15 vuotta on kulunut... - osa 2

Palaan vielä muistelemaan sunnuntaisia kummitytön rippijuhlia, ja vähän aikaa 15 vuotta taaksepäinkin. Nimittäin onnistuin kuvaamaan juhlissa erään 15 vuotta sitten tekemäni käsityön - hipsin mukamas tyttöjen huoneeseen ottamaan kissasta kuvaa, mutta oikea kuvauskohde oli tässä:


Tein tämän kastetaulun 15 vuotta sitten tälle samaiselle kummitytölle, joka nyt sunnuntaina konfirmoitiin. Tämä on sikäli merkittävä käsityö, että tästä alkoi minun ristipistoharrastukseni. :) Tosin olin pistellyt aiemmin jonkun pienen kanavatyötaulun ja sitten pari niitä villalangalla tehtäviä ristipistotyynyjä (kanavatyön tein joskus 6-7-vuotiaana ja ne tyynyt n. 8-10-vuotiaana). Mutta sitten lukion ekalla ollessani löysin kirjastosta jotain ristipistokirjoja ja vähän perehdyin aiheeseen, että siihen tarvitaan jotain aidakangasta ja sit jotain lankoja. Hyvin perehdytty, eikös? ;) No, kun sitten minua pyydettiin kummiksi, oli siis kesä lukion 1. ja 2. luokan välissä eli olin 16 v, en vielä ihan 17 täyttänyt, niin minähän päätin tehdä kummitytölleni ristipistellyn kastetaulun. Kotipaikkakunnan kirjastossa vaan ei ollut oikein ristipisto-opuksia; niitä aiemmin selailemiani ristipistokirjoja olin nähnyt opiskelupaikkakuntani kirjastossa, joka oli vähän meidän pikkukylän sivukirjastoa isompi. No, minä sitten jostain neulekirjasta nappasin tuon vauvan ja kellon ja varmaan kirjaimetkin, ja oisiko sitten joku ristipisto-opus ollut, mistä löysin nuo kukkaset. Ja ei kun tavalliselle ruutupaperille suunnittelin tuon työn, sen jälkeen menin käsityöliikkeeseen Ylivieskaan ja pyysin aidakangasta ja semmoisia lankoja joilla tehdään ristipistoja. Värit valitsin ihan itse niistä mitä siellä nyt oli, ei minulla ollut mistään värikoodeista hajuakaan, otin vain "kivoja värejä". :) Ja käsityöliikkeen täti vissiin oivalsi, että tässä on ensikertalainen kyseessä, niin hän opasti, että niitä pistellään sitten kahdella säikeellä, ettei koko langalla. :) Sieltä minä tuon ripustimenkin ostin (jaa no ei näemmä ole mahtunut kuvaan). Näkeehän tuosta, että on ensimmäinen ristipistotyöni, mutta niin vain se on roikkunut tytön seinällä jo 15 vuotta. :)

Nyt viimein sain tuostakin työstä kuvan otettua, kun ei ole aiemmin tajunnut ottaa muistoa. :) Ja kun kerran menin sinne huoneeseen "kissaa kuvaamaan", niin otin minä kuvan siitä kissastakin:


Huomaatteko, kissa on saanut hiiren pyydystettyä. ;) Vai pötköttelevätkö kissa ja hiiri tietokonepöydällä ihan sulassa sovussa? ;) Toistakin kissaa yritin löytää kameran linssiin, mutta oli mennyt jonnekin kai piiloon, se oli sellainen pörröisempi.

Kivat juhlat oli nämä rippijuhlat! :) Oli ihan leppoisa tunnelma, sillä vieraita ei ollut kuin me neljä eli äiti, minä ja pojat. Olihan siellä sitten talon omaa väkeä seitsemän plus kaksi kissaa, eli riitti siinä jo vilinää kylliksi. :) Menimme sinne jo lauantaina ja olimme yötä, ja sitten sunnuntaina kirkosta tultuamme oikeastaan vain söimme ruuan ja joimme kakkukahvit/-mehut ja lähdimme ajelemaan jo kahden jälkeen, että kuopus sai nukkua päikkärinsä autossa. Pääasiahan oli, että saatiin käydä ja olla siinä kirkkohetkessä mukana. :) Minulle ainakin oli tärkeää olla kummityttöni konfirmaatiossa, etenkin kun sain arvokkaan tehtävän olla siunaamassa häntä alttarilla. Olikin hyvä, että olimme tulleet edellisiltana, nimittäin jos olisin tullut suoraan kirkkoon, niin en olisi löytänyt omaa siunattavaani sieltä muiden albapukuisten joukosta. ;) Nyt sentään ehdin lauantaina nähdä hänet ja vielä sunnuntainakin eteisessä vilaukselta tarkistaa, millaista kiharapäätä minun on etsittävä alttarilta. :) Tyttö oli muuttunut ihan mahdottomasti sitten viime näkemän. Näin hänet viimeksi viime kesänä, jolloin hän oli vielä ihan lapsen näköinen, mutta yhtäkkiä hän vain oli vuodessa muuttunut aivan nuoreksi naiseksi. :) Niin ne lapset kasvavat... Ja kun meistä otettiin kuvia, siis minusta ja tytöstä rinnakkain, niin minä näytän niissä kuvissa ihan TÄDILTÄ! :D En laita niitä kuvia tänne nähtäville, sillä en ole lupaa kysynyt toiselta osapuolelta, mutta eipä siinä minun täti-lookissanikaan olisi mitään kummoista katsottavaa. Täti mikä täti. ;) Ja minä kun mukamas niin nätiksi itseäni laitoin pyhäaamuna. ;)

Oli muuten kirkossa paljon käsintehtyjä huiveja ja ponchoja naisihmisten harteilla, niin oli tälläkin tädillä. :) Ja jumalanpalvelus sujui minusta tosi sutjakasti, vaikka meidän pojat saattavat olla toista mieltä. Kuumahan siellä oli, kuten aina konfirmaatiokirkoissa, ja tuolla vielä porotti aurinko suoraan isoista ikkunoista sisään. Siis sellaiset valtavan isot seinän kokoiset ikkunat olivat jonnekin kaakkoon-etelään, mistä paistaa aurinko aina klo 10-12 välillä... Huh, huh, kuopus ainakin kitisi koko messun ajan, ja mummu sai häntä kärräillä välillä ulkona ja välillä saattoivat olla sisällä ovensuussa, jossa poika malttoi olla kiltisti, jos ei vain nähnyt minusta vilaustakaan. ;) Esikoinen oli yllättävän nätisti ollakseen vilkas 5-vuotias. :) Mutta oli se messu minusta konfirmaatiomessuksi ihan suhteellisen lyhytkin, todistuksia taisivat alkaa jakaa jo ennen puolta kahtatoista, ja kun kirkon pihalla sitten vielä kukitettiin ja kuvailtiin, niin silti oltiin autossa kymmentä vaille 12. Olen minä ollut pidemmissäkin konfirmaatiomessuissa soittamassa, ja minä yleensä pidän aika reipasta tempoa soittaessa, että en ole minä ainakaan niitä ollut pitkittämässä. ;) No, ehkä tuolla osittain messun kestoa lyhensi se, että rippikoululaisetkin kävivät ehtoollisella jatkuvassa pöydässä, eli muu väki sai samantien mennä alttarille heidän tilalleen. Mitäpä sitä turhaan opettamaan rippikoululaisille muuta ehtoolliskäytäntöä, mikä yleensä on tapana.

Että sellaiset tunnelmat konfirmaatiosta. :)


Vilautan vielä lahjapöytää, siinähän on nuo minun tekeleeni, sitten pari muuta lahjaa lisäksi, tosin tuo pikkuinen korurasia on kuvassa tyhjä, kun siitä hävisi rippiristi heti tytön kaulaan, ja näkyi hänellä olevan se minun antamani helmikorukin kaulassa, että kait se sitten kelpasi. :)


Kukkia on niin kiva kuvata, joten tässä rippikukkia. :)


Ja samat kukat toisesta suunnasta.


Minä rikoin perinnettä ja annoin ruusujen sijaan gerberan, jossa oli lisäksi kimpussa vaaleanpunaisia neilikoita ja harsokukkaa.


Äitini oli kukkien valinnassa sen sijaan sitäkin perinteisempi. ;)


Ja nämä ruusut juhlakalu sai sitten omalta perheeltään.

Kiva oli käydä, vaikka ajeleminen kuumina päivinä ei ollutkaan mitään herkkua. Toisaalta, kun äiti ajoi, niin minähän sain vain istua ja virkata... ;)

Tarinoinnit jatkuvat seuraavalla kerralla jostain toisesta aiheesta... :)