Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, heinäkuuta 11, 2016

Aarre

Eilen kävin ystäväni kanssa pitkällä pyöräretkellä pois kaupungin hälinästä. Varauduimme koko päivän kestävään reissuun niin eväin kuin muine varustein, mikä olikin hyvä, sillä matkallahan pyörälle sattui moneen kertaan haavereita. Aina kuitenkin selvittiin ja jonkinlaista johdatustakin oli matkassa, kun tielle osui juuri oikeaan aikaan juuri oikeanlaisia ihmisiä, että saatiin retkeä jatkettua, vaikka siellä sitten vierähtikin yli 12 tuntia...

Yksi johdatus taisi olla sekin, että aamulla tavaroita pakatessani jokin sisäinen ääni kehotti minua ottamaan mukaan myös kahdenkympin setelin, etten lähtisi pelkän pankkikortin kanssa liikenteeseen. Menomatkalla satuimme nimittäin huomaamaan vanhojen tavaroiden kirppiksen yhdellä parkkipaikalla, ja sinnehän sitten suuntasimme. Ja mikä aarre siellä minua odottikaan! :)


Arvaatteko, paljonko näillä ihanilla vanhoilla vyyhdinpuilla oli hintaa? :) Kyllä, 20 euroa, ja vain käteinen kelpasi. :)


Nämä ovat kaikenlisäksi tällainen matkamalli, eli myyjä pakkasi puut näppärästi pussiin, pussi pyöränkoriin ja eikun matkaa jatkamaan! :) Puut ehtivät reissata pyöränkorissa (ja loppumatkasta ystäväni pyöränsarvessa) vielä kymmeniä kilometrejä ja nähdä maailman kauneinta luontoa. Kuvia otin vaikka kuinka paljon, mutta en osaa niitä puhelimesta tähän blogiin siirtää (tai osaan jotakin kautta, mutta siinä on niin iso vaiva...), joten laitan tähän vain yhden käsitöihin liittyvän otoksen:


Bää! :) Nämä ihanuudet käyskentelivät Pohjois-Kellossa. Räpsin näistä niin monta kuvaa, että ystäväni jo sanoi antavansa minulle lampaan synttärilahjaksi lokakuussa... :) Kiitos, mielelläni otan!

Ihania päiviä kaikille blogini lukijoille! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)