Yhä keltaista

Eilen vähän jo mainitsin, että oli ollut melkoinen päivä. Tosiaan, menoja oli osunut samalle päivälle paljon, enkä jaksa edes ajatella, montako kymmentä kilometriä eilen tuli pyöräiltyä, suurin osa vielä niin, että tarakalla istui 16,6 kg lisäpainoa. Aamulla vein ensin esikoisen päiväkotiin, joka nyt kesäkuun alusta juhannukseen asti on eri paikassa kuin normaalisti; sen jälkeen koko kaupungissa päivystää elokuun alkuun asti vain muutama päiväkoti niille lapsille, joille hoidontarve on akuuttia, joten meidän poika on sitten sen ajan kotihoidossa. Meidän vakituinen päiväkotimme on tuossa parinsadan metrin päässä, ja tämä "kesäpäiväkoti" on reilun kilometrin, tai ehkä puolentoista kilometrin päässä. Eilen minulla oli muutenkin aamulla kaupunkiin meno, joten siinä samallahan se pojan vienti hoitui, mutta olihan siinä tietysti oma jännityksensä (äidillä), kun oli uusi paikka, vaikka tuttu lastentarhanopettaja siellä on nyt kesäviikkoinakin töissä. :) No, kaupunkireissulta kotiuduin aikanaan, mutta kohta piti lähteä sitten hakemaan poika, jotta ehdittiin neuvolaan, joka on sitten taas eri kaupunginosassa mitä se päiväkoti ja meidän koti, ei kuitenkaan ihan mahdottoman kaukana, mutta tulihan siinä kummiskin sitä pyörälenkkiä. Ja sitten illalla vielä alkoi pojan uimakoulu, käy siellä seuraavat kaksi viikkoa joka ikinen arki-ilta klo 19.30-20.30. Tuo on tolkuttoman myöhäinen aika 5-6-vuotiaiden alkeisuimakoululle, mutta ei mahduttu aikaisempaan ryhmäänkään. Ilmoittautuminen alkoi eräänä perjantaiaamuna klo 8.00 netissä, ja klikkasin sitä "ilmoittaudu"-nappia tasan kahdeksalta, mutta koska varmaan aika moni muukin oli silloin liikkeellä, niin sen ilmoittautumisen avautuminen kesti ja kesti, eikä klo 8.04 enää ollut kuin pari hassua paikkaa tuossa myöhäisessä ryhmässä, ja sen minun ilmoittautumiseni jälkeen sekin ryhmä oli täynnä. No, ehkä me jaksetaan... Mutta kyllä eilisiltana oli sellainen olo, että on jonkin verran tullut oltua menossa ja liikuttua päivän aikana.

Henkisesti oli kyllä eilen vieläkin uupuneempi olo, ja vaikka kuinka yritin illalla ajatella, että asiat järjestyvät, niin enköhän herännyt aamuyöstä valvomaan ja vatvomaan... Olin laittanut aika paljon odotuksia sille pojan 5-vuotisneuvolakäynnille, mutta sieltä neuvolasta tullessamme olin niin pettynyt, etten voinut kuin itkeä. :( Ei pojalla varsinaisesti mitään "hätää" ole, hän on itseasiassa ikäistään huomattavasti kehittyneempi, mutta hän on myös normaalia vilkkaampi. Ja tästä me vanhemmat ja pojan päiväkodin väki olemme huolissamme, ja olemme jo yli vuosi sitten neuvolassa pyytäneet, että asiaa tutkittaisiin. Mitään ei vain sen suhteen tapahdu, ja nytkin tuli sellainen olo, että ne asiat, jotka meille on tärkeitä, sivuutettiin tyyliin "no, katellaan..." ja sitten takerruttiin johonkin pikkujuttuun, jolla ei oikeasti ole isoa merkitystä. Kaiken lisäksi pojalle varattiin neuvolalääkäriaika, lääkärille joka on todennäköisesti voittanut lääkärinlupansa jossain tivolin narunvedossa... Voisin luetella pitkän listan niistä hoitovirheistä, mitä hän on meidän perheen kohdalla ehtinyt jo tehdä, ja vaikka olemme terveyskeskuksen puolella saaneet vaihdettua hänet toiseen lääkäriin (hän oli aiemmin omalääkärimme), niin neuvolassa meidän pitää edelleen sietää häntä. Eilen yritin saada pojalle aikaa jollekin toiselle päivälle, jolloin tämä ko. lääkäri on lomalla, mutta terkkari ei jostain syystä suostunut antamaan aikaa sille toiselle päivälle, vaikka meidän kuopukselle sitten kuitenkin järjestyi aika kesäkuun lopulle ja eri lääkärille. Olin jo niin väsynyt, etten jaksanut alkaa taistella siellä neuvolassa, varsinkin kun esikoisen käytös alkoi olla sitä luokkaa, että oli viisainta lähteä kotiin. Mutta kotona mies sanoi, että soitat sinne ja vaihdat sen ajan, ja tänään sain sitten jo peruttua sen ajan, ja odottelen nyt terkkarin soittoa, että saadaan uusi aika. Oulussa menee nimittäin niin fiksusti, että täällä ei enää voi soittaa neuvolaan suoraan, vaan aika varataan jostain keskitetystä numerosta, josta ei kuitenkaan voi antaa neuvolalääkärin aikoja, vaan ne pitää varata terkkarilta, ja sitä varten varataan sieltä ajanvarauksesta soittoaika... mitähän ne tässäkin säästävät?

No, se oli se neuvola-asia. En jaksa ihan kaikkea huoliani tässä purkaakaan, kun ne ovat niin kipeitä ja arkoja asioita... :( Varmaan kuitenkin jokainen äiti tunnistaa sen tunteen, kun yrittää itse ajatella lapsensa parasta, ja joutuu taistelemaan lapsensa oikeuksien puolesta... ja sen suunnattoman huolen, mitä oman lapsen suhteen tuntee.

Mutta sitten vielä sattui ja tapahtui illalla siellä uimakoulussa. Siellä on ihan fiksu systeemi, että ovat palkanneet paljon väkeä uimakouluihin, osa varmasti nuoria kesätyöläisiä, eli siinä saa moni nuori tarvitsemansa kesätyöpaikan! Siellä on erikseen tyttösiä, jotka ottavat lapset vastaan aulassa, vievät heidät puku- ja pesutiloihin ja kuljettavat altaalle, ja samalla ottavat altaalta edellisen ryhmän lapset pois ja vievät pesulle ja pukemaan ja tuovat takaisin aulaan. Altaalla on sitten eri ihmiset, jotka opettavat lapsia. Varsinaisesti siellä kai lienee yksi uimaopettaja, ja muut ovat sitten apuna, ja eilenkin siellä altaassa näytti olevan niitä aikuisia ainakin neljä, ja lapsia oli ehkä 10-12 ryhmää kohden, siis noin 2½-3 lasta per aikuinen vahdittavana. Ja silti en voi uskoa, mitä tapahtui! Itse katselin siis uimahallin kahviosta, miten poikani tuli siinä ryhmän mukana jonossa altaalle, sitten lapset saivat mennä altaaseen, ja tämän jälkeen uimaopettaja veti "puomin" altaan poikki, eli uimakoululaiset jäivät oikealle puolelle ja sitten vasemmalla puolella saivat muut lapset vanhempineen polskia. Mutta meidän poikapa jäikin vahingossa sinne vasemmalle puolelle, eivätkä uimaopettajat kiinnittäneet siihen mitään huomiota! Uimaopetus alkoi, ja meidän viikari nyt ei itsekään ymmärtänyt mennä sinne oikealle puolelle, kun ei hänelle ollut kukaan varmaankaan sanonut, mitä siellä uimakoulussa tehdään, ja missä siellä ollaan ja kenen kanssa, kun hän ei niitä opettajiakaan tuntenut entuudestaan (ja viime vuonna vesileikkikoulussa se opetus oli muuten siinä vasemmalla puolella, joten saattoi poika mennä siksikin vähän sekaisin). Kun minä näin sen tilanteen sieltä kahvion ikkunasta, niin jouduin ihan paniikkiin, vaikka minulla on paniikkikohtaukset pysyneet viimeiset pari vuotta ihan mukavasti poissa, niin nyt sitten tutut oireet iskivät päälle. Sain sitten kuitenkin sanottua parille muulle äidille, että mun poika on tuolla väärällä puolella, mitä mää teen, ja he neuvoivat, miten sieltä kahviosta pääsee altaille, ja siinä vaiheessa olin jo menossa, ja kastelin tietysti sukkanikin, kun ei siinä tilanteessa kovin järkevästi pystynyt ajatella. Hyvin hämärästi on tuo tilanne muistissa, mutta kait minä kävin siellä ensin huutamassa pojalleni ja sitten niille uimaopettajille, vaikka en minä tiedä, tajusivatko he sittenkään, että yksi oppilaista on ollut karkuteillä... Vielä tänä aamunakin tärisin, kun ajattelin tuota tilannetta, että jos en olisi itse ollut siellä kahviossa, niin poikani tuntien hän olisi saattanut kohta lähteä omin päin vaikka minne seikkailemaan. Siis kyllähän vanhempien pitäisi pystyä luottamaan, että uimaopettajat pitävät lukua lapsista ja tietävät, kuka kuuluu joukkoon! Eikä kukaan oleta, että vanhemmat ovat kahviossa tai altaanreunalla valvomassa, kyllä ne lapset ovat opetuksen ajan niiden opettajien vastuulla! Onneksi sitten kotiintultuani olin sen verran rauhoittunut, että löysin netistä kaupungin liikuntaviraston palautesivun, ja sain tekstattua vihaisen mutta asiallisen palautteen... Sainkin tänään vastauksen, jossa näiden uimaopettajien pomo pahoitteli tilannetta ja aikoi välittää viestiä opettajille. Ja ilman muuta oli samaa mieltä, että eihän noin saa tapahtua.

No, positiivista eilisessä uimakoulussa oli se, että kunhan poika pääsi oikeaan altaaseen, niin hän kyllä oli reippaasti mukana ja oli selvästi rohkeampi esimerkiksi sukeltamaan mitä viime kesänä vesileikkikoulussa. :) Että eiköhän hän vielä uimaan opi!

Heh, tässä oli siis "tiivistelmä" eilisestä. ;)

Tänäänkin olen päässyt jo käymään pyöräilemässä, kun oli hammaspolille aika. Menomatkalla sattuikin hassu juttu, kun mulla oli tietysti vauhtia kovasti, että ehdin polin odotushuoneeseen ajoissa virkkaamaan, ettei mene ihan pelkäksi hammaslääkärikäynniksi. ;) Sitten yhtäkkiä kuului kova kilahdus, ja näin miten jotain tippui asvaltille ja sinkosi siitä ojanpenkalle. Tunnistin kilahtaneen ja lentäneen esineen virkkuukoukuksi. ;) Minulla oli käsityö virkatussa ja huovutetussa kassissa, joka pomppi pyörän etukorissa, ja nähtävästi tuo kassi ei ole ihan tiivis, kun koukku pääsi jostain raosta lennähtämään. No, ei kun äkkijarrutus ja ojanpenkkaa tutkimaan. ;) Sieltä se koukku löytyi, pistin sen loppumatkaksi ja paluumatkan ajaksi reppuun, ettei enää lentele. Ja hyvin kerkesin virkkaamaan, kun oli lääkäritäti vaihteeksi taas reilusti myöhässä. Eli maksoin 25,60 polimaksua siitä, että sain virkata aulassa puoli tuntia, sitten meni pari minuttia sen toteamiseen, että purenta on ok ja retentiolevyn saa jättää nyt pois käytöstä, ja uusi aika varattiin lokakuulle. Ja takaisin pyörän selkään...

Tämmöistä muuten aloitin eilen siellä uimahallin kahviossa virkkailemaan, ja jatkoin tänään odotushuoneessa:


Tästä tulee kuvan mukainen toppi/tunika/mekko, en ole siis vielä ihan varma, miten pitkän helman tuohon tulen tekemään. Siitä olen kuitenkin varma, että teen tähän erilaisen olkainsysteemin, mitä mallissa, koska en tykkää siitä, että topin alta näkyy rintsikan olkaimet, ja näitten minun roikkujien kanssa ei pidetä mitään olkaimettomia liivejä. ;) Että varmaan sitten koitan tehdä jotain leveämpää olkainta. Mutta tykkään tästä mallivirkkauksesta ja etenkin tuosta aurinkoisesta väristä. :)

Vielä palatakseni pyöräilyyn, niin kun eilen tuli niin paljon ajeltua matkustajan kanssa, niin tänään yksin ajellessani oli jo melkein ikävä tarakalta kuuluvaa tauotonta selostusta. ;) Vaikka eipä tuolla liikenteessä kuule läheskään kaikkea, mitä selän takana puhutaan, mutta jotain pulputusta siellä koko ajan käy. Tässä jotain, mitä onnistuin eilen nappaamaan sen pulputuksen seasta:

"Äiti, ethän kerro isille niistä mun synttärijuhlista ja vieraista ja kakusta?"

No tuota, itseasiassa isi tietää niistä jo... miksi isille ei saisi kertoa? (pojalla on siis enää kolme yötä siihen, että hän täyttää 5 vuotta)

"Hei, tuossa on se hautausmaa! Sinne haudataan ne kuolleet ihmiset ja sitten niistä tehdään patsaita!"

Juuri näin. :)

Mukavaa kes... eiku mikä päivä tänään on? Tiistaita vissiinkin. Siis mukavaa tiistaita. :) Niin ja aina pitää muistaa sanoa kiitos ja anteeksi, joten kiitos kun kävit lukemassa ja anteeksi, kun pulisin taas niin pitkään! ;) Ja erityiskiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, on ollut kiva lukea kehuja! :)