Vanhoja kaivellessa

Päätin viettää tämän päivän varastossa. Siellä ei ole kukaan käynyt sen jälkeen, kun 2½ vuotta sitten täysin ulkopuoliset muuttomiehet siirsivät edellisen asunnon varaston sisällön nykyisen asunnon varastoon. Ja kun se varasto on vielä toisen rapun kellarissa, sinne pitää kulkea eri avaimella kuin tähän meidän rappuun jne. Pitkään ollaan kuitenkin puhuttu, että pitäis ja pitäis... käydä läpi tavarat, että oisko niissä jotain kierrätykseen menevää. Järjestellä laatikot niin, että sieltä on helpompi ottaa jos jotain tarvitsee. Eihän ne muuttomiehet ole voineet tietää, minne mitäkin laitetaan, ja itse ei voitu silloin olla neuvomassa vieressä.

Aika raa'alla kädellä lähdin kuitenkin karsimaan tavaramäärää. Jos varastoon ei ole vilkaistukaan kahteen ja puoleen vuoteen, laatikot on käyty läpi ja edellisen kerran karsittu tavaroita 4½ vuotta sitten ja suurin osa on ollut ihan vaan varastoituna ainakin 10 vuotta, niin voisi päätellä, ettei niissä laatikoissa mitään kauhean tarpeellista voi olla. Ja vaikka joku tavara herättäisikin muistoja mieleen, on saatu lahjaksi tai perintönä, sillä on rahallista tai vain tunnearvoa - jos ei sillä tee mitään, niin miksi se pitäisi säilyttää? Toisaalta sitten aavistin, että varastosta löytyy varmasti jotain sellaista, jolle voisi olla nyt käyttöäkin, onhan meidän elämäntilannekin vähän eri kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. :)

Kierrätykseen tai roskiin lähti arviolta noin kolme kuutiometriä tavaraa: tarpeettomia astioita, koriste-esineitä, matkamuistoja, kirjoja jne. Ja sain vielä kerralla kaikki kuljetettua kierrätyskeskukseen: pulkassa vedin isointa laatikkoa ja lastenvaunuissa oli kaksi jätesäkkiä ja yksi iso laatikko. :D Tuntuu kivalta, kun varastossakin voi nyt käydä, ja tietää mistä mitäkin löytyy. Sisällekin tuli jonkin verran tavaraa. En kuitenkaan sen enempää lähde ruotimaan tässä blogissa kaikkea, mutta jotain voisin teillekin vilauttaa, ainakin niitä juttuja, mitkä liittyvät käsitöihin. :)

Nämä kuvat on otettu siellä taloyhtiön varaston lattialla, joten ympäristö ei ole kovin kaksinen. Kuvissa on joka tapauksessa ne ainoat kaksi mattoa, jotka olen eläissäni kutonut kangaspuissa. :) Olin silloin 16-vuotias eli oli kesä 1994. Tätipuolellani oli tuolloin ylimääräistä mattoloimea kangaspuissaan, ja hän oli kysynyt äidiltäni, haluaisiko tämä tulla kutomaan mattoja, että täti saisi laittaa jotain muuta loimea vaihteeksi puihinsa. Äitiä ei tuolloin matonkutominen innostanut, mutta hänpä hoksasi, että Mari varmaan mielellään kutoo. Ja niin istuin kaksi päivää kutomassa mattoja tätipuoleni kotona (samassa huoneessa, jossa nykyään taitaa kaksi veljenpoikaa majoittua; talo on vaihtanut omistajaa mutta pysynyt suvussa). Täti itse taisi olla marjastamassa, mutta oli jättänyt jotkut urheilukisat pauhaamaan telkkariin tai radioon, että minulla oli "seuraa". :) Matonkuteita löytyi vaikka millä mitalla, sain vapaasti penkoa valtaisasta läjästä - siihen läjään oli kerittynä koko suvun miesten vanhat kalsarit, ja kuten matoista huomaa, sininen taitaa olla suosikkiväri kalsareissa. ;) Ensimmäisenä päivänä kudoin tuon pienemmän maton, kun alkuun homma kävi vähän hitaammin. Toisena päivä pätkytin tuon pidemmän. Pienemmällä on mittaa noin 150 cm, isompi on parimetrinen. Ilmaiseksi sain siis kutoa, täti taisi vain olla hyvillään, kun pääsi loimesta ja ylimääräisistä kuteista eroon. :) Ja luultavasti äiti antoi jotain oravannahkoja tai todennäköisemmin mansikoita näistä matoista korvaukseksi.

Matot olivat minulla käytössä lukion opiskelija-asunnossa toisen ja kolmannen lukiovuoden, sen jälkeen kolme vuotta Oulun yksiössäni (joka oli niin pieni, ettei sinne olisi kolmatta mattoa mahtunutkaan ;) ), sitten keittiön mattoina kolmessa seuraavassa kodissani, kunnes Jyväskylässä totesimme, että räsymatot eivät ole allergiaperheelle ihan paras vaihtoehto. Nykyisin meillä on vain bukleemattoja, koska ne on helppo imuroida ja niiden muovinen alapuoli pitää matot hyvin paikallaan. Nämä matot ovat olleet siis ehkä 6-7 vuotta meillä varastossa (kun ensin olivat olleet yli 10 vuotta käytössä), ja tänään sanoin niille hyvästit ja kärräsin kierrätyskeskukseen. Toivottavasti saavat hyvän kodin. :)

Tätä peittoa en ole itse tehnyt, mutta laitanpa kuvan tähän väliin, kun tämä liittyy tuohon samaan kesään eli 1994. Pienellä kotikylälläni on joka kesä reilun viikon mittaiset kotiseutupäivät, jossa on paljon kaikenlaista ohjelmaa. Aikoinaan siellä oli pääjuhlassa useana vuonna peräkkäin myös tasokkaita musiikkiesityksiä (öhöm... ;) ), mutta Toivo Kuulan Sanaton laulu veti porukan vissiin niin sanattomaksi tuona samaisena kesänä (vai olikohan se vasta seuraava kesä...), ettei minua ole enää sen jälkeen pyydetty viulua vinguttamaan. ;) Kotiseutuviikon lauantain toripäivänä on perinteisesti ollut erinäisiä työnäytöksiä, ja tuona vuonna naiset esittelivät peiton käsin tikkaamista. Päivän aikana valmistunut peitto sitten arvottiin, ja minullehan se voitto napsahti! :) Tämä oli minulla ensin muutamia vuosia päiväpeittona, sittemmin ihan oikeana peittona, mutta nyt se on ollut taas monta vuotta varastossa ja sinne se sai jäädäkin vierasvaraksi. :)

Nukkeraukka on vähän kärsinyt, kun on maannut vuosikaudet laatikossa, ja laatikkoon sai jäädä vieläkin. Osallistuin kansalaisopiston nukkekurssille 15-vuotiaana eli olin silloin 9. luokalla. Muistaakseni kuusi kertaa kesti tuo nukkekurssi. Nuken pää, kädet ja jalat on muovailtu massasta ja sen jälkeen kovetettu (en muista, käytettiinkö uunissa vai kovettuivatko nuo ihan huoneenlämmössä noin viikon aikana). Puvun ompelin itse ja tuli vähän "sinne päin", eli ei ollut ihan niin tarkkaa vissiin noitten mittojen kanssa. :D Kurssin opettajalta ostin telineen, jossa nukke pysyy itsekseen pystyssä, samoin hiukset on ostettu, muuten kaikki on itse tehtyä. Vartalo on pehmeä, eli sen ompelin kankaasta ja täytin vanulla. Huomaa myös, että mulla oli yläasteikäisenä vaaleanpunainen kausi... ;) Että onpas tullut sellaisellakin kurssilla joskus oltua ja tämmöinen tehtyä, en kyllä enää osaisi. :D 

No sitten tämmöisiä. :D Nämä olisivat joutaneet kyllä vaikka sinne kierrätykseen, mutta eihän näitä kehtaa mihinkään antaa, jätin sitten laatikkoon ilahduttamaan seuraavaa penkojaa (joka olen todennäköisesti taas minä ;) ). Ylhäällä tuo ruskea-harmaa neliö ja vaaleanpunainen ryttyinen viisikulmio on virkattu poppanakuteista. Ei mitään muistikuvaa, milloin olisin ne tehnyt... tunnistan poppanakuteet kuitenkin samoiksi, joista äiti kutoi aikoinaan liiviä, joten luultavasti olen virkannut nuo vielä ollessani kotona. Mutten kuitenkaan kovin pienenä, olisinko ollut ehkä yläasteella tai lukiossa - luultavasti omaan asuntoon olen pannunalustoja kaivannut, eli siksi ajoittaisin nämä suunnilleen siihen vaiheeseen, kun 15-vuotiaana läksin pois kotoa, tai sitten olen tehnyt nämä ylioppilaskesänäni seuraavaan asuntooni. Nuo alhaalla olevat siniset kukkapatalaput ainakin virkkasin siihen Oulun yksiööni, siellä ne olivat ihan vain seinällä, ei käytössä. Pastellinkirjava rutussa oleva viisikulmio on ollut ainakin käytössä, on ihan täynnä likaisia palaneita jälkiä. Milloinkahan lie senkin olen tehnyt, väreistä päätellen 90-luvun alkupuolella. ;) Ja tuo ruskea ympyrä ei ole minun tekeleeni, olen luultavasti voittanut sen jostain arpajaisista.

Tämän pikkurepun ajoituksesta ei ole tarkkaa muistikuvaa, mutta tunnistan ainakin, että tässä on käytetty jotain äidin virkkauslankaa reunuksiin ja nyöreihin. Mitä lie ovat sitten nuo varsinaiset langat. Sen verran olen kuitenkin ollut viitseliäs, että tähän on ommeltu vuorikin, sekin tietysti jostain äidin laatikosta kaiveltua. On sitä joskus ollut kyllä näppärä, kun tällaisia on ihan omasta päästään kehitellyt ilman mitään mallia. :)

Tässä on sitten minun ihan ensimmäiset ristipistotyöni! :) Eli paksulla villalangalla kanavakankaalle ristipistoin kirjottuja tyynyjä. Tätä ennen olin tehnyt yhden kanavatyön, sellaisen pienen possutaulun sinisellä, keltaisella ja punaisella langalla. :) Tuon koiratyynyn pakkauksen sain lahjaksi 8-vuotiaana ja siihen aikoihin sen myös sitten ompelin, vaikka varmasti sen valmistuminen parisen vuotta kestikin. Kissatyynyn olen luultavimmin ommellut noin 11-vuotiaana. Molemmat tyynyt ovat olleet aikoinaan käytössä, nyttemmin taas ainakin 10 vuotta varastossa, vaan otin ne nyt sisälle ja laitoin lastenhuoneeseen koristetyynyiksi. Parempi olla käytössä kuin vaan varastossa, kun en näitä kuitenkaan poiskaan aio heittää. :)

Tässä sitten elämäni toinen aidakankaalle pistelty ristipistotyö. Ensimmäinen aidakankaalle tekemäni pistely oli kastetaulu kummitytölle (ks. kuva täältä). Tämä on selvästikin tehty samoista langoista. Eikä minulla ollut mitään mallia, jostain kirjaston kirjasta olen mahtanut noita kukkakuvioita soveltaa ja sitten vain pistellyt itselle tärkeän Raamatun lauseen. Lukioiässähän tämän olen tietysti tehnyt, silloin kaiken piti olla niin kovin uskonnollista. :) Taitaa olla tämäkin vuodelta 1994, veikkaisin.

Tästä kyllä huomaa, ettei ole ihan ollut nuo pistelyn perusasiat hallussa. Pistelyn ympärille kun on jätetty vain noin puoli senttiä ylimääräistä tilaa, eli ei tätä ihan helpolla viimeistellä... ;) Olisikohan sitten vain sattunut olemaan kangasta just sen verran jäljellä, tuossahan näkyy olevan hulpioreunakin vasemmalla puolella. Ja kankaan takapuoli sitten:

Hieman olen kehittynyt 16 vuodessa. :D Tässä ei ole päätelty ainuttakaan langanpäätä, ja kuviosta toiseen on hypitty ihan suvereenisti ilman lankojen pujottelua. Tuohon aikaan pistelin tekstit jostain syystä niin, etten tehnyt yhtä kirjainta kerrallaan, kuten nyt teen, vaan pistelin "rivin kerrallaan", eli vaikkapa yhden piston yhteen kirjaimeen, sitten hyppy seuraavaan kirjaimeen samalle riville ja siihen pari pistoa jne. Näkyy tuossa tuollaisina pitkinä langanjuoksuina, ja siitä syystä myös kangas vetää ryppyyn tekstin kohdalla. Tiedän erään ristipistoilevan ystävän, joka olisi tästä ihan kauhuissaan. :D

Tosiaan en ollut viimeistellyt tätä yhtään mitenkään, tunkenut vain sellaisen pahvisen valokuva"kehyksen" (passepartout vai mikä se nyt on oikealta nimeltään, semmoinen mikä tulee valokuvaamosta kuvien mukana) sisään, siinä oli ovaali aukko, joka meni osittain tämän pistelyn päällekin, ja sitten olin vielä piirtänyt kultatussilla siihen pahvikehykseen neljä kaunista kukkaa... :D Se pahvi oli ihan rutussa, kun löysin tämän laatikosta, joten nakkasin sen kehyksen menemään.

Halusin kuitenkin pistää tämän pistelyn talteen, koska tämä on sentään ensimmäinen itselleni tekemä ristipistely (se ensimmäinenhän meni kummitytölle). Tänä iltapäivänä tein siis ihan pikaisen viimeistelypuuhan, eli en edelleenkään päätellyt niitä langanpäitä, vaan leikkasin tavallisesta sinisestä kopiopaperista tuohon pienen "paspan" ja laitoin kehyksiin. Saattaa olla vähän vinossakin, mutta kuten sanottua, niin se pistelykin vähän veti kasaan, kun on tekijä ollut silloin ihan aloittelija. :) En ehkä muuten pitäisi tätä enää esillä, mutta tämä on kiva muisto oman pistelyuran alkuajoista. Sitäpaitsi keksin viimein tuolle vihreälle kehykselle käyttötarkoituksen - olen sen hamstrannut kirpparilta kun oli niin ihanan värinen, ja olen koittanut miettiä pääni puhki, mitä ihmettä siihen kehykseen laittaisin, kun ei sitä voi ihan tyhjänäkään esillä pitää. :)

Tämä liittyy vähän vähemmän käsitöihin. ;) Tässä on Sanna-nukke, jonka sain 5-vuotislahjaksi. Sanna käytti aikoinaan loppuun minun vanhat vauvanvaatteeni. Sannan omat vaatteet ovat myös aika repaleiset, ehkä hänelle pitäisi tehdä uusia. Saa nähdä, tuleeko Erastosta ja Sannasta kavereita, nyt on kuitenkin sitten tyttönukke, jolle voin pukea välillä tekemiäni neuleita blogikuvausta varten, ettei tarvitse Erastoa pukea tytön vaatteisiin. ;) Laitoin Sannan eteiseen vastaanottamaan päiväkodista palaavia poikia, ja kuopus oli revetä liitoksistaan, kun näki tämän tyttösen. :) Tosin Sannan takana oli sitten vielä laatikollinen pehmoeläimiä, joista kuopus oli myös erittäin riemuissaan. Ne eivät ole minun lapsuuden lelujani, vaan aikuisuuden lelujani, aikoinaan toivoin 18-vuotislahjaksi nallea ja sainkin niitä sitten joka kaverilta. :) Nyt saavat pojat helliä nalleja, tai esikoinenhan ei ole koskaan pehmoista välittänyt, mutta kuopus niitä rakastaa senkin edestä.

Ja löytyihän sieltä tämäkin kadoksissa ollut pariskunta! :) Nämäkään eivät ole lapsuuden barbejani, koska ne minun lapsuuden barbit äiti meni aikoinaan antamaan siskontytölle, ja heidän koiransa oli ne vissiin purrut sitten roskiskuntoon. Tuon tyttöbarbin ostin joskus parikymppisenä siinä vaiheessa, kun isommat kummityttöni alkoivat tarvita barbinvaatteita ja minä tarvitsin sovitusnukkea. :) Samassa yhteydessä selvisi tuo lapsuuden barbieni kohtalo, josta tietysti äidilleni suutahdin, kun oli ilman lupaani mennyt antamaan minun lelujani eteenpäin. Kun olisin tarvinnut poikabarbiakin vaatetehtailua varten. No, äiti sitten antoi minulle tuon Kenin synttärilahjaksi, olisinkohan silloin täyttänyt 20 vai 21... :D En muista, olenko yhtään Kenin vaatetta tehnyt, mutta nyt se on täällä odottamassa, että saan alkaa jossain vaiheessa tehtailla nuorimmalle kummitytölle "isibarbin" vaatteita. ;) Katsoin muuten Toy Story 3:n toissailtana, ja sen mukaan Ken taitaa olla armoton vaatefriikki, joten pitänee opetella niitäkin vaatteita tekemään, vaikka mekkojen tekeminen olisi kyllä kivempaa. ;)

Samaisesta lelulaatikosta löytyi vielä tällainen aarre. Himo käsillä näpräämiseen kulkee suvussa, samassa suvussa missä rakkaus musiikkiinkin. Isäni isä oli paitsi pelimanni, säveltäjä ja lahjakas kirjoittaja, myös erinomainen kädentaitaja - olisi ollut ilo tutustua häneen paremmin, mutta valitettavasti ensimmäisiä muistikuviani ovat papan hautajaiset, olin silloin 3-vuotias. Mutta papan kädenjälkiä on jäänyt muistoiksi (kuten myös hänen tekstejään ja laulujaan), ja tässä on yksi rakkaimmista. :) Kilpikonna liikkuu alla olevan puisen pyörän avulla ja samalla myös pää ja raajat heiluvat. Sellainen yksinkertaisen nerokas systeemi - eikä tarvitse vaihtaa paristoa. ;) Yhden jalan liimasin kilpparille paikoilleen, odotellaan sen kuivumista, ennen kuin annan tämä poikien käsittelyyn. :) Olisikohan Veikko-pappa uskonut, että hänen kaimansa (kuopuksen toinen nimi) leikkii tällä vielä 30 vuotta sen jälkeen, kun papasta itsestään aika jätti? :)

Sellaisia löytöjä tänään. :) Vaikka enemmän tein kyllä niitä "löytöjä", joista ajattelin, että mitäköhän tämäkin täällä tekee - ja sen saakin sitten joku toinen löytää tuosta kierrätyskeskuksesta. Helpottava olo päästä tavarasta eroon, toivottavasti ei vähään aikaan tule uusia! ;)

Jatkankin tästä nyt sitten totuttuun malliin, eli pelaillen ja pistellen ja neuloen ja lukien (Lankakaupan talvi täytyy palauttaa huomenna), nyt voi ottaa rennosti, kun on tuo varastohomma saatu tehtyä, kun sitä on tässä 2½ vuotta suunniteltu. :) Vaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikä siihen sitten mennytkään kuin muutama hassu tunti. :)

Leppoisaa, lokoisaa, laiskotteluntäyteistä, lankaisaa ja lupsakkaa viikonjatkoa! :)