Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

iPussi ja erään keskiviikon tapahtumia

Voi jestas mikä päivä tänään on ollut! On kummallinen asia, että jos päivän aikana on yksikin juttu, mikä poikkeaa ns. normaalirutiinista, niin se hallitsee sitten koko päivää, kun kaikki pitää suunnitella sen mukaan. Tänään sellainen poikkeava juttu oli, kun kuopusta piti käyttää iltapäivällä Oysissa. Ja tietysti se aika sinne oli just silloin, jolloin kuopus yleensä alkaa päiväunilleen. Joten ajattelin, että jos hän saisi nukkua aamulla vähän pidempään kuin tavallisesti, niin hän ei olisi niin väsyksissä lääkärissä, ja voisi nukahtaa päiväunille sitten paluumatkalla. No, aamu-unien venyttäminen ei ole kuopuksen tapauksessa kovin vaikeaa, sillä hän ponkaisee pystyyn aina samaan aikaan kuin minäkin. Eli jos minä herään aikaisin, kuopus köpöttelee kohta perässä. Ja jos minä vetkuttelen sängyssä pidempään, kuopus nukkuu vieressäni tyytyväisenä aivan yhtä pitkään.

Joten tänä aamuna sitten nukuttiin! Ja sen seurauksena tilanne oli semmoinen, että kun saatiin kuopuksen kanssa just syödyksi aamupala, pitikin alkaa jo laittaa lounasta, että isi ehtii syödä ennen kuin lähti ennen puolta päivää töihin. Mies oli jo ottamassa ruokaansa, kun ajattelin vielä pikaisesti kiehauttaa pakastevihanneksia kattilassa, ja jätin sen siihen hellalle porisemaan ajatellen, että kun ne siitä lämpenevät muutamassa minuutissa, niin osaahan aikuinen mies ottaa siitä itselleen vihanneksia ja laittaa sitten hellan pois päältä. Itseäni työllisti siinä vaiheessa neuvottelut kuopuksen kanssa siitä, laitetaanko dvd-soittimeen Teletapit ("nuunuu") vaiko Barbapapa ("paapapa"). En muista, kumpaan päädyttiin, mutta joka tapauksessa neuvottelun jälkeen ajattelin hetkeksi istahtaa koneelle lukaisemaan päivän uutiset.

Ja sitten yhtäkkiä tänne työhuoneeseen alkoi tulla aivan kamala palaneen käry! Ne pakastevihannekset! Isäntä söi ihan tyytyväisenä keittiössä puolen metrin päässä kiehuvasta kattilasta, eikä hän ollut huomannut mitään! No niin, pussillinen pakastevihanneksia oli ehtinyt palaa kattilan pohjaan täysin syömäkelvottomiksi... ei sitten syöty pakastevihanneksia lounaaksi. ;) Päivälliseksi lämmitin toisen pussillisen vihanneksia varmuuden vuoksi mikrossa... ;) Siinäpä se aika sitten kului kattilaa puhdistaessa, eikä edes vanhat kunnon pyykkipulverit tai ruokasooda auttaneet (myöhemmin päivällä sain kattilan puhtaaksi ihan hankausnesteellä, mutta aamupäivällä ei ehtinyt kaikkea kokeilla). Ja pitihän siinä pian alkaa meidänkin syömään, että ehdittiin kuopuksen kanssa sinne Oysiin.

Oltiin ihan hyvissä ajoin valmistautumassa lähtöön, kun kuopus karkasi potalta kesken toimituksen, ehti kiivetä vaunuihin ja lirauttaa pissat sinne... Siis niihin vaunuihin, jotka olivat eteisessä valmiina odottamassa lähtöä. Jipii... Kyttäsin kelloa ja koitin puhdistaa vaunuja - onneksi ovat edes jokseenkin vettä tai tässä tapauksessa muuta nestettä hylkivää materiaalia, joten kait minä ne kuivaksi sain, ja päästiin ihme kyllä vielä niinkin ajoissa lähtemään, että ehdittiin oikeaan bussiin. Aivan ajallamme oltiin Oysissa, ja toisaalta ihan suotta, koska odottelimme ainakin 40 minuuttia sitten aulassa lääkäriin pääsyä, ja lääkärissä meni ehkä 5-10 minuuttia. Ja sitten pois. Tulipahan käytyä. ;)

Mutta vaikka päivä alkoi noinkin vauhdikkaasti ja kommellusten kera, niin päivän pääasian tuloksena oli hyviä uutisia. Asia, jonka vuoksi neuvolalääkäri oli kuopuksen lastenpolille lähettänyt, osoittautui ihan normaaliksi, eikä vaadi mitään toimenpiteitä, vaikka siitäkin ovat monet tk-lääkärit meitä jo huolestuttaneet. Ei siis mistään vakavasta asiasta alunperinkään ollut kyse, mutta on se kuitenkin mieltä painanut, mutta ei onneksi paina enää, kun on saatu siihen erikoislääkärin mielipide. Hyvä näin. :) Siellä polin aulassa oli kyllä odottamassa paljon sellaisiakin lapsia, joista näki, että ovat siellä isommankin asian vuoksi mitä meidän poika. :( Vaikka noitten tenavien kanssa on aina vähän jos jonkinmoista, niin saa sitä silti olla kiitollinen, että pääasiassa nämä lapset ovat olleet harvinaisen terveitä tapauksia! :) Ja hyvillä mielin nytkin palailtiin kotiin. :)

Käsityöt? Juu, niitä minulla oli kassillinen mukana siellä Oysin reissulla. ;) En osannut päättää, mitä ottaisin, kun en tiennyt, kauanko koko reissulla edes menee. Ja Jujukerhon kylkiäispussiinhan mahtuu vaikka useampikin käsityö! :D Menomatkalla bussissa ja polin aulassa istuessani virkkasin pitsiliinaa, paluumatkalla bussissa neuloin vähän matkaa polvekeraitasukan vartta.

Kotona on ollut työn alla vähän pienempää piperrystä. Tästä ei tullut ihan yhden illan juttu, kun muistin aloittaa tämän eilen illalla varsin myöhään, ja kun tarvitsin koko ajan isännän kännykkää malliksi, niin koko aikaa tätä ei ole voinut kotonakaan tehdä, jos kännykkä on ollut isännän matkassa. Mutta tässä se nyt on, valmistui kuitenkin melko tarkkaan vuorokaudessa:

iPhone-pussi
Malli: Omasta päästä ja isännän puhelimesta
Lanka: Novita Virkkauslanka vaaleansininen (116)
Langankulutus: 10 g
Virkkuukoukku: 1,5 mm
Koko: iPhone 3GS -puhelimelle mitoitettu
Muuta: Sopiva tuli tarkoitukseensa


Mies tosiaan hommasi uusimman iPhonen heti, kun se tuli markkinoille, ja minä taisin ihan itse ehdottaa, että jos tekisin sille pussukan. Tämmöinen siitä tuli. Pohjassa vähän kiinteitä silmukoita, muuten pylväitä. Kuvissa väri näyttää ainakin minun koneellani turkoosilta, mutta oikeasti tämä on hempeän vaaleansininen. Nappi on musta, löytyi jostain kätköistäni. :) Ja varsinainen lankasyöppö oli, kun kokonaiset 10 grammaa upposi... ;)


Tämä onkin sitten ensimmäinen tekeleeni Project Spectrumin siniselle kaudelle. :)

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Omalle kohdalleni toivon hivenen rauhallisempaa loppuviikkoa tai ainakin huomista, mitä tämä päivä oli... ;)

4 kommenttia:

  1. Just tuommoisia päiviä lasten kanssa on ollut ja paljon. Ja vaikka nuo on isoja pienimmätkin, niin samaa vieläkin.
    Rauhallisempaa loppuviikkoa toivotan!

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei tarvitse ennän miettiä kuopuksen terveyteen liittyvää asiaa:) Just tollasena minuuttiaikataulupäivänä kaikki kommelukset yleensä tapahtuu.

    Rauhallista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Olipa teillä varsinainen aamu! Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja pääasia, että lapset ovat terveitä. :)
    Voin kuvitella sieluni silmin kuopuksen karkaavan potalta... Sulhoni kummipoika karkasi minulta kanssa kerran kesken toimituksen ja pissasi sitten mumminsa (anoppiehdokkaan) kenkään. Ja mummi vielä itse "piilotti" pojan kenkäkaappiin. :D

    VastaaPoista
  4. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita -päivä ;) Onnex lekurireissu on pelkkä säikähdys, se aina lämmittää mieltä. On jotenkin niin väärin, että lapset ovat sairaita / kipeitä. Iloista päivää Sinulle!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)