Pakkasen pauketta perjantaipäivään teille muillekin! :)

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Tutti, se tarkoittaa, että laulaa kaikki :)

Sain tänä aamuna postissa kummallisen pehmustetun, ruskean kirjekuoren. Sellaisia tulee yleensä meille vain isännän nimellä - ja enhän minä ole mitään tilannut. Mitä ihmettä siellä voi olla? En siis yhtään ymmärtänyt, mitä minulle voisi olla tulossa, vaikka viimeksi eilen olin ajatellut tätä asiaa - itse asiassa olen ajatellut viimeisen kahden kuukauden aikana joka ainoa päivä.

Asiahan selvisi paketin avaamalla, ja siinä vaiheessa kyllä kaikki kirkastui. :)


Muistatteko Pikku Kakkosen Huvitutti-ohjelman, jossa Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri kiersivät ympäri maata laulattamassa lapsia? Välillä paikalle karautti Tuttiritari Rusinante-ratsullaan: "Pattika-pattika-pattika..." 90-luvun lopulla tuo ohjelma oli aika kova juttu, mutta edelleen Tuttiorkesteri tekee keikkaa ja saivatpa viime vuonna Emma-palkinnon 20-vuotisjuhlalevystään. Posti toi siis minulle tänään terveisiä Satulta ja Tuttiorkesterilta, heidän uusimman levynsä, vai pitäisikö sanoa tulevan levynsä, sillä levy-yhtiö Emi julkaisee tämän varsinaisesti vasta helmikuussa.

Kaikelle löytyy aina selitys, niin myös sille, miksi juuri tämä levy lähetettiin juuri minulle. :)


Vastaus löytyy levyn takakannesta biisi numero 9 kohdalta. :) Ja viimeistään kurkistamalla levyn sisällä olevaan biisilistaan:


Siinäpä se nyt sitten on, syy miksi minäkin olen nykyään Teoston asiakas. :) Ei ole toki ensimmäinen kerta, kun minun nimeni on levyn kansilehdellä, mutta ensimmäistä kertaa tässä ominaisuudessa. Niistä levyistä, joissa nimeni on esiintyjälistalla, ei ole paljoa hihkumista - Amanin "Kivet huutavat" -levyä äänitettäessä keväällä -99 taisin enemmänkin istua neulomassa, sillä sairastuin juuri silloin flunssaan, enkä päässyt kuin pariin lauluun kähisemään. Samana keväänä äänitettiin opiskelijakuoron kanssa myös levy, jonka nimeä en edes muista, mutta taisi olla se sama flunssa päällä, sillä silloin kelpasin ääneni menettäneenä vain urkurin sivunkääntäjäksi... ;) Viisi vuotta myöhemmin toisissa opinnoissani teimme Kiikeri-äänitteen, jossa en myöskään ole kovin ylpeä siitä, että minut mainitaan levyn kitaran soittajaksi - mokasin nimittäin yhdessä otossa tosi pahasti, ja jostain kumman syystä juuri se otto jätettiin levylle, vaikka kaikissa muissa saman kappaleen otoissa soitin virheettömästi. Ja se moka kyllä kuuluu siellä levyllä! ;) Olen toki joskus ihan moitteettomastikin onnistunut äänitystilanteissa, mutta ne olivat sitä aikakautta ja budjettiluokkaa, että ihan vaan c-kasetille tehtiin äänitteet, ja mahtoiko niissä edes minun nimeäni lukea missään, tuskin. ;)

Ihan hyvä juttu siis, että laulamisesta ja soittamisesta huolehtivat ne, ketkä sen paremmin taitavat, ja minä voin olla ihan mielelläni tässä roolissa. :) Eikä tässä tapauksessa minun todellakaan tarvitse vetää huppua pääni yli, vaan olen ihan ylpeä nimestäni juuri tällä levyllä - kaikki kappaleet ovat todella taidokkaasti sovitettu, esitetty ja tuotettu, niin myös Pikku pörriäinen. :) Kun lokakuun lopulla kuulin ensimmäisen kerran demoversion, niin tuli sellainen olo, että "eihän se noin oikeesti mee", mutta sehän musiikissa onkin rikkaus, että jokainen esittäjä saa tulkita kappaleen itsensä näköisellä (kuuloisella) tavalla. :) Upeita tulkintoja kaiken kaikkiaan tällä levyllä, oli pakko laulaa mukana monia lauluja mm. Peipon pesä raikasti tänään komeasti. :) On kyllä hienoa, kun yksi Suomen maineikkaimmista lastenmusiikin artisteista haluaa tehdä yhteistyötä kanssani!

Pikku pörriäinen on nyt lähtenyt lentoon - toivottavasti se tuo joskus tänne kotipesään vähän hunajaakin. :)

Nyt lähden pistelemään - en pörriäisen piikillä vaan neulalla. :) Seuraavaan kertaan taas - moi moi!

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)