Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, lokakuuta 17, 2010

Viikonlopun kaikenlaisia kiemuroita

Kotona jälleen. Olen ihan pihalla, mitä blogimaailmassa ja "oikeassa" maailmassa on ehtinyt tapahtua näiden muutamien päivien aikana, sillä jotenkin tuntui, että vietin viikonloppuni jossain ihan eri maailmassa. Perjantai-iltana väsyttikin niin kovasti, että kaaduin sänkyyn jo ennen yhdeksää, ja kieltämättä myös nyt tuntuu kropassa, että on ollut taas jotain tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmassa.

Kaikenlaisia kiemuroita tähän viikonloppuun mahtui, myös puikoilla:

Kiemura-sukat
Tehty ajalla: 14.-16.10.2010
Malli: Kiemura-sukat (Ulla 03/09)
Suunnittelija: Pia Tuononen
Lanka: Novita 7 veljestä Jättiraita turkoosi-pinkki-vihreä-lila (840)
Langankulutus: 105 g
Puikot: 3 mm
Koko: Oma jalka 38
Muuta: Harmi, että ohjetta noudattamalla ei saanut pidempiä varsia. Muuten ok sukat!



Ensimmäinen sukka kudottiin maanteiden kiemuroissa busseissa, ensin torstaina töihin mennessä ja palatessa, sitten perjantaina "etelään" matkustettaessa - perille päästyäni tarvitsi enää muutama kerros tehdä ihan sisätiloissa, joten ensimmäinen sukka oli selvästikin reissusukka. Toinen sukka oli sitten kurssisukka, sillä sen silmukat loin perjantai-iltana kurssilla ja sain valmiiksi lauantai-iltana.


Mitähän näistä nyt oikein osaisi taas sanoa...? Lanka on aivan älyttömän herkullisen väristä, ja tietysti 7 veljestä on edelleen lempparilankani, joten neulominen oli miellyttävää. Malli on hauska, kun tähän tulee nuo palmikot varressa noin vinoon, mutta se rajoittaa myös sen verran, että varresta ei voi tehdä pidempää - jollei sitten olisi tehnyt vain suoraan keskelle palmikkoa loppuvarresta. En oikein osaa pitää lyhytvartisia sukkia, mutta jospa näillekin olisi käyttöä.


Sukkasatoon nämä ovatkin sitten osaltani pari numero 10. :) Ja täytyy jo paljastaa, että melkein sain viikonloppuna toisetkin sukat tehtyä, joten tulee täältä satoon vielä ainakin 11. pari...


Olin viikonlopun ajan rääkkäämässä ääntäni Kalajoen kristillisen opiston yksinlaulukurssilla, maailman parhaan opettajan johdolla tietysti - tai siis minun mielestäni parhaan, kun hän oli opiskeluaikoinani minun laulun- ja aika monen muunkin aineen opettajani. Oli tosi ihanaa päästä pitkästä aikaa laulamaan opettajan ohjauksessa, koska ei työväline pysy kunnossa, jos ei sitä huolla välillä. Ylläoleva kuva on opiston kappelista, jossa työskentelimme säestäjän kanssa. Tuo alttaritaulu on niin kaunis ja upean värinen lasimaalaus, että siitä täytyi ottaa kuva muistoksi. :) Ja oikein hyvä akustiikka siellä pienessä kappelissa oli myös laulamisen kannalta.

Tuttu paikkahan tuo opisto on, ensimmäistä kertaa olen tainnut siellä olla kurssilla aikana, jolloin tuota kappelia ei vielä edes ollut... on siellä tullut monenlaisilla kursseilla käytyä sanotaanko viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Mummolaan eli minun lapsuudenkotiini on Kalajoen keskustasta noin 30 km matkaa, joten nytkin yövyin ja evästin siellä.


Yhdessä sukkakuvassa vähän vilahtikin valkoista reunassa, eli luntahan siellä mummolan pihamaalla oli! Ihan uskomatonta, että täällä Oulussa ei ole valkoisesta tietoakaan ja lehdetkin vielä niin kultaisen keltaisina puissa, eli täällä nautitaan vielä täysillä syksystä. Kun sitten matkattiin kohti etelää, pelloilla alkoi näkyä vähän valkoisia höttösiä siellä täällä, ja Kalajoella oli myös ihan vain niitä pikkuhöttösiä lunta. Vaan kun vielä mentiin muutama kymmenen kilometriä hiukan sisämaahan, niin siellä sitä lunta jo riittikin. Ei sentään ihan vielä kaikki kesän kukat olleet peittyneet. :)


Ihan yksin en matkaan lähtenyt, vaan toimitin pojat mummon hoitoon, niin sain itse nauttia kurssin antimista rauhassa. :) Mummolla riittikin viikonloppuna säpinää, sillä yllättäen hän sai vielä kolmannenkin pojan hoitoonsa lauantaiksi. Meidän pojat saivat näyttää pienemmälle serkulleen vähän leikkimisen ja riehumisen mallia... ;)


Yhden tuliaisenkin toin mukanani. Kävin lauantaina hakemassa Kalajoen S-marketista vähän välipalaa, ja kassajonossa seistessäni osui tämä lehti silmiini. Kuten tiedätte, en ole mikään joulun enkä joululahjojen ystävä, mutta tässä näytti olevan ihan joka-aikaisia mallejakin tosi nättejä. Moniin juttuihin kun vaihtaa vaikka langaksi punaisen tilalle jotain muuta, niin ei näytä yhtään joululta. :)

Oikein paljon kiitoksia vauvansettiin tulleista kommenteista! :) En muistakaan, milloin viimeksi olen saanut tällaisen kommenttitulvan, ihana oli lueskella niitä heti silloin torstai-iltana ja nyt taas koneen ääreen palattuani - kiitos! :) Nyt vain on kamalan syyllinen olo... Kun monet ovat sitä mieltä, että ei pitäisi hankkia tai tehdä liian aikaisin mitään valmisteluja vauvaa varten, se tuo huonoa onnea. Minä olen useinkin tehnyt näitä vauvaneuleita jo etukäteen siinä vaiheessa, kun lähipiirissä on vasta odotettu perheenlisäystä, enkä ole uskonut mihinkään taikaan, eikä mitään ole tähän mennessä sattunutkaan. Ja nyt kun sain paria kuukautta etuajassa valmiiksi lahjan ja menin vielä sen blogissakin esittelemään, niin heti sattui ikäviä... Täytyy vain rukoilla, että tuon neulomani vauvansetin sisälle oikeasti saadaan käyttäjä, tai ettei tarvitse alkaa pikaisesti tekemään minikokoisia vauvaneuleita. Eihän se voi olla minun vikani, koska innostuksissani meni neulomaan liian aikaisin, eihän? :( Voi, olisi pitänyt vielä odottaa vaikka kuukauden verran - vaan kun sitä on niin malttamaton saadessaan tehdä pientä ja söpöä!

Sellaisia kiemuroita on mahtunut yhden viikonlopun sisään, reissaamista ees taas, neuleita, huolenaiheita, oman äänen kiemuroita ja kaikkea muuta. Pääasiassa kuitenkin hyviä juttuja, tästä toivottavasti jaksaa taas uuteen viikkoon! Hyvää sellaista siis kaikille teille! :)

9 kommenttia:

  1. On tosiaan herkullista tuo sukkien lanka!! Minä olen neulonut Kiemura-sukat niin, että en ole tehnytkään tuohon jalkaterän päälle suoraa palmikkoa, vaan jatkoin sitä "vinopalmikkoa" myös siellä. Palmikko kiertää siis säären edestä hauskasti jalkaterän yli. Mutta samaa olen haikaillut kuin sinäkin, että varsi on kovin lyhyt. Seuraava idea olisikin neuloa palmikkoa kertaalleen koko säären ympäri ja sitten jatkaa jalkaterän yli... Pitää joskus kokeilla.

    Voi kuinka kurja kuulla että tuli ikäviä uutisia! :(

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kiemuroita, kyllä näillä viikon jaksaa eteenpäin :)

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat jälleen !
    Ja se miten olet taas käyttänyt matkustelu- ja muunkin ajan hyödyllisesti, on hienoa :)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pikkuinen saa päälleen kauniin neulomasi setin. Vaikka neuloisit kuinka monta vauvan settiä missä vaiheessa tahansa, ei se vaikuta siihen miten asiat lopulta menevät. Pelkällä tahdolla kun ei asioita voi muuttaa. Ja taikausko on kuitenkin vain taikauskoa, tapa pelotella hädässä olevia ihmisiä. Toivottavasti kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin!

    VastaaPoista
  5. No nyt ne hämähäkinseitit aivoista pois! Et kai sinä ole ryhtynyt taikauskoiseksi :) Minä tein vauvoilleni vaatteita koko odotusajan, ja hyvin meni... ja ihan varmasti vauvoille on AINA tehty jo odotusaikana vaatteet.

    Raskaus on ihmeellinen ja käsittämätön tapahtuma, eikä kaikille ongelmille löydy ikinä mitään syytä. Se kuitenkin on varmaa, että mikään ongelma ei johdu neulomisesta :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat!
    Älä nyt vain itseäsi ala syyttelemään jos jotain tapahtuu vauva-asiassa. Eihän sitä odottajan ole tarvinnut edes tietää, että teet jo valmiiksi. Niinhän me ihmiset yleensä toimimme.
    Hauskaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Höpsö, ei ole sinun vika. Et pysty mitenkään vaikuttamaan tuollaiseen asiaan.

    Pirtsakan väriset sukat! Ja hurja, miten paljon siellä on ollut lunta. Mä varmaan arvaan, kuka ope siellä oli. Joskus on käynyt mielessä, että kunpa itse pääsisin hänen oppiin. Mutta mun ope on taas hänen entinen oppilas, että sillain välillisesti pääsen. :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)