Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, heinäkuuta 03, 2015

Kohti helmoja

Vaihteeksi olen saanut kudottua sukatkin ja näin ollen tehnyt pikkuriikkisen loven selvästikin ehtymättömään sukkalankavarastooni. Tällä kertaa lovi tuntuukin jossain, sillä sain kulutettua kolme jämälankanöttöstä ihan viimeistä senttiä myöten loppuun! :) Eikä itse asiassa ihan riittänytkään, vaan piti toinen sukka päätellä likimain samansävyisellä langalla, kun pääsi mokoma loppumaan kesken. ;)

Sukat
Tehty ajalla: 25.6.-1.7.2015
Malli: Perussukat varpaista alkaen, 8-aloitus, tiimalasikantapää
Lanka: Drops Fabel Moulinen happovärjätyt: vadelma (pohja luonnonvalkoinen-beige 800), lila (pohja luonnonvalkoinen-beige 800) ja petroolinsininen (pohja ruskea-valkoinen 801)
Langankulutus: 79 g
Puikot: 2 mm
Koko: 38/39
Muuta: Jämälankatyö, langat kulutettu loppuun. 


Aloitin sukat varpaista alkaen petroolinsinisellä neuloen tasaista raitaa aina siihen saakka, kunnes petroolinsininen lanka loppui. Väliin tein tiimalasikantapään. 


Petroolinsinisen loputtua jäi jäljelle vielä vadelmanpunaista, jonka sekaan tein tuollaista valekirjoneuletta lilaan lankaan yhdistäen. Valekirjoneuletta se on siksi, että tein sen ihan vain silmukoita nostaen. Mikään kaunis tuosta kuvioinnista ei tullut, mutta onpahan nyt jotain muutakin välillä kuin tasaraitaa, kun sinisen tilallekin vaihtui lila. Olen tarkoituksella muokannut näiden kuvien värilämpötilaa lämpimämmäksi, jotta tuo lila muistuttaisi edes etäisesti lilaa, se kun tuppaa aina näyttämään valokuvissa siniseltä, eikä kuvista olisi muuten tahtonut edes erottaa, että sävy on sukan suussa todellakin eri kuin tuo raidoituksessa käytetty petroolinsininen.


Ihan helmoihin saakka langat eivät riittäneet, eli sukista tuli vähän lyhyemmät kuin minun sukistani yleensä. Tämän hameen kanssa sukkia olisi tarkoitus käyttää, sillä langat olivat hameesta ylijääneitä. Hameestahan voi käydä katsomassa parempia kuvia tämän linkin takaa. Tällä kertaa en ole ihan niin mustelmainen kuin hameen valmistumisen aikana, tai ne muutamat muksaukset taitavat jäädä noiden mustelmansinipunaisten sukkien alle sopivasti piiloon. ;) Vähäiset mustelmat johtunevat ehkä siitä, että tämän viikon ajan olen liikkunut hieman pehmeämmässä elementissä eli vedessä, ja kuntosalillakin on saatu selkälaitteeseen taas pehmuste paikoilleen... Kuopus vetäisi muuten tänään aikuisten altaassa 20 metriä putkeen, joten ei ihan suotta olla käyty koko viikkoa uimakoulussa. :) Ja sainhan minäkin joka päivä käydä vesijuoksemassa sillä aikaa, kun poika sai uimaopetusta. Kyllä tuosta liikunnasta on vaan ihan mahdottoman paljon iloa! :)

Vilpoista ja vetistä viikonloppua - liikunnan iloa kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakat raitasukat :)

    VastaaPoista
  2. Sukista tuli kiva täydennys hameeseesi! :) On se vain ilo, kun saa jämälankoja tuhottua koko nyssäkän, mielellään silloin ottaa tarvittaessa jotain sopivaa lankaa lisukkeeksim jos kesken loppuu. Nytkin on sukat tekeillä kolmesta jämälangasta, varalla neljäskin nyttönen, ja jännään riittävätkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tässä tapauksessa tarvitsi tosiaan vain toisen sukan päättelykerrokseen ottaa vähän toista lähes samansävyistä lankaa (sekin itsevärjättyä), en viitsinyt alkaa purkaa niin, että olisi tullut kerrosta lyhyemmät sukat, koska sitten olisi taas jäänyt joku pari metriä lankaa jäljelle.

      Poista
  3. Todella kiva lisä hameelle, ihanat sukat!
    On se aina pieni voitto kun saa jämikset käytettyä ja ihan viimeistä senttiä myöden.

    VastaaPoista
  4. Kyllä liikuntaharrastuksesta on hyötyä ja siihen kannattaa lapsia kannustaa ja yrittää jaksaa haalata mukaan niin kauan kuin mukaan lähtevät. Minunkin kymmenestä kakarasta kaikki harrastavat jotain liikuntaa. Osa juoksee ja käy kuntosalilla. Joku ui, toinen pelaa sählyä ja lentopalloa ja hiihtokin on kuvioissa aina talvisin. Kotijumppaakin harrastetaan aina välillä. Teini 18 v. vetäisi tuossa 40 miesten punnerrusta, että on siitä talven kuntosalikuurista ollut hyötyä opiskelupaikkakunnalla.
    Kauniin väriset sukat olet taas neulonut ja hamekin kivan näköinen. Mie purin just yhden teinin aloittaman hameentekekeleen, kun oli virkkuinto lopahtanut kesken kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Meillä on lapset vielä siinä iässä, että heitä ei tarvitse yhtään patistella liikkumaan, kuopuskin juoksee sisällä paikasta toiseen, ja esikoinenkin liikkuun ulkona käytännössä aina juoksemalla. Molemmat ketteriä poikia, ovat aina kiipeilleet paljon, mikä tietysti vain vahvistaa sitä ketteryyttä. Uimataito on kyllä myös tärkeä, helpottaa itseäkin, kun voi lähteä perheen kanssa uimahalliin tai luonnonvesiin ja jättää pojat keskenään lastenaltaaseen/matalaan veteen polskimaan, ja käydä samalla itse uimassa, vesijuoksemassa tai vesijumpassa. Nyt meillä taisi olla viimeinen uimakoulu, johon tarvitsee vanhempien kuskata, Oulussahan on niin hyvä tilanne, että kaupunki kustantaa kaikille eskarilaisille ja koululaisille kerran vuodessa viikon mittaisen uimakoulun, jonne siis mennään eskarista tai koulusta, ja siellä myös tarkistetaan vuosittain, että uimataito on ikää vastaavalla tasolla. Ja jollei ole, niin kaupunki kustantaa myös lisäopetuksen kuljetuksineen niille, ketkä lisäopetusta tarvitsevat. Me olemme vain halunneet lapsille tuon uimakoulun jo ennen kouluikää, eli ollaan käytetty molempia poikia niin kauan uimakoulussa, että alkeis- ja jatkouimakoulu on suoritettu. Molemmat ovat tainneet jatkouimakoulusta suoriutua jo ennen kouluun menoa. :)

      Minulla tänään sitten kuntosalipäivä. :) Eilisen pidin "lepopäivää" eli kävin vain muutaman kilometrin kävelylenkillä ja kuntopyöräilin. En osaa olla päivääkään ilman liikuntaa, mutta täytyy vain osata vuorotella erityyppisten liikuntalajien kanssa, että tulee raskaampaa ja kevyempää liikuntaa vuorotellen sopivassa suhteessa. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)