Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Esittelyssä keskeneräisiä

Kuinkahan kauan lienenkään suunnitellut näiden tekeillä olevien käsitöitteni vilauttamista...? Mutta olen sitten kuitenkin päättänyt keskittyä mieluummin käsitöiden tekemiseen kuin niistä bloggaamiseen jokaisen silmukan jälkeen, joten näistä kertominen on vain jäänyt.


Kotiväestä olen virkkaamassa tunikaa. Tämä on aloitettu 8.5. ja nyt vasta on takakappale valmiina. Tämä ehti minun mittakaavassani olla jo UFO... ;)


Vielä pidempään on ollut toinenkin lankatyö kesken, aloitettu 6.5. eli selvä UFO tämäkin. Tosin nyt nämä molemmat ovat Fufoja, koska olen taas niitä työstänyt eteenpäin. Tämä on todella harvinaista, että minulla on näinkin monta käsityötä kesken, peräti kaksi... ;) Siinä on oikeastaan toinen liikaa, vaikkakin nämä ovat niin eri tyyppisiä: tunikaa pystyy virkkaamaan samalla kun tekee jotain muuta, ja noiden orvokkien pyöritteleminen vaatii 98% keskittymisen.

Orvokkeja nämä ovat siksi, että lankana on Nalle Kukkaketo Orvokki. :) Kukkasia olen ehtinyt vajaassa kuukaudessa pyöritellä 16 kpl, ja vielä olisi 48 kpl pyöriteltävänä. Neljäsosa on siis tässä jo valmiina, plus sitten palasten yhdisteleminen.


Palasten yhdistämiseen tarvitsen kaksi kerää luonnonvalkoista Nallea, ja sen verran piti tänään aamukahdeksalta kukkaronnyörejä raaskia raotella, että kävin hakemassa lähikaupasta nämä tarvittavat kerät. Itseasiassa kuvien ottamisen jälkeen olen jo yhdistänyt peräti kolme palasta. :) Tästä on tulossa itselleni poncho, jonka ajattelin vetaista kahden ja puolen viikon päästä ylleni sen keväämmällä valmistuneen violetin asuni seuraksi, mikäli lämpötila vaatii jotain muutakin kuin pelkän topin ja hameen. Saa nähdä ehtiikö valmistua, vai pitääkö tyytyä johonkin niistä noin neljästäkymmenestä muusta kaapissani olevasta ponchosta tai huivista... ;)

Enimmäkseen olen kuitenkin viime päivinä ristipistellyt:


Tässä vaiheessa ollaan menossa. Tämä on myös tämänpäiväisen Ristipistomaratonin ennen-kuva, sillä ajattelin aloittaa neljän tunnin kellottamisen ihan pian, kunhan saan kuopuksen päiväunille. En siis jätä maratoonailua iltaan, koska silloin on kuitenkin vähän heikommat mahdollisuudet pistellä rauhassa. Jälkeen-kuvaa en aio enää tässä omassa blogissani näyttää, pistän sen ainoastaan Ristipistoilijat-yhteisblogiin, jonne ei pääse lukemaan kuin jäsenet. Seuraava ja viimeinen kuva tästä ristipistotyöstä tulee sitten muutaman viikon päästä, kunhan tämä on täysin valmis ja luovutettu saajalleen. Täytyy jättää edes jotain yllätysmomenttia, jos sattuu että täällä käy sukulaisia tirkistelemässä... ;) Sen verran voin kertoa, että tähän ristipistotyöhön tulee 11 eri väriä, joista 6 väriä on pistelty valmiiksi, 3 väriä on vielä avaamattomissa lankatokissa, ja 2 väriä on kesken. Toiveenani on, että seuraavat neljä pistelytuntia saattavat tämän valmiiksi ainakin pistojen osalta. Viimeistely on sitten eri juttu... ;)

Eipä tässä tämän kummempaa, täytynee viedä tuo yksi mittanauhan heiluttelija nukkumaan, että pääsee pistelemään! :) Oikein ihanaista torstain jatkoa! :) Ja voipi olla, etten muuten ehdi bloggailemaan vasta kuin ensi viikolla, joten varmuuden vuoksi taasen hyvät viikonloput myös! :)

9 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kissakertomuksista! Meillä mammukka hoitaa nyt oikein hyvin nelosiaan ja tämä mammukka auttaa parhaansa mukaan, ainakin antamalla ruokaa ja reilusti, että maito riittää!

    Nuo sinun ristipistosi ovat aivan ihania. Minullakin odottaa tuolla muutama tekemätön, mutta ei vaan nyt saa aikaiseksi!! Pitäis vaan aloittaa, niin kyllä ne siitä valmistuisikin....ehkä... :-)

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikonloppua vain itsellesi myös!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis on tuloillaan tuosta ristipistotyöstä! Jäi se lyyra tänä keväänä tekemättä, mutta jospa saisin sen ajoissa tehtyä ensi kevääksi, kun miehen sisko toivottavasti lakitetaan :)

    VastaaPoista
  4. Vai että ufo muka! :D Nätti siitä tulee joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  5. Tuosta ristipisto -työstä tulee todella kaunis !

    VastaaPoista
  6. Odottelen kuvaa valmiista ponchosta, on niin kivan näköisiä noi orvokit.

    VastaaPoista
  7. Tunika näyttää tästä kuvakulmasta vaaaltavan piiitkältä. :D
    Se poncho tulee olemaan tosi kaunis. Onkohan se se sama, minkä kuvan luulen jossain lehessä nähneeni.

    VastaaPoista
  8. Upea orvokkipontso on sulla työn alla, toivottavasti ehtii valmiiksi! Näillä säillä sille on kyllä käyttöä.

    VastaaPoista
  9. Kauniita keskeneräisyyksiä.Jäädäänpä odottelemaan kuvia valmiista.Muista pistelyn välissä nauttia kesästä ja auringostakin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)