Faktoja ja tunnusmerkkejä

Sain Seijasiskolta haasteen, ja ensin ajattelin, etten jatka tätä, kun vasta viikko sitten tein toisen melkein samanlaisen. Mutta sitten ajattelin, että eiköhän minusta löydy vielä lisääkin kerrottavaa, joten antaa mennä sittenkin... :) Yritän tällä kertaa selvitä tästä ihan lyhyesti. :D Hypätkää yli, jos ei kiinnosta. ;)

Haaste on seuraava. Kerro itsestäsi viisi Faktaa ja viisi Tunnusmerkkiä.

Faktat:

1. Äänialani on mezzosopraano.
2. Olen neljän lapsen kummi ja elokuussa (toivottavasti) yhdeksänkertainen täti.
3. Ompelin 5-vuotiaana ompelukoneen neulan oikean etusormeni läpi.
4. Minulla on punainen polkupyörä, punainen pyöräilykypärä, punainen lasten turvaistuin pyörässä sekä punainen yöpaita. :D Punainen ei kuitenkaan ole mikään erityinen lempivärini. Mutta pitää olla sävysävyyn, jos lähtee unissaan pyöräilemään. :D
5. Pisin karkkilakkoni kesti reilut 7,5 vuotta: 1.6.1992-24.12.1999. Tuona aikana en syönyt ainoatakaan karkkia, en edes kakunkoristeena. :)

Tunnusmerkit:

1. Molemmissa jaloissani pottuvarpaiden viereisissä varpaissa kasvaa kynsien tilalla omituiset "pähkinät", koska minulla on 12-vuotiaana lähtenyt niistä varpaista kynnet kokonaan irti puristavien hiihtomonojen vuoksi, eikä niihin kasvanut tilalle enää mitään kunnon kynsiä. Hyvä puoli on, että noita pähkinöitä ei tarvitse koskaan leikata. :D
2. Minulla on seitsemän leikkausarpea.
3. Vasemmassa polvitaipeessani on mustelmalta näyttävä maksaläiskä, joka on ollut siinä aina.
4. Minulla on todella syvä napa, en ole koskaan nähnyt sen pohjaa. ;) Muilla naisilla yleensä pullahtaa napa ulos raskausaikana, mutta minulla ei edes silloinkaan näkynyt navan pohjaa...
5. Päänympärykseni on 55 cm.

Eli näillä tuntomerkeillä varustettu ihminen kun kävelee kadulla vastaan, niin se olen sitten minä... ;)

Enkä haasta tähän nytkään ketään, mutta jos jolla kulla on valtaisa tarve kertoa itsestään asioita, joita kukaan ei oikeasti halua tietää, niin siitä vain nappaa tämän matkaansa! :) Tää taitaa jatkaa nyt blogikierrostaan ja neulomista... :)

Palkintoa pukkaa

Suvilta sain ihanan tunnustuksen:


Olen nykyään kauhean laiska jakamaan näitä palkintoja eteenpäin, kun näitä voisi jaella ihan kaikille. :) Joten jätän tälläkin kertaa nyt laittamatta tämän, ja koetan vaikkapa petrata taas kommentoinnissa... sekin on jäänyt viime aikoina vähänlaiseksi.

KIITOS kuitenkin Suville, on mukava aina tietää, jos joku tykkää blogistani! :)

Huhtikuun raporttia ja toukokuun suunnitelmia

Kuukausi vaihtuu jälleen, ja on aika taas katsastaa, mitä sitä mukamas saikaan aikaan, ja miettiä, että mitähän sitä sitten alkaisi tekemään. :) Tämä teksti kylläkin tulee taas kerran ajastuksella, kun olen tietysti torstai-iltaiseen tapaan töissä, missäs muuallakaan. :) Mutta näin saan luotua illuusiota, että olisin muka aina tässä koneella. ;)

Eiköhän sitä taas tullut tämänkin kuun alussa luvattua tehdä vaikka mitä. Katsotaan, miten sain suunnitelmani toteutettua:

• Palavirkattu tunika valmiiksi - Sain valmiiksi.
• Saisinkohan jonkun toisenkin vihreän puseron neulottua? - En saisi, mutta aika pitkälle pääsin. :)
• Valmiiksi yksi vaihtolahja - Valmistui, mutta ei ole vielä toimitettu perille.
• En enää tavoittele sen vuodenaika-SAL Talven valmistumista, mutta jos saisin siitä nyt edes enkelin toisen jalan pisteltyä valmiiksi... ;) - No juuri ja juuri naama irvessä sain tehtyä sen jalan...
• 1-2 joulukalenterin luukkua pistellen - 1 luukku valmistui
• Taas sitä joulukalenteria vähän eteenpäin - Muutaman jälkipiston pistelin
• Jotain sellaista kivaa, mitä en vielä tässä vaiheessa osaa aavistaakaan... ;) - Kangaskassin ompelua ei voi sanoa "kivaksi", pitsisukat sen sijaan ovat kivat. :)

Valmistuneiden töiden kuvagalleria ei ole tällä kertaa todellakaan mikään laaja. Lisäksi valmistui pari juttua, joista ei voi vielä kuvaa näyttää. Valmiiksi tuli huhtikuussa siis:

• 5.4. Tilda-kangaskassi (ommellen)
  
• 15.4. Tunika/toppi (virkaten), langankulutus 151 g
• 18.4. Lahja (ristipistellen)
• 18.4. Kortti lahjaksi (ristipistellen)
• 24.4. Pitsiraitasukat (neuloen), langankulutus 55 g

Lankaa kului siis huhtikuussa vaivaiset 206 g, mikä kyllä selittyy sillä, että käytin todella ohuita lankoja! Uutta lankaakin rantautui 100 g, mutta onneksi sentään lankavaraston hävikki pysyi isompana mitä kasvu. :) Niin, ja yksi 21 gramman nöttönen matkusti parempaan kotiin eräälle tarvitsevalle neulebloggaajalle. :) (tai on vasta matkalla, kun tänään sen postitin)

Huhtikuussa päättyi Virkkausringin Kevätsoppa-tempaus. Siihen sain virkattua tuon palatunikan lisäksi maaliskuussa muutaman patalapun, ja olen saldooni tyytyväinen. Project Spectrumissa päättyy vihreä kausi, ja sen saldona minulla on kaikki nuo ylläolevat valmistuneet ja lisäksi maaliskuun puolelta etiopialaisnuttu, pikkulaukku, pari patalappua ja patakinnas. Eli kahdeksan työtä pääsi vihreälle kaudelle. Tekeillä oleva Samos-puserokin on vihreä, ja oli aikeissa mahduttaa Spectrumiin, mutta sen valmistuminen mennee väistämättä toukokuun puolelle.

Project Spectrum ei onneksi tähän lopu, vaan jatkuu nyt ihanan pirteällä keltaisella! :) En ole ollut aiemmin mikään suuri keltaisen ystävä, mutta pikku hiljaa keltaista on alkanut hiipiä meille sisustukseen - ja oranssia varsinkin - ja nyt voi olla, että tällä Spectrum-kaudella keltainen pääsee myös vaatetukseeni. :) Sillä nyt kaivetaan ne kauan marinoituneet keltaiset lankakerät esiin! :)

Suunnitelmissa on toukokuussa:

• Saattaa vihreä Samos-pusero valmiiksi
  
• Neuloa yksi lahja keltaisesta ja oranssista 7 veljeksestä
• Virkata pusero keltaisesta Tennesseestä
• Tehdä jotain muuta keltaista: Kotiväestä, Bambusta tai Samos Lollipopista
• Ristipistellä taas ainakin yksi joulukalenterin luukku ja edistää itse kalenteria
• Aloittaa tai ainakin suunnitella eräs lahjaksi menevä ristipistely

Nämä olisi tarkoitus tuhota keltaisen Spectrum-kauden aikana. Osa pääsee käsittelyyn toukokuussa, mutta varmaan kesäkuullekin jää jotain. :)

Hyvää torstai-illan ja huhtikuun viimeisen päivän jatkoa! :)

Kiitos!

Lämpöinen kiitos kaikista onnitteluista! :)

Kirjekuori :)

Violariumin kirjekuorikilpailussa on nyt julkistettu tulokset, ja varmaan moni teistä on käynyt kurkkaamassa, miten siinä kävi. Itsekin taistelin illalla unta vastaan, jotta voin vielä tiistai-illan puolella käydä kurkkimassa tulokset. ;) Ja itse asiassa kirjoitan tätä tekstiä myöhään tiistai-iltana - tai oikeastaan olen kirjoittanut suuren osan tekstistä ja ladannut kuvat jo puolitoista kuukautta sitten siinä vaiheessa, kun kirjekuoreni valmistui - mutta koska menin edellisessä postauksessa lupaamaan, että tulen näyttämään kuoreni "huomenna", niin pysyn sanassani, joten ajastan tämän tulemaan keskiviikkoaamuna. :)

Ensin vähän siitä kirjekuorestani... :)

Kirjekuori oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa lajissaan, jonka olen tehnyt, joten ihan tyhjästä tähän kisaan ponnistin. Monenlaista mutkaa sen tekemiseen mahtui: milloin oli vääränväristä lankaa käsissä, milloin tehty jälki näytti ihan kamalalta, milloin sitten ompelukone teki työstä täyden mörvelön. En muista, milloin olisin purkanut niin paljon kuin tämän työn kanssa! Mutta vaikka itku meinasi tulla, ja tulikin, monta kertaa, niin onneksi pienet virheet saattoi peittää kaikenlaisella. Loppuvaiheessa kiitin Nappi-Kikkaa ja itseäni siitä, että kyseisessä putiikissa vieraillessani en osannut oikein päättää, mitä kaikkea ostaisin, joten otin vähän kaikenlaista tyyliin "metri tuota" ja "vaikka metri tuotakin". ;) Niillä pienillä jutuilla sain kirjekuoren viimeisteltyä sellaiseksi, että olin suht' tyytyväinen lopputulokseen.

Aihe kirjekuoreen oli täysin vapaa, mikä tietysti synnytti runsaudenpulan. Mutta päätin sitten lähteä liikkeelle postimerkistä, sillä halusin kuoreen liimattavan postimerkinkin liittyvän itse aiheeseen. Niinpä marssin ihan ensimmäisenä postitoimistoon ja valikoin sieltä vähän kaikenlaisia merkkejä, josko niistä vaikka syntyisi jotain ideaa. Olin jo maksamassa, kun yhtäkkiä kysäisin, että ei teillä ruusuaiheisia merkkejä olisi. Ja olihan heillä siellä "tiskin alla", eli ihan oikein muistelin, että sellaisia on joskus ollut myynnissä, mutta eivät olleet ihan uutuusmerkkejä, joten siksi eivät olleet esillä. Kun sain ostettua vielä arkillisen noita ruusumerkkejä, niin siinä postin tiskillä löin lukkoon aihevalintani. Olin nimittäin vähän sillä silmällä katsellut yhtä kirsikanpunaista pellavaa ja ruusukuvioista Tilda-puuvillakangasta... ;)

Ja sitten sitä pellavaa pyöriteltiin kotona käsissä, kun kangaspala oli suhteellisen pieni, että mitenkäs siitä nyt saisi jotain ihanaa aikaan. Sitten leikkelin paperista kaavoja ja sommittelin niitä kankaalle. Muoto alkoi hahmottua mielessäni, ja paperin kanssa taas kokeilin, että miten se käytännössä muokattaisiin kirjekuoreksi. Suunnitteluvaihe kesti oikeastaan melkein kaksi kuukautta, kun siinä oli kaikenmaailman hamsterikuukaudet välissä, jolloin en pistellyt lainkaan. Eli aikaa miettimiseen kyllä oli, jolloin toteutus olisi ehkä pitänyt olla vähän helpompaakin. Ja kyllä se lopputulos oli sitten aika lähellä sitä, mitä ajattelin. :)

Nyt viimein niitä kuvia. :) Tässä kirjekuoreni, aiheena "Ystävyys":

Kirjekuori
Tehty ajalla: 5.-21.3.2009
Mallit: Aakkoset sanassa "Violarium": Valerie Lejeure: Répertoire des Alphabets, malli nro 15, paitsi V on sydämenmallinen, se on ihan omasta päästä. Osoitteen aakkoset myös omasta päästäni. Sisällä olevan runon aakkosten malli: Maria Kelly: 1000 Great Cross-Stitch Designs. Ruusut kannessa: Dianan Kirjontamallit 1/2009. Sisällä olevat ruusut: Cross Stitch Card Shop issue 52 "With Love". Sisällä olevien ruusujen lehtien idea: Cross Stitcher issue 196, jota muokattu itse tähän sopivaksi. Takana oleva enkeli: Agnès Delege-Calvet & Anne Sohier-Fournel: Anges, malli nro 17.
Kangas: 40 ct Peripherian käsinvärjätty pellava, väri kirsikka + vuorikankaana ruusukuvioinen Tilda-puuvilla
Langat: Profilo nro:t 22, 225 ja 227 sekä pari punaista lankaa, joiden merkistä ei ole hajuakaan
Pistot: Risti- ja jälkipistoja 1 säikeellä 2 langan yli + pari solmupistoakin löytyy
Koko: Sivujen mitat n. 15 cm, korkeus sydämen alakärjestä ylös keskelle n. 13 cm
Viimeistely: No sydämen muotoiseksi tämän tein, tässä on kolme sydäntä päällekkäin ja kirjekuori muodostuu siitä. Vuorina ruusukuvioinen puuvilla. Lisäksi somisteena pitsiä, nyöriä, rusetteja, ruusukkeita. Nepparikiinnitys.
Muuta: Sisällä runo, joka peräisin täältä. Tuskaa oli tämän tekeminen, mutta lopputulos on ihan kiva. :)

Sitten tarkempia kuvia. Huomatkaahan Violarium-sanassa tuo V-kirjaimen muoto. ;)


Takana tällainen enkeli, joka ihan selvästi ajattelee ystäväänsä. Kenties häntä, jolle tämä kirjekuori on matkalla... :)


Ruusujen alle on kätkeytyneenä nepparit, jotka voidaan avata...


Ja sisältä löytyy vielä yksi sydän, jossa on viesti ystävälle. :)


Kuori näyttää avattuna näinkin ruusuiselta.


Ja toki kuoren sisällekin voi kätkeä pieniä sydämellisiä viestejä. Tässä tapauksessa sieltä löytyi sydämenmuotoinen viestilappu, jossa oli minun yhteystietoni tätä kilpailua varten. ;)


Ja se viesti ystävälle on tällainen. Tämän runon löytyminen oli todellinen aarre, se jotenkin kiteyttää kaiken sen, mitä halusin tällä kuorella viestittää.

Ystävyys on kuin kukkiva puisto,
se upeita ruusuja kasvattaa.
Ja jokaisen ystävän muisto
sydämessä ruusun hehkumaan saa.

Että sellainen kirjekuori. Ei mulla tässä sitten ollutkaan muuta sanomista tästä kuoresta...

... paitsi ai niin joo, se tuli toiseksi siinä sarjassa, jossa tuomarit valitsivat kolme parasta. :)


Voi vitsit, meinasi sydän pysähtyä, kun avasin yömyöhällä koneen, ja sähköpostiin pamahti viesti otsikolla "Onneksi olkoon Violariumista"! :) Ja kun kone vielä siinä vaiheessa vasta käynnisteli itseään, niin en saanut heti sitä sähköpostiviestiä näkyviin, sen otsikon vain, ja piti jännittää vielä vaikka kuinka pitkään, että mitä olen voittanut, onko kirjekuori pärjännyt, vai olenko voittanut äänestyksen arvonnassa. :) Ja hui kauhistus, että ihan toinen sija tuomarisarjassa! :)

Ja näin tuomarit kommentoivat kuortani (teksti kopioitu Violariumin sivuilta):

Kaunis ja erittäin omaperäinen kirjekuori. Kuoresta näkee, että tekijä on ollut innostunut. Kuori on tasapainoinen ja iloisen näköinen, tällaisen kuoren vastaanottaessaan jokainen ilahtuisi varmasti. Kaikki tässä kuoressa täydentää toistaan; kangas, pitsi, ruusut ja nauha. Pistely on toteutettu kauniisti ja sijoitettu hyvin kuoreen. Kun kuoren aukaisee, sisältä löytyy mukava yllätys - lisää pistelyä. Jopa postimerkki sopii täydellisesti kokonaisuuteen. Reunanyörin kiinnityksen hienoinen kömpelyys ei korostu, koska kokonaisuus on niin omaperäinen ja yhteensopiva.

Heh, hienoinen kömpelyys... Huomaatteko, suomalainen luonne nappaa ensimmäisenä ainoan negatiivisen asian, ja vatvoo sitä sitten monta päivää ja yötä mielessään, että pitikin olla niin kömpelö. ;) No hei, hyvä ettei tässä sentään sanota, että "ompelukoneen haukkaamat reiät eivät korostu, koska tekijä on onnistuneesti kiinnittänyt siihen kohtaan ruusukkeen"! :D

Ei kun oikeasti tätä tuomariston arvostelua oli ihana lukea, suu on ihan hevosenkengällä, eikä tätä hymyä saa nyt pyyhittyä naamaltani millään. :)

ONNEA kaikille muillekin kirjekuorikilpailussa pärjänneille - minä tykkäsin erityisesti tuosta, joka tuli tuomarikisassa kolmanneksi ja voitti yleisöäänestyksen. :) Arvasinkin, että se sijoittuu hyvin kisassa. Ja kyllä Marja ja Ritvakin ovat ehdottomasti palkintonsa ansainneet! :) Hyvä me! :)

Tää taitaa alkaa nyt ihan vähän suunnitella, mihin sitä käyttäisi voittamansa lahjakortin... ;)

Mitä parhainta keskiviikkopäivää kaikille! :)

Pisteliäs päivä

Hoksasin tässä, että kuun vaihdekin kohta lähenee, ja aloin miettiä, että mitähän sitä tuli luvattua, että saisi tässä kuussa tehtyä... Sen tiedän, että ristipistelyinto on ollut varmaankin lomalla jossain tosi kaukana (kunhan ei nyt vaan Meksikossa ole lomailemassa... ;) ), joten ihan varmasti kaikki laatimani tavoitteet ristipistojen suhteen ovat täysin saavuttamattomissa. Niinpä ajattelin vain pakottaa itseni tänään ottamaan neulan käteen, ja pistelemään edes jotain.


Joulukalenterin neljäs luukku on valmis - siitä puuttui siis enää vain jälkipistoja, jotka tein tänään. Näitähän oli tarkoitus tehdä kaksi kappaletta kuukaudessa, mutta tahtini on ollut keskimäärin yksi kuukaudessa. Taidan tehdä näitä siis vielä toisenkin vuoden, alkaa vaikuttaa todella epärealistiselta unelmalta, että saisin joulukalenterin tänä vuonna vielä käyttöön. Varsinkin, kun se itse kalenteri ei ole edennyt juuri mihinkään suuntaan. Tuon lampaan valmistumisen jälkeen ruskeaa jälkipistolankaa oli jonkin verran siinä valmiiksi neulansilmään pujotettuna, joten sillä sitten tein siihen kalenteriin ruudukkoja luukkuja varten, sen verran siis mitä sitä lankaa oli neulansilmässä. Että on se kalenteri nyt sitten tänään taas vähän edennyt. :)


Sitten tämä suurin murheenkryynini sai lopulta toisenkin jalkansa valmiiksi. ;) Mutta vielä pitäisi enkelin ympärille saada lumihiutaleita - kerään nyt hurjasti voimia, että jaksaisin edes ajatella moista. Saati sitten sitä, että näitä on tämän jälkeen vielä kevät, kesä ja syksy jäljellä... Voi että, miten ristiriitaista tämän pistely onkaan! Kun tykkään ihan valtavasti Couleur d'Etoilen malleista (lähestulkoon niistä kaikista), ja tykkään enkeleistä ja vuodenajoista, ja oikeasti haluaisin nämä vuodenajat saada tehtyä. Mutta kun en tykkää pistellä pellavalle sitten ollenkaan. Enkä varsinkaan yhden yli. Olisi ehkä pitänyt alkaa tehdä tätä jollekin 40 count kankaalle kahden yli, niin homma olisi vähän siedettävämpää. *huokaus* Toisaalta nämä tulevat näyttämään sieviltä sitten joskus valmiina, en minä haluaisi näistä mitään kauhean isoja, että kai sitä on vain pakko koittaa jatkaa tätä taistelua tämän kanssa... ;)

Molemmat nyt esitellyt pistelyt ovat Ristipistoilijat-yhteisön SALiin meneviä, ja tuon joulukoristeen saankin sinne laittaa Joulu-SALiin. Sen sijaan Vuodenaika-SALissa pitäisi nyt olla valmiina jo sekä talvi että kevät, ja täällä on talvi vasta tuossa jamassa. Taidan siis olla ensi vuonnakin mukana mahdollisessa vuodenaika-SALissa tuon saman työn kanssa... ;)

Tänään olen ollut muutenkin ihan pistoksissa, sillä odotan kovasti Violariumin kirjekuorikilpailun tuloksia... ;) Huomenna varmaankin esittelen viimein oman kilpailukuoreni, ja kerron miten sille kävi kisassa. :)

Uuden viikon alkua

Nytpä laittelen vähän kuvaa Samos-neuleestani, missä vaiheessa se on menossa. Kun sain ne ohkaiset pitsisukkaset viimein tikutettua, niin tähänkin on tullut vähän vauhtia...


Tadaa! :D Siinä komeilee puseron etukappale! :) Ja nyt pitää heti selitellä, eli normaaliohjeista poiketen tässä ohjeessa oli etukappale ennen takakappaletta, joten noudatin tietysti järjestystä. ;) Takakappale on siis vasta tulossa puikoilla.

Saatatte ehkä muistaa, tai minä itse muistan ainakin, millaista takkuamista minulla oli tämän neuleen aloittamisessa nimenomaan tiheyden kanssa. Kun en meinannut millään löytää sopivia puikkoja. No, nyt tiheys on kyllä sopiva leveyssuunnassa, mutta korkeussuunnassa ei sitten alkuunkaan. Ja tässä ohjeessa ei annetakaan mittoja senttimetreinä - tai on nekin kyllä mainittu - vaan esimerkiksi pääntie pitää aloittaa, kun on neulottu kaksi kokonaista mallikertaa, ja kolmannen mallikerran 29. kerroksella aloitetaan pääntie ja samaan aikaan aloitetaan myös kädenteiden kavennukset. Eli silloinhan tiheyden pitäisi osua just yks yhteen annetun kanssa. No joo, tuossa vaiheessa, kun kädentie ja pääntie aloitettiin, korkeutta olisi pitänyt olla 42 cm, mutta minulla se oli hädintuskin 32 cm, tai venytettynä ehkä jopa 35 cm. Mutta ei auttanut alkaa lisäämään yhtä mallikertaakaan, koska sitten olisi tullut liian pitkä neule. Sitten kuitenkin ajattelin, että jos kerran tiheys täsmää leveyssuunnassa, niin pakkohan sen on täsmätä korkeussuunnassakin - sillä neulehan venyy, kun se höyrytetään tai pingotetaan. Joten annoin mennä vaan, luottaen ohjeessa annettuihin kerrosmääriin. Tästä johtuen minun oli ihan pakko höyryttää etukappale heti sen valmistuttua ja mitata se höyryttämisen jälkeen, jotta tiedän, kannattaako neuletta jatkaa loppuun.

Höyryttämisen jälkeen se mitta helmasta kädenteille/pääntielle oli tasan se 42 cm. :) Ja arvatakaa vaan, olenko aina mitannut neuleet ihan sellaisenaan, kun ne ovat olleet puikoilla, että olen osannut aloittaa vaikkapa kädentien "oikeasta kohdasta". Ei ihme, että varsinkin puuvillaneuleet ovat minulla aika venähtäneitä, kun en ole ajatellut, että neule venyy niin hirveän paljon viimeisteltäessä!


Tästä kuvasta sen oikeastaan näkee: vasemmalla siis etukappale viimeisteltynä, ja oikealla takakappale vasta puikoilla. Ihan tuollainen kutistunut mytty on puikoilla, ja korkeuseronkin näkee selvästi, jos vertaatte noita neulottuja kuvioita toisiinsa. Luulenpa, että nyt tästä tulee tosi hyvä pusero minulle. On minulla kaapissa onneksi monta muutakin puseroa, jotka istuvat hyvin päälle, että ei ne kaikki ole niin kauheasti viimeistelyssä lörpähtäneitä. ;)

Takakappale on oikeastaan edennyt jo tuon kuvan ottamisen jälkeen ainakin viisi senttiä (montako senttiä lie sitten höyrytettynä? ;) ), kun taas kuopusta nukuttaessani neuloskelin parvekkeella. Olikin ihanaa nauttia piristävästä kevätsateesta, kuunnella pisaroiden ropinaa parvekkeen kattoon, ja vetää syvään raitista ilmaa! :) Jos ei tästä luonto herää eloon, niin ei sitten mistään! :) Pitääkin yrittää käyttää tilaisuus hyväkseen ja ulkoilla nyt, kun siitä vielä vähän aikaa voi nauttia, ennen kuin alkaa se monen viikon helvetti, jota jotkut myös kesäksi kutsuvat. ;) Silloin ei auta muu kuin vetää pimennysverhot ikkunoihin, sulkea kaikki luukut pölyltä ja kärpäsiltä, hommata kunnon tuuletin, ja odottaa että syksy tulisi pian! Taas olen huomannut, että mitä enemmän valo lisääntyy, sitä enemmän väsyttää ja ärsyttää. Mutta on se sitten ihana tunne, kun joskus elokuulla ensimmäisten syksyn merkkien ilmaantuessa alkaa energia oikein virrata ja tekisi mieli puuhastella ihan kaikkea mahdollista. :) Juu, minulle kyllä riittäisi kolme vuodenaikaa ihan hyvin: syksy, talvi ja kevät - ja sitten taas ihana syksy. :) No joo, myönnetään että on kesässäkin jotain hyvää, nimittäin SADE! Ja varsinkin ukkoskuurot ja kunnon myrsky ja salamointi. :) Niiden ajaksi voi vähän jopa sitä pimennysverhoakin raotella ja ehkä työntää päänsä ulos hengittämään raikasta ilmaa. :)

Pitäisikin mennä taas nuuskuttelemaan vähän tuota ihanaa sateentuoksua... Pirtsakkaa kevätsadepäivää tai -iltaa kaikille! :)

PS. Tuo kuvan neule pitäisi olla vihreä, mutta kamera on ihan syvältä... ;)

Jokaisessa meissä asuu pieni teatterikriitikko... ;)

Hih, kiitoksia vain edellisen postauksen kommenteista! :) On se kiva välillä laittautua, jos vain löytyy hyvä syy. ;) Ennen vanhaan riittävän hyvä syy oli se, että piti käydä lähikaupassa hakemassa maitoa - nykyään pitää olla hivenen painavammat syyt... ;) Tosin esikoinen ei huomannut minussa tänään mitään eroa normaaliin verrattuna ja lopulta jouduin kysymään, että huomaatko, mitä erilaista äidissä on. Poika mietti ja mietti, sitten oivalsi, että "sinulla ei ole silmälaseja!" Joo, no mitä muuta? Taas pitkä tuijotus ja miettiminen. "Sinulla on korvakorut." Joo, muuta? Lopulta piti auttaa, että katsopas, kun äidillä on hame. Ja sitten poika vielä hoksasi, että joo ja sinulla on huulipunaa. :) Kun vielä käänsin selkäni hänelle, hän huomasi, että on minulla joku erilainen tukkalaitekin. Selitin pojalle, että äiti on tänään menossa teatteriin katsomaan esitystä, johon poika tuumasi: "Joo ja sinun pitää olla siksi tuon näköinen, että ne siellä tuntevat sinut." :D Juu, niin varmaan... ;)

Nyt ajattelinkin sitten kunnostautua oikein teatterikriitikkona. :) Kävin siis katsomassa West Side Storyn, joka sattuu olemaan lempparimusikaalini, ja sen elokuvatoteutus on myös ehdoton lempparielokuvani. Joskin sain tässä hiljattain vasta tiedostettua, että elokuvassa pääosia esittävät Natalie Wood ja Richard Beymer eivät itse laula, vaan äänenä toimii joku muu... Tosin se lienee musikaalielokuvissa tavallista; eihän Audrey Hepburnkaan laula itse My Fair Ladyssa, vaan äänenä on Marni Nixon, eli sama joka on myös West Side Storyssa Marian äänen takana. Kaikkea uutta sitä oppii, kun vain jaksaa googlettaa. :) Mutta joka tapauksessa pidän ihan suunnattomasti West Side Storysta; elokuvan olen nähnyt varmasti toistakymmentä kertaa, ja kerran olen käynyt katsomassa sen näyttämöllä, silloin toteuttajana oli erään pikkukaupungin lukiolaiset, ja tykkäsin siitä toteutuksesta kovasti. Ja olkoon toteutus millainen hyvänsä, niin mielettömän ihana musiikki ja hyvä tarina uppoaa aina. :)

Oulussakin oli toteuttajina pääasiassa nuoria, oululaisten eri oppilaitosten oppilaita, mutta kuitenkin käytettävissä oli kaupunginteatterin koneisto. Tuonnehan oli viime keväänä ihan avoin koelaulukin, ja silloin kovasti itsekin mietin koelauluun osallistumista, olenhan kuitenkin hiljaa mielessäni haaveillut, että pääsisin joskus West Side Storya esittämään... ;) Ja joitakin noita lauluja olen aikanaan ohjelmistoon laulanutkin laulutunneilla. Mutta jotenkin vain tässä elämäntilanteessa ei moinen tullut kuuloonkaan, joten se jäi edelleen haaveeksi. Enkä minä olisi päärooliin kuitenkaan päässyt, kun olen eri äänialaa. ;) Entinen opiskelukaverini ja nykyinen kolleganihan tuolla esittää naispääosaa, tosin kun tuo pyörii pääroolien osalta kaksoismiehityksellä, niin juuri tänään hän ei sattunut lavalla olemaan, vaan siellä oli toinen nuori nainen Marian roolissa. Todella kaunisääninen oli tämäkin Marian esittäjä, samoin kuin Tonyn esittäjä - tykkäsin molempien suorituksista kovasti, ja ylipäätään kaikki nimirooleissa olevat suoriutuivat tehtävistään hienosti. :) Oululaistoteutus oli myös hyvin oululaisten näköinen, eli repliikeissä vilahteli välillä oulun murretta, ja muutenkin repliikkejä oli muokattu helposti tämän seudun ja tämän päivän nuorten suuhun sopiviksi. Tanssiosuudet ja koreografiat yms. oli myös hienosti tehty, eli siinä mielessä tykkäsin kyllä toteutuksesta.

Mutta joo, kyllähän sitä omaa lempparimusikaaliaan katselee ja kuuntelee vähän kriittisin silmin ja korvin. Erityisen paljon häiritsi se, että osa kappaleista laulettiin englanniksi! Kun kuitenkin esitys oli suomenkielinen ja suurin osa lauluista myös suomenkielisiä, niin ne englanninkieliset särähtivät korvaan tosi pahasti! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jos vain mahdollista, niin laulut pitäisi aina esittää alkuperäiskielellä, ja konserttitilanteissahan se onkin mahdollista, kun tekstien käännökset voidaan painaa käsiohjelmaan - on kuitenkin ihan hyvä, että kuulija tietää, mistä laulut kertovat - ja joskus olen ollut kuuntelemassa oopperaa alkuperäiskielellä, mutta silloin on ollut tekstityskone käytössä näyttämöllä. Mutta muuten kyllä näyttämöllä pitäisi aina olla esityskielenä suomi, ainakin jos puheosuudet ovat suomenkielisiä. Tai jokin yhtenäinen linja pitäisi olla, eli jos laulut on pakko esittää eri kielellä mitä puheosuudet, niin sitten reilusti kaikki laulut englanniksi tai mikä se alkuperäiskieli sitten lieneekään. Tämä oli vähän sellainen sillisalaatti, ja ihmettelen kyllä moista ratkaisua... kun kuitenkin yleisössä oli varmasti paljon sellaisia, jotka eivät englantia ymmärrä. Toinen miinus menee äänentoistolle, sillä vaikka kaikilla esiintyjillä oli omat mikrofonit, niin välillä repliikit jäivät ihan puuroksi, eikä laulunsanoistakaan saanut selvää, jos orkesteri soitti voimakkaasti, tai oli jotain äänitehosteita samaan aikaan. Eli siinä mielessä "ihan sama", millä kielellä lauloivat, kun ei sanoja kuitenkaan erottanut. En tiedä, olinko liian lähellä orkesterimonttua (4. rivillä), mutta kyllä repliikeistä ja laulunsanoista pitäisi aina saada selvää, istui teatterissa sitten missä kohdassa tahansa. Esimerkiksi omasta suosikkikappaleestani/-kohtauksesta jäi kokonaan piiloon tämän teoksen musiikilliset ja sävellystekniset helmet, kun niitä ei vain erottanut, valitettavasti. :(

Mutta se oli sellainen toteutus, kaikin tavoin itse näyttelijät suoriutuivat siis loistavasti, mutta se mikä häiritsi, oli ihan teknistä juttua.


Tässä oma lempparikohtani elokuvasta - just tämä kohta jäi siis vähän puuroksi teatterissa tänään... Toisen lempparibiisini linkitinkin edellisen postaukseni loppuun, sekin laulettiin teatterissa tänään englanniksi.

Nyt loppuu teatterikriitikon leikkiminen ja palaan käsitöitteni pariin. :) Kyllä minä teatterissa väliajalla vähän neuloinkin... Huomenna taidan laittaa sitten kuvia Samos-neuleestani. :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! :)

I feel pretty... :)

Tällä kertaa kuvissa ei ole mitään uutta käsityötä. Käsityötä kuitenkin, mutta muutama vuosi sitten valmistunutta. Uutta on kyllä tänä talvena löytämäni hame, joka tänään pääsee ensimmäistä kertaa käyttöön. Ja kun kerrankin olen tällännyt itseni nätiksi, niin pitäähän siitä kummallisuudesta ottaa äkkiä kuvia! ;)


Kyllähän sitä aikoinaan (ennen lasten syntymää) tuli ihan joka päivä meikattua, laitettua hiuslakkaa ja pidettyä korviksia, jopa kaikki 20 kynttäkin olivat aina lakattuina, ja hamettakin pidin varmasti useamman kerran viikossa. Nykyään sitten laitan kerran viikossa töihin vähän puuteria ja ripsiväriä; hiuslakka ja korvikset kaivetaan kaapista ehkä kahdesti vuodessa, ja kynsilakkaa olen laittanut viimeksi pari päivää ennen esikoisen syntymää eli kohta viisi vuotta sitten... ei ole enää lakkapullojakaan, paitsi yksi väritön kynsilakka, jota sipaisen joidenkin herkästi purkautuvien neulelankojen päähän, etteivät rispaannu. ;) Hametta tulee pidettyä harvoin, lähinnä kesällä...


Että on tämä oikeasti kummallinen ilmestys meidän talossa! :D Katsokaa nyt vaikka kuvausassistentin ilmettä, hän ei oikeasti meinaa edes tajuta, että tuossa on oikeasti äiti. Siis sama äitikö, jolla yleensä on "En ole katsonut peiliin kahteen viikkoon" -look? ;)


Katselija on ihan mykistynyt. ;) Tai ehkä ei sitten kuitenkaan äidin lookista, vaan siitä, että äiti alkaa yhtäkkiä keikistellä olohuoneessa jollekin kameralle (jonka takana muuten ei ollut kuvaajaa, vaan kamera hoiti kuvauksen itseksensä).

Mikäs on sitten omituisen tälläytymisen syynä? Saisiko otsikosta kenties jotain vinkkiä? :) Tai vaikkapa täältä.

PS. Käsityöasiaa tulossa lähipäivinä... ;)

Kevätnäyttelyissä

Taas on se aika vuodesta, jolloin pääsee ihastelemaan muiden tekemiä kädentöitä, eri kansalais- ja työväenopistojen kevätnäyttelyissä siis. :) Torstai-iltana kiersin jo oman työpaikkani näyttelyn, joka oli pystytetty oman opetuspisteeni aulaan. Siellä itseasiassa on lähestulkoon koko ajan joku näyttely pystyssä muutaman viikon ajan kerrallaan, joten silmänruokaa riittää vaikkapa siksi ajaksi, kun opetukseni loputtua odottelen bussin tuloa. :) Nyt siellä oli esillä ainakin pellavasta kudottuja töitä, pyyhkeitä ja pöytäliinoja lähinnä, muutamia tilkkutöitä ja sitten paljon tauluja. En itse ole maalausta koskaan harrastanut, mutta se kiehtoo minua kovasti, ja noiden opistojen harrastuspiirien töitä katsellessa ajattelen aina, että nuokin kaikki työt on tosiaan harrastajamaalareiden tekemiä. Niissä näkyy usein se, miten eri tekijät ovat eritasoisia ja omaavat kukin ihan itsensä näköisen tyylin, mutta kaikista töistä löytyy aina jotain hyvää. :) Esimerkiksi tuolla oman opistoni näyttelyssä oli todella vaikuttava maalaus, jota olisi voinut luulla suorastaan valokuvaksi, niin täydellisesti se vastasi sitä, mitä kuvan esittämä maisema/esine olisi luonnossa! Kuitenkin minuun teki suurimman vaikutuksen sellaiset työt, joissa se "esittävyys" ei ollut nyt ihan niin justiinsa, mutta joissa värejä oli käytetty rohkeasti, ja niissä se värien kirjo olikin vaikuttavampi juttu kuin se, että onko se "aidon näköinen". Hienoja töitä kaikki, eihän niiden äärestä olisi malttanut poiskaan lähteä, etenkin kun talo oli jo tyhjillään ja sain rauhassa kierrellä ennen kuin sammutin valot ja suljin ovet. ;)

Tänään sitten käytin esikoisen muskarissa kansalaisopistolla, vaikka yleensä isi on hoitanut nuo esikoisen muskarikuljetukset. Mutta kun sain viime viikolla vihdoin omaan pyörääni lastenistuimen (toinen istuin on iskän pyörässä), ja oli kansalaisopiston kevätnäyttelykin juuri tänä viikonloppuna, niin "ihan ilman mitään taka-ajatuksia" ;) tarjouduin käyttämään pojan muskarissa. :) Eli käytin näyttelyn kiertämiseen sen 45-minuuttisen, mikä pojalla muskarissa vierähti. :) Näyttely oli siis samassa talossa mitä muskari, mutta vain toisessa päässä taloa.

Voi, kyllä harmitti, ettei ollut kameraa matkassa! Ja kännykänkin galleria on aina täynnä, niin ei voinut silläkään räpsiä. Eipä silti, noissa töissähän on tietysti tekijänoikeus tekijällä, joten liekö ollut luvallistakaan kuvata. Joten täytyy nyt vain sanallisesti muistella, mitä kaikkea siellä oli esillä. :) No, niitä maalauksia tietysti, niistä heräsi ihan samanlaisia ajatuksia kuin niistä toissailtana näkemistänikin. Neule- ja virkkaustöitä yritin tihrustella sillä silmällä, että löytyisikö jotain uusia ideoita, mutta melkeinpä tuttuja juttuja oli kaikki esillä olevat. No, yksi hirsimökkitekniikalla tehty jämälankavillatakki oli kyllä mielenkiintoinen. Siis ainaoikeaa neulottuja tilkkuja, jotka oli yhdistetty samaan tapaan kuin tilkkutöissä tehdään hirsimökkiä. :) Sitten noista itselleni tutuista tekniikoista huovutetut jutut jossain määrin herättivät uusia ideoita. Olihan siellä sitten muutama ristipistotyökin ja hardanger-liina, sellaisia perinteisiä juttuja kuitenkin, ei mitään minulle uutta.

Mutta ehkä jännintä oli katsella sellaisia kädentöitä, jonka tekniikkaa en itse hallitse. Vaikkapa nyt nypläystöitä, joiden kohdalla vähän yllätyinkin, koska en ole koskaan oikein viehättynyt nypläystöistä, saati sitten itse haaveillut nyplääväni. Oma mielikuvani nyplätyistä töistä on ollut lähinnä se, että ne on niitä valkoisesta langasta nyplättyjä liinoja, reunapitsejä tms. Mutta jännä oli nähdä nyt todella monista eri väreistä nyplättyjä töitä - värimaailma ei todellakaan ole nypläyksessäkään rajoittunut vain valkoiseen! :) Eniten kyllä ihastuin sellaisiin nyplättyihin kukkiin; en tarkoita nyt sellaisia tasona olevia kukkia, joista tehdään tauluja tms., vaikka nekin oli ihan kivoja - vaan maljakossa oli pystyssä ihastuttavia kukka-asetelmia, joista jokaisen kukan jokainen terälehti oli nyplätty erikseen. :) Ja värit olivat kerrassaan upeita! Varret noihin kukkiin oli tehty kenties kieputtamalla rautalangan ympärille jotain materiaalia (ei saanut koskea, niin en voinut tutustua tarkemmin), ja taisi niissä olla kukan vihreät lehdetkin nyplättyjä. Kukkia oli vaikka minkälaisia, lähinnä kaiketi liljoja ja sitten yksi ruusukimppu. :) Tuolla oli muuten nypläyksestä työnäytöskin, kolme ihmistä siinä oli nypläämässä, enkä kyllä yhtään ymmärrä, miten se puuha luonnistuu, vaikka kuinka yritin vieressä katsella... ;)

Värimaailma miellytti kyllä monissa muissakin töissä. Ehkä esillä oli sitten paljon keväisiä töitä, kun värit olivat niin kirkkaita ja raikkaita, siis minun makuuni. :) Monesti noissa perinteisillä tekniikoilla tehdyissä töissä on aika synkät värit, ja tietysti ennen vanhaan niin on ollutkin, kun saatavilla on ollut vain luonnonvärejä materiaalien värjäämiseen, ja minusta luonnonväreillä värjätyt ovat aina vähän synkän ja likaisen värisiä. Mutta ihanaa, kun nykyään on saatavilla keinotekoisiakin väriaineita (vaikkeivät sitten välttämättä ole ekologisia, mikä on tietysti taas miinuspuoli...), niin vaikkapa perinteiseen tapaan kirjotuissa töissä on ihan erilainen ilme, kun niissä on käytetty kirkkaita ja valoisampia värejä. Ja muutenkin pisti silmääni, että perinteisiä tekniikoita käyttämällä ja eri tekniikoita luovasti yhdistelemällä saadaan tehtyä ihan uudenlaisia juttuja. Kyllähän se niin on, että käsitöissä vain tekijä oma luovuus ja mielikuvitus on rajana. :) Voi kun sitä itsekin osaisi avata silmänsä ja nähdä ne mahdollisuudet, eikä kangistua vain totuttuun ja perinteiseen... ehkä tuolta tarttui taas monia silmiä avartavia juttuja matkaan. :)

Jos yksi työ pitäisi mainita, mikä jäi erityisesti mieleeni, niin se oli sellainen iso parisängyn tilkkupeitto, joka oli kuin kukkatarha. :) Se oli koottu todella isoista tilkuista, ehkä n. 30x30, joissa oli isoja kukkakuvioita, mm. auringonkukkia. Taas kerran minulle uusi juttu, että ei tilkkukankaiden tarvitse olla niitä pienikuvioisia, vaan suurikuvioisistakin saa hienoja töitä aikaan. Tuossakin oli varmasti niiden auringonkukkien halkaisija ainakin 10-15 cm, eli isokuvioinen kangas tosiaankin. Ja sitten isojen tilkkujen välissä oli tietysti pienempiä kaitaleita pienempikuvioisista kankaista tavallaan rauhoittamassa ja yhdistämässä. Värimaailma tuossa peitossa oli erittäin kirkas ja aurinkoinen: kirkkaan keltaista, kirkkaan oranssia, kirkasta punaista... Kiitos, minulle tuollainen peitto! :) Oli siellä niitä perinteisemmän oloisiakin tilkkutöitä, muun muassa punasävyinen pienistä paloista tilkkutyönä tehty jouluverhokappa. :) Ja tietysti olin ihan intona tutkimassa kaikkia tilkuista tehtyjä kangaskasseja, ainakin osaan oli käytetty farkkuja, ja kantokahvoina toimi farkunvyötäröt, joissa oli ihan vyölenkit ja koristenapitkin paikoillaan. Haluaa sellaisen myös... (mutta ei varmaan kannata yrittää itse ommella... ;) ) Niin, ja sellaisia tilkuista tehtyjä pieniä punottuja koreja oli kans, niissä oli jotain kangaskukkiakin koristeena, ne myös jäivät mieleen.

Puutöitäkin ihastelin, ja kaksi esillä ollutta nukkekotia kiersin ja syynäsin tarkkaan moneen kertaan. Toinen nukkekoti oli valtavan iso, perinteinen seinää vasten laitettava nukkekoti, jossa oli avattava katto ja julkisivu. Kolmikerroksinen, eli täsmälleen sellainen, mistä olen itselleni haaveillut... Pitäisikö ilmoittautua ensi syksyksi nukkekodinrakennuskurssille... ;) Nukkekodit olivat ihan valmiita, eli maalattuja, tapetoituja, ikkunat lasitettuja jne. Mutta ei ollut kalusteita paikoillaan, mutta niidenkin suhteen alkoi jo mielikuvitukseni lentää. :) Toinen nukkekoti ei sitten ollut ihan niin perinteinen, vaan sellainen, joka pitää laittaa keskelle huonetta, koska se oli pyöreä tai olisiko ollut 6- tai 8-kulmainen, ja joka puolelta pääsi "leikkimään", ja sitten siinä oli vielä sellainen kattoterassi, eli ei varsinaista kattoa ollenkaan. Se oli myös tapetoitu, mutta ei vielä kalustettu, mutta oli siellä toki portaat ja kaiteet ja takka, ja kylppärissä lasinen suihkukaappi. :) Siis muuttoa vaille valmis. :D Oli niitä kyllä ihana katsella ja haaveilla omasta...

Kiersin näyttelyn vielä pojan kanssa toiseen kertaan sillai pikaisesti, koska halusin pojallekin näyttää, mitä kaikkea siellä oli. Olikin jännä tuo toinen kierros, koska silloin näin sen näyttelyn lapsen silmin, kun kuuntelin pojan kommentteja. Ja myös itse bongailin sieltä sillä kierroksella sellaisia juttuja, joiden arvelin lasta kiinnostavan, eläimiä ja tontun ainakin - niihin en ollut kiinnittänyt mitään huomiota yksin kiertäessäni. Jännä juttu kyllä, miten aikuinen katselee asioita eri näkökulmasta kuin lapsi. :) Ja oli myös hauskaa, kun menimme näyttelyyn, ja poika vilkaisi ovella ensimmäisen kerran ympärilleen, sitten huokaisi isoon ääneen "OOH!" - ja meni ensimmäisenä katsomaan maalattuja tauluja! :) Kun itse omalla kierroksellani tietysti suuntasin ihan ensimmäiseksi juuri toiseen suuntaan, eli tekstiilitöitä kohden... ;)


Kun niitä kuvia en voinut ottaa, niin laitetaan tähän sitten vain kuva kansalaisopiston kesäkurssien esitteestä, jonka nappasin matkaani. Tuskin menen millekään kesäkurssille, sillä eiköhän täällä kotonakin riitä kesäksi hommia kädentaitojen parissa... ;) Tuossa esitteen alla on muuten työn alla oleva Samos-puseroni, siitä varmaan tulee pian jonkinlaista väliaikakuvaa piakkoin. :)

Käykäähän tekin omien paikkakuntienne opistojen näyttelyissä, niistä saa itselle oikeasti paljon ideoita! Ja haaveita yhden jos toisenkin kädentaidon opettelemisesta jää kytemään mieleen... ;)

Aurinkoista viikonlopun jatkoa! :) Minulla jatkuu tämä viikonloppu vielä huomennakin kulttuurinautintojen parissa... ;)

Keväiset pitsisukat

No viimein on täällä saatu kevätsukat valmiiksi ja jalkaan! :) Ottaen huomioon, että kyseessä on lempparisukkamallini, näiden tahkoamiseen kului yllättävän kauan aikaa. Ehkä on ollut muuta tekemistä niin paljon, ainakin eräs jatkuvasti syliin pyrkivä ihmisenpoikanen on verottanut hieman neulonta-aikaa, kuin myös voimia niin paljon, ettei ole jaksanut edes öisin neuloa. ;) Mutta mikäpä kiire tässä valmiissa maailmassa... :)

Pitsiraitasukat
Tehty ajalla: 8.-24.4.2009
Malli: Suuri Käsityö 6-7/2006 / Perinnemalli
Lanka: Opal mit Bambus vihreä-sini-ruskea (1924)
Langankulutus: 55 g
Puikot: 2 mm
Koko: Omaan jalkaan, n. 38/39; napakka koko
Muuta: Hyvät tuli, väri on ihana! :)

Neulomisprosessista sen verran, että tällaiset ohkaiset langat ja ohuet puikot eivät ole kyllä minun juttuni. En myöskään kauheasti ohuista sukista tykkää, kun eivät ne lämmitä niin paljon mitä paksut. ;) Siksi siis tämä ei tuntunut oikein kaikkein mieluisimmalta sukanneulonnalta, vaikka mallista kyllä tykkään. Kuitenkin lanka on aivan ihanan väristä, ja lopputulos suorastaan keväinen, joten kyllä nämä pitoon menevät! :) Ehkä ensi viikolla pukeudunkin kirkkaanvihreään ja vedän nämä sukat jalkaani. :)

Harmillista, ettei kuva toista värejä niin kirkkaina, mitä ne oikeasti ovat, eikä kuvasta ihan näy, miten vihreä on tuossa se hallitsevin väri. Langassa kun on sekä kirkkaanvihreää että tummempaa (petrooliin vivahtavaa) vihreää, ja sitten ruskeaa ja aavistus sinistä vain mausteena. Tai ehkä tämä kevät tekee sen, että vihreä pomppaa eniten minun silmilleni. :)


Joka tapauksessa näillä keväänvihertävillä sukilla mennään Project Spectrumiin. :)

Vihreää viikonloppua kaikille! :)

Faktahaaste

Leenuliini haastoi minua kertomaan faktoja itsestäni, seuraavalla ohjeistuksella:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Ajattelin, etten kerrokaan ulkoisia tuntomerkkejäni, koska nehän tunnetusti ovat se kaikkein suurin muuttuva tekijä ihmisessä. ;) Ainakin itselläni on kiloja tullut ja mennyt (todella laajalla haitarilla vieläpä), hiukset ovat käyneet läpi melkein koko väripaletin, hiusten pituus on vaihdellut sekin aika laajalla haitarilla jne. Jos siis alkaisin ulkoisia tuntomerkkejäni luetella, niin todennäköisesti muutaman vuoden päästä minua ei niistä tunnistettaisi. ;)

Sen sijaan mietin, että mitkähän ovat sellaiset takuuvarmat tuntomerkit, joista vanhat tuttavani, vaikkapa koulu- ja työkaverini minut ensimmäisenä muistaisivat tyyliin "Ai niin, se oli SE tyyppi!", ja mitkä pätisivät minuun edelleen. Tässäpä muutamia, mitä mieleeni juolahti:

1. Minä olen se, joka aina kutoo joka paikassa. ;) Aloitin "joka paikassa" kutomisen lukiossa (eikun taisin kutoa kyllä yläasteella joskus koulubussissa), eikä loppua näy.

2. Minä olen se, jolla on paljon kasseja matkassa. Ja aina täyteen ahdettuna niin, että saumat venyvät liitoksissaan ja useimmiten ratkeavatkin. Ja kun yksi kassi on tungettu ääriään myöten täyteen, niin huomaan, että ei ole enää tilaa kutimelle, joten pitää ottaa toinenkin kassi, ja samalla sinne voi pakata jotain muutakin... ;) 10 vuotta sitten, kun valmistuin eka ammattiini, alemman vuosikurssin opiskelijat tekivät meistä valmistuneista laulun, jossa minusta sanottiin jotain tyyliin "Mari raahaa käytävillä kassejansa, joissa on kutimet..." ;)

3. Minä olen se muusikko. No joo, ehkä minusta ei ajattele näin ihan kaikki vanhat koulukaverit ainaskaan, koska melkein kaikki ovat monta kertaa enemmän muusikkoja kuin meikäläinen. Mutta varmaankin kotikylällä moni muistaa minusta ensimmäisenä sen, miten olin aina joka kissanristiäisissä soittamassa, ja kai minä myös olen oman lapsuuden perheeni "se muusikko". Luulisin ja toivoisin ainakin. :) Ja olenhan minä, siis noin niin kuin virallisestikin. :D

4. Minä olen se hihhuli, hörhö, tai muuten vain omituinen. ;) Olen aika fanaattinen monissa elämäntapaan liittyvissä asioissa, etenkin silloin, kun olen itse vasta kyseisen elämäntapamuodon omaksunut. Välillä olen ollut vähän liiankin fanaattinen ja ehkä tyrkyttänytkin mielipiteitäni. Nuoruusiässä se fanaattisuus kohdistui uskoon, myöhemmin sitten vaikkapa kestovaippoihin tai rintaruokintaan. Vähitellen se fanaattisuus on ehkä laimentunut, tai en ainakaan pidä mielipiteistäni ihan niin suurta melua. :) Kyllä minä pohjimmiltani olen kuitenkin sellainen "elä ja anna toistenkin elää" -tyyppi, eli kukin tehköön minun puolestani miten lystää. Mutta olen minä silti vähän sellainen hörhö. ;)

5. Minä olen se, jolla on tarttuva nauru. :D Näin minulle on ainakin sanottu, monta kertaa ja ihan pienestä pitäen. En ole mikään loistava juttujen tai vitsien kertoja, eli minun omat hauskuuttamisyritykseni jäävät usein vain äärimmäisen säälittäviksi yritykseksi, mutta nauran mielelläni muiden jutuille. :) Ja usein hihittelen myös itsekseni, jos ei muulle, niin omille ajatuksilleni. ;) Nykyään ei vain ole ihan niin paljon naurunaiheita kuin ennen, mistähän sekin johtuu... Onneksi ainakin eräs nimeltämainitsematon pohjoissuomalainen käsityöporukka pitää huolen siitä, että pääsen silloin tällöin herauttamaan ilmoille oikein kunnon röhönaurun. :D

Oiskohan tässä nyt jotain yleispäteviä tuntomerkkejä... :)

En haasta tähän nyt ketään, ottakoon mukaansa ken haluaa! :)

Ps. Pistinpäs tämän tulemaan ajastuksella, oikeasti olen jossain ihan muualla kuin koneen ääressä. ;)

Hyötyliikuntaa ;)

Aikani pyörittelin, että mitenköhän tämän kirjoituksen tällä kertaa otsikoisi, mutta jospa tuo kattaisi kaiken oleellisen... ;) Koska monenlaista hyötyliikuntaa täällä on taas tullut harrastettua, yllättävää kyllä käsitöiden parissa. :D Ja niin paljon on ollut hyötyä liikunnasta, että olen kahtena iltana peräkkäin nukahtanut sänkyyn ennen kuopusta, enkä olekaan sitten jaksanut enää nousta nauttimaan siitä kuuluisasta "omasta ajasta". Ja kun ei päivällä ehdi päivitellä taikka blogeja lukea, ja kaksi yötä peräkkäin olen käyttänyt nukkumiseen, niin ei ole sitten tullut tännekään mitään joristua, ja Blogilistalla on kymmeniä blogeja jonossa odottamassa, että ehtisin niissä piipahtaa...

Mutta siihen hyötyliikunta-asiaan! :) Eilen ainakin tuli varsin hyödyllisissä merkeissä pyöräiltyä, sillä tempaisin ja polkaisin ristipistotapaamiseen Lennulle ihan naapurikuntaan asti! :) Olen aiemmin kuvitellut, että sinne on meiltä pitempikin matka, ja kulkenut sitten bussilla, mutta nyt tuli tarkistettua jostain reittipalvelusta, että eihän täältä meiltä ole kuin kymmenisen kilometriä yhteen suuntaan, suora reitti ja hyvät pyörätiet, joten päätin kokeilla, miten matka taittuu pyörällä. Ja hyvin taittui! :) Tosin kotona oli vähän lihakset maitohapoilla, koska paluumatkalla taisi olla vähän vastatuulta, kun matkakin kesti jonkin verran kauemmin mitä menomatka (tai sitten ei herkut vatsassa jaksanut polkea niin rivakasti... ;) ). Tuleehan sitä kyllä kaupungissakin monesti poljettua jopa talvikeleillä tuon samat 10 km suuntaansa, eli hyvinkin parikymmentä kilometriä eestaas, mutta sitä ei niin ajattele, kun kaupungissa on aina liikennevaloja ja muita "tapahtumia" (vaikkapa lankakauppoja ;) ) matkan varrella, niin ne jotenkin katkaisevat aina sen ajelun, ja välimatkoja saattaa kuvitella lyhyemmiksi, mitä ovatkaan.

Ristipistotapaamisessa oli tietysti hauskaa, kun seura on niin hull... öö... hulvatonta. :) Kiitos jälleen kerran kaikille, jotka saivat vatsa- ja poskilihakseni melkein kramppiin! :) Pistelykäsi ei onneksi krampannut, ja neula suihki välillä niin vauhdilla, että sain kontata etsimässä neulaa lattialta tuolien välistäkin, onneksi löytyi. :)


En osannut kotona päättää, mitä pistelisin tapaamisessa, joten otin mukaani taas vähän kaikkea. Tässä joulukalenterissa oli neula kiinni, joten pistelin tästä muutamia jälkipistoja tuohon ruudukkoon niin kauan, että lanka loppui, jonka jälkeen siirryin pistelemään koristetta samaiseen kalenteriin:


Lammasta siis aloittelin, ja sainkin ristipistot siitä ihan valmiiksi, ja vähän aloiteltua jälkipistoja. Niin, ja solmupistokin onnistui jälleen kerran. :) Tämän kyllä teen nyt mielelläni pian valmiiksi, kun näinkin pitkälle pääsin.

Pyöräilty on, ja neuloja kontattu lattianrajasta, mutta tänään sitten pääsin harjoittamaan varsinaista akrobatiaa. Tässä aamupäivällä nukuttelin kuopusta parvekkeella vaunuihin, ja ajattelin aikani kuluksi vähän kutoa sukkaa. Jalalla siis heiluttelen vaunuja eestaas, hyräilen tuutulaulua ja samalla istun tuolissa kutomassa. Sekin muuten on välillä melkoisen hyvää liikuntaa ainakin sille vaunuja heiluttelevalle jalalle... ;) Mutta siihen akrobatiaosuuteen pääsin siinä vaiheessa, kun löppäkynsi tiputti yhden sukkapuikon käsistään, ja se puikko lensi tietysti siihen rakoon, mikä on parvekkeen lattian ja kaiteen välissä...


Onneksi se sitten jäi tuohon betonin päälle, eikä tippunut alemmas, sillä tuolla on vielä sitten sellainenkin rako, josta alakerran parvekenaapurin tupakansavut pääsevät tunkeutumaan meidän parvekkeelle, ja minä voin siitä vastaavasti tiputella sukkapuikkoja alakertaan... ;)


Tässä lähikuvaa: siellä se on. :( Yritin ensiksi onkia sitä puikkoa ihan käsipelillä, mutta käteni on hieman liian lyhyt, että olisin ylettynyt. Tarvittiin siis kättä pidempää apuun. Jotain pinsetintapaista kenties... hmm... grillipihdit! :D


Ylipäätään ihme, että meillä on grillipihdit, koska emmehän me grillaa. Tai joo, siis joskus 10 vuotta sitten ostin Anttilan postimyynnistä jonkun halpisgrillin, jolla yritin grillata tasan kerran - ei mulla silloin ollut edes mitään terassia, mutta siinä asuntoni ulko-oven edessä asfaltilla minä sitä grilliäni käryytin. Ja nimenomaan käryytin, kun en ollut koskaan ennen grillannut, enkä tiennyt, miten se pitäisi oikeaoppisesti tai edes vääräoppisestikaan tapahtua. Ja kun myöhemmin tuli kuvioihin mukaan isäntä, joka ei ymmärtänyt grillaamisen päälle senkään vertaa, niin sen grillin kohtalona oli päätyä johonkin tuntemattomaan paikkaan seuraavan muuton yhteydessä. Mutta grillipihdit jäivät. :) Ja niillä nyt sitten tänään yritin onkia sitä neulepuikkoa piilopaikastaan. Sainkin monta kertaa otteen, mutta se tuppasi olemaan aika heikonpuoleinen, joten totesin yrityksen aika riskialttiiksi - jos ote lipeäisi väärällä hetkellä, niin alakerran tupakkamies joutuisi seuraavalla tupruttelureissullaan kohtaamaan pienoisen yllätyksen parvekkeellaan. ;)

Otin aikalisän, toisinsanoen päätin ensin nukuttaa kuopuksen uneen, koska olin unohtanut koko vaunujen lullaamisen sen siliän tien, kun puikko lennähti. ;) Siinä vaunuja eestaas lullatessani mietin strategiaani sukkapuikon noukkimiseksi. Puikkohan on metallia, eli se voisi nousta magneetilla. Tarvitaan vain reilut puoli metriä pitkä magneetti. ;) Näinkin itseni kokoamassa Geomaceista pitkää ketjua, jolla noukkisin puikon turvaan - mutta näin myös sen Geomac-ketjun hajoavan ja lennähtävän parvekkeen rakosista tupakkamiehen iloksi ja ihmeteltäväksi. Ja näin myös sen, miten tämän tapahtuman jälkeen saisin koko meidän perheen miesväen vihat niskoilleni. Okei, ei Geomaceja. Entäs imuri, sehän toimii samalla periaatteella kuin magneetti. Kokeilemisen arvoinen juttu, ehdottomasti! Sain pojan nukutettua, ja otin riskin, että hän heräisi imurin ääneen, mutta jos sillä konstilla saisin puikon talteen, niin riski oli ottamisen arvoinen. Eli eikun imuroimaan! :) Poika ei herännyt, se pitää tässä heti mainita. Mutta kylläpäs meinasikin nousta hikipisarat otsalleni, sillä ei se imurijuttukaan ihan meinannut toimia. Imuri tarrasi kyllä nätisti siihen puikkoon kiinni, mutta kun yritin nostaa, niin tajusin jälleen, että pienikin heilahdus seinää vasten saisi puikon tippumaan imurin imusta, ja sitten oltaisiin taas alakerran ovella kyselemässä, että voisiko herra parveketupakoitsija käydä hakemassa parvekkeeltansa sen minun sukkapuikon. ;) (huomaatteko, en tiedä alakertanaapureistani muuta kuin että joku heistä polttaa tupakkaa ja oletan sen olevan mies ;) ) Mutta kun imuri oli jo tarttunut puikkoon kiinni, niin enää ei ollut paluuta. Koska jos olisin sammuttanut imurin, niin se olisi ollut sen puikon menoa, ja jos olisin alkanut nostamaan sitä puikkoa, niin sekin olisi ollut puikon menoa - ja arvatkaapa muuten, olinko tuolloin yksin kotona?! Että en voinut sitten huutaa miehellekään, että tuletko apuun pitämään imurinputkea, niin minä haen sillä aikaa grillipihdit ja Geomacit ja muut apuvälineet. No, siinä vaiheessa minusta vissiin tuli joku akrobaatti tai kuminainen, sillä käteni alkoivatkin venyä ihan mahdottomiin. Sain pideltyä toisella kädellä imurinputkesta kiinni siinä parvekkeen seinän vieressä sillä aikaa, kun toinen käsi venytti sisälle lisäämään imuriin lisää imutehoa (vai olisinko tehnyt sen jalalla, en muista), sitten palasin taas kokonaisuudessani parvekkeelle pitelemään imurinputkea, jonka päässä se puikko edelleen killui, ja sitten vain jotenkin onnistuin kurottamaan toisen käteni sinne rakoseen ja nappaamaan puikosta otteen. Ja yhdessä imurin kanssa sitten vedimme sen puikon sieltä pois. :)


Ja siinä se nyt sitten taas on! :) Tosin se tässä operaatiossa hivenen vaurioitui vissiinkin niiden grillipihtien käsittelystä, mutta onneksi tuo oli se jo valmiiksi mutkalla oleva puikko. Ja koska minulla on toisetkin samanvahvuiset puikot olemassa, niin otin niiden joukosta käyttöön uuden puikon, ja laiton tämän kovia kärsineen yksilön kaappiin sen toisen puikkoviisikon joukkoon, ikään kuin varapuikkosetiksi, siis jos joskus haluan neuloa kahta työtä yhtä aikaa tai jotain.

Arvatkaa, uskallanko tämän jälkeen enää neuloa parvekkeella... ;) Tai ehkä pyöröpuikoilla voisikin, sillä kun ei ole samanlaista taipumusta lennellä työstä omia aikojaa, kuten sukkapuikoilla. ;)

Ja kyllä, elämäni on todella tylsää, kun päiväni (ehkä koko viikon, tai jopa koko kuukauden) merkittävin tapahtuma on se, miten ongin sukkapuikon parvekkeen kaiteen raosta. :D

Jännittävää päivänjatkoa sinulle! :)

Aina vaan myöhemmin...

Tuppaavat nämä päivitykset näemmä olemaan taas yöllityksiä. ;) Jotenkin sitä vaan ei päivällä ehdi, mutta illalla tenavien nukahdettua on ainakin rauhallista päivitellä, tai siis yöllitellä, ja sama kait se on mihin aikaan sitä tännekin joutavia jorisee. ;)

Sain aikaiseksi tehdä sitä viime viikolla onnettomasti aloittamaani puseroa eteenpäin, ja ensimmäinen mallikerta on nyt valmiina, näyttääpi tältä:


Tykkään ainakin tällä hetkellä tästä mallineuleesta - kukapa näin ihanasta pitsistä ei tykkäisi?! :) Jatkoa seurannee...

... sukat sen sijaan eivät ole kauheasti tänään edistyneet, mikä on tietysti selvää, kun ei voi kahta neuletta tehdä yhtä aikaa. :) Pitäisi vain osata päättää, tekaisisinko pikapikaa nuo sukat tässä valmiiksi, vain jatkaisinko ensin vähän tätä puseroa. :) On sitä neulojalla suuret murheet ja miettimisen aiheet. ;) Ei kummiskaan ole kuin kaksi neuletta kesken, joiden välillä kamppailla suurta taisteluaan. :D

Mukavaa alkavaa viikkoa! :) Minulla lukee tämän viikon kalenterissa varsin kivoja asioita, joten ennustan itselleni ainakin pirteää viikkoa. :)

Hyvää iltaa, gud afton!

Myöhäiseksi meni tänään kirjoitteleminen. Koko päivän olen nyhertänyt ristipistojen kimpussa, ja totista nyhertämistä se olikin viimeistelyvaiheessa. Mutta nyt on hys-hys-työ valmiina, ja siitä olen erittäin onnellinen. :) Jopa niin onnellinen, että samalla istumalla vielä askartelin-paskartelin sille pistelylle jotain kaveriksi, joka sekin on vielä toistaiseksi hys-hys. Palataan tähän aiheeseen joskus myöhemmin... :)

Sukkaa en ole tänään ehtinyt montaa silmukkaa kutoa, mutta laitanpa kuitenkin kuvan tämänhetkisestä tilanteesta:

Toinen sukkanen on siis jo tekeillä. Kuva on otettu hätäisesti hetki sitten tietokoneen päällä, että ei ole kauhean esteettinen, mutta laitetaan paremmat kuvat sitten, kun molemmat ovat valmiina. :)

Tässäpä tämä lauantaipäivä ja ilta sitten hurahtivatkin. Kävin kyllä välillä kävelemässä tuulisessa kirpeässä säässä, että en ihan koko aikaa nyhertänyt pistelyn kimpussa. ;)

Nyt olen varsin lyhytsanainen, kun ei juttu tähän aikaan yöstä enää luista. Mutta pakko vielä laittaa kuva lapsiperheen lauantai-illasta... ;)

Miten niin hänellä on "Minä itse" -vaihe? ;) Oli kamerassa toinenkin kuva, jossa naamassa on kunnon viiliparta, mutta kyllä tämäkin kuva kertoo jo aika paljon. Tämän ehdin ottaa juuri ennen kuin viilit lensivät keittiön lattialle ja matolle tietysti. No, siinä matossa on jo vihreä läikkä, joka on tullut pinaattikeitosta, joten mitäs yhdet viilit siinä enää haittaa... ;) Jostain kumman syystä tässä on viime päivinä pyörinyt matonpesuajatukset mielessä, mutta toisaalta, eipä paljon kannata, kun tätä vaihetta elellään. :) Ai niin, ei meillä iltapalaa yleensä syödä ilman paitaa, mutta kun se paita oli jo kastunut läpimäräksi edellisellä syönnillä tai pikemminkin juonnilla, niin sai olla loppuillan ilman... ;)

Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita! :)