Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista

Päätin tänään lähteä pienelle aamulenkille, kun sattui sopivan vilpoisa pyöräilykelikin. Suuntasin lenkkini Limingantulliin ja siellä Kärkkäiselle. Enkä ostanut mitään! Mutta ei ollut silti turha reissu, sillä tuli todettua, että Kärkkäinen on mennyt nostamaan lankojen hintoja sitten viime käynnin, ainakin Nallen ja 7 veljeksen hinnat olivat nousseet huimasti.

Siinä olikin sitten hyvä syy käydä paluumatkalla Anttilan alennusmyynnissä:


Ostin viime kesän Modassa olleen twinsetin. :)


Sekä talveksi paksun neulepuseron ja siihen yhteensointuvat villasukat. :)

Minulla on ollut suuri ongelma löytää itselleni juuri sitä täydellistä punaisen sävyä. Onneksi rakas ystäväni Novita toi vuoden alussa avun ongelmaani unikonpunaisen (526) sävyllä. Puoli vuotta olen laatinut suunnitelmia tuon unikonpunaisen hankkimiseksi, ja kun sitä ei löydy enää syksyn värikartasta ja langat ovat nyt kesä-/poistoalessa, niin puolen vuoden harkinta-aika meni umpeen ja oli aika tehdä päätöksiä. ;)

Hankintalistalla on vielä sama unikonpunainen Tennesseen muodossa sekä tuo Bambussakin vilahtanut turkoosi (vai mikä lie vedenvärinen/sinivihreä liekään) Samokseksi naamioituneena. Päätin jättää niiden hankinnat seuraavaan Visa-laskuun. ;)

Mainiota maanantaita! :)

4 kommenttia:

  1. Miekin kävin anttilasta ostaa vähä lankoja ku tarjoukses ol.Kyl mie niit kans hypistelin ja ihastelin mutku ei tietoo et mitä niist tekis,lapasii ja sukkii vaan.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Onneksi meiltä on Anttilaan 63 kilometriä! :-)

    VastaaPoista
  3. Minä polkasin pojan kanssa mutkat viime viikolla kärkkäisellä pateniemestä ja olivat ryökäleet nostaneet hintoja. Ei mitään ryöstöä vieläkään, mutta periaatteesta en ostanu. Onneksi wooli oli vielä halpaa:)

    VastaaPoista
  4. Kaunis punainen, tykkään. Ei turha pyöräilyreissu.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)