Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Sininen viitta

Täällä on todella tartuttu taas puikkoihin, ja tikuttelin Mambo-viittani valmiiksi! Vielä perjantai-iltana tämä oli kädenteiden kohdalla menossa, tänään siis jo valmis, eli puolet työstä on tehty eilisen ja tämän päivän aikana. :) Vielä on pikkuisen matkaa kolmeen kiloon, mutta eiköhän se tässä kuussa saavuteta...

Pahoittelen kuvia, koska tämä valmistui juuri siihen aikaan päivästä, ettei enää ulos hyödyttänyt lähteä. Salamalla otetuissa kuvissa väri on liian vaalea, eikä kuvioista ota oikein selvää. Ilman salamaa otetuista kuvista näkyy kyllä mallikuviot hyvin, mutta väri on tuollainen oksettavan kulahtanut harmaa, mitä lanka ei todellakaan luonnossa ole! Tietänette kuitenkin sen "sähkönsiniseksikin" nimitetyn Mambon sinisen värin, eli tämä viitta on nyt siitä langasta tehty. Sellainen oikein kirkas ja puhdas sinisen väri. :) Laitoin jokaiseen kuvaan tuollaisen pienen väriboksin vähän markkeeraamaan sitä, mitä tuo viitan väri on luonnossa, voitte verrata siihen. :)

Viitta
Tehty ajalla: 13.-22.2.2009
Malli: Novita Syksy 2008 nro 33
Suunnittelija: Arja Viitala
Lanka: Novita Mambo sininen (119)
Langankulutus: 813 g
Puikot: 8 mm (80 cm ja 60 cm Addin pyöröt sekä Novitan sukkapuikot)
Koko: 1 koko, sopii mulle :)
Muuta: Poolo kaulus ei oo oikein mua. Muuten tuntuu lämpimältä. Flunssa hidasti tosi paljon tämän tekoa, olisi varmasti muuten valmistunut parissa päivässä.

Tällainen tästä siis tuli. Novitan ohjeessa tämä on osastossa "takit", mutta en osaa ainakaan vielä kuvitella tästä ulkovaatetta. Minä ainakin palelen tuulessa niin kovin, etten pysty ulkoilemaan tuulta pitämättömässä vaatteessa. Mutta katsotaan, miten käy, kunhan kevät tästä koittaa... Sisäponchona tämä kuitenkin ainakin toistaiseksi menee. :)


Minähän en ole todellakaan poolokaulusten ystävä, ne eivät sovi vartalotyypilleni. Näyttää kuin pää olisi joku irrallinen osa vartalosta... ;) Käytän siis aina avaria kauluksia - mitä enemmän tissivako näkyy, sen parempi. *vitsi-vitsi* ;) Mutta jos lämmittävyyttä ajattelee, ja sehän lienee ponchonkin tarkoitus, niin ehkä tähän tottuu. Ehkä sitten jos tästä tulee se ulkoiluponcho, niin korkealla kauluksella on tarkoituksensa, kyllä minäkin ulkoillessa vedän kaulukset niin korkealle, että pieni tirkistysluukku jää kauluksen ja pipon väliin. ;)


Ja sitten vielä yksi tällainen kulahtanut kuva. Mallineuleesta todella tykkään, ja siksi tämän mallin halusinkin tehdä. Ja tykkään väristäkin ilman muuta, mutta harmi vain ette näe sitä näissä kuvissa, se on makea! :) Sininen on kyllä hankala kuvattava...


Helmikuussa olen nyt kitkuttanut 2652 grammaa, joista hamsterisaldoon on päässyt 2639 grammaa. Kolmesta kilosta puuttuu vielä pieni rutistus, mutta ei toivottavasti puutu kauan! Niin lähellä jo ollaan, että kyllä sen flunssan tuomasta takapakista huolimatta aion saavuttaa. Harmi vaan, paksut langat alkavat olla kohta kulutettu, vaikka pistinkin kyllä vielä jo Mambon jämiä puikoille.

Mukavaa sunnuntai-iltaa! :)

11 kommenttia:

  1. Vitsi, oletpa ollut ahkera. Minä en jaksanut puikkoja ottaa käteen tämän flunssan kourissa. Pistelin kylläkin. TOivottavasti tauti on selätetty kunnolla. Miulla on kanssa astma ja jokaisen flunssan kanssa pitäisi olla varuillaan. Onneksi selvisin yhdellä piipulla käynnillä.

    VastaaPoista
  2. Hei, tuo on todella hieno! Katsoin mallia aikanaan sillä silmällä, että voisin tehdä sen itsellekin, mutta se on vielä suunnitteluasteella. Meikäläisen käsityöt ovat tänään olleet lakanoiden ja pyyhkeiden pakkaamista =) Jostain syystä kaikki astiat ja lasiesineet (mm. maljakot) ovat vielä paikoillaan.... No, tässä on pari viikkoa aikaa, vaikka töiden jälkeen viikolla ei oikein jaksakaan pakkailla. Mukavaa viikon alkua, toivottavasti se sujuu terveemmissä merkeissä kuin viime viikko!

    VastaaPoista
  3. Oi nytkö se on jo valmis kuitenkin, vaikka sairastelit niin kovin! Ja nätti siitä tuli! Minä en ole ollenkaan viittaihmisiä, mutta tuo kyllä houkuttaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana sininen! Tykkään kovasti viitoista ja ponchoista! Näppäriä tämmöiselle tukevammallekin rouvalle, ja käyvät monenmoisten vaatteiden kanssa yhteen.

    VastaaPoista
  5. Sä olet ihan sairaan nopea :) Ja viitta on todella kaunis :) Pue viitta rohkeasti ulos päälle, ohkasempi takki vaan alle ja viitta siihen päälle, niin minä tekisin, on niin kaunis että kyllä kelpaa esitellä :)

    VastaaPoista
  6. Ei sinulta nopeutta puutu! Tosi kaunis malli ja varmasti mukava pitää!

    VastaaPoista
  7. Olen myös katsellut tuota mallia, että tekisiköhän. Hienon värin olet valinnut!

    VastaaPoista
  8. Oho..miten sinä ehdit tällaisia vaikka on pienet lapsetkin jaloissa pyörimässä. Hieno viitta!

    VastaaPoista
  9. Upea poncho ja niin nopsasti sen taas neuloit!

    VastaaPoista
  10. sinä se oot kyllä aikaansaava! mistä tuota energiaa riittäs vaikka mullekkin.. :)

    VastaaPoista

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)