Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Tammikuun raporttia ja helmikuun suunnitelmia

Käsityövuosi alkoi aika nihkeästi, jos sitä mitataan valmistuneitten käsitöitten määrällä ja langankulutuksella. Ja tässä tammikuun aikana oli välillä jopa kolmen viikon pätkä, jolloin ei valmistunut yhtään ainoata käsityötä - tehtiin kyllä aina kun vain ehdittiin, mutta valmiiksi ei tullut ennen kuin sitten ihan viimeisellä viikolla kaikki kerralla. :) Ei muutenkaan ihan ollut samaa luokkaa tämä tammikuun käsitöitten saldo mitä vaikkapa joulukuun tai muiden viime vuoden kuukausien. Toisaalta, viime vuonna ahkeroin kaikki vähänkään paksummat langat pois lankavarastoistani, joten nyt on jäljellä enää ne ohuemmat langat, ja niiden työstäminenhän on tunnetusti hitaampaa. Mutta no, onhan tämäkin saalis parempi kuin ei mitään. :)



Tammikuun valmistuneet:

  • 2.1. Rinsessa-kämmekkäät (neuloen), langankulutus 26 g
  • 4.1. Suomi-kämmekkäät (neuloen), langankulutus 22 g
  • 25.1. Piika-pikkujakku (neuloen), langankulutus 336
  • 25.1. Perussukat (neuloen), langankulutus 103 g
  • 28.1. Silmu-huivi (neuloen), langankulutus 122 g
  • 29.1. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 37 g
  • 29.1. iPod-pussi (virkaten), langankulutus 7 g
  • 30.1. Lanarte: Rafaelin enkeli (ristipistellen)
  • 31.1. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 30 g
Tammikuussa aloitettiin ja valmistui siis 9 käsityötä ja lankaa kului vaivaiset 683 grammaa. Jäi aika kauas joulukuun saldosta ja kun yleensäkin olen tottunut sellaiset reilun kilon kuukaudessa neulomaan/virkkaamaan. No, jääpähän loppuvuodeksi petraamisen varaa. ;)

Lankaostoksillakin kävin pitkästä aikaa moneen kuukauteen, ja kehrättyäkin tuli. :) Uusia lankoja kotiutui tammikuussa:

  • Novita Bambino keltainen 150 g
  • Pirtin kehräämön hahtuvalanka luonnonvalkoinen 150 g, joka muuntui vielä tammikuun aikana "Lampaankakka"-nimiseksi itsekehrätyksi villalangaksi :)
  • Novita Huopanen harmaa 200 g
  • Novita Nalle Colori beige-harmaa 150 g
Uutta lankaa tuli tammikuussa hankittua 650 g, ja kun langankulutus oli 683 g, niin lankavarasto pieneni vain 33 g. Mutta sain silti pysyttyä lupauksessani kuluttaa lankaa kunkin kuukauden aikana enemmän mitä hankin. :) Ja kun lupasin tänä vuonna käyttää käsitöihin pääasiassa vanhoja lankojani eli viime vuonna tai aiemmin ostettuja, niin noista tässä kuussa valmistuneista ainoastaan yksi käsityö (sukat) on tehty uusista langoista ja kaikkiin muihin käytin jotain vanhoja varastoja. Eli hyvin on lähtenyt lankavarasto kulumaan vanhemmasta päästä. :)

Yksi käsityötavoite tälle vuodelle on myös se, että vähintään yksi ristipistotyö kuukaudessa täytyy saattaa valmiiksi, ja sainkin tuon Rafaelin enkelin pinnisteltyä. :) Pieni työhän se oli, mutta yllättävän paljon näemmä saa itseään patistaa ottamaan välillä neulankin käteen, että saa myös ristipistovarastoa joskus pienennettyä. :)

Viime vuonna tein jokaiselle kuukaudelle erikseen käsityösuunnitelmia, ja se kyllä auttoi pitämään jollakin tavalla nämä tekemiset järjestyksessä. Kun ei kuitenkaan ehdi kaikkea tehdä, mitä haluaisi, ja tykkään yleensä tehdä vain yhtä tai paria työtä kerrallaan, niin siksi tykkään tehdä jonkinlaisia pieniä suunnitelmia tällaisissa lyhyissä jaksoissa ainakin. :) Nyt en kuitenkaan tehnyt tammikuulle mitään suunnitelmaa, vaan päätin katsoa, miten onnistuisi välillä tehdä ihan vain sitä, mitä milloinkin mieleen juolahtaa. ;) No, ei vissiin ollut hyvä käytäntö tämä suunnittelematta jättäminen, kun noin vähän tuli valmista. ;) Mutta jospa silti kokeilisin nyt jonkin aikaa vielä jatkaa samaa linjaa, eli en tee mitään yksittäisiä suunnitelmia tai en ainakaan kirjoittele niitä tänne - kyllähän ne suunnitelmat minulla aina päässäni pysyvät ja usein kirjoittelen niitä ylöskin, eli ei se suunnitteleminen varmasti kokonaan lakkaa, vaikken kaikkea tänne pistäisikään. :) Mihinpä koira karvoistaan pääsisi... ;)


Helmikuun suunnitelmat ovat siis varsin suurpiirteiset. Tammikuun myötä loppui Virkkausringin Talvitempaus, johon sainkin kivasti virkattua kolme työtä tammikuussa ja peräti yhdeksän työtä joulukuussa. :) Ilman tempauksia en kuitenkaan jää helmikuussakaan, sillä Sytomyssykampanjaan pääsin tammikuun lopulla käsiksi, ja siihen teen nyt ainakin vielä yhden myssyn helmikuussa, kun se on jo aloitettunakin. :) Mutta kaikista eniten helmikuuta taitaa värittää olympialaiset. :) Olen mukana Neuleolympialaisten Suomen joukkueessa, ja kisailen ainoastaan suomalaisten yhteisblogin välityksellä, eli sinne raportoin omia kisatunnelmiani, ja tietysti tänne omaan blogiin myös. Alkukuun ajattelin verrytellä olympianeulontaa varten neulomalla ja virkkaamalla pieniä ja simppeleitä juttuja - vaikka sormet tietysti syyhyäisivät tehdä taas jotain isompaa, sillä puserot ovat kuitenkin se minun mieluisin juttuni. ;) Mutta koitetaan nyt välillä tehdä vain pikkuneuleita, niille kun on tarvetta! Olympialaisissa ajattelin osallistua huivineulontaan (Short Track Shawls) tarkoituksenani on tehdä peräti kaksi huivia reilun parin viikon aikana. Siitä sitten tarkemmin lähempänä kisojen avajaisia. Mutta tuossa noin niin kuin suurinpiirtein se, mitä tuumasin helmikuussa tehdä. Plus tietysti yhden ristipistotyön kaiken päälle, se meinasi näistä suunnitelmista melkein unohtua. :)

Tuunasin vähän tuota sivupalkkiakin, kun järjestelin noita tempausnappeja. Bloggerissa nimittäin on joku ihme vika, etten saa enää noita sivupalkin nappeja järjesteltyä niin kuin aiemmin, niin päätin sitten saman tien poistaa kaikki saamani blogipalkintonapit, ne pyörivät nyt vain diaesityksenä tuolla blogin alalaidassa kaikkien kirjoitusten jälkeen. Olin itse asiassa aiemminkin miettinyt, että haluaisin siirtää ne johonkin, joten oikeastaan tämä Bloggerin omituinen vika oli sitten hyvä juttu, kun tuli samalla siivottua tuota palkkia. :)

Jee - helmikuu alkaa! :) Se on yksi lempparikuukausistani, kun on jo melkein kevät, mutta kuitenkin vielä ihana talvi; lunta, pakkasta ja aurinkoa yhtä aikaa. :)

Hilpeää helmikuuta kaikille! :)

11 kommenttia:

  1. Kyllähän sinulla tammikuussakin valmistui ihan kiva määrä projekteja.

    Tsemppiä Neuleolympialaisiin.

    VastaaPoista
  2. Ihan mukavasti olet saanut tammikuussa aikaan. Tuo jakku erityisesti on todella kaunis. :D

    VastaaPoista
  3. Minusta kyllä reilu 600g kulutettua lankaa on hyvin :)
    Itse kulutin suht paksua lankaa ja samoilla linjoilla kanssasi että vanhempia lankoja täytyy saada varastoista pois.
    Hilpeää helmikuun jatkoa koko teidän perheelle myös :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä sinun tammikuun valmistuneissakin riittää ihailtavaa.
    Minä olen nyt vähän neuvoton rukkini kanssa, kun siitä puuttuu koko lyhtyosa (onhan se nimeltään se?) Mutta jos ei sillä koskaan kehrätä, niin vanha mökkimme saa siitä koristeen.

    Hyvää alkanutta helmikuuta.

    VastaaPoista
  5. Jos ei tossa listassa oo tarpeeksi valmistunutta yhelle kuulle, niin missäs sitte?!
    Tää kuukausi onkin lyhyempi, joten nyt pitää tosiaan kiirettä!
    Valmistuminen on tietysti siitäkin kiinni, montako juttua on yhtä aikaa vireillä. välillä tuntuu, että mikään ei valmistu ja toisinaan taas useana päivänä peräkkäin syntyy valmista.
    Alotetaan rennosti, et jaksetaan loppukuuhun asti. Sithän se onkin taas alotettava alusta :D

    VastaaPoista
  6. Työteliäs tammikuu sinulla näkyi olevan, valmistuneita on ihan mukava määrä (varsinkin kun vertaa allekirjoittaneeseen, ei valmistuneita töitä, ei sitten mitään :-)

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavierailulle, käyn täällä välillä kurkkimassa mutta olen aika laiska kommentoimaan. Pitäisi aina kirjoittaa jotain, onhan se itsestäkin kiva saada kommenttia. Oletpa ehtinyt tammikuussa vaikka mitä! Mukavaa ja tuottoisaa helmikuuta sinulle.

    VastaaPoista
  8. Aika lailla olet saanut valmiiksi tammikuussakin.

    VastaaPoista
  9. Ahkera olet ollut ja ihailen tuota sinun järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta.
    Hyvää helmikuuta ja neulomisia!

    VastaaPoista
  10. Mielestäni olet kyllä ahkera ollut!

    VastaaPoista
  11. Sun langankulutus on sitä luokkaa, mitä mä yleensä saan aikaan Lankahamstereissa. Mä tiedän, et kiloon mä en tuu kuukaudes pääseen millään, ellen ala tehä puseroo, ja siihen mä en Lankahamstereissa ryhdy, koska saumat on ne, joihin se projekti kaatuis. Joten mä tyydyn kaulaliinoihin ja vähän yli puolen kilon mut alle kilon kulutukseen.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)