Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, joulukuuta 31, 2009

Käsityövuosi 2009

Käsityövuosi 2009 on nyt takanapäin. Paljon on saatu aikaiseksi, paljon on jäänyt vielä tekemättäkin - tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.



Olen pitänyt kirjaa tekemistäni käsitöistä, langankulutuksesta ja lankaostoksista, ja mikäli jotakuta taulukkoni kiinnostaa, se on ihan julkinen ja löytyy täältä. :) Mikäli ylläoleva diaesitys ei suostu toimimaan tai ette jaksa sitä katsella, kaikki vuoden aikana tehdyt käsityöt näkyvät yhdellä silmäyksellä täällä. Tässä raportissani sen sijaan teen jotain pieniä poimintoja vuoden tekemisistäni. Postauksen lopussa on myös veikkauskisa- ja arvonta-asiaa, eli kannattaa plärätä sinne saakka. ;)

---

Tänä vuonna valmistui laskujeni mukaan 142 eri käsityötä. Eri käsityönlajit ovat edustettuna seuraavasti:
  • Neuloen 80 kpl
  • Virkaten 33 kpl; lisäksi virkkausta 4 neuleessa
  • Ommellen 15 kpl; lisäksi yhden ristipistotyön viimeistelyssä vähän koneompelua
  • Ristipistellen 11 kpl
  • Huovuttaen 3 kpl; lisäksi pesukone- ja/tai neulahuovutusta 11 neuleessa ja kahdessa virkkuussa
Ja mitä noilla käsityötekniikoilla sainkaan aikaan:
  • Sukkia tai tossuja 13 paria
  • Lapasia tai kämmekkäitä 12 paria
  • Puseroita, takkeja, nuttuja toppeja tai tunikoita 19 kpl
  • Vauvanhousuja 1 kpl
  • Mekkoja 1 kpl
  • Päähineitä 10 kpl
  • Ponchoja tai huiveja 7 kpl
  • Muita asusteita 4 kpl
  • Kasseja ja pusseja 20 kpl
  • Kodin sisustukseen / kodin käyttöesineitä 39 kpl
  • Leluja 5 kpl
  • Kortteja 4 kpl
  • Muita juttuja 7 kpl
Osoitteeksi näille käsitöille tuli:
  • Itselle/omaan perheeseen/omaan kotiin 92 kpl
  • Lahjaksi 41 kpl
  • Hyväntekeväisyyteen 9 kpl
Langankulutuksen tilastot puolestaan näyttävät tältä:
  • Lankaa kulutin neulomalla tai virkkaamalla yhteensä 14 898 grammaa.
  • Yksi 100 gramman lankakerä katosi.
  • Kokonaiskulutus oli näin ollen 14 998 grammaa eli kahta grammaa vaille 15 kg. :)
  • Lankaa ostin tai sain 4886 grammaa.
  • Lankavarasto pieneni siis 10 112 grammalla.
---

Jos minun pitäisi valita omat kymmenen suosikkiani valmistuneiden käsitöiden joukosta, ne voisivat tänä vuonna olla nämä, sen kummemmassa paremmuusjärjestyksessä:



---

Vuoden alussa tein jonkinlaisia käsitöihin liittyviä uudenvuodenlupauksia. Nyt on aika katsastaa, miten niiden kanssa kävi. Lupasin siis tänä vuonna:

  • Pienentää lankavarastoani 10 kiloa!

    Hullu tavoite, ja vielä marraskuun lopussa olin ihan varma, etten tässä onnistu. Mutta kun on hullu nainenkin, niin jotenkin kummassa pääsin tuohon tavoitteeseeni. :) Suurta itsehillintää lankahyllyillä se vaati! Palaan aiheeseen liittyvään veikkauskisaan vielä postauksen lopussa.
     
  • En osallistu tänä vuonna blogiarvontoihin tai vaihtoihin, joissa voi saada itselleen lankaa.

    Aika hyvin onnistuin pidättäytymään arvonnoista. Muistaakseni yhteen ristipistoarvontaan osallistuin, ja voitin itselleni kauniin saksikoristeen. :)
  •  Olen tänä vuonna itsekäs ja keskityn tekemään käsilläni juttuja pääasiassa itselleni.

    Aika itsekäs kyllä olin, mutta kylläpä vain lahjoiksi ja hyväntekeväisyyteenkin meni jokunen pieni käsityö. Ja suuri osa tuli myös ihan meidän perheen yhteiseksi hyväksi.
     
  • Mietin tarkasti, mihin vaihtoihin ja tempauksiin osallistun.

    Loppujen lopuksi osallistuin vain Oupsin Synttäriswappiin, johon olin ilmoittautunut jo ennen tämän lupauksen tekemistä.

  • Yritän pitää mahdollisimman vähän töitä kerralla työn alla.

    Ristipistojen suhteen tekeillä on ollut kerralla vähän enemmän, mutta neule- tai virkkaustöitä taisi olla maksimissaan neljä yhtä aikaa kesken. Pääasiassa tekeillä on ollut kulloinkin vain yksi tai kaksi työtä.
     
  • Nautin käsillä tekemisestä ja teen vain mukavia käsitöitä! :)

    Tässä onnistuin! :)
Asetin vielä ihan konkreettiset tavoitteet tälle vuodelle, mitkä käsityöt halusin saada tänä vuonna tehtyä. Mitenkähän onnistuinkaan...?

Ristipistoja
  • Joulukalenteri (osittain SAL-pistelynä) - Juu ei likimainkaan valmistunut 
  • Couleur d'Etoilen vuodenaikaenkelit (SAL-pistelynä) - Aloitin Talvea, enkä saanut edes sitä valmiiksi, kun en tykännytkään yhden yli pistelystä, joten jäi se kesken ja muut vuodenajat aloittamatta 
  • Konfirmaatiolahja kummitytölle - Tein itse asiassa kaksi lahjaa ja kortin ristipistoin 
  • Yksi vauvataulu, jos sen tekemistä minulta pyydetään ;) - Tämän kanssa kävi niin, etten ehtinyt sitä aloittaa, kun sainkin tiedon, ettei sitä tarvitsekaan tehdä 
  • Oupsin synttärivaihto - Tein tietysti 
  • Esikoisen 1-vuotiskuva valmiiksi - Hah, en pistellyt siihen pistoakaan! 
  • Vervacon Venuspatsas-taulua eteenpäin - Sama juttu, en koskenutkaan koko vuonna... 
Neuleita tai virkkauksia
  • Mambosta poncho (Novita Syksy 2007) - Taisin tehdä juu 
  • Mambosta viitta (Novita Syksy 2008) - Tein tämänkin  
  • Pusero Samoksesta (Simpukkaneule Modasta) - Tein itse asiassa 6 Samos-puseroa/toppia/takkia vuoden aikana! 
  • Pusero Tennesseestä (malli ja väri vielä avoin) - Tein peräti 4 Tennessee-puseroa tai toppia 
  • Ainakin yksi huivi (lanka ja malli vielä avoin) - 3 huivia tein: Fifin, Minttumaarin ja yhden Novita-lehden pitsihuivin 
  • Ainakin 10 paria sukkia (hui! :) ) - 13 paria tein 
  • Huopasesta kotiin piristystä - Ja sitähän tulikin tehtyä: patalappuja, patakintaita, huopaskukkia maljakkoon  
  • Malibusta toppi (Novita Kevät 2006) - Tämän tein 
  • Kaarna + Isoveli neuletakki (Novita Talvi 2008) - Tämänkin tein 
  • Ainakin yksi kesäinen neule/virkkaus (mikä sitten lieneekään) - Tein näitä niin paljon, etten jaksa laskeakaan... vielä jopa joulukuussa syntyi kesäisiä käsitöitä :) 
  • Ja aika paljon muutakin saan tehdä, jos meinaan lankavarastoani 10 kg pienentää... - Ja aika paljon muuta teinkin :) 
Muuta
  • Jotain neulahuovutusta pitää tällekin vuodelle tehdä - No tulihan noita tehtyä koristeeksi ja sitten ihan kaksi tauluakin seinälle 
  • Jotain uutta pitää kokeilla käsityön saralla - Hmm... ehkä ne uudet jutut olivat sitten ranskalainen kantapää ja ristipistelty kirjekuori... Varsinaisesti uutta käsityönlajia en ehtinyt kokeilla, vaikka koukkuamiskoukun sainkin ostettua ja rukin olohuoneen nurkkaani :) 
Tällaisiin tempauksiin suunnittelin osallistuvani, ja miten kävikään:
  • Project Spectrum (jos järjestetään) - Osallistuin 
  • Lankahamsterit (jos järjestetään) - Osallistuin 
  • Sukkasato (jos järjestetään) - Osallistuin 
  • Oupsin synttärivaihto - Osallistuin 
  • Oupsin pikkujouluvaihto (tästä en edes kysy, järjestetäänkö... ;) ) - Tämä järjestettiin, mutten ottanutkaan siihen osaa 
  • Ehkä 1-2 muuta ristipistovaihtoa korkeintaan - En osallistunutkaan kuin siihen synttärivaihtoon vaan 
  • SAL Vuodenajat 2009 (Ristipistoilijat) - Yritin osallistua, muttei siitä tullut mitään... en saanut siis mitään tähän valmiiksi 
  • JouluSAL 2009 (Ristipistoilijat) - Sain tammi-syyskuussa tähän tehtyä juttuja, mutta sitten loppui into 
  • Ehkä 1-2 Virkkausringin tempaukseen, riippuen mitä on tulossa - Taisin osallistua kaikkiin, mitä oli tarjolla: Kevätsoppa, Halloween ja Talvitempaus 
Näiden lisäksi ehdin osallistua marraskuussa vielä Lapaskuuhunkin, eli olihan näitä tempauksia tälle vuodelle ihan riittämiin! :)

---

Palataan vielä vuoden tärkeimpään lupaukseeni eli lankavaraston pienentämiseen. :) Joulukuun alussa järjestin kaksi kisaa tähän lankalaihikseeni liittyen. Veikkauskisassa pyysin teitä arvaamaan, mahdanko päästä tavoitteeseeni ja kuinka monella grammalla jään tavoitteestani tai ylitän sen. Lopputuloshan oli, että lankavarastoni pieneni 10,112 kiloa, eli ylitin 10 kilon tavoitteeni 112 grammalla. Arvauksessa lähimmäksi osui Kaisa, joka arvasi 125 gramman ylitystä. Hänelle lähtee pieni palkinto, kunhan saan häneltä osoitetiedot. Onnea! :)

Pyysin myös teiltä vinkkejä, miten saada lankaa kulumaan nopeasti, ja lupasin palkita sen, joka esittää varsinaisen kuningasajatuksen. Ehkä sellaista yhtä suurta mullistavaa ideaa ei tullut keneltäkään, mutta päätin palkita tässä kisassa Susan. Hänen ehdotuksensa oli:

"Kyllähän se 10 kiloa ylittyy, napakka käsityöläinen kun olet ;)

Ehdottaisin Cottonellaa koukulle; sinullahan taisi olla mallikin valmiina? Virkaten tulee aina niin nopeaan valmista.

Sitten lisäksi tennesseetä ja woolia puikoille ja hirmusti pikkutöitä ja....

Älä kuitenkaan ota stressiä ;)
"

Valitsin Susan voittajaksi siksi, koska minun tuli toteutettua nämä hänen kaikki ehdotuksensa, ja ne osottautuivat oikeasti varsin tehokkaaksi keinoksi pienentää lankavarastoa nopeasti. Enkä ottanut edes stressiä. ;) Myös Susalle lähtee täältä palkintoa osoitetiedot saatuani. Onnea! :)

Ja joska Heivatut Kudelmat viettää huomenna 1-vuotissynttäreitään, päätin vielä arpoa pienen (oikeasti todella pienen, kirjekuoreen mahtuvan :) ) yllätyspalkinnon kaikkien teidän kesken, jotka osallistuitte jompaan kumpaan pikkukisaani. Arpaonni suosi Lastua. Onnea! :)

Kaikki palkinnot tulevat olemaan itsetehtyjä  lankavarastoni uumenista kaivelluista tarvikkeista, että siihen voi henkisesti jo varautua. ;)

---

Tämä vuosi on ollut aivan mahtava niin käsityöharrastuksen kuin muunkin elämän suhteen. :) Tästä on ilo siirtyä uuteen vuoteen 2010! Palaan uusien uudenvuodenlupausteni, -tavoitteideni ja -suunnitelmieni kanssa asiaan vuoden vaihtumisen jälkeen. :)

Tänä vuonna Heivatuissa Kudelmissa on ollut reilut 380 postausta eli enemmän kuin yksi päivässä. Kävijöitä on vuoden aikana piipahtanut noin 91 400. Kiitos, kun olette jaksaneet käydä lueskelemassa turinoitani! :) Blogi- ja käsityöseuranne on ollut oikein antoisaa kuluneen vuoden aikana - kiitos siitä! :) Oikein onnellista ja käsityörikasta tulevaa vuotta 2010!

14 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta, siis minäkö?? Laitan sulle postia. :) Iloista uutta käsityövuotta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos osanotosta; elämä jatkuu.
    - Hieno käsityövuosi sinulla takana, ja olet kertakaikkiaan mainio tilastojen pitäjä :). Onnellista tulevaa vuotta, käsitöiden parissa ja muuten!

    VastaaPoista
  3. Upea vuosi sinulla on ollut kaikin puolin. Käsitöitä on syntynyt ihan huikean paljon! Täällä on ollut ilo vierailla kuluneen vuoden aikana, jatketaan samalla linjalla!

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä ollut todella tuottoisa vuoden aikana! Hyvää käsityövuotta 2010 sinulle!

    VastaaPoista
  5. Ihan uskomattomsn määrän olet saanut zikaiseksi vuoden aikana!

    Oikein hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  6. Mukava lukea aina näitä sinun yhteenvetojasi. Ahkerana olet vuoden aikana ollut!

    Onnea ja iloa tulevalle vuodelle 2010! :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää ja neulerikasta uutta vuotta 2010:)

    VastaaPoista
  8. Hieno käsityösaldo! Onnellista Uutta Vuotta ja jos mahdollista vielä parempaa käsityövuotta 2010!

    VastaaPoista
  9. Hienoja juttuja olet saanut aikaiseksi menneenä vuonna. Onnellista vuotta 2010!

    VastaaPoista
  10. Kylläpä ehdit tehdä vuoden mittaan paljon käsitöitä!
    Laitan sinulle kohta meiliä ;)

    VastaaPoista
  11. Noista sun suosikeista kaksi kappaletta päätyi meille. Ne onkin ihania molemmat:) Kiitos ja kiitos!

    VastaaPoista
  12. Voi mieletön mikä määrä käsitöitä! Olet kyllä ahkera ja nopea! Paljon olet tehnyt esimerkiksi kauniita puseroita yms, tosi ihailtavaa! Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Mari !
    Ihanasta kommentistasi.

    Mukavaa kun joku ymmärtää, ja sinä tunnut monessa asiassa olevan samalla aaltopituudella kanssani.

    Ohje blogit on erikseen..... mutta moni on multa ohjeita pyytänyt.
    Olen jotain kyllä lähetellyt postissakin , kun on valmis ohje.
    Mutta , että alkaisi alusta asti tekemään :(

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)