Villejä lupiineja

Meillä on ollut täällä viime päivinä varsin rauhallista. Pojat lähtivät torstaiaamuna Pohjois-Karjalaan, ja me saimme vaihdossa paperikassillisen kuivattuja lupiineja. Hyvä vaihtokauppa. ;) Siinäpä se torstai sitten kuluikin, istuin kokonaiset neljä tuntia riipimässä kukkia irti kukkavarsista. Varsinaisia varsia (hah, mikä sanapari!) ei joukossa ollut, ei myöskään lehtiä, mutta kukat olivat vielä kiinni niissä kukkavarsissaan, ja saattoi siellä jokunen lehtikin seassa olla.

Värjäyskirjassa kerrotaan lupiinista seuraavaa: "Lupiini on vieraslaji siinäkin mielessä, että se antaa poikkeuksellisen kirkkaanvihreän värin, jonka valonkesto myös on erinomainen."

Ja tässä sitä poikkeuksellisen kirkkaanvihreää sitten olisi:

Olisikohan tässä pitänyt olla sittenkin ne lehdet mukana? Tai ylipäätään vähän muutakin osaa varresta kuin se, jossa ne kukat olivat kiinni?

No, oikeastihan minä halusinkin värjätä pelkästään niillä kukilla. En vain raaskinut nakata irtirevittyjä varsia sellaisenaan roskiin, joten käytin ne ensin värjäyspadassa.

Lupiininkukistahan kaikki ovat keitelleet hurmaavaa turkoosinväristä lientä, ja saaneet lopputulokseksi sinivihreää. Eli nähtävästi jotain tällaista:

Ai että onkin hurmaava sinivihreä väri! :) Älkääkä nyt vain väittäkö, että se on teidän mielestänne kellanruskeaa - jos kerran lupiininkukista saadaan sinivihreää, niin tämä silloin ON sinivihreää, -KELE! ;)

Sinivihreän lumo jatkuu myös jälkiväreissä: vasemmalla lupiininkukkien ja -varsien jälkiliemien sekoitus, keskellä pelkän lupiininkukan jälkiliemi ja oikealla pelkän lupiinivarsien jälkiliemi. Onpas niin vihreää, että hyvä etteivät lehmät pistele poskeensa luullessaan tuoreeksi ruohoksi! ;)

Kaikki somat viheriäiset yhteiskuvassa: lupiininvarsi, lupiininkukka, molempien jälkiliemet yhdessä, lupiininkukan jälkiliemi ja lupiininvarren jälkiliemi. Kaikissa pohjana vitivalkoinen Nalle ja alunapuretus. Vasemmalta katsoen toisessa ja kolmannessa oli mukana liemessä myös jokunen kuparipenni vahvistamassa ja varmistamassa tuota upeaa vihreän sävyä; oikealta katsoen toisessa (eli kaikkein vaaleimmassa vyyhdissä) oli liemessä alunan kaverina kokeeksi ruokasoodaa.

Kyllä nyt ovat kaikki varmasti kateudesta vihreitä näitä katsellessaan! ;) Näiden eteen kannatti kyllä neljä tuntia riipiäkin kasvinosia irti toisistaan.

Nämähän olivat siis kuivatuilla lupiineilla värjättyjä, mikä tietysti saattaa vaikuttaa jonkin verran siihen, että väreistä tuli hivenen erilaisia kuin muut ovat näyttäneet saavan tuoreilla lupiineilla. Mutta esimerkiksi Pieni Ekopuoti myi vielä tuossa alkukesästä kuivattuja lupiininkukkia, joista kerrottiin saatavan sinivihreää väriä. Jos siis heidän kuivatuista lupiineistaan saa sinivihreää, miksei sitten muistakin? Sitä en osaa sanoa, minkä värisiä kukkia nämä olivat alunperin ja miten ne on kuivattu, koska en ole niitä itse kerännyt enkä kuivannut. Toki voisin joskus kokeilla, miten tuore lupiini käyttäytyy väripadassa, mutta se taitaa olla ihan mahdotonta siksi, että lupiineja ei täällä kasva. Ja jos muualla päin Suomea itse vierailen, niin en halua käyttää vierailuaikaani kasvien keräämiseen, saati että alkaisin kuljettaa niitä julkisissa kulkuvälineissä satoja kilometrejä. Täytyy tyytyä niihin tuoreisiin kasveihin, joita omilta kotinurkilta löytyy, ja jos joku jaksaa minulle kerätä ja kuivata muita lajeja, niin kiitollisena otan vastaan sekä kasvit että niistä saatavat värit, olivat ne sitten mitä värejä hyvänsä!

Mutta niinhän se on kasvivärjäyksessä yleensäkin. Minä en päätä, mitä värejä haluan värjätä. Minun haluillani ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä luonto minulle päättää antaa.

Minä en halua saada vihreää väriä. En ole missään vaiheessa halunnut, jos joku on erehtynyt sellaista mahdollisesti luulemaan.

En myöskään halua keltaista, ruskeaa, punaista, oranssia, violettia, sinistä, harmaata, mustaa taikka valkoista. (tuliko siinä kaikki värit?)

Olen tätä toistanut varmaan jo kyllästymiseen asti tänä kesänä, enkä jaksaisi sanoa sitä uudestaan. Mutta sanon silti. Ainoa halu, joka minut on ajanut värjäyksen pariin, on kokeilunhalu. Tavoitteenani on tänä kesänä ollut kokeilla, mitä värejä saan eri kasveista, kun käytän vitivalkoista Nallea ja pelkkää alunaa puretusaineena (joskus viinikiveä lisänä). Tämä tavoite minulla on toteutunut täydellisesti! Jo ennen ensimmäistä värjäystä tiesin, että minulla on mahdollisuus esimerkiksi langan pohjaväriä vaihtamalla tai erilaisia kemikaaleja käyttämällä vaikuttaa värin lopputulokseen, muuttaa vaikkapa keltainen väri vihreäksi. Mutta sitä en ole missään vaiheessa halunnut, koska se olisi tuntunut huijaamiselta. Jos haluan tietyn väristä lankaa, voin ostaa sitä valmiina kaupasta.

Kokeilunhalu on ajanut minut kokeilemaan kasveja, joista joku on saanut joskus muitakin värejä kuin keltaista tai ruskeaa, joita saa kyllä melkein mistä tahansa kasvista, kuten olen itse todennut. On ollut mielenkiintoista seurata, saanko minä samanlaista väriä kuin joku muu, vaiko kenties ihan erilaista. En kuitenkaan halua samanlaista kuin muilla. Minua kiinnostaa vain, miksi joskus tulee ihan erilainen väri kuin jollain toisella. Se arvoitus minulla on vielä ratkaisematta, ja siksi matka varmasti tulee vielä jatkumaan.

Mutta se matka on tärkein, ei päämäärä. Lopputuloksella ei ole mitään merkitystä, sillä kaikki mitä luonto antaa, on hyvää. Yhtään pettymystä ei ole tämän värjäystaipaleen aikana tullut, eikä taatusti tule jatkossakaan.

Hehkutan siis riemuissani: minäpäs sain lupiineilla viisi aivan mahtavaa kullanruskeaa lankavyyhteä - ja olen siitä ylpeä! :)

Kasvien keruu päättyy joka tapauksessa tämän kesän osalta tähän. Minulla on vielä kaapissa jäljellä monta vuotta vanhoja sipulinkuoria sekä krappia, jotka värjään jossain vaiheessa. Sukulaisilta saattaa tulla syksyn ja talven mittaan vielä esim. porkkanan naatteja ja lisää sipulinkuoria (punasipulin kuoria ainakin on tilauksessa), ja niitä värjäilen sitten kun siltä tuntuu. Itse en kuitenkaan enää pusikkoihin aio mennä ennen kuin lumet ovat sulaneet. ;)

---

Lämpimät kiitokset kaikille kommentoijille ja erityisesti kuva-arvoitukseen osallistuneille! :)

Tämä sinivihreä tai joidenkin lähteiden mukaan jopa suorastaan turkoosi liemi - vaikka näyttääkin ehkä jonkun mielestä viikon verran seisseeltä kahvilta - on siis peräisin lupiininkukasta. Lupaamani kymmenen pistettä ja papukaijamerkki menevät oikein arvanneelle Anne-Marille! Onnea! :)

Hyvää tätä viikkoa jokaiselle täällä vierailevalle! :)

Kuva-arvoitus

Arvatkaapa, mikä kasvi tuotti minulle tämännäköisen värjäysliemen:

Vihjeeksi annan, että kyseessä on kasvi, jonka varsia ja lehtiä mainostetaan värjäyskirjassakin poikkeuksellisen kirkkaan vihreän värin antajana, ja jonka kukistakin kaikki ovat saaneet vain ja ainoastaan vihreää, puretuksesta riippumatta. Minulla liemi on ruskeaa ja langoista tulee keltaista, oli siellä sitten mikä osa tästä kasvista tahansa... Tai no, näemmä siis ei ole edes vaikutusta sillä, mikä kasvi on padassa, keltaista ja ruskeaa tulee aina vaan... ;)

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka arvaa oikein! :D

Radanvarsicocktail

Maanantaihan se taisi olla, kun lähdin kukkia keräämään junaradan varteen tähän ihan meidän lähimaastoon. Radan ja pyörätien välissä kun kasvaa ihan valtavasti horsmaa ja pietaryrttiä. Toki näitä kukkasia kasvaa muuallakin, mutta kun oli muutenkin sinne päin kauppa-asiaa, niin ajattelin poiketa keruureissulla samalla kertaa. Vaikka kukkia oli siellä runsaasti, niiden kerääminen ei ollutkaan niin helppoa niin vaikeakulkuisessa pusikossa. Horsmikko houkutteli kauniilla kukkasillaan, mutta lähemmäksi mennessä huomasin, että horsmat ovat jotain kolmimetrisiä, ja kasvavatkin pahimmassa tapauksessa jossain ojassa tai kuopassa, enkä uskaltanut niitä lähestyä. Onneksi sitten löytyi helpompiakin paikkoja radanvarresta, ja kun kunnon apajille pääsi, niin nopeastihan niitä kukkia sitten saksi ämpäriin.

Minähän värjäsin jo kesäkuussa horsman lehdillä ja varsilla ennen niiden kukintaa. Nyt päätin kuitenkin kokeilla pelkillä kukilla värjäämistä, tosin mukana oli myös sitä kukinto-osan vartta ja niitä kapeita pötkylöitä, koska en viitsinyt alkaa pelkkiä terälehtiä riipimään. Värjäysoppaassa kyllä sanotaan, ettei kasvien kukilla ylipäätään kannata värjätä, koska ne eivät juurikaan luovuta väriä, mutta päätin silti kokeilla. Sitä paitsi Pieni Ekopuoti näyttää myyvän nimenomaan horsman kukilla värjättyä lankaa, joka oli mielestäni ihan vihreää... Pakkomielteeni tuntien oli siis tätäkin kokeiltava vihreän toivossa! ;)

No eihän tästä tullut kuin taas kerran keltaista! :D Ja kun tarkistin sieltä Pienestä Ekopuodista, niin kyllä se horsmankukkalanka taitaa sielläkin olla enemmän keltaista, kuva vaan on otettu sen verran hämärissä olosuhteissa, että se saattaa vähän hämätä. Tai sitten näen vihreää sielläkin, missä sitä ei ole...

Horsmankukilla tuli itse asiassa aika tavalla samanlainen värisävy kuin horsman lehdillä ja varsilla värjätessä. Vasemmalla on nyt värjäämäni horsmankukkakerä, oikealla kesäkuussa värjätty horsmanlehtikerä. Kerät ovat muuten molemmat 100 g keriä, mutta joskus kerijälaite tekee löysempiä, joskus taas kireämpiä keriä, joten siitä tuo kokoero. Sävyeroa ei varmaan kuvasta helposti erota, mutta luonnossa tuo kukilla värjätty on ihan aavistuksen verran kirkkaampi kuin lehdillä värjätty. Sanoisinkin, että jos horsmalla meinaa värjätä, niin ei liene merkitystä, pistääkö pataan lehdet vai kukat vaiko koko kasvin! Sitäpaitsi kukkia oli tässä satsissa vain noin 900 g, kun taas varsia ja lehtiä oli aikoinaan ehkä 1,5-2 kiloa, eli siinäkin mielessä kukat värjäsivät "tehokkaammin". Tulipahan nyt kuitenkin kokeiltua! :)

Toinen kokeiluni oli pietaryrtti, jonka kukilla värjäämisestä olen haaveillut jo viime syksystä saakka, odottanut olen vain niiden kukkiin puhkeamista. Tässä siis on käytetty pelkät kukat, ja varret lehtineen saivat jäädä sinne junaradan varteen junien ja ohi loikkineen jänöpupun seuraksi. :)

Pietaryrtti eli nappikukka on yksi lempikukkiani siksi, että se on minulle merkki syksyn lähestymisestä. :) Ja kylläpä siitä tuleekin mahtava väri värjätessä - olen pahoillani, että kuva ei kerro totuutta, sillä väri on paljon kirkkaampi ja syvempi luonnossa! :) Ihan varmasti paras värjäämäni lanka tähän mennessä!

Mutta ei näin mahtavaa väriä saanut ihan ilman varjopuolia. Pietaryrttiliemi haisee nimittäin ihan sukkamehulle, ja vielä erittäin voimakkaasti! Eihän nämä kasvivärjäilyjen tuoksut ole missään vaiheessa olleet mitään lempparihajuja, mutta tämä kyllä vei löyhkäämisen käsitteen ihan uusiin ulottuvuuksiin... ;)

Toinen haittapuoli oli roskat. Värjäyskirjassa neuvottiin jättämään kukat liemeen vielä langanvärjäyksen ajaksikin, koska kukat painuvat kattilan pohjaan. No, painuivathan ne kyllä, mutta kun langan upotti sekaan ja vähän pyöräytti tasaisen värin aikaansaamiseksi, niin ne kukathan takertuivat lankaan, ja siinä sitä olikin sitten siivoaminen huuhteluvaiheessa! Puhumattakaan niistä monesta miljoonasta kirvasta, tai mitä lie olivatkaan: pieniä pisteen kokoisia roskannäköisiä, jotka kuitenkin osasivat lentää ja kävellä, mutteivät nähtävästi uida, koska lankoja huuhdellessa ne eivät enää lentäneet eivätkä kävelleet. Äsken lankojen kerimisen jälkeen vielä sain imuroida niitä lattialtakin jokusen sata kappaletta... Surettaa vähän noiden hyönteisraukkojen puolesta, jotka kokevat kohtalonsa minun värikattilassani. :( Ei niitä millään saa pelastettua pois kasvien seasta, jotkut ovat niin tyhmiäkin, että kun yritän niitä saalistaa siirtääkseni ne takaisin luontoon pois varmalta kuolemalta, niin ne pakenevat takaisin sinne kattilan tai ämpärin pohjalle. On tämä elämä julmaa!

Tässä värivertailussa vasemmalla pietaryrtti ja oikealla horsmankukka. Huomaatte varmaan nyt, kuinka vahva tuo pietaryrtin väri on, sillä horsmankukan värikin on luonnossa vielä vahvempi kuin tuossa kuvassa. :)

Näiden kahden vyyhdin jälkeen alkoi sitten cocktailien sekoittelu! :)

Tämä lanka ui sekoituksessa, jossa oli sekä pietaryrtin ja horsmankukan jälkiliemiä sekoitettuna yhteen. Taas kerran kuvassa vyyhti näyttää hailakammalta kuin luonnossa.

Tässä kuvassa kaikki kolme edellämainittua: vasemmalla horsmankukka, oikealla pietaryrtti ja keskellä niiden jälkiliemien cocktail.

Osan jälkiliemistä säästin vielä krapin kanssa leikittelyyn:

Krappia ja pietaryrtin jälkilientä yhdistettynä, namskis! :) Tämän sekoituksen tein ihan värjäyskirjan ohjeen mukaan, eli litra krappilientä ja viisi litraa pietaryrtin jälkilientä, tuloksena tuo vasemmanpuoleinen mahtava oranssi väri. :) Oikeanpuoleinen on sitten saman sekoituksen jälkiliemi, ja ihana väri on sekin.

Tässäkin on mukana krappia horsmankukan jälkiliemen kanssa, mutta väri on aika vaisu. Syynä varmasti se, että krappia oli joukossa hyvin vähän, vain pari desilitraa krappilientä horsmankukan viittä litraa vastaan.

Mutta verrattuna pelkkään horsmankukkavyyhteen, niin onhan tuo krapin kanssa sekoitettu hieman punertavampi väriltään: vasemmalla siis krappi + horsmankukan jälkiliemi ja oikealla pelkkä horsmankukka.

Tässä vielä kaikki krappisekoitukset, tuttuun tapaan myös porkkana vertailun vuoksi. :) Meidän jääkaapissa oli vain kaksi porkkanaa, piti valita kuvaan se vähemmän ruma... ;) Langat vasemmalta alkaen: krappi + pietaryrtti, edellisen jälkiliemi sekä horsmankukka + krappi.

Vielä kaikki tämän viikon värjäilyt yhdessä: ylhäällä pietaryrtti, pietaryrtti + horsmankukka, horsmankukka; alhaalla krappi + pietaryrtti, edellisen jälkiliemi, horsmankukka + krappi.

Kerta kiellon päälle, tällä kertaa vähän erilaisin kameran asetuksin. Vasen rivi ylhäältä alas: horsmankukka, horsmankukka + krappi, krappi + pietaryrtti jälkiliemi. Oikea rivi ylhäältä alas: pietaryrtti, pietarytti + horsmankukka, krappi + pietaryrtti.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... :) Hyvää viikonloppua!

Viimeinen maratonko?

Tottuneesti aloitin tänä iltana taas maratonpistelyn klo 17-21, ja vasta jonkin aikaa pisteltyäni hoksasin, että Ristipistoilijat-yhteisö lakkautetaan lähipäivinä blogimuodossa, eli näitä maratoneja ei enää sinne raportoida (joskin ei sinne koko keväänä juurikaan ole näitä maratonpäivityksiä enää ilmestynyt, eli on tullut sellainen olo, että olen tainnut pistellä ihan vaan yksikseni kaikki keskiviikot...). Jatkossa ryhmä tulee pyörimään FB:ssa, jonne en aio liittyä tietoturvallisuuden vuoksi, enkä muutenkaan hyväksy FB:n toimintatapoja. Mietin siis, miten käy maratonien, kun en ole enää ryhmässä mukana. Ehkä jatkan hyväksi koettua perinnettä itsekseni ja raportoin täällä blogissa, tai sitten koitan muuten vain pistellä säännöllisesti. Joku muu päivä ja kellonaikakin voisivat sopia minulle paremmin, joten saattaa hyvinkin olla, että nämä keskiviikon maratonpistelyt loppuvat oikeastikin tähän.

Kaksi viikkoa sitten aloitin tämän liinan ja sain silloin tehtyä melkein kokonaan punaisen reunuksen, ainoastaan tuohon oikeaan reunaan jäi reilut puoli liinanmittaa pelkiksi puolipistoiksi. Tänä iltana tein reunan valmiiksi ja aloitin kuvan pistelyä liinan toiseen päähän. Tässä siitä lähikuvaa:

Ihan koko neljää tuntia en muuten pistellyt, olisiko noin 3,5 tuntia tullut aktiivista pistelyaikaa.

Katsotaan nyt, kuinka tämä liina etenee jatkossa, mutta jonkinlaista edistysraporttia koitan kuitenkin blogiin aina laittaa, kun olen tätä saanut pisteltyä.

Iloista loppuviikkoa kaikille! :)

On liljoja, apiloita, on ruusuja, ratamoita...

... niin kauniita kaikki, oi ystäväin.

Tuo laulu on soinut päässäni näiden värjäysjuttujen aikana, ja nyt tuli sopiva tilaisuus laittaa se otsikkoonkin. :)

Eilen laitoin kuvat näistä kahdesta todella epäonnistuneesta vyyhdistä. Niistä tuli osittain harmaita, osittain hailakan beigejä, ihan järkyttäviä siis kaikessa epätasaisuudessaan. Pistin siis ne uudelleen värjäykseen, eikä muuta tarkoitusta ollut kuin saada väri vähän tasoittumaan, ihan sama siis, mitä väriä tulee lopputuloksena.

Piharatamoita kasvaa joka paikassa, ja meidän lähimetsässä siellä, minne ei ruohonleikkuri ole yltänyt, ne ovat vieläpä aivan valtavan suuria. Siispä niitä keräämään, ja ämpärillinen (= kattilallinen) löytyikin vajaassa tunnissa.

Jostain luin, että piharatamosta saisi kullankeltaista. Nämä ratamot olivat kuitenkin jo "vanhoja" ja menettäneet varmasti jo suuren osan alkukesän väreistään, varsinkin kun jaksoin kerätä vain niitä isoimpia. Vastaleikatulta nurmelta jos olisi nyhtänyt niitä pieniä lehtiä, niin niissä varmasti olisi ollut vahvemmin väriä tallella. Täytyy myös muistaa, että kaksi näistä vyyhdistä oli jo kertaalleen värjäytyneet harmaa-beigeiksi.

Väri todellakin tasoittui, eikä lopputuloksesta näe, että vyyhti on ollut monivärinen! :)

Vasemmanpuoleinen saattaa jossakin valossa ja tuossa kuvassakin hieman vihertää, mutta kyllä se on enimmäkseen harmahtavan ruskea. Sen värjäsin ensimmäisenä, ja se oli niistä pilalle menneistä myös ensimmäinen. Jälkiliemeen upotin tuon keskimmäisen, joka oli pilalle menneistä jälkimmäinen. Päätin kokeilla vielä toisessa jälkiliemessä ihan tavallista valkoista, ja siitä tuli hieman punaiseen taittuva vaalea beige.

Tässä kuvassa värit ovat lähimpänä totuutta. Mahtava juttu kyllä tämä värjäys - jos jotain menee pieleen, niin sen voi aina värjätä uudestaan! :)

Näitä lankakeriä on ollut hauska kuvata amppelikukan päällä pitkin kesää. Pakko sanoa sananen myös näistä amppelikukistani, jotka ovat siis lumihiutaleita nimeltään. Siinä on aivan loistava kukka viherpeukalottomalle! Alkukesästä lumihiutale kukki kauniisti, mutta kesäkuun puolen välin jälkeen se oli hetken kukattomana. Sitten se aloitti uudelleen kukintansa, ja kukat suorastaan räjähtivät esiin yhdessä yössä! Pienemmän amppelin kukat tupsahtivat edellisenä yönä, isomman amppelin kukat seuraavana! Ja niin oli aivan täpötäynnä kukkaa, että ihan hengästytti! Sitten lähdimme viikoksi mummolaan, ja melkein arvasinkin, kuinka käy. Parvekelaatikoissa olevat kukat ovat lähellä kaidetta ja parvekkeen ulkoseinämää, joten ne saavat sateen aikana sen verran kosteutta, että arvasin niiden pysyvän hengissä. Etenkin kun toinen laatikko on varjossa, ja aurinkoisemmalla paikalla olevan laatikon kasvit eivät tykkääkään kovin kosteasta mullasta. Mutta nämä amppelit ovat alttiina auringonpaisteelle, mutta niihin taasen ei sade yllä lainkaan. Kotiin tultuamme laatikoissa olevat kukat olivat ihan hyvinvoivia, mutta amppelikukat ihan harmaina kuivuudesta, eikä kukinnasta ollut enää tietoakaan. Kastelin niitä reippaasti, ja jo samana iltana ne olivat jälleen vihreitä ja hyvinvoivia. Ja nyt, kun kotiinpaluusta on muutama päivä, ne ovat alkaneet taas työntää kukkia! :D Jatkossa taidankin ostaa vain tuota lumihiutaletta parvekekukaksi, koska se on kukkiessaan uskomattoman upea, ja nähtävästi kestää myös kovempaakin kohtelua. ;)

Värjäilyt jatkuvat jälleen... Kiitos käynnistä ja mielenkiinnostasi tätäkin postausta kohtaan! :)

Äidin kasvimaalla raparperin alla...

Kun värjäysinnostus oikein iskee, niin ei riitä, että värjää kotioloissa, vaan pitää värjätä myös reissussa ollessaan. ;)

Oikeastihan homma meni niin, että äidillä kasvaa raparperia. Itse asiassa minä olen aikanaan sen raparperijuurakon kotiin tuonut entiseltä opiskelupaikkakunnaltani joskus 90-luvun puolivälissä. Siispä katsoin ihan oikeudekseni käyttää niitä raparpereja värjäykseen. ;) Meidän perheessähän ei ole enää vuosiin voitu syödä raparperia (lapset ei tykkää ja me aikuiset saamme siitä todella voimakkaita vatsaoireita), joten senkin puolesta saatoin käyttää oman syöntiosuuteni tähän hommaan. Äiti laittoi alkukesästä sekä raparperin varsia että lehtiä pakasteeseen minun värjäyksiäni varten. Ja kun äidin luona myös odotti ne viisi Nalle-kerää, jotka äiti oli ostanut minulle lähikauppansa alesta, niin minusta tuntui järkevimmältä värjätä ne kerät äidin luona, kuin raahata sekä värjäämättömiä lankoja että kilotolkulla raparperia junassa tänne Ouluun. Sikälikin värjääminen äidin luona onnistui, että raparperi ei vaadi puretusaineita, joten niitä ei tarvinnut kuljettaa mukana.

Tässä kattilassa on kiehumassa sekä pakastettuja että tuoreita raparperin lehtiä. Pelkkiä lehtiä siis, ei varsia joukossa.

Jouduin vähän extreme-urheilun pariin, sillä keitin lehdet puuhellalla. Mikä olikin tarpeen siksi, että yleensä nuo kasvikeitokset tuppaavat kuohumaan hellalle, eikä äidin keraaminen hella olisi sellaista kestänyt. Puuhellalle voi huoletta roiskua, se ei mene miksikään. Mutta kylläpäs oli vaikeaa saada kattila ylipäätään kiehumaan ja sitten taas pidettyä lämpötila sellaisena, ettei se kiehu yli, muttei kuitenkaan pääse liikaa jäähtymäänkään. Pakko myöntää, että tykkään sähköhellasta nyt paljon enemmän, sillä siinä saa lämpötilan pidettyä helposti tasaisena, ja on muutenkin huolettomampi. Eikä ala palovaroitin vinkua...! ;)

Itse värjäämisen tein kuitenkin sähköhellalla, koska värjätessä lämpötila ei nouse niin korkealle, että olisi pelkoa kuohumisesta. Ja lämpötilan saa pidettyä melkein asteen tarkkuudella tasaisena tunnin ajan. Tässä siis lanka värjäytymässä raparperin lehdillä. Kovin oli liemi vihreää (vaikka kuvassa näyttää ruskealta), ja lankakin näytti todella vihreältä värjäyksen lopussa.

Olen epäillyt syyksi siihen, etten saa vihreää väriä millään aikaan, osittain veden ph:ta tai putkista irtoavia metalleja. Nyt sitten käytin värjäyksessä sadevettä ja huuhtelinkin kaivovedellä! Tässä siis langat huuhtoutumassa pihakaivon vieressä. Yksi syy kaivoveden käyttöön oli sekin, että langat olivat todella roskaisia ja yhden vyyhdin huuhteluun meni yksi saavillinen vettä, joten pihamaalla se huuhtelu kävi jotenkin siistimmin ja "maksullista" vettä säästäen. Äiti minulle ne vedet kaivosta saaveihin pumppasi, minä en ole ikinä tuosta kaivosta vettä nostanut, eikä kaivo ollut lapsuudessani edes käytössä, vaikka samalla paikalla se on nököttänyt vuosikymmeniä.

Mutta eipä voi laittaa kaupunkiolosuhteita syyksi siihen, että langoistani tulee aina vaan keltaisia ja ruskeita. Nämä raparperit kasvoivat viimeisen päälle maaseudulla, vesi oli sade- ja kaivovettä, ja vielä kuivatettiinkin ulkona, ja silti lopputulos on...

... yllätys-yllätys: keltaista! :D Joku on vissiin saanut raparperilla aikaan vihreääkin, mutta se en ole minä. ;)

Vasemmalla ensimmäinen värjäys ilman puretteita. Keskellä jälkiväri, johon loppuvaiheessa nakkasin ison läjän kuparipennejä. Oikealla toinen jälkiväri, jossa oli koko ajan kuparipennit mukana. Ei ne pennit tuota lankaa sen vihreämmäksi saaneet.

Langat pääsivät kerälle eilen täällä kotosalla. Ylhäällä ensimmäinen värjäys, oikealla toinen värjäys ja vasemmalla kolmas värjäys. Hienoja värejä nämä ovat (luonnossa paljon tummempia kuin kuvassa), ja taas vähän erisävyisiä kuin muista kasveista saadut.

Palataan vielä äidin keittiöön...

Äiti oli erikseen pakastanut myös raparperin varret, ja koska niille ei ole käyttöä syömistarkoituksessa, niin kokeilin värjätä niillä ihan erikseen. Liemi näytti lupaavasti punaiselta, mutta lopputulos oli ihan katastrofi...

Kuva piilottaa pahimmat karmeudet, mutta näistä langoista tuli kaikkea muuta kuin kauniita. No okei, oli siinä vähän värjärissäkin vikaa.

Ensimmäinen vyyhti (vasemmalla) näytti tulevan aika hailakan vaaleaksi, joten päätin sitten kokeilla tummentaa väriä raudan ja kuparin avulla. Hain äidin autotallista läjän vanhoja rautamuttereita (tai mitä lie olivatkaan), ja nakkasin ne kattilanpohjalle samoin kuin kaikki talosta löytyneet kuparipennit (jotka olivat siis uineet jo noiden aiempien lankojen kanssa). Lanka näyttikin tummuneen oikein kivanväriseksi punertavan beigeksi. Joten eipä sitten muuta kuin toinen vyyhti (oikealla) jälkiliemeen kaikkien niiden muttereiden ja pennien kanssa. Se lanka näytti kyllä jäävän sitten lähes värittömäksi, joten keksi siinä värjäyksen puolivälissä ottaa yhden Lipton-pussin äidin teepurkista ja uittaa sitä väripadassa värjäyksen loppupuoliskon ajan. Lanka nousi kattilasta vähän keltaisemman beigenä.

Kaikki näytti olevan hyvin vielä lankojen huuhtelunkin aikana, mitä nyt vähän vaaleita olivat. Mutta kun langat olivat kuivuneet, meinasi itku päästä. Jos katsotte kuvaa tarkkaan, niin näette syynkin. Vyyhdin uloimmat lankakerrokset olivat muuttuneet ihan homeisen harmaiksi, ja sisäpuolella olevat olivat vähän paremman värisiä. Lisäksi toisessa vyyhdissä oli tuollaisia ruosteenruskeita läiskiä siellä täällä. Eihän noista itse värjätyistä tietenkään koskaan tule aivan tasavärisiä, mutta tällainen fiasko oli kyllä ihan käsittämätöntä. Ihan kuin se rautamuttereiden rauta olisi tarttunut vaan vyyhdin uloimpiin kerroksiin ja jättänyt sisemmät koskematta - vaikka pyörittelin kyllä vyyhtejä padassa tasaisen värin aikaansaamiseksi. On tietysti myös mahdollista, että lankojen kuivuessa on tapahtunut jotain (tuuli, aurinko...?), joka on muuttanut nuo uloimmat kerrokset harmaiksi.

Pahinta kuitenkin on, että jostain syystä ne rautamutterit ja pennit jättivät sinne äidin kattilanpohjaan aivan järkyttävät tummat läiskät, jotka eivät lähde millään pois... Kotona olen yleensä laittanut nuo metalliesineet pieneen harsopussiin, mutta se nyt jotenkin jäi pois, kun oli toisessa paikassa sähläämässä. Tämä oli kyllä muistutus siitä, että kannattaa pitää värjäysastiat kokonaan erillään ruuanlaittoastioista, jottei tarvitse sitten keitellä ruokia tummuneissa kattiloissa... Eikä näin rumien lankojen vuoksi olisi kannattanut kyllä kattilaa pilata!

Joka tapauksessa päätin heti nämä pilalle menneet langat nähdessäni, että nämä päätyvät uudelleen väripataan! Siitä lisää seuraavassa postauksessa...

 

Vaikka kokemus raparperin varsista jäikin aika kehnoksi, otin ne loput äidin pakastamat raparperin varret sekä nipun tuoreita mukaani kotiin - yksi painava repullinen niitä oli kannettava ja junan kuljetettava. Pistin heti kotiin päästyäni kattilan porisemaan ja keitin uuden väriliemen, jossa nyt oli selvästi enemmän niitä raparperin varsia kuin äidin luona värjätessä. Itse asiassa keitin ensin kattilallisen raparperia, ja kun olin ne siivilöinyt liemestä pois, nakkasin samaan liemeen vielä uuden satsin, koska kaikki eivät olisi kattilaan mahtuneet kerralla.

Nuo "epäonnistuneet" raparperinvarsilangat olivat siis valkoista Nallea, joten nyt testasin ihan sataprosenttista löyhäkierteisempää luonnonvalkoista pässinpökkimää, josko siihen tarttuisi väri paremmin. Nalleissa en käyttänyt puretusaineita lainkaan (paitsi raparperin itsensä sisältämää oksaalihappoa, plus niitä rautamuttereita ja kuparipennejä), mutta tähän lisäsin alunaa. Lopputuloksena sain ihan nätin beigen värin, mutta ei tämäkään mikään kovin vahva sävy ole.

Tässä kuvassa näkyy vasemmalla värjätty lanka (sama kuin edellisessä kuvassa vyyhtinä), oikealla alkuperäinen luonnonvalkoinen samasta langasta. Tästä voi siis päätellä, että raparperin varsilla ei pahemmin kannata värjäillä, eli ne kannattaa käyttää piirakkaan tai kiisseliin, jos vain vatsa kestää sitä syödä. Lehdistä sen sijaan lähtee oikein voimakas väri.

En kuitenkaan edes odottanut mitään vahvaa väriä, kun en sitä saanut Nalleillakaan. Mutta juuri siksi pistinkin tähän soppaan uimaan tuon luonnonvalkoisen lampaanvillalangan. Samasta langasta värjäsin viime syksyn sienivärjäyskurssilla nuo neljä pientä á 25 g nöttöstä, ja kun niiden kaverina on nyt 100 g vaaleaa beigeä, niin minulla taitaa viimein olla langat erääseen neuleeseen, jota olen näistä haaveillut tekeväni. Raparperi-beige saa toimia pohjavärinä, sieninöttöset raitaväreinä. Näette lopputuloksen vielä tämän vuoden puolella, jos pääsen suunnitelmani toteuttamaan. :)

Seuraavassa postauksessa näette sitten, mitä tapahtui noille pilalle menneille langoille... ;) Mukavaa alkanutta viikkoa! :)