Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, maaliskuuta 17, 2014

Viikon pistojen paluu osa 1

"Viikon pistot" ovat täällä taas! :)

Ajattelin jossain vaiheessa, etten jaksa esitellä ristipistojen edistymistä viikon välein, eikä pienten töiden kohdalla siinä ollut mitään järkeäkään. Nyt kuitenkin haluan ihan vaan itseni vuoksi napata edistyskuvia, sillä kun työ edistyy hitaasti, niin meinaa välillä usko loppua, että se olisi yhtään mennyt eteenpäin.

Uudet kuvat tulevat (toivottavasti) tänne aina maanantaisin, koska aloitin tämän työn viime maanantai-iltana. Pistelen edelleen noin tunnin päivässä; tällä hetkellä se onkin aika täsmällinen tunti, sillä kuuntelussa olevan äänikirjan yksi levy kestää noin 60-66 minuuttia.


Viikko sitten aloitin tyhjästä kankaasta, ja tämän verran olen viikossa saanut pisteltyä. Ensimmäisen illan pistelyistä ainakin puolet menivät samantien purkuun, sillä alkuvaiheessa tulee helposti laskuvirheitä, kuten nyt kävi. Muutenkin alku oli yhtä hankalaa kuin kahden muunkin saman sarjan mallin kohdalla: tuntui, etten millään erota noita pistoja, eikä työstä tule yhtään mitään. Mutta koska olen kaksi mallia tosiaan jo saanut tehtyä valmiiksikin asti, niin luotin siihen, että tämäkin alkaa pikku hiljaa sujua. Ja niinhän se alkoi. :)

Kuvassa on viivoitin osoittamassa hiukan mittakaavaa...


... tässä vielä lähikuvaa todistamassa, että pistot ovat aikasta pieniä: 12 pistoa/cm. :)

Näin pikkuruisten pistojen pistäminen on huomattavasti hitaampaa kuin jos tekisi saman mallin harvemmalle kankaalle tai pistelisi kahden langan yli (minä pistelen siis yhden langan yli). Harvemmalla kankaalla ja varsinkin aidakankaalla minä pujotan neulan ja langan kerralla kankaasta ali ja yli; yhden yli pisteltäessä täytyy pujottaa neula ensin kankaan alapuolelle ja vetää lanka varovasti läpi, ja sitten uudella pistolla taas yli varovasti vetäen. Mutta kun tekniikan oppii, niin ihan mukavasti tämä sujuu. Läheltä tarkasteltuna pistot näyttävät hyvinkin epäsiisteiltä, mutta ei sitä sitten kokonaisuudesta huomaa ollenkaan.

Viikon päästä seuraa sitten jatkoa!

 
ps. Sain Leenalta apua taannoin esittämääni pohdintaan, mitä tässä musiikkiaiheisessa ristipistotyössäni oikein lukee. Kuvassahan on diskanttiavain/g-avain, joka on ranskaksi clé de sol - eli se sol ei tarkoittanutkaan "maaperää", vaan liittyi sittenkin solmisaatioon, mitä vähän epäilinkin. Eli jos fraasiin otetaan mukaan tuo kuvassa oleva avain eli clé, niin lause olisi Musique en clé de sol - musiikkia diskanttiavaimelle. Kiitos Leenalle avusta! :)

8 kommenttia:

  1. Voi jestas, kyllä täytyy olla kärsivällisyyttä ja hyvä näkö, että voi tuollaista pientä pistellä. Ei onnistuisi minulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa minäkään en kunnolla näe noita pistoja, mutta kun alussa jaksaa tihrustaa ensimmäisten pistojen paikat, niin sen jälkeen se alkaa sujua, vaikkei näkisikään kunnolla - täytyy vaan luottaa siihen, että pisto menee oikeaan paikkaan. Vaikeaa selittää, mitä tarkoitan, mutta kun siinä kankaassa kuitenkin on se "reikä", johon pisto tulee, niin senhän tuntee neulan kärjellä, missä se on. Minä siis enemmän "näen sormilla" kuin silmillä. Vähän niin kuin neuloessakin, en minä sitäkään koko aikaa katso, vaan voin neuloa vaikka pilkkopimeässä.

      Poista
  2. Kaunis taulusarjasi taitaa saada lisäosan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kolmas osa tulossa, sen jälkeen vielä yksi jäljellä.

      Poista
  3. Kiva seurata kirjontatyösi etenemistä kuvista. :) Samalla muistin oman suunnitelmani, että ennen kesää pitäisi saada yksi työ mökille valmiiksi eikä sitä ole edes aloitettua vielä. Millekähän kesälle se valmistuu! ;)

    Ihana tuo peitto tuolla edellä. Upea lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, näiden itselle tulevien juttujen kohdalla nyt ei ole niin suurta merkitystä, minä vuonna ne valmistuu. Itse asiassa tämä ristipistosarja, johon tämäkin tekeillä oleva kuuluu, oli tarkoituksenani pistellä kokonaisuudessaan Vuodenaika-SAL:issa (Stitch-A-Long eli useampi pistelijä pistelee sovittuna aikana tiettyjä töitä; tässä tapauksessa vuoden aikana piti pistellä jokin sarja, johon kuuluu kaikki neljä vuodenaikaa) vuonna 2009! Aloitin silloin tämän sarjan talvea, ja no, edes se ei valmistunut sen vuoden aikana, saati että olisi kaikki neljä tullut tehtyä... eli tämä työ ei ole vasta kuin viisi vuotta jäljessä aikataulusta. ;)

      Kiitos kehuista! :)

      Poista
    2. Lohdullista kuulla, ettei sinullakaan kaikki työt valmistu aivan suunnitellun aikataulun mukaan! :)

      Poista
    3. No joo, ehkä minä silloin luovutin sen pistelyn kanssa, todennäköisesti jotkin muut käsityöt kiinnostivat silloin enemmän. Tai ehkä vaan en ymmärtänyt, miten iso työ näissä on, olisi pitänyt valita siihen SAL:iin jokin vähän helpompi malli. Mutta ainahan saa muuttaa suunnitelmiaan, eikös? :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)