Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, syyskuuta 26, 2013

Katse kävijälaskuriin PÄIN!

Kävijälaskuri lähestyy uhkaavasti tasalukua 500 000. Siis puoli miljoonaa kävijää blogissani vuoden 2009 alusta laskien - WAU! Vanhassa Vuodatuksen blogissani paukkui myös aikoja sitten puoli milliä rikki (lopettamisen jälkeenkin sinne on edelleen tullut yli 100 000 käyntiä), joten yhteensä näitä minun höpinöitäni on luettu jo reilusti yli miljoona kertaa.

KIITOS! :)

Haluan palkita puolennenmiljonannen kävijäni, joten jos kävijälaskuri (blogin oikeassa sivupalkissa) näyttää sinulle tasalukua 500 000, olet oikeutettu palkintoon! Olehan siis tarkkana. Tarkkana kannattaa olla myös muiden tasalukua lähentelevien numeroiden kanssa, sillä jos tuota tasalukua 500 000 ei bongaa kukaan, palkinnon saa lähimmäksi osunut, eli ilmoitelkaahan kommentteihin myös niitä muutaman numeron alle tai yli bongattuja lukuja. :)

Tasaluvun tai sitä lähimmän lukeman bongannut saa valita itselleen yhden seuraavista palkinnoista:

HOPEATOFFEE
Hopeatoffee-sukat, koko n. 38-39, 7 veljeksestä neulotut
+
Hopeatoffee-karkkipussi

KOLMEN VÄRIN COCKTAIL
100 gramman vyyhti itse värjäämääni Nallea, värit ruskea-sininen-vihreä
+
Kolme makoisaa suklaalevyä/-patukkaa

APPELSIINISUKLAA
100 gramman vyyhti itse värjäämääni Nallea, väri ruskean eri sävyjä
+
Appelsiini-tummasuklaalevy

Jätäthän tasaluvun tai läheisen lukeman bongatessasi kommentin sekä jonkinlaisen yhteystietosi (blogiosoite/sähköposti). Onnea bongailuihin! :)

Edit: ONNEA HEPSILLE JA MENNINKÄISELLE! Molemmat bongasivat tasaluvun, johtuen siitä, että kävijälaskuri tunnistaa, miltä koneelta sivulle tullaan, eli jos käy sivulla lyhyen ajan sisällä useasti / painaa sivun päivitysnappia, laskuri ei huomioi näitä jälkimmäisiä käyntejä. Mutta koska emme voi tietää, kumpi on se "todellinen" bongaaja, annan palkinnon molemmille. Hepsi ehti ilmoittaa bongauksestaan ensin, joten hän saa valita ensin palkinnon, ja ilmoittikin haluavansa ruskean paketin. Menninkäinen saa valita joko Hopeatoffeen tai Kolmen värin cocktailin. Ilmoitattehan yhteystietonne osoitteeseen: marska_77@yahoo.com. Kiitos ja onnea vielä kerran! :)

keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Keskiviikkotouhuja

Keskiviikot tulevat olemaan minulle nyt aika ohjelmoituja päiviä. Aloitin tänään kaksi uutta juttua, jotka nyt sattuvat molemmat osumaan keskiviikolle. Kaupungin kuntoutuspalveluissa käyn keskiviikkopäivisin kuntosalilla; viime viikolla minulla oli aloitustapaaminen fysioterapeutin kanssa, ja tänään sitten menin ensimmäistä kertaa kuntoutusryhmään mukaan. Ryhmä on aloittanut jo syyskuun alussa, mutta hyvin siihen pääsee tässäkin vaiheessa joukkoon. Samantyyppisiä kehon ongelmia näyttää olevan muillakin ryhmäläisillä, ja siellä on pari ohjaajaa aina mukana auttamassa laitteisiin, minä esimerkiksi tarvitsen apua nostaakseni jalan yhteen laitteeseen, olikohan se nyt lähentäjä vai loitontaja. Aluksi hirvitti, että miten ihmeessä jaksan käydä jossain kuntosalilla, kun maitopurkkikin on liian painava oikean käden kannateltavaksi, mutta just tuollaisessa ryhmässä ja ohjaajien avustuksella on ihan mukavaa, ja oon nyt niin onnellinen, että kehoni saa muutakin liikuntaa kuin kuntopyöräilyä, joka on ollut viimeisen vuoden aikaan oikeastaan ainoa liikuntalaji, jota olen jaksanut harrastaa. Toivottavasti tästä olisi apua myös kuntoutumisessa!

Olin kuitenkin ehtinyt ilmoittautua jo keskiviikkopäivän huovutuskurssille kansalaisopistoon, enkä olisi millään ehtinyt vartissa siirtyä kuntoutusryhmästä huovuttamaan, bussimatkat vaihtoineen kun vievät aina aikaa reilusti. Soittelinkin viime viikolla kansalaisopistolle ja kuulin, ettei siihen päivähuovutukseen ollut tullutkaan juuri ilmoittautumisia. Vaihdoin siis suosiolla iltaryhmään, ja tänään sitten aloiteltiin. Huovutus ei kestä kuin neljän keskiviikon ajan, joten ihan koko syksyä ei tule olemaan näin tiivistä keskiviikkopäivän ohjelmaa. Onhan se puolittain toimivalle keholle aika rankkaakin käydä ensin päivällä kuntoharjoittelussa ja illalla vielä toisessa fyysisessä harrastuksessa - huovutus nimittäin on sitä todella!


Huovutuskurssista oli todella niukalti informaatiota - eli ei ollenkaan - kansalaisopiston lehdessä ja nettisivuilla, monikaan ei ollut osannut varautua minkäänlaisiin tarvikkeisiin ensimmäiselle kerralle. Paitsi eräs, jolla oli reppu ja kangaskassi täynnä villaa... (arvatkaa kuka? ;) ) Hauskaa oli törmätä kurssilla entiseen opiskelukaveriin, joka opiskeli aikoinaan vuotta alemmalla luokalla, ja meidän vuosikurssin valmistujaisissa heidän luokkansa lauloi jäähyväislaulussa mm. "Mari käytävillä kassejansa raahaa, niistä löytyy kutimet ja monenlaista turhaa..." :D Ja sitten kun satuttiin tänään tapaamaan, niin mulla oli kolme kassillista roinaa matkassa. :D Ettekä ikinä arvaa, mitä ajattelin kurssilla huovuttaa! LAUKUN! :D (Laukkufriikki? Kuka? Minäkö?)

Ensimmäisellä kerralla ei kuitenkaan päästy vielä tekemään isompia töitä, vaan aika meni vähän sen suunnitteluun, mitä töitä kukanenkin näillä neljällä kerralla tekee, ja millaisia materiaaleja halutaan tilata. Minulla kun on tosiaan sitä huovutusvillaa reilusti jo valmiiksi, niin päätin olla tilaamatta yhtään mitään, ja koitan tehdä sen laukkuni niistä villoista, mitä jo omistan.

Harjoitustöinä me muutamat märkähuovutuksen ensikertalaiset pyörittelimme helmiä. Muut saivat materiaalia opettajalta, minä tein omista villoista oman värisiäni. :) Viisi helmeä ehdin pyöritellä kurssilla, mutta luultavasti jatkan näitä sitten kotona. Ehkä pitää käydä huomenna hakemassa vähän korumateriaalia, että näistä saa sitten helminauhan aikaiseksi.

Kurssilla oli myös aiemmin huovuttaneita kurssilaisia, he alkoivat heti työstää tossuja yms., kun homma oli jo tuttua. Ensi viikolla toivottavasti minäkin pääsen laukkuni kimppuun, ja luultavasti saan tuhrattua sen parissa hyvinkin kaikki kolme jäljelläolevaa kokoontumiskertaa, siihen kun voi laittaa sitten koristeita yms. ihan loputtomiin. :)

Huomenna torstaina olen taas samassa kansalaisopiston luokassa, tällä kertaa kehräämässä rukilla. Ensi viikollekin olin ilmoittautunut torstai-illaksi kuitukurssille, mutta se kurssi peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. No, onhan näissäkin kursseissa jo riittämiin, lokakuussa on vielä värjäyskurssiakin luvassa. :)

Mulla on muuten erittäin syväpuhtaat kädet tänään, kiitos mäntysuovalle! :D

Hauskaa loppuviikkoa!

tiistaina, syyskuuta 24, 2013

Domino, domino...

Olen miettinyt viime päivinä yllättäen sukka-asioita. Jos kerran sukka on jo keksitty, ja perussukka on ihan hyvä ja toimiva sukka, niin miksi silti aina vaan pulpahtelee uusia sukkamalleja? Vieläpä sellaisia, jotka kehottavat kutomaan sukan ihan eri tavalla kuin se perussukka. Ja ennen kaikkea: jos minä kerran jo osaan kutoa perussukan, niin minkä ihmeen takia haluan yhtäkkiä testata sukan kutomista ihan jollakin toisella tyylillä?

Vaihteluhan virkistää ja totutusta poikkeaminen haastaa aivot jumppaamaan. :) Ja lopulta sukka on aina sukka, oli se sitten aloitettu varresta, varpaista, keskeltä tai kudottu ihan vinksin vonksin. Ainakin näiden sukkien kutominen oli melkoista pyörittelyä, mutta lopputulos näyttää ihan - no, sukalta! :)

Dominosukat
Tehty ajalla: 20.-24.9.2013
Lanka: Austermann Step turkoosikirjava (0160), Drops Fabel luonnovalkoinen (100)
Langankulutus: 109 g
Puikot: 2,5 mm + reunukseen 2,5 mm virkkuukoukku
Koko: Tein 35/37-ohjeen mukaan, mutta lopputuloksena 38/39-kokoiset sukat
Muuta: Kivat tuli! Ohjeesta poiketen lisäsin virkatun reunuksen. Sukkasato nro 11.

En ole koskaan ennen tehnyt mitään dominoneuletta, vaikka onhan se ollut monesti mielessä. Tekniikan kokeilu olisi ollut ehkä fiksua aloittaa peiton neulomisesta, mutta toisaalta samapa se on haastaa itsensä suoraan kutomaan sukat! :) Dropsin ohjeen nähdessäni tiesin heti, että tämä Austermann Step (ostettu kaksi vuotta sitten käsityömessuilta, kuten edellisenkin postauksen sukkalanka) sopisi mitä parhaiten juuri tähän malliin.

Näissä sukissa riitti kyllä mukavasti aivojumppaa. Sinänsä malli ei ole vaikea, mutta ensimmäisen sukan tekeminen vaati aika paljon ohjeen seuraamista - toisen sukan tein jo ulkomuistista. :) Aloitus oli vaativaa, kun silmukoita oli niin paljon, mutta parin ruuturivin jälkeen työ alkoi pysyä pyörittelyssä mukana. Toisaalta sitten tehtyäni kaksi ruuturiviä valmiiksi, huomasin työstä tulevan aivan liian löysän - sitä ennen sukkaa ei oikein voinut edes koettaa jalkaan, joten aika pitkälle piti kutoa ja todeta sitten, että purkuun menee. Aluksi aloitin siis tekemään 38/40-koon ohjeella, mutta vaihdoin silmukkamäärän 35/37-koon mukaiseksi, ja sillä sain aikaan omaan 38/39-jalkaani napakasti istuvat sukat.


Yksi haaste tässä työssä oli se, kuinka saada langat pysymään aisoissaan. Ohjeessa kehotettiin neulomaan jokainen ruutu omalta kerältään ja jatkamaan siitä sitten aina seuraavan rivin seuraavaan ruutuun. Tein tällaisia pikkukeriä jokaista ruutua varten, ja kuvasta näkyykin, kuinka sain ne pysymään kurissa: hakaneuloilla! :) Aina yhden ruudun valmistuttua jäljelle jäi yksi silmukka, enkä suinkaan katkaissut lankaa, vaan laitoin silmukan odottamaan hakaneulalle ja sen ruudun pikkukerän kiinnitin hakaneulalla kiinni niin, ettei se päässyt juoksentelemaan ja sotkeutumaan muihin lankoihin. Todella näppärää! :) Tietysti nuo pikkukerät aina hupenivat, jolloin jouduttiin jatkamaan lankaa ja tekemään uusi pikkukerä, mutta silti tällä tekniikalla tuli huomattavasti vähemmän pääteltäviä langanpäitä kuin jos olisi katkaissut langan aina joka ruudun jälkeen ja aloittanut samalla langalla uuden ruudun.

Langan riittoisuus tuli myös pieneksi haasteeksi. Ohjeessa kyllä sanottiin, että lankaa menisi 150 g, mutta koska kokemukseni mukaan jo 100 grammastakin näin ohutta lankaa saa ihan reilut polvisukat, niin en uskonut, vaan rohkeasti lähdin 100 gramman kerän kanssa touhuilemaan. Kun ensimmäisen sukan varsi oli valmiina, huomasin käyttäneeni siihen jo lähes 40 grammaa lankaa. Siksi otin sitten kaveriksi luonnonvalkoista Dropsin Fabelia, jolla kudoin kantapäät ja kärjen. Hyvä niin, sillä Step olisi kyllä loppunut muuten kesken, vaikka jäi sitä nytkin vielä 4 grammaa jäljelle. Sen verran poikkesin ohjeesta, että virkkasin lopuksi luonnonvalkoisella Fabelilla reunuksen sukan varteen, se jotenkin saa tuon kantapään ja kärjenkin näyttämään "suunnitellummalta". :)


Kyllä, tykkään kovasti näistäkin sukistani, jotka jäävät itselleni, kuten varmaan jo väristäkin voi päätellä. :) Kuinkahan monennet turkoosit sukat nämä ovat sukkalaatikossani... ;) No, sen ainakin tiedän, että nämä ovat yhdennettoista Sukkasato-sukat tälle vuodelle.


Tämä ihana Domino-valssi alkoi soida mielessäni otsikkoa miettiessäni. Se sopii sikälikin tähän sukkapostaukseen, että yhtenä yönä valvoin ihan pikkutunneille kutoessani dominosukkaa ja lukiessani erästä Pariisiin sijoittuvaa kirjaa. Ajantaju katosi sukan ja kirjan parissa ihan täysin... Tuossa valssissa on niin sellaista pariisilaista katukahvilatunnelmaa - ihan kuin siitä olisi itselläni mitään kokemusta, mutta voin kuvitella. :)

Bonsoir, mes amis! :)

perjantaina, syyskuuta 20, 2013

Luusukat

Syksyn kohokohta eli mun synttärit Oulun Kädentaitomessut lähestyvät, niihin on vielä kolme viikkoa aikaa. Äiti on jo pariinkin kertaan soitellut ja sopinut messuille menoa kanssani, joten tänäkin vuonna sinne kaiketi on sitten mentävä. Pikku hiljaa mielessä on alkanut pyöriä haaveita, millaisia ostoksia messuilta olisi tänä vuonna mukavaa löytää. Samalla olen muistanut, että minulla on edelleen neulomatta kaikki edellisten messujen lankaostokset sekä viime vuodelta että kahden vuoden takaa! Messuille kun ei ole tapana mennä pitkien ostoslistojen kanssa pusero- ja mekkolankoja hankkimaan tietty lanka, väri ja neulemalli mielessä (kuten yleensä lankaostokseni teen), vaan sieltä tarttuu matkaan tavallisimmin muutama sukkalankakerä. Sukkalankaa kun on niin helppo ostaa ilman, että on vielä sen tarkempaa sukkamallia mielessä, yleensä kun sukkiin uppoaa langasta ja kerän koosta riippuen se 1-2 kerää, niin ehtii sen mallin miettiä ja tarkentaa myöhemminkin. Mutta minullapas tahtookin käydä niin, että jää kokonaan kutomatta ne langat, joille ei ole ollut ostohetkellä tiettyä mallia mielessä. Onhan niitä sopivia malleja kyllä näiden parin vuoden aikana vastaan kävellyt, ja monien kohdalla olen ajatellutkin tehdä ne juuri tietystä kaapissa odottavasta messulangasta. Muut neulomiset ja virkkuut vaan ovat menneet näiden edelle.

Onneksi on Sukkasato, jolloin voi vähän patistaa itseään tekemään niitäkin malleja ja niistä langoista, jotka aina vaan jäävät odottamaan to do -listan hännille. Nyt siis päätin, että kudon ne viime- ja toissavuotiset messulangat pois ennen seuraavia messuja. Eihän siinä iso homma ole: kaksi vuotta sitten ostin messuilta lankaa kolmeen sukkapariin, viime vuonna vain yhteen pariin, joten äkkiähän nuo tikuttelee. Varsinkin kun ne sopivat mallitkin on katseltu ja kirjattu listalle aikapäiviä sitten.

Ensimmäisenä näistä messulangoista pääsi puikoille Cascade Yarns Heritage 150, mallina Bones:

Bones-sukat
Tehty ajalla: 17.-19.9.2013
Malli: Ilona Korhonen & Jenni Österman: Neulekirja / Bones-sukat
Suunnittelija: Jenni Österman
Lanka: Cascade Yarns Heritage 150 turkoosi (5630)
Langankulutus: 113 g
Puikot: 3 mm
Koko: Ohjeesta yhdistelin S- ja M-kokoja, tuloksena sukat kokoa 38
Muuta: Varsi on yhden mallikerran pidempi kuin ohjeessa, tein siihen myös omasta päästäni hieman pohjekavennuksia. Sukkasato nro 10.

Tämä Bones-sukkien malli on myös odottanut listallani paljon pidempäänkin kuin tuo turkoosi lanka; muistaakseni lankaa ostaessani tämä malli saattoi olla jo ajatuksissanikin, että tämän mallin tästä langasta teen. Nyt sukkia neuloessani mietin, miksiköhän olen noihin Bones-sukkiin niin ihastunut, sillä mallissa ei sinänsä ole mitään päätähuimaavaa erikoisuutta. Ehkäpä ihastuinkin ohjeen kuvassa olleeseen turkoosiin väriin - mistä syystä en voinut näille sukille muuta väriä ajatellakaan - tai sitten ihastuin nimeen. Aikoinaan Bones-sarjan alettua tv:stä satuin näkemään eka jakson ja jäin heti koukkuun. Kun sitten myöhemmin luovuimme tv:stä moneksi vuodeksi, kaikki sarjakoukut unohtuivat, enkä ole Bonesiakaan sen koommin kaivannut. Mutta ehkäpä juuri tuon sarjan katselemisen muistoksi halusin nämä "Luusukat" kutaista. (Bones = suom. Luut)

Sen verran muutin mallia, että kudoin yhden mallikerran pidemmät varret, jolloin sain tällä langalla polvimittaiset sukat. Se aiheutti tietysti sen, että piti tehdä vähän pohjekavennuksia varsiin, mitä ei alkuperäisessä mallissa ollut. Muuten taisin tehdä melko lailla ohjeen mukaan.


Sukkasatoa on nyt kerätty minun osaltani tasan kymmenen paria. Arvaattekos, missä yhdestoista pari on? - No, puikoilla tietysti! :) En jaksanut tätä sukkaparia blogatakaan heti eilen illalla sen valmistuttua, ja kun oli hyvä kirja juuri menossa loppuhuipennuksessa, niin sen seuraksi piti aloittaa heti lennossa taas uusi sukkapari. Kahden vuoden takaisia messuostoslankoja sekin, ja malli jotain ihan muuta kuin perussukkaa... katsotaan, pääsevätkö vielä viikonlopun aikana esittelyyn, vai jäävätkö ensi viikolle, sillä haastetta niissä ainakin piisaa! :)

Oikein ihastuttavaa viikonloppua kaikille! :)

torstaina, syyskuuta 19, 2013

Koulusta tuotua

Tänä syksynä kolmannen luokan myötä alkoivat esikoisella myös teknisen työn tunnit. Aiemmin hän on saanut iltsikassa tehdä jonkin verran puutöitäkin, mutta nyt ne kuuluvat varsinaisesti hänen kouluopintoihinsa. Tänään saapui kotiin ensimmäinen valmistunut teknisten töiden käsityö:


Puu-ukolla on selässään reppu, jonka saa myös pois, sekä allaan irrallinen skeittilauta. Hän varmaan osaa tehdä täydellisen frontside ollien... ;)

Ukkeli herätti keskustelua perheessämme, sillä minun pappani oli todella taitava veistämään puu-ukkoja ja muita veistoksia, mm. puisia tauluja. Myös mieheni pappa on aikanaan veistänyt monenlaista. Samoin isäni on kätevä käsistään, kuten miehenikin isä oli. Nahistelimme miehen kanssa hetken leikillämme, kummalta puolelta poikamme oikein periikään veistotaidot. Sitten totesimme nahistelun ihan turhaksi, sillä eihän näitä taitoja voi periä, vaan kyllä ne jokaisen ihan itse on opeteltava! :) Jokaisella ihmisellähän on syntyessään ihan yhtäläiset valmiudet oppia mitä tahansa: kädentaitoja, piirustustaitoja, soittotaito, laulutaito, liikunnalliset taidot jne. Eivätkä ne valmiudet mihinkään häviä, vaan mikä tahansa taito on täysin opeteltavissa vielä aikuisiälläkin. Puheet "lahjakkuudesta" on ihan höpöhöpöä - mitä tahansa oppii, kun vain siihen on halua ja jaksaa tehdä töitä sen eteen! :) Tämä puu-ukkokin osoittaa sen, että meidän poikamme on malttanut kuunnella hyvin opettajan ohjeita ja keskittyä puu-ukon veistämiseen. Hienoa! :)

Seuraavaa veistosta odotellessa... :)

keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Shoppailua ja syksyä

Iloisia uutisia oululaisille: Dropsin lankoja saa nyt Nappi-Kikasta! :) Harmitti, kun Lumoava Lanka lopetti alkuvuodesta, koska ehdin ihastua Dropsin Fabeliin ja Muskatiin (muita Dropsin lankoja en olekaan vielä kokeillut). Kärkkäisellähän niitä toki myytäisiin, mutta olen päättänyt boikotoida kyseistä kauppaa heidän julkaisemansa Magneettimedia-lehden juutalaisvastaisten kirjoitusten vuoksi. Vaikka Kärkkäisellä on Novitan langat halvempia kuin muualla ja hyvä Dropsin lankojen valikoima, niin mieluummin hankin nykyään lankani vaikka vähän kalliimmalla toisista kaupoista.

Eilen sitten osui lehdessä silmääni Nappi-Kikan mainos Dropsin lankojen saatavuudesta. Siispä heti tänään piti lähteä sinne ostoksille! :) En toki varta vasten lähtenyt, vaan minulla oli aamulla fysioterapeutin aika ja iltapäivällä vielä unipolygrafia-aika, niin siihen väliin jäi aikaa uuvuttaa ja kipeyttää itsensä kaupungilla. Sopivasti vielä Citybussi vei minut kuntoutuspalveluiden ovelta suoraan Nappi-Kikan ovelle, niin eihän siellä voinut olla käymättä. :)


Värjäämistä ajatellen sekä tulevalle värjäyskurssille että kotikokeiluihin ostin muutaman kerän Fabelia. Yhdet pitkät sukat ihan värjäämättömästäkin luonnonvalkoisesta on suunnitteilla, joten siihenkin saattaa osa näistä päätyä. Alekorista löytyi puoleen hintaan pari kerää ihanan väristä Cataniaa, jota ostin sitten sytomyssyjä ajatellen. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole näemmä sitten käsityörintamalla luvassa, kun lankaostoksetkin ovat vaan sukkalankaa, värjäysmateriaalia ja sytomyssylankaa, eli jatketaan samalla linjalla kuin tähänkin asti. :)

Laitetaanpa samaan postaukseen nyt muutamia syksyisiä kuvia, joita räpsin viime viikolla:


Kuka kuvassa piileksii?


No Ossi Oravahan se! :) Tapasin tämän otuksen viime viikolla kirjastoon mennessäni. Se katseli minua pitkään ihan kuin poseeratakseen kameralle, mutta juuri samalla hetkellä, kun kamera räpsäisi, Ossi Orava päätti loikata toisaalle; tässä kuvassa se on juuri ponnistamassa. :)



Näitä ihania pihlajanlehtiä kuvasin myös samalla matkalla kirjastoon.


Pihlaja onkin tänä syksynä kerrassaan upea! Viime syksynä pihlajat hehkuivat täynnä marjoja, tänä vuonna marjojen sijaan punaisina hehkuvat lehdet. Tämä kuva on otettu meidän rapun tuuletusparvekkeelta. Kuva ei valitettavasti päästä värejä oikeuksiinsa, ne hehkuvat paljon kirkkaampina luonnossa!


Asuntomme parvekkeeltakin saa ihailla ainakin yhtä pihlajaa juhla-asussaan. :) Juu, pihlaja on edelleen lempipuuni. :)

Ihanaa viikonjatkoa! :)

tiistaina, syyskuuta 17, 2013

Sukkahätä

Sukkahätä on monille meistä tuttu ilmiö. Sukkahädän ilmaantuessa ei yleensä auta muu kuin sukkailla ennemmin tai myöhemmin. Yleensä sukkahätää voi pidätellä siihen asti, että sopiva tilaisuus sukkaamiseen tulee, mutta toisinaan sukkahätä on niin akuutti, että täytyy ihan juoksujalkaa kiirehtiä sukalle. Sukkaa on tietysti monenlaista. Toisinaan sukan tekeminen vaatii kovia ponnistuksia, joskus sukka taas tupsahtaa ilmoille kuin itsestään. Kuitujen määrä ja laatu kuulemma vaikuttaa paljon siihen, millainen sukka kulloinkin tulee. Oli se sukka millainen hyvänsä, aina sen tekeminen helpottaa sukkahätää ainakin hetkeksi. Sitten voikin iloisena kajauttaa: "Sukka tuli!" Ja kenties koko perhe kiiruhtaa katsomaan sukkaasi ja kehumaan: "Voi, kuinka hieno sukka ja ihan itse väännetty!" :)

Jos vatsassa on pitkään pyörinyt perhosia, saattaa tuloksena olla tämän näköinen sukka:

Perhossukat
Tehty ajalla: 15.-17.9.2013
Malli: Perussukat perhoskuviolla
Lanka: Novita 7 veljestä KoolAid -värjätty Slammin'Strawberry Kiwi + Tropical Punch + pohja valkoinen (011)
Langankulutus: 131 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: 38/39
Muuta: Ihan kivat. Sukkasato nro 9.

KoolAid-värjäily on hauskaa, mutta joskus voisi vähän miettiä etukäteen, millaisia väriyhdistelmiä tekee. Vaikka eipä sitä aina voi suunnitella, jos ei tiedä tai muista, mitä sävyä mistäkin pussista saa. Tämäkin lanka on värjätty ihan KoolAid-kokeilujeni alkuaikoina, ja tarkistin juuri vanhasta postauksestani, että luulin saavani Tropical Punch -pussista persikkaa, mutta sainkin punaista tai oikeastaan tummahkoa pinkkiä (värjäyskurssilla oli siis väitetty tuosta tulevan pehmeää persikansävyä). Tuo vaaleampi sävy Slammin'Strawberry Kiwi on sitten ihan vaaleanpunaista.

Koska näitä värjäyskokeilujen tuloksia on yleensä vain yksi kerä yhtä väriyhdistelmää kohden, niin eipä ne juurikaan riitä muuhun kuin sukkiin. Mutta suuri haaste oli löytää sopiva malli näin voimakaskontrastiselle langalle - vaikka molemmat värit ovatkin pinkin eri sävyjä, niin silti ne tuntuvat olevan vähän eri maailmasta. Mielessäni oli pitkään yksi Novitan pitsisukkamalli, mutta jotenkin se malli alkoi tuntua hirveän rumalta, mikä kyllä olisi varmaan sopinut näin rumalle langallekin. ;) Sitten näin pari viikkoa sitten kirjastossa uudessa Kauneimmat Käsityöt -lehdessä perhosmallineuletta sukissa, ja siitä sain idean kokeilla perhosia tähän lankaan. En vaivautunut ostamaan lehteä itselleni, eikä uutta lehteä vielä saa kirjastosta lainaksikaan, mutta kyllähän nyt perussukkaan osaa tuon perhoskuvion tehdä ihan ilman malliakin.

Lopputulos on minusta ihan kiva, ja livenä nuo värit sointuvat toisiinsa paljon pehmeämmin kuin kuvassa, eli eivät ole läheskään niin kamalat mitä kuva valehtelee. :D Nämä pinkit perhoset jäävät ihan itselleni.



Yhdeksän pari on jo syntynyt Sukkasatoon, ja tässä välissä onkin sitten hyvä pitää taukoa - eli käydä syömässä ja aloittaa sitten kymmenennet sukat. :D

Sukkaisaa päivänjatkoa! :)

sunnuntaina, syyskuuta 15, 2013

Palmikoita limettäin

Tärkein tavoitteeni Sukkasadon osalta on saada sukkalankalaatikkoani vähän vajaammaksi. Kaksi viikkoa sadonkorjuuta on kulunut, eikä tuohon laatikkoon ole tullut vielä oikeastaan yhtään lisää tilaa. Ainoastaan sienivärjättyjen sukkien lanka oli peräisin varsinaisesta sukkalankakopasta, kaikkien muiden sukkien tykötarpeet ovat löytyneet muista laatikoista (7 veljestä- ja Nalle-jämiä). Tähän asti olen myös tikutellut sukkia muiden jalkoihin, enkä vielä ainoitakaan omiini. Mutta nyt siihen tuli muutos: nämä sukat jättävät sukkalankalaatikkoon yhden kerän kokoisen aukon ja täyttävät vastaavasti omaa sukkakoriani. :)

Fredrika-sukat
Tehty ajalla: 13.-15.9.2013
Malli: Fredrikat
Suunnittelija: TiiQ
Lanka: Novita 7 veljestä KoolAid Lemon-Lime -liukuvärjätty, pohjalanka luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 132 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: 38
Muuta: Kivat tuli! Sukkasato nro 8.


Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni Fredrikat juuri tästä itse koolaamastani langasta. Kun sitten perjantaina pistin sukkia puikoille, ajattelin ensin, ettei niiden tekemisestä tule mitään. Mutta sinnillä jatkettiin, ja jo muutaman kerroksen jälkeen kaavion merkinnät alkoivat tulla tutuiksi eikä silmukoiden kierteleminenkään enää tuntunut niin tuskaisalta. Lopulta noihin palmikoihin jäi ihan koukkuun!

Kantapää oli näissä sukissa sellainen, johon en ole vielä missään aiemmin törmännyt. Oppia ikä kaikki - kait sen kantapään voi näinkin tehdä. :D Aika paljon näissä sukissa oli "ohjelmaa", sillä tuon terän päällisosassa olevan kuvion päättymisen jälkeen tein vain viisi kerrosta pelkkää sileää neuletta, kun jo alkoi kärkikavennukset. Eipähän voi ainakaan tylsäksi moittia tätä mallia! :)

Sukan kärki pääteltiin silmukoimalla, ja vaikka olen kerran aiemmin silmukoinut sukankärjen, niin enhän minä sitä vielä ulkoa muistanut. On minulla silmukoimiseen ohjekin tuolla hyllyssä, mutten jaksanut nousta tästä työpöydän äärestä ohjetta hakemaan puolentoista metrin päästä, joten googlasin ohjeen netistä. Ensimmäisenä löytyi Käspaikan ohje, jossa sanottiin kannustavasti: "Tämä silmukointitapa on hankala ja vaativa." Sen ohjeen kuvasta ei kyllä ota erkkikään selvää, joten ei ihme, jos ohjeen laatijakin on kokenut sen hankalaksi. ;) Onneksi löytyi Garnstudion sivuilta äärimmäisen simppeli ja helppotajuinen silmukoinnin ohje, eli Käspaikan laatijallekin tiedoksi: silmukointi ei ole ollenkaan hankalaa ja vaativaa! :D


Nämä ovat nyt kahdeksas parini Sukkasatoon, ja nyt yritänkin jatkaa sen sukkalankalaatikon tyhjentämistä. Pitääkin etsiä nyt sellaiset tykötarpeet, että niiden parissa on mukava seurata tänä iltana tanssia. :) Viime yönä näin hassua unta, jossa olin osallistujana Tanssi Tähtien Kanssa -kisassa, joskin siinä tanssittiin luistimet jalassa, ja parinani oli Elastinen! :D Hmm... meniköhän minulla nyt pari tv-ohjelmaa vähän sekaisin? ;) Harmi, että kaksi hyvää ohjelmaa (ainoat, joita seuraan) tulevat samaan aikaan eri kanavilta, mutta täytyy katsoa Elastista Voice Kids sitten jälkikäteen netistä, niin olen kyllä tehnyt tähänkin asti.

Tanssi Sukkien Kanssa siis jatkuu... mukavaa uutta viikkoa! :)

lauantaina, syyskuuta 14, 2013

Jottei (sukka)lanka pääse loppumaan...

Vaikka Sukkasatoa on kulunut hädin tuskin neljännes, iski kauhea ajatus: entä jos sukkalangat loppuvat kesken sadonkorjuun?

Tämän kauhukuvan välttämiseksi piti synnyttää lankaa vähän lisää:


Ihan kaikkea näitä en sentään sukiksi aio kutoa... ;)

Kaapissa oli vanhoja Dylon-värejä vihreää, sinistä ja ruskeaa. Vihreällä oli joskus tarkoitus värjätä jotain työkäyttöön, mutta se jäi tekemättä, joten pakkauksessa oli edelleen molemmat väripussit tallella. Sinistä ja ruskeaa olin käyttänyt yhdet pussit, niistä oli siis vain toiset jäljellä. Päätin testata, kuinka näillä onnistuisi langan värjääminen! :)


Tuo vasemmanpuoleinen vyyhti on se, jonka värjäämisestä olen jo pitkään haaveillut - kaikki muut kaksitoista vyyhtiä tulivat sitten ihan vain sivutuotteina... ;) Joskin aika kauan niitäkin sivutuotteita suunnittelin, sillä halusin käyttää jäljelläolevat värit tarkkaan hyödyksi.

Nämä kaksi vyyhteä saattavat vaikuttaa samanlaisilta, mutta ne on värjätty ihan eri tavalla. Avataanpa vyyhdit ja katsotaan tarkemmin:


Vasemmanpuoleinen on edelleen se, mistä olen haaveillut. Siitä tuli siis raitalankaa, eli kun siitä kutoo sukkia, niin sukkiin pitäisi tulla muutaman kerroksen levyisiä raitoja. Oikeanpuoleisessa on samat värit, mutta siitä ei tule raitaa (paitsi korkeintaan pikkuruisiin vauvansukkiin), vaan se läiskittyy tavalla tai toisella. Vasemmanpuoleisessa on siis pitkät värinvaihdot, oikeanpuoleisessa lyhyemmät. Oikeanpuoleisen vyyhdin tekotapa on varsin helppo ja ennenkin kokeiltu: vyyhdistä kastellaan kerrallaan vain osa yhteen väriin, myöhemmin toinen osa toiseen väriin ja lopuksi kolmas osa kolmanteen väriin. Vasemmanpuoleisen raitalangan aikaansaamiseksi piti nähdä vähän enemmän vaivaa. Kieputtelin lankaa kolmeksi eri pikkuvyyhdiksi niin, että laitoin kolme tuolinselkämystä vastakkain, pyöritin aina kymmenen kierrosta yhden tuolin ympäri, sitten kymmenen kierrosta toisen tuolin ympäri ja vielä kymmenen kierrosta kolmannen tuolin ympäri. Sitten jatkettiin taas ensimmäiseen tuoliin ja niin edespäin, kunnes lanka oli kokonaan vyyhditetty. Kukin pikkuvyyhti värjättiin omassa väriliemessään. Melkoisessa sotkussahan ne pikkuvyyhdit olivat värjäyksen jälkeen, mutta uskon näistä tulevien raitasukkien palkitsevan vaivannäköni. :) Toivottavasti myös tuo toinen lanka läiskittyy miellyttävästi.


Sitä vihreää Dylonia (Jungle Green nro 26) minulla sitten olikin vähän enemmän, joten päätin toteuttaa haaveeni itsevärjätystä tunikasta. Yksi malli minulla onkin sitä varten, se on tehty muinaisesta Nalle Colorista, joten ajattelin pätkävärjätyn langan siihen sopivan erinomaisesti. Ennen kuin syöksyin suinpäin värjäämään 800 grammaa tunikalankoja, testasin värisävyä noilla monivärisillä vyyhdeillä, joista värjäsin tavallaan "koe-eräksi" niiden vihreän osuuden. Värisävy näytti kovastikin minulle sopivalta petroolin/jadenvihreältä, joten uskaltauduin uittamaan tämän koko satsin tunika mielessäni. Mutta värjääminenhän on aina yllätyksiä täynnä, niin tälläkin kertaa. Vaikka näistä vihreistä vyyhdeistä tuli kertakaikkisen upeita, niin en osaa silti nähdä juuri näitä sävyjä lähellä kasvojani. Eikä se valitsemani tunikan mallikaan enää tuntunut houkuttelevalta, kun sitä tarkemmin tutkiskelin. Katselin näitä vyyhtejä pitkään ja hartaasti niiden kuivumista odotellessani, ja melkein heti alkoikin tulla uusi idea: jos en halua näitä sävyjä yläosavaatteeseen, niin voihan niitä käyttää alaosaan! :) Minulla kuitenkin on aika montakin turkoosia/turkoosinvihreää puseroa, joiden sävy on näitä kirkkaampi ja raikkaampi, ja niiden kanssa sopisi todella hyvin näistä vyyhdeistä virkattu villahame. :) Ja nimenomaan virkattu, jotenkin nämä vyyhdit vain huutavat päästä ennemmin koukulle kuin puikoille. Itse asiassa ehdin jo valita sopivan hamemallinkin... :D On kyllä hauskaa huomata, miten sitä ihastuu moniin neule- ja virkkuumalleihin, mutta kun niiden ilmestyessä ei ole juuri mieluista lankaa tai väriä tarjolla, niin ne jäävät vuosiksi unholaan. Sitten yhtäkkiä eteen ilmestyy ihana lanka, joka tuo muistuman siitä yhdessä vanhassa lehdessä nähdystä mallista, ja niin lopulta kaunis malli löytää vertaisensa langan. Mutta vielä tarvitaan vähän ajan kulumista, ennen kuin malli ja lanka kohtaavat ihan konkreettisesti, sillä niin moni muu kiireellisempi/kiinnostavampi käsityö menee ainakin tällä hetkellä edelle.

Käsinvärjäämisen ihanuus on siinäkin, että on ihan mahdotonta värjätä kahta samanlaista vyyhteä! :) Nämä kahdeksan vyyhtiä on todellakin värjätty samassa "värierässä", siis yhtä aikaa samaan pataan ja sieltä pois, mutta silti ne ovat keskenään ihan erilaisia! Toisissa vyyhdeissä on enemmän sinertävää, toiset ovat selkeämmin vihreitä. Testasin myös, kuinka alkuperäisen langan sävy vaikuttaa lopputulokseen. Ostin viime viikon Nalle-tarjouksesta Tokmannilta yhteensä 12 luonnonvalkoista Nalle-kerää, joissa oli kolmea eri värjäyserää. Äkkiseltään sitä ajattelee, että luonnonvalkoinen (kuten valkoinen ja mustakin) on aina samansävyistä, mutta ei se todellakaan niin ole, vaan värjäyserissä voi olla isojakin heittoja. Yksi näistä värjäyseristä oli selkeästi kahta muuta värjäyserää kirkkaampaa luonnonvalkoista, joten erotin ne heti noita yksittäisiä värjäyskokeilujani varten. Kaksi muuta luonnonvalkoisen värjäyserää olivat sävyiltään vähän lähempänä toisiaan. Isoimmassa erässä oli sopivasti se seitsemän kerää, mitä tarvitsin tunikaa (tai nyt siis hametta) varten, mutta koska halusin tehdä vielä yhteensopivat sukatkin, niin päädyin värjäämään sukkia ajatellen vielä yhden ylimääräisen vyyhdin vihreällä, sen pohjaväri oli sitten eri värjäyserää kuin nuo seitsemän muuta. Merkitsin tietysti sen erisävyisen ennen värjäämistä, jotta voin verrata sitä noihin muihin. Ja kyllä vaan se pienikin sävyero alkuperäisessä pohjavärissä vaikuttaa: siitä eri värjäyserää olevasta tuli selkeästi "vihreämmän vihreä" kuin noista seitsemästä muusta, vaikka alkuperäisissä luonnonvalkoisissa oli niin hiuksenhieno sävyero, ettei sitä olisi huomannut, jollei olisi osannut tarkastella sillä silmällä. Kuvassa se "erisävyinen" vyyhti on oikealla, mutta ero ei ole niin selvä kuin livenä.

Vihreiden vyyhtien jälkeen vaihdettiin väri siniseen:


Sininen oli sävyltään Madonna Blue nro 18, josta tein tuollaisen liukuvärjätyn vyyhdin. Tummin sävy on jäänyt kuvassa vähän piiloon, mutta sitä syvintä sinisen sävyä löytyy noista ensin esitellyistä kolmevärisistä vyyhdeistä kyllä. Ihastuin siihen sävyyn niin, että päädyin värjäämään "jälkiliemessä" vielä Pikkusiskoakin (kaikki muut nyt värjätyt vyyhdit ovat sitä luonnonvalkoista Nallea). Yhdistin kaksi 50 gramman luonnonvalkoista Pikkusisko-kerää yhdeksi 100 gramman vyyhdiksi ja heitin kerralla pataan ilman liukuvärjäilyä. No, eihän se "jälkiliemi" sitten suinkaan antanut samaa syvänsinistä sävyä mitä ensiksi värjättyihin oli tarttunut, vaan lanka alkoi muuttua lähinnä hailakaksi harmahtavansiniseksi. Ajattelin kokeilla syventää sävyä kaapista löytyneellä sinisellä elintarvikevärillä, joka on jo niin vanhaa ja pahanmakuista, etten halua sitä mihinkään leivonnaiseen enää käyttää (ostettu 9 vuotta sitten esikoisen ristiäispipareiden koristeluun...). No, eihän siinä purkissa sitten ollukaan sitä väriä juuri yhtään, joten ei tuo lankakaan siitä juuri sävyään syventänyt, mutta sainpahan viimeiset tipat siitä pullosta ja korkista huuhdottua ja heitettyä putelin roskiin. :) Koska lanka näytti edelleen hailakanharmaansiniseltä, kokeilin saada sävyä taittumaan turkoosimmaksi nakkaamalla sekaan keltaista elintarvikeväriä, jota sitäkin oli enää vähän pullonpohjalla ja ties mikä muinaisjäänne sekin oli. Sain sillä värin taittumaan lähinnä vihreään, lopputuloksena vähän samantyylistä vihreää, mitä tuolla Jungle Greenilla sain, vaikka alkuperäinen sävy olikin Madonna Blue. :D Mutta hyvä väri tästäkin tuli - vaikka olikos Pikkusiskossa jo valmiiksikin vähän tämänsuuntainen väri olemassa...?


Viimeisenä värjäsin moniväristen vyyhtien ruskeat osuudet, ja niiden kanssa liukuvärikäsittelyn sai myös yksi Nalle-vyyhti. Sävynä Havana Brown 05. Tästäpä ei taida olla mitään ihmeellistä sanottavaa, liukuvärjäys on jo tuttua puuhaa, ja sävytkin onnistuivat ihan täydellisesti tämän kanssa! Onnellinen se, joka tämän saa kudottavakseen! :D


Tosiaankaan en ihan näistä kaikista aio sukkia kutoa. Nämä värit kerin jo kerälle omia tekeleitäni varten: seitsemän kerää Nallea hameeseen, kolme kerää todennäköisesti sukkiin ja yksi Pikkusisko niin ikään luultavimmin sukkiin.


Nämä kaksi vyyhteä jätin kerimättä, koska nämä tulevat saamaan vielä tämän syksyn aikana uuden kodin ihan tällaisenaan. Tässä on siis sekä ruskea vyyhti että sitten se "läiskittyvä" monivärinen. Kauniita vyyhtejä ovat nämäkin, mutta alkuperäinen suunnitelmani olikin värjätä juuri tällaiset kaksi vyyhteä muuhun kuin omaan käyttöön. Jos pidät näistä langoista, kannattaa seurata tänä syksynä blogiani tarkkaavaisesti, sillä jomman kumman tuleva koti saattaa olla juuri sinun luonasi! ;) Mutta siitä lisää sitten, kun sen aika koittaa...

Myös ulkona on paraikaa maailman upeimmat värit - lempipuutani pihlajaa en muista nähneeni koskaan niin syvässä punaisessa kuin tänä syksynä. Tänään juuri katselin pihlajaa sillä silmällä, että olisipa mahtavaa värjätä samaan vyyhtiin samanlaiset punaisen, keltaisen ja vihreän sävyt... :) Siinäpä hyvä vinkki kaikille: jos ei ole uskoa omaan värisilmään, niin kannattaa kurkata vinkkiä luonnosta! :)

Ihanan värikästä viikonlopun jatkoa!

perjantaina, syyskuuta 13, 2013

Klassikon paluu

Viime viikkoina uutisissa on hehkutettu erään karkkipussin paluuta. Minä en kyllä ole tämän "klassikon" puuttumista edes huomannut, mutta pitihän se pussi nyt sitten ostaa, kun sitä jälleen on saatavilla. ;) Tosin en ole tätä avannut enkä aio aukaistakaan, sen sijaan käytin sitä sukkien inspiraationa:

Hopeatoffeesukat
Tehty ajalla: 11.-13.9.2013
Malli: Perussukat
Lanka: Novita 7 veljestä harmaa (043), musta (099) ja punainen (549)
Langankulutus: 126 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: n. 38
Muuta: Annetaan eteenpäin. Sukkasato nro 7.

Vaikka sukat ovatkin ihan omaan jalkaani sopivat (38), niin itse en aio näitä pitää. Näiden sekä tuon kuvan Hopeatoffee-pussin tuleva omistaja selvinnee lähiviikkoina, joten nämä tulevat vielä vilahtamaan uudelleenkin täällä blogissa jossain vaiheessa.


Sukkasatoa kartuttaa tämäkin makoisa pari, minulta ne ovat jo seitsemännet sukkasatosukat tälle vuodelle. :)

Sukkaisaa viikonloppua! :)

keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013

Lisää muuttolintusia

Vaikka edellisen postauksen kirjoneuleiset änkkärisukat olivatkin haasteelliset, päätin tekaista toiset samanlaiset. Nyt tarvittiin vain vähän pienempi koko, joten vaikka silmukkamäärä pysyi samana, niin lankaa ja puikkoja vaihtamalla saatiin selkeästi pienempään jalkaan sopivat sukat aikaiseksi:

Angry Birds -sukat
Tehty ajalla: 10.-11.9.2013
 Lanka: Novita Nalle grafiitti (044), luonnonvalkoinen (010), keltainen (268), Novita Wool tummanpunainen (547)
Langankulutus: 64 g
Puikot: 3 mm
Koko: n. 31/32
Muuta: Lahjaksi menossa. Sukkasato nro 6.

Villapallon erinomaisessa ohjeessa sukat tehdään 48 silmukalla, jolloin saadaan neljä lintua mahtumaan sukanvarteen. Aiempiin sukkiin käytin 7 veljestä, josta minulta löytyikin sopivasti ne värit, jotka ovat myös tuossa ohjeessa. Kun lanka vaihtui Nalleen, täytyikin vähän soveltaa ja muunnella värejä. Punaista minulta löytyi ainoastaan Woolia, ja kun se ei sovellu sukkalangaksi laisinkaan, niin saatoin käyttää sitä ainoastaan noihin varren kirjoneulekuvioihin. Mustaakaan ei löytynyt tuota vahvuutta kuin pikkuisen, joten nappasin pohjaväriksi grafiitinharmaan, jolla korvasin myös alkuperäisen ohjeen punaisen varrensuun, kantapään ja terän. Teräosan kuvioväreihinkin otin varmuuden vuoksi pelkästään keltaista ja valkoista Nallea. Kivannäköiset tuli näilläkin väreillä, joten selvästikin tuo malli on hyvin muuntautumiskelpoinen! :)


Vertailun vuoksi rinnakkain vielä molemmat tällä mallilla tekemäni sukat, jotta sekä koko- että väriero on helpompi hahmottaa. :)


Sukkasatosaldoni on tällä hetkellä kuusi paria, ja lisää hyppää puikoille... NYT! :)

Ihanaa syyspäivää kaikille! Toivottavasti tänään ei tule niin kuuma kuin aiempina päivinä... olisi niin mukavaa saada kaivaa jo vähän villaisempaa päälle. :)

tiistaina, syyskuuta 10, 2013

Yölinnut

Linnut ne vaan jaksavat lennellä sukissa! Nämä linnut lähtevätkin syksyn aikana lentämään kauas, kauas etelään - eivät kuitenkaan ihan ulkomaille asti, vaan eteläisempään Suomeen, ja Oulusta katsoenhan Kempelekin on jo Etelä-Suomea. ;)

Angry Birds -sukat
Tehty ajalla: 8.-9.9.2013
Lanka: Novita 7 veljestä musta (099), punainen (549), luonnonvalkoinen (010) ja keltainen (268)
Langankulutus: 110 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: n. 37/38 (10-vuotiaalle)
Muuta: Lahjaksi menossa. Sukkasato nro 5.

Omat pojat sukitin vähän erilaisilla Änkkäri-sukilla, mutta lahjasukkiin katsoin ihan mallia Villapallolta. Aika haasteellinen oli kyllä tuo kirjoneule, paikoin on kolmeakin väriä samalla rivillä työstettävänä. Hauskaa näissä sukissa on se, että vaikka ne ovat samankokoiset kuin omat sukkani (noin 38), niin sukkien saaja on kyllä ihan lapsi vielä. :) Joillakin vain jalka kasvaa ennen muuta kroppaa; omilla pojillani taasen on vielä pitkästi matkaa noihin kengännumeroihin, vaikka esikoinen on vain puoli vuotta nuorempi kuin näiden sukkien tuleva omistaja.


Sukkasato kasvaa jälleen. Uutta pistetään puikoille taas heti aamusta, ja veikkaisinpa niihinkin ilmestyvän lintuja...

Tsirp-tsirp ja kraak-kraak! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)