Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Perjantai taas

Alkaa kohta jo kyllästyttää, kun aina on perjantai. ;) Tai siis siltä tämä tuntuu, että koko ajan saa olla hyviä viikonloppuja toivottelemassa. Aika rientää vissiin äkkiä tai jotain. :)

Eilen illalla oli pitkästä aikaa mahdollisuus osallistua Ristipistomaratoniin, ja sain pisteltyä peräti 2,5 tuntia klo 18-20.30. Tosin siinä oli kaikenlaisia pieniä häiriötekijöitä matkassa, ja ajattelinkin, että ei tainnut tulla montaa pistoa tuona aikana. Mutta ennen ja jälkeen -kuvat paljastivat, että tulihan niitä pistoja kuitenkin tehtyä. Voi voi vaan, kun kyse on ihan hys hys -työstä, niin en voi niitä täällä esitellä, vaikka vilautin niitä Ristipistoilijat-blogissa. Että sori. :) Mut kyllä mää pistelin, ihan oikeesti. :D

Sen sijaan vilautan nyt puseron virkkaustani:


Takakappaleen yläosa on nyt valmis, ja aloitin tänään tekemään etukappaleeseen samaa yläosaa. Taidan vasta sen jälkeen sitten virkata alaosat. Mutta vähän on tämäkin siis välillä edistynyt.

Väsyttää kovasti, joten tänään taitaa uni tulla aikaisin. Tai meinasi tulla jo äskettäin, kun luin blogeja. Ei siksi, että olisi ollut tylsää luettavaa, mutta kun vaan niin kauheasti väsyttää. No, olen kyllä tänään touhunnutkin ihan mahdottomasti, kun tehtiin tavallista perusteellisempi siivous. On meidän tavallinen viikkosiivouskin jo aika perusteellinen, mutta en usko, että koskaan voi siivota niin perinpohjaisesti, etteikö vielä löytyisi jotain koloa, jonne voin luutun kanssa tunkea. ;) Tällä viikolla olen urakoinut mattojen pesun kanssa, joka ei oikeasti ollut niin kova homma, miltä saattaa kuulostaa, koska kone meillä ne matot pesi. :) Ainoastaan eteisen kuramatto on sen verran painava ja kumipohjainen, että sen pesin sitten käsin, ja huomasin siinä, miksi sitä kutsutaan nimenomaan kuramatoksi. ;) En pese mattoja todellakaan kovin usein, itseasiassa vanhimmat matot meillä ovat aika tasantarkkaan 10 vuotta vanhoja, ja tämä oli niille toinen pesukerta. Uudemmat matot pääsivät sitten vasta ensimmäiseen pesuunsa, ja yksi tosi uusi matto jäi vielä pesemättä, samoin muutamat pikkumatot, jotka ovat olleet kuopuksen mielestä mieluisimpia pissa-alustoja, niin niitä on ihan vasta tullut pestyä. Mutta on niitä vahinkoja lirahtanut noille muillekin matoille aina välillä, ja vaikka ne on saatu hyvin kuivattua heti tuoreeltaan, niin ehkä jo sen puolesta on ihan hyvä joskus edes käyttää matot pesussa. Nyt on koti ihan uuden näköinen, miten voikin yksi mattojen pesu tehdä niin paljon...? Pari mattoa vielä muuten on kuivamassa, kun viimeiset pistin vasta tänä aamuna pesuun. Että ei ihme jos väsyttää. :)

Jaahas, tuolta tepasteli juuri suihkusta pois sen näköinen poika, että saattaa olla kohta puhtaat matot vaarassa... ;) Täytynee lähteä laittamaan vaippaa. :)

Hyvää viikonloppua! :) Mulla on tulossa taas muuten kiva viikonloppu...! :)

9 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua ja nauttikaa puhtaasta kodista. :)

    Uskon, että olet pistellyt. :)

    VastaaPoista
  2. Niin se aika rientää, vastahan tuo vuosi vaihtui! ;o)

    Kuinkahan paskaset meidän matot olis jos niitä pestäis yhtä harvoin kuin teillä. Meillä mies pesee matot joka kesä (joskus keväällä ja syksyllä uudestaan) painepesurilla, ja nyt ne on taas jo aivan kamalat. jäk. ;o)

    VastaaPoista
  3. Mattojen pesu on yksi harvoista kotihommista, josta oikeasti nautin. Aina Juhannuksen jälkeisellä viikolla, mattolaiturilla (tuossa noin 500 metrin päässä), vain pari mattoa kerrallaan (ettei tule väsy ja jotta mahtuvat kuivumaan taloyhtiön telineelle viemättä liikaa tilaa), mieluiten hyvän kaverin seurassa. Jok'ikinen kesä.

    VastaaPoista
  4. Mullakin on tulossa aika kiva viikonloppu! Tai siis se alkoi jo, kun pääsin taas sekoittelemaan ihan ennenkokeilemattomat muffinssitaikinat. :D Tuli muuten vehnättömistä, maidottomista aprikoosimuffinsseista niin hyviä, että kehtaan ottaa mukaan huomenna. :) Ainoa huono puoli on se, että ne hajoilee kovin helposti. Pitänee seuraavalla kerralla, kun vehnättömän version tekee, laittaa taikinaan yksi kananmuna enemmän, jos vaikka sitten olis vähemmän haasteellista saada ne nosteltua kokonaisina pois muffinssipellistä. :P

    VastaaPoista
  5. Mattojen pesu on minun yksi intohimoista. Kerran kesässä pesen kaikki vuoden aikana käytetyt matot. Eteisaulan maton pesen pari kolmekin kertaa vuodessa, sillä kyllä sitä kuraa vaan tahtoo tulla, mikä ei aina imuroimalla lähde...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Pusero on edistynyt hienosti:-) Siitä tulee tosi kaunis.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä sitä puolipuhtaita tai -likaisia mattoja joka kesä pesemään, kuluvat vaan puhki.

    VastaaPoista
  8. Mie jo melkein oon kaivanut painepesurin ulos ja ruvennut pesemään mattoja, mutta vielä on liian kylmää. Mattojen pesu on siis miusta mukavaa vaikka se on raskasta ja meillä on ihan liikaa mattoja. Mie pesen matot painepesurilla ja harjalla. Matonpesu-urakka jakautuu miulla monelle päivälle, kerralla en millään jaksaisi.

    VastaaPoista
  9. Ei noin tehokas saa olla!
    Lukijasi ahdistuvat!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)