Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, kesäkuuta 24, 2013

Saat multa horsman, se rentun ruusu on...

En erityisemmin pidä ruusuista. Varsinkin ne pensaassa kukkivat ovat aika karseita, sekä valkoiset että pinkit ruusut. Paitsi pinkki ruusu muuttuu syksyllä kauniiksi, kun pensaaseen ilmestyy ruusunmarjoja! :) Eräs toinen pinkki ruusu on kyllä upea, nimittäin "rentun ruusu" eli horsma! Kyllä luonto sitten osaakin kasvattaa kauniita kasveja - ja hyödyllisiä. :)

Horsma on alkanut jo kukkia aurinkoisilla paikoilla, mutta minä ehdin onneksi kerätä niitä varjoisemmista pusikoista ennen kukkaan tuloa.


Torstai-illan sateessa keräsin horsmia ison kasan, muistaakseni reilut 1,6 kiloa (kilo riittäisi 100 gramman värjäykseen). Liotin niitä vedessä vajaan vuorokauden, ja keittelin perjantai-iltana aika monta tuntia, olisiko peräti kolme tuntia olleet hellalla, vaikka tuntikin olisi riittänyt. Kaikki eivät vaan heti mahtuneet kunnolla kattilaan, joten lisäsin siksi aikaa, jotta niistäkin kasveista ehti lähteä väri, jotka sain vasta myöhemmin laitettua kokonaan veden alle, kun kasvit olivat keittäessä tiivistyneet. Keittämisen jälkeen horsmat saivat vielä jäähtyä liemessään yön yli, ja siivilöin ne lauantaiaamuna.

Horsmasta lähti yllättäen keltainen väri: hieman tummempi keltainen ensimmäisestä värjäyksestä ja oikein kaunis vaalea keltainen jälkivärjäyksestä. Tämänkin jälkeen liemi jäi vielä sakeaksi, joten otin lopun jälkiliemen ämpäriin talteen, osan siitä olen jo jatkojalostanut, osa vielä odottaa. Jatkoa siis luvassa tältä saralta! :)


Olen noita jälkiliemiä jättänyt nyt odottamaan niin paljon kuin ämpäreihin vaan mahtuu, on hauska kokeilla niistä myös erilaisia cocktaileja. Viime yönä olin unessani lapsuudenkodissani, ja sieltäkin löytyi yksi odottamassa oleva jälkiliemi - siivouskomerossa tehosekoittimessa! :D Pahinta oli, etten kuollaksenikaan muistanut, minkä kasvin jälkiliemi se oli. Aamulla oli helpotus herätessä huomata, ettei niitä liemiä sittenkään ole kätkettyinä komeroihin, olen siis edelleen ihan kärryillä, mikä mitäkin on.

Kiitos kun kävit taas vierailulla! Virkeyttä ja vilvoitusta alkaneeseen viikkoosi! :)

sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2013

Pyhäpäivä

Arkiviikon jälkeen on jälleen koittanut sunnuntai ja pyhä. Olin ajatellut vielä tämänkin päivän lepäillä sisällä, mutta kun vointi on taas kohentunut sen verran, että pysyn jo pystyssä, niin päätin piipahtaa pikaisesti ulkona. Kun vielä sopivasti alkoi sataakin, niin sehän toimi suorastaan kutsuhuutona minulle lähteä ulkosalle! :)


Värjäyskasvien keitosta ja siivilöinnistä jääneet jämät kävin heittämässä pusikkoon, ja samalla reissulla toin kotiin kahta isomman määrän lisää kasvillisuutta.


Kosotäti, hoi! Onko tämä nyt se sama ohdake, jolla sinä sait värjättyä vihreää? Meillä ei nämä vielä kuki, niin en ole ihan satavarma lajin tunnistuksesta. Kovasti ne kyllä pistelee! Näitä sai helposti kerättyä tuosta yläkoulun pihan laidalta, siinä ei kauaa nokka tuhissut, vaikka kovastihan tuo näin kesäaikana tuhiseekin heinäallergian ansiosta. ;)


Tämän kuopuksen kasvattaman ruusupavun kukinnon myötä toivotan kaikille rauhallista pyhäpäivää! :)

lauantaina, kesäkuuta 22, 2013

Menninkäinen

Hih, tää oli hauska! :) Kävin tekemässä "Päivänsäde vai menninkäinen" -testin. Vaikka olisihan tämä vastaus pitänyt tietää... ;) Meillä on sellaiset tyynyliinatkin, toisessa on teksti "Päivänsäde" ja toisessa "Menninkäinen". Minä ilmoitin heti tyynyliinat lahjaksi saatuamme, että minä olen sitten Menninkäinen, ja isäntä joutuu olemaan Päivänsäde... vaikka oikeastaan meille olisi pitänyt olla kaksi "Menninkäinen"-tyynyliinaa. ;)

Tässä vielä sen testin tulos:

Olet MENNINKÄINEN


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sinusta ei kesällä näe vilaustakaan vaikka kuinka yrittäisi. Vihaat auringonpaistetta ja tukahduttavan kuumia kesäkelejä ja linnoittautuisit mieluiten sisätiloihin ilmastoinnin ja visusti suljettujen kaihdinten turviin. Jos kuitenkin olosuhteiden pakosta joudut ulkoilmaan, suojaat itsesi aurinkolaseilla, hatulla ja satasen suojakertoimen aurinkorasvalla. Lähipiirisi saattaakin luulla sinua vampyyriksi, mutta onneksi ne ovat nyt muotia.
 
 
Tällaisia nettitestejä tulee bongailtua aina silloin, kun ei oikein ole muutakaan tekemistä, kuten nyt. Langat värjäytyvät itsekseen kattilassa, minä lepäilen sohvalla just niin kuin tuo tyyppi tuossa kuvassa, läppäri sylissä. Juotavaa ei kylläkään ole kädessä, hörppäilen vettä hanasta aina, kun käyn hämmentämässä kattilaa. :) Taidankin laittaa taas Potterin levyasemaan ja kaivella kutimen korista.
 
 

Popsi, popsi, porkkanaa!

Nyt tehdäänkin näin päin, että näytetään valmiit värit ensin:


Arvaa, millä kasvilla tai kasveilla tämä oranssi väri on saatu aikaan? :)


Otsikko johtaa tarkoituksella harhaan, en ole käyttänyt värjäyksessä porkkanaa, vaikka väri onkin kovin porkkanainen. ;)

Muistanette sen neonkeltaisen värin, joka tuli pihlajan jälkiliemen jälkiliemestä ja vielä senkin jälkiliemestä. Ja varmaan muistatte myös sen "virtsanäytteen", jonka jätin ämpäriin talteen, eli sen lopun jälkiliemen, joka jäi vieläkin kirkkaankeltaiseksi neljän värjäyskerran jälkeen.

Tätä oranssia väriä varten kaivoin kaapista Riihivillasta tilaamaani krappia, jota käytin vain 5 grammaa. Liotin sitä yön yli litrassa vettä ja keitin sen jälkeen tunnin värin irroittamiseksi. Krapistahan tulee hyvin voimakasta punaista. Sekaan kaadoin sen pihlajan jälki-jälki-jälki-jälkiliemen, jota oli reilut puoli ämpäriä, eli yhteensä lientä oli sen verran, että siellä pystyi hyvin yhden lankavyyhdin värjäämään. Lopputuloksena oli tuo ihanainen oranssi. Pistin vielä toisen vyyhdin tämän cocktailin jälkiliemeen, ja siitä sain aikaan vaaleaa persikanväriä.


Kuvissa nuo värit eivät tahdo kunnolla toistua, mutta tässä kuvassa voitte verrata värejä porkkanaan, eli hyvinkin oranssia sain aikaan.

Tämä oli se yllätys, josta vähän teitä jo varoittelin jossain noista aiemmista postauksista... ;) Eikö ollutkin kiva yllätys? :)


Kuopuksen siemenestä asti kasvattama äitienpäiväkukka meinasi jo kertaalleen kuolla, mutta nyt se pukkaa kukkaa! :)

Lauantai: pyykkipäivä, lasten karkkipäivä, koko perheen elokuvapäivä, neulomispäivä. Näin meillä joka lauantai, niin myös tänään. Lisäksi nyt on myös värjäyspäivä. Hyvää viikonlopun alkua kaikille! :)

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Eihän nyt ole keskiviikko?

Tiedän, ettei tänään ole keskiviikko vaan pelkkä perjantai vain. Siitä huolimatta tein tänään hieman ristipistoja! :)


Tämän kukkasen pistelin tänään iltapäivällä, ja nyt tästä puuttuu enää sen verran, että pistelyosuus valmistuu seuraavan keskiviikkoillan maratonin aikana. :)


Perjantait ovat yleensä minulle aika rankkoja päiviä, koska meillä tehdään viikkosiivous aina perjantaisin. Tykkään siivoamisesta enemmän kuin mistään muusta kotityöstä, vaikka tykkään kyllä kaikista muistakin kotiaskareista paljon. Harmittaa, kun kunto on mennyt niin huonoksi, etten enää jaksa kuin autella siivouksen kevyimmissä puuhissa, ja sekin vie voimat täysin. Tai sitten voi olla voimat niin heikot, ettei tahdo jaksaa edes niitä kevyimpiä puuhia tehdä.

Tänään on ollut tavallista voimattomampi päivä, koska eilen oli Oysissa fysioterapeutin arviokäynti. Jo pelkästään yksi asiointireissu voi viedä minulta voimat niin, että palautuminen kestää pari päivää, saati että tehdään puolentoista tunnin ajan erilaisia kuntotestejä: kävelytesti, tasapainotestejä ja lihasvoimatestejä ainakin. Sehän oli selvä homma, että kaikki testit, joissa olisi pitänyt jotain kyetä tekemään kehon oikealla puolella, eivät mitään hurjia pisteitä kerryttäneet. Kävelytestin sain tehdä kepin kanssa. Kolmen kilon puntteja olisi pitänyt nostaa ylös vuoroin kummallakin kädellä, mutta kun oli siinä ja siinä, että sain edes otteen oikealla kädellä siitä puntista, niin kuinka olisin saanut sitä vielä nostettua? Enhän saa selinmakuulla ollessani edes kohotettua oikeaa jalkaa tai kättä lainkaan ylös alustasta. Vaikka oikealla puolella en onnistunutkaan noita testijuttuja tekemään, vasemmalla piti jaksaa nostella puntteja tai tehdä jalkaliikkeitä niin paljon kuin suinkin pystyi, ja tänäänhän se tuntuu sitten lihaksissa. Jo aamusta alkaen en ole oikein pysynyt pystyssä, olen horjahdellut, pyörtyillyt, jalat ovat menneet alta, näkö on häiriintynyt, on ollut pahoinvointia, huimannut jopa maatessa, niiden normaalien jokapäiväisten tuntohäiriöiden ja kipujen lisäksi tietysti... tällaista tämän sairauden kanssa pahimmillaan on, ei onneksi sentään joka päivä. Yleensä pyrin jaksottamaan puuhastelujani niin, ettei tule peräkkäisinä päivinä isompia rasituksia, mutta sillehän nyt ei voinut mitään, että fysioterapeutin aika tuli juuri siivouspäivän edelle.

Kyllä tänään on monta kertaa päässyt iso itkukin, kun ei vaan pysty eikä jaksa tehdä mitään. Isäntä ja lapset tekevät meillä nykyään suurimman osan kotitöistä, mutta hankalapa siinä miehenkään on mitään tehdä, jos pitää olla samalla valmiina koppaamaan kiinni, jos minä lähden lattiaa kohti.


Kuopus tässä näyttää mallia, kuinka saunan lattiaa mopatessa ei tarvitse kumarrella ja kyykistellä - menee vain lauteiden alle seisomaan! :)

Seuraavien päivien ajan pidän siis tukikohdan visusti tässä sohvanpohjalla, jonne tänäänkin kaaduin ihan pakon sanelemana. Mies ja kuopus kantoivat minulle viereen käsityöt, tietokoneen ja äänikirjan, niillähän sitä jo pärjättiinkin mukavasti. :) Käsissä ei ollut voimia tosiaan muuhun kuin juuri ja juuri ristopistoneulan kannatteluun, siitä siis syntyi ajatus pistellä hiukan tuota työtä eteenpäin. Tästä sohvalta käsin on hyvä käydä välillä hämmentelemässä värikattiloita hellalla. Nytkin siellä on yksi kattila jälleen porisemassa, eli värjäystouhut jatkuvat entiseen malliin! :)

Hoksasin juuri, että tänään taitaa olla kesäpäivänseisaus. Sehän tarkoittaa sitä, että pahin on viimein takana, ja päivät alkavat tästä eteenpäin lyhentyä ja illat pimetä! :) Jospa pian tulisi nukuttuakin paremmin, sekin voisi tätä sairautta vähän helpottaa. Ilmassa on kyllä ollut jo tällä viikolla hieman loppukesän ja syksynkin tuoksua, mikä on antanut toivoa kesän loppumisesta. Kesäpäivänseisauksen myötä voi varmasti alkaa ihan virallisesti odottamaan syksyä - ihania pimeitä iltoja, kynttilän valoa, sateen lotinaa, ruskan värejä, sieniä, marjoja... tule jo, syksy! :)

Tänään taidan käydä aikaisin unten maille. Jospa voimista palautuisi edes osa, ja jaksaisi taas huomenaamulla jatkaa arkisia aherruksia kasvivärien maailmassa. Hyvää yötä siis kaikille, nukkukaa hyvin! :)


Pois on jo niityn vihreys kai...

Ihan vähän siitä vihreän värin värjäämisestä vielä...

Kommentteihin on tullut mukavasti vinkkejä, kuinka saada vihreää lankaa aikaan, kiitos vain! :) Sanon kuitenkin vielä kerran, vaikka olen sitä jo täällä monta kertaa höpöttänyt, että varsinaisesti en halua vihreää lankaa. Haluan ainoastaan kokeilla, tuleeko jostain kasvista sellaisenaan vihreää ilman väriä muuttavia puretusaineita tai värjättävän langan pohjaväriä vaihtamalla. Tykkään myös pohdiskella, miksi esimerkiksi värjäysoppaassa tai netissä sanotaan, että jostain kasvista saa vihreää, mutta minä saan kaikista niistä keltaista tai ruskeaa.

Tässä värjäyskokeilussa ei ole oleellista lopputulos, tärkeintä on prosessi. On yks hailee, tuleeko siitä langasta keltaista, ruskeaa, punaista, sinistä, violettia, vihreää tai jopa pikimustaa, vai jääkö lanka kokonaan valkoiseksi. Hauskinta on katsoa mitä ja miten siitä tulee.


Jos väen vängällä haluaa vihreää lankaa, niin sehän onnistuu kasviväreillä muun muassa niin, että värjää harmaata lankaa keltaisella. Siitä sain ajatuksen, että entä jos ottaakin kasvin, josta pitäisi saada vihertävänharmaata ja yhdistää sen kasviin, josta saa keltaista - tuleeko siitäkin silloin vihreää? Siinähän yhdistyisi se harmaa ja keltainen. Värjäysoppaan mukaan suolaheinästä (ja mielellään käytettynä vain lehdet, jotta väri olisi voimakkain) saisi rautavihtrillipuretuksella harmaanvihreää, ja kokonaan ilman puretusta (suolaheinä itsesään sisältää oksaalihappoa, joka toimii puretusaineena) tulisi oikein hailakka vihertävänharmaa. Sitten taas voikukanlehdistä tulee keltaista, eli ajattelin kokeilla näitä kahta yhdessä.

Lähdin keräämään näitä kasveja läheisille "nummille", ja huomasin siellä myös puna-apiloita, joista muistin lukeneeni, että niiden kukista saisi myös vihreää. No, koitin keräillä niitä apilankukkia, mutta sain niitä lopulta vain hieman ämpärinpohjalle, niitä ei ollutkaan kuin siinä yhdessä paikassa hiukkasen. Suolaheinänlehtiä löytyi myös vähemmän kuin olin odottanut. Voikukanlehtiä olisi ollut enemmän kuin yksi ihminen jaksaa koskaan kerätä. Vaan kun tämän kerääjän jaksaminen on sairauden vuoksi vähän heikonlaista! Noita aiempia kasveja olen jaksanut kerätä, kun niistä on käytetty yleensä koko kasvi varsineen päivineen, mutta näitä lehtiä kerätessä olisi pitänyt koko ajan kyykistellä ja kumarrella, eikä minusta yksinkertaisesti ole siihen tässä kunnossa. Niinpä lopulta sain kaikenkaikkiaan reilussa tunnissa näitä kaikkia kolmea kasvia reilut puoli ämpäriä eli noin 650 grammaa kerättyä. Siitä suurin osa oli voikukkaa, jonkin verran suolaheinää ja vain noin 50 grammaa puna-apilaa. Laitoin kaikki samaan liemeen ja päätin katsoa, mitä tapahtuu.


Liemen väri kertoo jo kaiken. Melkein teki mieleni nakata tämä liemi sellaisenaan menemään ilman, että olisin laittanut lankaa sekaan. Mutta laitoinpa kuitenkin, kun olin sen vaivan nähnyt, että olin huonokuntoisena kyykkinyt noita lehtiä keräämässä. Ja ihan valtava yllätys oli tämä lopputuloskin:


Kappas vain, rusehtavankeltaista! No, sitähän minulla ei vielä ollutkaan... ;) Olisinko oppinut jo, että vihreistä kasveista tulee keltaista? Vai värjäisinkö vielä vähän lisää keltaista vihreillä kasveilla?

Mielessäni on käynyt, että voisin kokeilla myös piharatamolla värjäämistä, siitä kun pitäisi saada kullankeltaista (kauniimpi nimitys ruskeankeltaiselle...), mutta se on myös niitä kasveja, joita pitäisi noukkia maasta ja joiden keruu kestää kauan, vaikka täällä kyllä kasvaa paikoin ihan valtavan kokoisia piharatamon lehtiä. Mutta ehkä oikeasti kerään jatkossa vain kasveja, joita saa kerättyä nopeasti (isoja kasveja, joista käytetään värjäykseen kaikki mahdollinen, mitä irti lähtee) ja helposti (ei tarvi kumartua eikä kurkottaa), ja jätetään ne lehtien keruut terveemmille ihmisille.


Hupaisaa on ollut huomata tällä viikolla, että laboranttimieheni jaksaa aina vaan vouhottaa musiikista, kun taas perheen muusikko-musiikkipedagogi mittailee ja punnitsee kemikaaleja ja keittelee jos minkälaisia liemiä... ;)

Jatkoa luvassa värjäysrintamalta, kunhan seuraava satsi kuivuu kuvauskuntoon! :) Nyt onkin tulossa oikea ylläri, joka ei ole kellanruskeaa nähnytkään, mutta on kyllä kaukana myös vihreästä... ;) Jännittäviä hetkiä kaikille sitä yllätystä odotellessa!

Pois alta risut ja männynkävyt!

Vaikka otsikko puhuu männynkävyistä, on tässä postauksessa pääosassa kuitenkin kuusenkävyt, jokunen männynkäpy on sattunut tietysti joukkoon eksymään.


Viime lauantainen sadesää houkutteli minut ja kuopuksen keräilemään käpyjä lähimetsiköstä. Kun etsiskelin netistä tietoa kävyillä värjäämisestä (sitä ei mainittu värjäysoppaassa lainkaan), moni tuntui tuskailevan käpyjen pilkkomisen kanssa. Minä puolestani ajattelin, että kun kerää käpyjä sateella tai sateen jälkeen, niin märkänähän ne pilkkoutuvat helposti, ja niin kävikin: ei tarvinnut kuin keittiösaksilla nipsaista, niin johan meni palasiksi! Osa oli niinkin pehmeitä, että hajosivat käsiin pelkästä kosketuksesta. ;)


Saimme saaliksi kokonaisen ämpärillisen käpyjä, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Netistä löytyneessä "reseptissä" (klikkaa linkkiä) oli värjätty 1,7 kg kävyillä 200 g lankaa + jälkivärjäys; minun ämpärissäni oli melkein kolme kiloa käpyjä, ja vain 100 g laitoin lankaa ensimmäiseen värjäykseen. Silti väreistä ei tullut mitenkään erityisen tummia, ihan tuollaista keskiruskeaa.


Käpyjä liotettiin ensin kolme vuorokautta kylmässä vedessä. Jo siinä vaiheessa veteen irtosi aika vahvan punaruskea väri. Käpyjä keitettiin samassa liemessä vielä kolme tuntia, eli reippaasti pitempään kuin esimerkiksi vihreitä kasveja. Vihreitä kasveja saatetaan keittää ihan liottamattakin tai sitten liotetaan yön yli ja keitetään tunnin ajan.


Ylimpänä on ensimmäisen värjäyksen tulos: hieman kultaan vivahtavaa punaruskeaa. Jälkiväristä (keskellä) tuli vaaleampaa punaruskeaa, siitä oli jo se kullan vivahde poistunut. Tein vielä kolmannen värjäyksen samasta liemestä, mutta lisäsin siihen pari löylykauhallista (iso muovikauha) pihlajan jälkilientä (neljättä jälkilientä itseasiassa, eli neljä värjäystä oli siitä liemestä jo tehty). Kokeilin, olisiko tuosta tullut vähän oranssimpaa, kun lisättiin voimakasta keltaista mukaan, mutta väristä tuli edelleen vaalean punaruskea (alimpana).

Tästä liemestä olisi varmaan saanut vielä vaikka kuinka monta jälkivärjäystä, koska liemi oli edelleen hyvin vahvan väristä. Mutta se alkoi näyttää myös jo aika "likaiselta" ja haisikin ihan AIV:lle, joten heitin sen pois. Muutenhan tuo kuusenkäpyjen tuoksu oli aika ihastuttava, mutta nähtävästi sitäkään ei parane ihan loputtomiin keitellä.


Kävyistä irtosi niin valtavasti pikkuroskaa, että ompelin harsopussin, johon laitoin kävyt jo liotusvaiheessa. Siivilöidessä ei tarvinnut kuin nostaa pussi pois liemestä - paitsi että pitihän ne kävyt roskineen siivota kuitenkin sieltä pussista pois.. Muistatte varmaan vielä sen lauantaina ompelemani harsopussin? Ompelin siihen siis kaksi lasteni vanhaa käytettyä harsovaippaa päällekkäin ja pujotin nyörin pussinsuuhun. Käpyliemi oli niin vahvaa, että vaikka tämä pussi oli käytössä vain liotuksessa ja käpyjen keitossa, ei siis enää langanvärjäyksen aikana, niin aika vahvasti tuo ruskea väri tuohon puuvillaankin tarttui. Tässä kuvassa pussi on jo pesty pyykkikoneessakin, ja edelleen se väri on ja pysyy. Mutta hauskin on tuo nyörin muovinen kiristyssysteemi: se oli alunperin valkoinen! :) Eli jos joku miettii, tarttuvatko nämä kasvivärit kunnolla ja pysyvästi, niin kyllä tarttuvat! Muistakaa suojata pöytäpinnat ja vaatteet värjätessänne...


Tässä kuvassa ensimmäisen liemen tulos edessä alhaalla, jälkiliemi edessä ylhäällä ja jälki-jälkiliemen + pihlajan jälki-jälki-jälki-jälkiliemen yhdistelmä takana.

Tuota keskimmäistä lankaa värjätessäni tein mokan: unohdin sitoa pasmalangat vyyhdityksen yhteydessä. Huomasin sen kyllä siinä vaiheessa, kun olin kastellut langan, mutten ollut vielä laittanut sitä väripataan. Olin kuitenkin pyöräyttänyt vyyhtiä sen verran siinä kasteluvedessä, että sekaisinhan se jo oli osittain. Sidoin pasmalangat siihen märkään ja vähän sotkuiseen vyyhtiin, mutta oli siinä sitten selvittäminen kerimisvaiheessa! Mutta eipä tuosta valmiista kerästä huomaa, että se on joskus solmussa ollut. :)

Lisää käsityöpostauksia tulossa päivän mittaan... pysykäähän kanavalla! :) Puuhaisaa perjantaipäivää!

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Varaston täydennystä

Niinhän siinä kävi, että ne sunnuntaina ostetut yksitoista Nalle-kerää on jo värjätty... Tai siis yksi on vielä värjäämättä. Kalliiksi tulee tämä lysti, kun joka liemestä pitää kokeilla vielä jälkiliemet ja jälkiliemien jälkiliemetkin. Jossain vaiheessa pakko tehdä stoppi ja heittää jälkiliemi menemään ennen kuin tulee uittaneeksi siellä koko lankavarastonsa. ;)

Tajusin kuitenkin jo alkuviikosta, että tätä menoa muutama hassu valkoinen lankakerä ei riitä mihinkään. Ja kun huomasin Novitalla olevan Nallea tarjouksessa, niin oli edullisempaa tilata paketti sieltä kuin ostaa jatkuvasti Tokmannilta. Laitoin tilauksen Novitalle tiistaiaamuna, ja perään pistin vielä sähköpostia, että olisi tarkoitus värjätä ne langat viikonloppuna, että jos ehtisin suinkin vain saada paketin ennen sitä. Novitalta vastattiin samantien ja sanoivat paketin lähteävän minulle vielä samana päivänä Matkahuollon mukana. Aiemmin Novitalta tilatessani paketti tuli kahdessa päivässä (tilasin keskiviikkona, saapui perjantaina Siwaan), joten oletin nytkin, että jos tilaus lähtee tiistaina, niin se olisi perillä torstaina. Vaan eipä tullut noutoilmoitusta... Ei auttanut kuin iltasella kiskoa sadevaatteet ja kumpparit päälle ja käydä Siwassa kysymässä pakettia. Mutta eipä se tosiaankaan ollut tullut, joten en saanut lankoja viikonlopuksi!

No, ulkoilutin sitten sadevarusteitani vähän enemmän ja pyöräilin Siwasta suoraan Tokmannille:


Nyt ostamani seitsemän kerää + kaapissa oleva yksi aiemmin ostettu pitäisi ehkä juuri ja juuri riittää viikonlopuksi, jos en ihan hurjaksi näiden värjäysten kanssa taas villiinny. ;) Toivottavasti se Novitan paketti tulee sitten maanantaina, sieltä on tulossa kaksi Nalle-kiloa lisää... :)

Koska sadevaatteet oli jo valmiiksi päällä - kävin vain kotona välillä viemässä ostokset, sammuttamassa lieden ja nostamassa kattilan lankoineen jäähtymään - niin kävin samantien hakemassa lähipusikoista vähän lisää soppa-aineksia:


Sateella on muuten ihanaa kerätä kasveja... paljon kivempaa kuin poutasäällä! :) No, sateella kaikki muukin on kyllä mukavampaa. :) 

Näistä riittää toivottavasti koko viikonlopuksi, ettei tarvitse lähteä sen vuoksi ulos, että kasvit loppuvat. ;) Tänään oli sen verran raskas fysioterapeutin arviokäynti tasapaino- ja lihaskuntotesteineen, etten taida kyetä muutamaan päivään poistumaan kotoa. Jos vaikka seuraavan kerran työntäisi nokkansa ulos, kun lähtee maanantaina hakemaan sitä pakettia. :) Hyvä siis, että on ainakin jotain, mitä hämmennellä kattilassa! :)

Huomenna on kuitenkin perjantai eli viikkosiivouspäivä, joten värjäilyt saavat olla tauolla sen aikaa. Täytyykin vielä tänä iltana keräillä noita värjäystarvikkeita pois, että mahtuu siivoamaan. Vaikka ei ne nyt niin levällään ole: keittiössä olen keitellyt, kylppärissä huuhdellut ja saunassa kuivannut sekä langat että astiat. Saunassa niitä värjäysjuttuja on kyllä ehkä kaikkein eniten, kun sitä huonetta ei muuten käytetä ainakaan viikolla, niin mahtuvat olemaan. Katsotaan nyt, viitsinkö raivata sitä sen verran, että päästään saunomaan, vai jätetäänkö saunominen suosiolla tänä viikonloppuna väliin. Ei me olla muutenkaan joka viikko saunottu sen jälkeenkään, kun saatiin viiden vuoden jälkeen sauna tyhjäksi varastotavaroista. Saunomisen voi aina jättää väliin, värjäämistä ei... ;)

Vyyhdin/kerinpuut eli sellainen taiteltava "häkkyrä" on muuten kätevä kapistus sekä vyyhtejä tehdessä että niiden kerimisessä. Aiemmin tuo häkkyrä oli helppo kiinnittää keittiön tuolinselkään, mutta kun toissatalvena vaihdoimme ruokailukalustoa, niin sen jälkeen on ollut vähän ongelmia, mihin saan häkkyrän kiinni. Uusin innovaationi on tässä:


Avaan työpöydän ylimmän laatikon ja laitan häkkyrän kiinni siihen! :) Siinä se on hyvässä paikassa myös kerijälaitteeseen nähden. Eikä tarvitse siirrellä tuoleja tms. huoneesta tai paikasta toiseen, vaan tämä on aina saatavilla tarvittaessa.

Olen saanut välillä myös apua näissä värjäykseen liittyvissä jutuissa. Tänään olisi ollut kerimistä ja vyyhdittämistä yllin kyllin, mutta ruokakin piti ehtiä laittaa. Mies sitten tarjoutui kerimään yhden jo värjätyn vyyhdin keräksi (kerijälaitteella) ja vyyhdittämään yhden Nalle-kerän vyyhdiksi värjäämistä varten. Voiko tämän suurempaa rakkaudentekoa olla? :)

Lankaisaa loppuviikkoa - minulla on monta kuvaa ja postauksen alkua odottamassa, joten päivityksiä varmaan satelee tänne aina kun vain ehdin koneelle! :) Värillisissä tunnelmissa pysytään...

keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Maraton

Välillä vähän muutakin kuin värjäystä... Koska on keskiviikko, aloitin kuudennen Harry Potterin äänikirjan kuuntelun ja pistelin perinteiset neljä tuntia ristipistoja.


Viime viikkoiseen nähden tuli taas illan aikana kivasti edistystä. Linnut ovat oksillaan, ja enää puuttuu muutama kukkanen. Houkuttelisi kovasti tehdä tämä nyt kesäkuun puolella vielä valmiiksi, ollaan niin lähellä loppua! :)

Huomenaamulla täytyy lähteä käymään Oysissa, mutta eiköhän iltapäivällä päästä taas jo väripatojen ääreen... :)

Vihertää lehdet pihlajain...

Kadonneen vihreän metsästys jatkuu.

Ei siksi, että mitenkään erityisemmin himoitsisin sellaista vihreän sävyä, jota voisin kuvitella kasvivärjäyksellä saatavan. Mutta koska melkein mistä tahansa kasvista saa keltaista, ruskeaa tai kellanruskeaa, niin olisi ihan vaihtelua saada jotain muutakin väriä aikaan, ja vielä tähän aikaan kesästä voisi olla teoriassa mahdollista löytää jostain kasvi, joka suostuu luovuttamaan itsestään vihreää.

Lähimmäs vihreää olen tähän mennessä päässyt koiranputkella. Värjäysoppaassa siitä oli kylläkin saatu oikein vahvaa kirkasta keltaista, minä sain hyvin hailakan vihertävänkeltaisen. Nokkosesta olisi pitänyt saada vihreää, minä sain tummanruskeaa. Saniaisestakin olisi pitänyt tulla vihreää, minulla tuli kellanruskeaa.

Tiedostan hyvin, että kuparivihtrilliä käyttämällä keltaiset värit voivat muuttua vihreäksi. Minä en halua tuota kuparivihtrilliä ainakaan tässä vaiheessa kokeilla, koska sitä en ole löytänyt netistä myynnistä, ja meidän lähiapteekkimme tuntui suhtautuvan hyvin nihkeästi näiden puretusaineiden myyntiin, kun kävin alunaa kysymässä. Kuparivihtrilli on käsittääkseni ympäristölle haitallista, enkä haluaisi millään kovin vahvoilla myrkyillä värjätä muutenkaan sisätiloissa ja samassa keittiössä, jossa valmistetaan ja syödään ruokaa. Ja kun nämä ovat minulle ihka ensimmäiset kasvivärikokeilut, niin haluan tässä vaiheessa hieman tutustua kasveihin ja nähdä, millaisia värejä niistä saa ihan pelkällä alunalla purettamalla.

Näyttää siis pahasti siltä, että syksyn koittaessa minulla on iso kasa kellanruskeita lankakeriä! :D Punaisia värejä ajattelin värjätä vasta sitten, kun näiden vihreiden kasvien kulta-aika alkaa olla ohitse, ja talvella viimeistään saan punasipulin kuoria, joilla ainakin saan sitä vihreää aikaan! Lupiinin kukista pistin juuri tilauksen, koska lupiineja ei pahemmin Oulun korkeudella kasva, eikä niitä ole Keski-Pohjanmaallakaan (Kalajokilaaksossa), josta olen kotoisin, mutta yksi puhelu isän vaimolle Itä-Suomeen tuottaa minulle nyt ainakin kuivattuja lupiineja, ja jos hyvin käy niin ehkä tuoreitakin jossain vaiheessa kesää. Sinivihreäähän niistä kukista pitäisi saada aikaan, vaikka minun tuurillani saan niistäkin kellanruskeaa... ;)

Surffailemalla internetin ihmeellisessä kasvivärien maailmassa huomasin myös, että jos harmaata lankaa värjää keltaisella, pitäisi lopputuloksen olla vihreä. Ehkä tätäkin täytyy kokeilla jossain vaiheessa, jos alkaa tulla epätoivo noiden kaikkien keltaisten keskellä...

Nyt oli kuitenkin kokeiluvuorossa pihlaja. Värjäysoppaassa pihlajan lehdestä oli saatu vihreää, mutta jostain muualta luin, että siitä saisi keltaista tai ruskeaa. Tosi lupaavaa... ;) En varmaan olisi pihlajaa edes kokeillut, mutta tässä meidän kodin vieressä pienessä metsikössä kasvaa valtavasti noin metrin korkuisia pihlajantaimia ihan villinä, eivät siis mitenkään istutettuina. Lehtien keruu oli niin vaivatonta, kun ei tarvinnut kumarrella eikä kurkotella, sen kuin vain napsi suoraan vyötärön korkeudelta menemään. Noissa taimissa oli myös suhteellisen pieniä ja vaaleita lehtiä, joista arvelin lähtevän heleämmän värin kuin isoista ja tummista lehdistä. Ämpärillisen niitä lehtiä sain sieltä napsittua, painoivat noin 1,2 kiloa.

Varmaan olin kummastusta herättävä näky saksiessani lehtiä keskellä villinä rehottavaa metsää. Mutta vain yksi koirankusettaja pysähtyi tien varteen ja kysyi, aionko keitellä niistä lehdistä teetä. Hänen äitinsä kuulemma on aikanaan keittänyt teetä kaikista luonnonyrteistä. Minä sitten selvitin mitä aion pihlajasta keitellä, ja tulipa siinä neuvottua asuinalueemme marja- ja sienipaikatkin, hän kun oli vasta vuoden ajan asunut lähiössämme, eikä vielä tiennyt, mitä kaikkea ihanaa tämän alueen luonnosta voi löytää. Minullakin meni muuten useampi vuosi (ollaan asuttu täällä nyt 7 vuotta), ennen kuin hoksasin kaikki villinä kasvavat marjapensaat, mitä täältä löytyy. :) Ja nyt sitten tutustellaan tähän ei-syötävään kasvillisuuteen! :D

Palatte varmaan jo halusta tietää, sainko siitä pihlajasta vihreää?


Värjäysoppaassa oli kahdenlaista ohjetta pihlajalle, toisessa keitettiin lehtiä liottamatta tunnin verran, toisessa liotettiin yön yli ja keitettiin kaksi tuntia. Koska kattila oli varattu, päädyin liottamaan ämpärissä ja keittämään riittävän pitkään. ;) Lehdistä saatu liemi herätti kyllä toiveita, sillä hellalle päätynyt muutama roiskahdus oli ihanan kirkkaan vihreää. Myös kattilankansi värjäytyi lehtien keiton aikana vihreäksi. Langanvärjäyksen alussa liemi oli taas kerran ihan keltaisenruskeaa (kuvassa), mutta esimerkiksi lämpömittarista ja sekoituskauhasta tippunut neste oli vihreää, ja vihreäksi värjäytyi jopa talouspaperi, jolla pyyhiskelin roiskeita ja tippuneita pisaroita. Värjäyksen loppuvaiheessa liemikin muuttui lopulta vihreäksi...


... mikä houkutteli tietysti kokeilmaan taas kerran jälkivärjäystä. Jälkivärjäyksen jälkeenkin liemi oli edelleen vihreää, joten jälkivärjäsin uudestaan... sen jälkeen en voinut vastustaa jäljelle jäänyttä upeaa sitruunankeltaista lientä, joten yötä vasten vyyhditin pikaisesti yhden vyyhdin lisää odottamaan aamua ja kolmatta jälkivärjäystä.


Voi pihlaja, minkä teit! :) Ei tullut vihreää, mutta tuli jotain paljon parempaa. Ensimmäinen värjäys tuotti tuota jo aika tutuksi tullutta rusehtavan keltaista (kuvassa vasemmalla). Jälkiväristä tuli vähän vaaleampaa keltaista, edelleen hiukan ruskeaan vivahtavaa (toinen vasemmalta). Mutta kolmas kerta - eli toinen jälkiväri - sai aikaan aivan mahtavaa banaaninkeltaista! :) (toinen oikealta) Olin tuosta niin innoissani, että meinasin pissata housuihini. ;) Eihän tuota jälkivärjäämistä voinut siis lopettaa, kun värit vaan paranivat! :) Niinpä neljäs vyyhti - kolmas jälkiväri - tuli kattilasta ylös edelleen hehkuvan keltaisena, mutta vain aavistuksen vaaleamapana kuin edellinen vyyhti (oikealla).


Kuvat eivät valitettavasti annan oikeutta väreille, livenä nämä langat suorastaan hehkuvat. Olisiko uskonut, että kasveilla saa värjättyä neonvärejä?!?! :D Tässä kuvassa värit näkyvät vähän paremmin, ensiki värjätty ylimpänä, viimeiseksi värjätty alimpana, ja ihan alhaalla langan alkuperäinen väri eli valkoinen.


Neljän värjäyksen jälkeen liemi on edelleen sakeaa, siitä voisi varmaan värjätä tuota hehkuvaa keltaista loputtomiin. Mutta enempää en tätä keltaista enää kaipaa - tämähän on edelleen vain kokeilua - joten pistin liemen pariksi päiväksi talteen ämpäriin ja kokeilen vielä tällä viikolla yhdistää sitä jonkun toisen liemen kanssa. (Tai olen jo kokeillutkin, mutta nämä postaukset tulevat muutaman päivän viiveellä, koska täytyy odottaa aina lankojen kuivumista ennen kuin voi aiheesta postata kuvien kera, ja sillä aikaa padassa porisee jo uutta...) Tässä kuvassa on siis tuo neljännen värjäyksen jälkeen jäänyt liemi ämpärissä, vaikka se näyttääkin virtsanäytteeltä... ;)

Ylärivi: 1. ja 2. värjäys. Alarivi oikealla 3. värjäys, vasemmalla 4. värjäys

Pihlaja on lempipuuni, ja tämän jälkeen se on taatusti sitä vielä enemmän! :) Nyt minulla on aivan ihania keltaisia lankoja - ja vihreän metsästys jatkuu edelleen... ;) Seuraavaksi yritetään kuitenkin saada aikaiseksi punaruskeaa, tai ehkä siitä tulee nyt sitten sitä vihreää, koska minulla näyttää tulevan aina jotain ihan muuta mitä ohjeissa sanotaan :D

Alimpana ensimmäinen värjäys, ylimpänä viimeinen värjäys

Pihlajan tuoksu on muuten ollut tähän saakka ehdottomasti paras! Mietin kovasti, mitä tuttua tuoksua se muistuttaa, ja esikoinenhan sen hoksasi: "Täällä tuoksuu marsipaani!" :) Koska koko perheemme on marsipaanin ystäviä, nautimme kovasti tämän värisopan tuoksusta. :)
 

Tässä kuvassa kaikki tänä kesänä tähän mennessä värjäämäni valmiit kerät, pihlajavärit hehkuvat oikealla. Ja lisää vyyhtejä on kuivumassa... :) Nyt täytyy urakoida nämä vihreiden kasvien kokeilut aika pikaisesti, sillä aurinkoisilla paikoilla kukkivat jo horsma, mesiangervo ja jopa pietaryrtti, eli kohta on niidenkin kanssa myöhäistä saada ennen kukkimista tehtyjä värjäyksiä. Värjäyskattila onkin tauotta varattuna varmaan vielä monta päivää tästä eteenpäin! :)

Kaunista keskiviikkoa ja arkisen viikon jatkoa! :)

maanantaina, kesäkuuta 17, 2013

Juostaan alla sananjalkain, touhu loputon...

Tiedostin vasta hiljattain, että sananjalka ja saniainen mahtavat olla sama asia. Tämä on yksi niistä monista asioista, jotka kyllä tietää, mutta niitä ei tiedosta, ei tule koskaan miettineeksi tai pohtineeksi. "Sananjalka" on sananakin minulle vieraampi, tunnen sen lähinnä tuosta otsikossa olevasta laulunsäkeestä. Saniaisista olen aina puhunut, kun tarkoitan tiettyä kasvia. Mutta värjäysoppaassani puhuttiin sananjaloista, ja sen vuoksi heräsin ajattelemaan, että saniaista sillä varmaan tarkoitetaan. :)

Edit: Tutkin asiaa vielä lisää, ja löysin tiedon, että sananjalka on yksi saniaiskasvien alalaji, joka siis kasvaa metsässä. Vaikka moni puhuu pelkästään saniaisista, kun tarkoitetaan sananjalkaa.

Toinen asia on tietysti se, etten ole ennen tätä värjäysinnostustani ajatellut, missä mitäkin kasvia mahtaa kasvaa lähiympäristössämme. Täytyi siis hetkeksi ihan pysähtyä pohtimaan, millaisessa ympäristössä saniainen viihtyy. Sen jälkeen kävin läpi tätä meidän asuinlähiötämme paikantaen mielessäni juuri sellaisen tyypillisen saniaisen kasvupaikan. Sitten vaan pyörän selkään ja suoraan kohti tuota hahmottamaani pistettä. Ja siellähän niitä kasvoi: metsäojan varrella osittain hakatulla aukiolla. Itseasiassa ihan frisbeegolf-radan yhden "rastin" vieressä, joten sain saniaisia kerätessäni välillä seuraa frisbeen heittäjistäkin. No, täällä jos lähtee tuonne ihanaan ulkoilupuistoomme päin, niin aina siellä meinaa saada frisbeesta päähänsä. ;) Jännä juttu oli myös se, etten nähnyt missään muualla matkan varrella samanlaista saniasviidakkoa kuin tuossa nimenomaisessa paikassa, eli olin onnistunut mielikuvissani hahmottamaan niiden kasvupaikan täsmälleen oikein! :) Seuraavana päivänä kyllä huomasin, että myös ihan kotini vieressä olevassa metsikössä kasvaa jonkin verran saniaisia, mutta ne olivat ihan pieniä, eivätkä sellaisia upeita pehkoja kuin tuolla keräyspaikassani, josta niitä sai suhteellisen helposti kerättyä kattilallisen.

Saniaiset keitettiin heti keräämisen jälkeen, ja liemi sai jäähtyä seuraavaan päivään saakka. Ohjeessa sanottiin, että "hyväntuoksuinen liemi siivilöidään", mutta koska minusta se ei tuoksunut erityisen hyvälle, niin olisikohan tuota uskaltanut siivilöidäkään vai olisiko pitänyt odottaa siihen asti, että se alkaa tuoksua hyvälle? ;)


Värjäysoppaassani oli saatu saniaisesta oikein heleänvihreää lankaa, mutta omastani tuli ihan ruskeaa. Toki kuparivihtrilliä käyttämällä väri olisi saattanut muuttua vihreäksi, mutta toistaiseksi kokeilen värjätä pelkällä alunapuretuksella (punaisten värien kanssa ajattelin lisätä myös viinikiveä). Jälkiliemeen lisäsin huvikseni muutaman vanhan kuparipennin ja rautanauloja, mutta eipä niillä tainnut olla mitään vaikutusta väriin, kun niitä oli niin vähän.


Sain siis aikaan taas vähän lisää kellanruskeaa lankaa. Vasemmanpuoleinen on ensimmäisestä värjäyksestä, oikeanpuoleinen jälkiliemi. Tuo jälkiliemen lämmin keltainen on kyllä todella kaunis, paras vaalea keltainen, jota olen tähän mennessä saanut aikaan! :)


Värjäyskokeiluja tehdessäni olen pohtinut, että tämä kasveilla värjääminen on vähän niin kuin elämä itse. Minulla saattaa olla mielessäni suunnitelma tietynlaisesta väristä, ja pyrin keräämään kasveja, joista tätä väriä saa. Kuitenkin lopputulokseen vaikuttaa niin montaa muutakin asiaa, enkä pysty kaikkia niitä kontrolloimaan. Täytyy vaan nöyrästi ottaa vastaan se väri, jonka luonto haluaa minulle sillä kertaa antaa.

Elämä on samanlaista. Harvoin asiat menevät omien suunnitelmien mukaan. Voin omalta osaltani pyrkiä kohti tiettyä päämäärää, mutta monet ulkoiset tekijät voivat sekoittaa pakan kokonaan. Nöyryyttä siinäkin tarvitaan, kykyä hyväksyä asiat sellaisina kuin ne eteen tulevat. Ja kuten langan värjäyksessäkin: lopputulos on usein paljon parempi kuin oma alkuperäinen ajatus. :)


Hauskaa ja yllätyksellistä tätä viikkoa! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)