Tällä kertaa luvassa kuvaton postaus, sen sijaan luultavasti tulossa paljon tekstiä. Onhan tästä aiheesta kyllä tullut ennenkin kirjoitettua, mutta silti se on taas kerran mielen päällä. Olisi myös mukava kuulla muiden käsityöharrastajien ajatuksia tästä aiheesta. Siis tilaustöistä.
Olen pyrkinyt ottamaan sen linjan, että käsityöt ovat minun harrastukseni, eivät työni. Syy, miksi teen käsitöitä, on ensisijaisesti se, että rentoudun käsitöiden parissa ja haluan nauttia siitä mitä teen. Yleensä nautin käsitöistä silloin, kun tunnen tekeillä olevaa työtä kohtaan intohimoa ja suurta halua saattaa se valmiiksi. Hyvin usein käsityöni tulevat itselleni, ne ovat "minun värisiäni" tai "minun näköisiäni". Joskus taas motivaationa on joku kiva lanka, jota haluan testata, vaikkei se olisikaan ihan minun näköiseni - silloin käsityö saattaa päätyä jollekulle muulle kuin itselleni. Mutta silloinkin se käsityö on jollakin tavalla minun tekemäni näköinen. Vaikka pohjalla on halu ilahduttaa toista ihmistä, niin täytyy siinä tekemisessä olla jotain muutakin inspiroivaa, kiva malli vaikkapa.
Tilaustöistäkin voi ajatella tietysti, että ilahdutan siinä toista ihmistä tekemällä hänelle jotain, jonka hän itselleen haluaa. Mutta entä jos en koe mielekkääksi tehdä sitä, mitä toinen on tilannut? Ilahduttaako saajaa oikeasti sellainen työ, jonka toinen on vääntänyt hammasta purren vain siksi "kun nyt tuli luvattua"? En jotenkin voi uskoa, että ketään voisi ilahduttaa sellainen käsityö, jonka tekemisessä ei ole ollut sydän ja tekemisen ilo mukana.
Toki joskus teen pyynnöstäkin jotain. Mutta onko kaikkiin pyyntöihin vastattava "kyllä"? Vai voiko joihinkin pyyntöihin vastata "kyllä" ja toisiin "ei"? Olen huomannut, että jos minulta joku ihan ventovieras tai vaikkapa blogin kautta tuttukin lähestyy sähköpostilla, on kenties käynyt lukemassa blogiani, ja pyytää että tekisin hänelle sitä ja sitä - sellaisiin sanon ehdottomasti ei. Lähisukulaiset ovat ihan eri asia, heidän pyyntöjään saatan harkita. Mutta aika moneen oman lapseni pyyntöönkin olen sanonut ei, sillä enhän ehtisi mitään muuta tekemäänkään kuin virkkailemaan hänelle "älki pöötsejä", jos toteuttaisin kaikki hänen toiveensa. Toiset hänen pyyntönsä ovat sellaisia, että saan heti kiinni idean päästä ja alan tekemään. Toisiin en syty lainkaan, ja ne kyllä jäävät tyystin tekemättä. Ei äitikään kaikkea osaa eikä jaksa.
Pyyntöihin tulee herkemmin vastattua myönteisesti, jos on selkeästi joku malli, jonka tekemistä minulta pyydetään, ja jos se on sellainen, jonka olen ennenkin tehnyt ja todennut nopeaksi ja mukavaksi tehdä. Isompia töitä (puserot, mekot...) en edes harkitse. Esimerkiksi kun tässä kesällä olin virkannut itselleni korvakorut ja lähisukulainen pyysi tekemään itselleen samanlaiset, niin sellaisen toteutin ihan mielelläni, koska tiesin varmasti osaavani tehdä sellaiset, ja tiesin myös, ettei niissä olisi edes iso vaiva. Tai kun siskontyttö näki mieheni päässä virkattuja kesäpipoja ja samaan aikaan virkkasin sytomyssyjä, ja sitten kun hän pyysi minua tekemään itselleen muutaman kesäpipon, niin tuumasin, että mikäpäs siinä, silloin oli muutenkin pipovaihde päällä.
Lähisukulaiset ja lähiystävät ovat muutenkin eri asemassa kuin vaikkapa nettituttavat tai hyvän päivän tutut tai työkaverit. On helpompaa tehdä toiselle ihmiselle, kun tuntee tämän hyvin ja tietää, mistä toinen tykkää ja mistä hän ilahtuu. Yleensä kuitenkin hyvin läheiselle ihmiselle teen mieluummin lahjaksi kuin ihan "tilaustyönä". Toiveita voi laittaa korvan taakse ja toteuttaa sopivan tilaisuuden tullen.
Muutenkin pidän vähän epämiellyttävänä ajatusta, että tekisin käsitöitä maksua vastaan, eli käytännössä "myyntiin". Vaikka olisikin kyse yksittäisestä käsityöstä eikä varsinaisesta myyntiin ja tuottoon tähtäävässä toiminnassa, niin silti rahan tullessa mukaan kuvioihin minulla iskee jarru päälle. Tämähän on nimenomaan harrastus, kun taas minulla on palkkatyö sitä varten, että saan siitä rahaa elääkseni. Harrastuksesta menee harrastamisen ilo, jos alan tehdä sitä maksusta. Ja jos käytän jotain valmista mallia, niin niiden käyttöhän ei ole sallittua kaupallisiin tarkoituksiin, ja minusta kaupallista on jo yhdenkin käsityön valmistaminen niin, että saan siitä vastineeksi rahaa. Omasta päästä minulla taasen harvemmin syntyy ideoita, eikä varsinkaan pyynnöstä synny mitään ideaa. Tässä tullaan taas siihen mistä jo kirjoitin, että jos minua pyydetään tekemään jokin sellainen käsityö, johon on olemassa valmis malli ja jonka olen joskus kenties jo toteuttanutkin, niin sen saatan suostuakin tekemään, mutta maksuahan sellaisesta ei saa ottaa, jos mallin on joku toinen suunnitellut. Korkeintaan ehkä materiaalikustannukset voisi maksattaa tilaajalla, mutta omasta työstä maksu ottaminen menee minusta jo kaupalliselle puolelle.
Sitten taas sellaiset pyynnöt lyövät täysin idealukon päälle, jos joku sanoo: "Näin yhdessä kaupassa sellaisen ja sellaisen jutun (sitten sitä kuvaillaan hetken aikaa tai näytetään kuva tms.), voisitko tehdä mulle samanlaisen. Maksan kyllä." Jos siihen ei ole mallia missään valmiina, ainoastaan kuva tai kuvaus valmiista tuotteesta, niin on aika työlästä alkaa itse miettimään ja selvittämään, miten sen voisi toteuttaa. (Tietysti, jos itse haluan itselleni tehdä jotain samanlaista, jota olen nähnyt kaupassa, niin se on sitten jo eri juttu, koska siinä on taas se itselle tekemisen motivaatio, josta kirjoitin jo aiemmin.) Viimeisin minulle tullut pyyntö on juuri tällainen. Myönnän, että olen pähkäillyt sen toteuttamista, ja periaatteessa se on sellainen pikkuesine, jonka tekemistä voisin harkita ihan itsellenikin. Mutta ainakaan tällä kertaan en ole keksinyt, miten saisin tehtyä edes lähellekään samanmoista, millaista minulta pyydetään, joten siihen meni sitten se inspiraatio ja motivaatio.
Ja oikeesti, jos joku on valmis maksamaan siitä, että joku tekee hänelle jotain samanlaista, jonka hän näki edellispäivänä kaupassa, niin miksei hän mene sinne kauppaan ja osta sitä haluamaansa juttua sieltä? Onko taustalla ajatus, että jos se on myynnissä kaupassa, niin siitä voi hyvin periä hintaa vaikka viiskymppiä, mutta jos sen tekee se yksi höperö nainen, joka kaivaa ne kutimensa esiin paikassa kuin paikassa, niin sen saisi jotenkin halvemmalla? ;)
Mietin sitäkin, että onko itsekästä kieltäytyä tilaustöistä? Eikö sitten oman harrastuksensa suhteen saa ollakin vähän itsekäs? Minähän teen tätä ensisijaisesti siksi, että saan siitä mielihyvää. Vai pitäisikö toisen ilahduttamisen mennä itsensä ilahduttamisen edelle?
Tällaisia pohdintoja näin perjantai-illan ratoksi. Pohdintojen taustalla ei ole mitään dramaattista, ainoastaan turhautuminen siitä, että jos sanoo "ei" ja perustelee sen joillakin yllämainituilla argumenteilla, niin sitten seuraavana päivänä pyydetään uudestaan jotain muuta ja vähän sillä varjolla, että kun se olisi vain ihan pieni.
Tätä blogia lukee moni käsityöharrastaja. Halusin nostaa aiheen esille siksi, että muut voisivat kertoa omia ajatuksiaan samasta asiasta. Sana on vapaa, olkaa hyvät ja klikatkaa itsenne kommenttilaatikkoon! :)
Hyvää viikonloppua!
