Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, helmikuuta 07, 2014

Novita Kevät 2014

Nähtävästi en uskalla tänäkään vuonna katkaista blogin alkuajoista jatkunutta perinnettä - eli Novita-lehtikatsauksia. Tässä siis tulee vuoden ensimmäinen katsaus, jollei sitä Lapaslehden pikakatsausta lasketa. ;)


Tykkään yleensä Novitan kevät/kesä-värikartan väreistä, niin myös tänä vuonna. Mukavia uutuusvärejä on tarjolla, osan olen ehtinyt nähdä jo livenä.

Kuva: Novita
Tätä karnevaali-Raitaa olenkin jo itselleni ostanut, siitä on tulossa asustesetti. En siis oikeastaan tälle langalle/väriyhdistelmälle edes kaivannut lehdestä malleja. Malli 50 puserossa langan värit näyttävät upeilta, mutta malli ei muuten houkuttele, siksipä pysyn edelleen päätöksessäni kutoa ostamistani langoista ne asusteet. :)

Kuva: Novita
Nalle Taika -langan olen nähnyt myös livenä, ja minusta tässä on aivan ihanat pastellivärit. En ole kuitenkaan ihan varma, näyttääkö tämä myös neulottuna yhtä kivalta kuin kerällä.

Kuvat: Novita

Malli 2 mekosta tykkään erityisesti siksi, että se on virkattu. Malli 35 jakku on myös mukavannäköinen, siinä tuo langan väritys näyttää jotenkin kivemmalta kuin virkatussa pinnassa. Mekon virkkaaminen tuntuisi kuitenkin houkuttelevammalta ajatukselta tällä hetkellä kuin takin neulominen... XL-mallille sovitetut malli 63 huivi ja malli 64 virkattu hame ovat myös kivoja - hame on niin helpon näköinen, että sen pystyisi hyvin pienentämäänkin sopivaksi.

Eniten minua tässä Nallen uudessa värimaailmassa häiritsee, että se on niin hempeä, ettei minulla löytyisi siitä tehdyille vaatteille kaveriksi kuin ihan kesäisiä vaatteita. Ja minusta Nalle on enemmän syksyn, kevättalven ja lauhojen talvisäiden lanka kuin kuumien hellepäivien. Eihän mikään estä pitämästä pastellivärejä ympäri vuoden, mutta sitten pitäisi kyllä hankkia yhteensopivia pitkähihaisia trikoopaitojakin vähän hempeämmissä sävyissä... En voisi ainakaan kuvitella pukevani villamekkoa paljaalle iholle ja olla vielä ilman villasukkia, kuten tuossa mekon mallikuvassa! :D Mietitään. :)

Oikeasti muuten, miten nuo mallit tarkenevat noissa kuvissa paljain varpain? Yst. terv. nimim. "Riisun villasukat vain suihkussa käynnin ajaksi". ;)

Kuva: Novita
Malli 51 mekossa on kivasti yhdistetty Taika-väritystä ja yksiväristä Nallea. Tässähän on muuten kupla-mallineuletta, josta on viime aikoina tullut varsinainen hitti! :) Tätäkin mekkoa voisin harkita sitä pastellisävyisestä Taika-langasta, sehän saattaisi näyttää yksivärisen langan rinnalla tosi hauskaltakin! :)

Kuva: Novita
Muutama vuosi sitten en voinut ymmärtää legginssejä - miksi kukaan haluaa pitää kalsareita näkyvillä? ;) Minusta kalsarit (tai "legginssit") olivat pelkästään välihousut, jotka piilotetaan housujen alle. No, nyt olen muuttanut käsitystäni, enkä ole tänä talvena juurikaan käyttänyt päällyshousuja, vaan pelkästään noita kalsareita puseroiden kanssa. Siis toki ulos mennessäni olen vetänyt toppahousut kalsareiden päälle, mutta sisällä olen pärjännyt ihan kalsarisillaan. Ehkä jos olisin työkykyinen, saattaisin harkita uudelleen kalsareiden näkymistä työvaatetuksen kanssa. Joka tapauksessa kaappiini on ilmestynyt viime aikoina muunkinlaisia kalsareita kuin niitä "välihousuja", eli myös sellaisia joita kehtaa käyttää vaikkapa hameen kanssa. Kovilla pakkasilla olen käyttänyt myös itse neulomiani ja virkkaamiani villakalsareita. Niissä on vain sellainen huono puoli, että olen tehnyt niistä liian värikkäitä. ;) Toisin sanoen ne eivät loppujen lopuksi sovi kuin vain tiettyjen vaatteiden kanssa. Tarvitsisin ehdottomasti lisää villakalsareita mielellään yksivärisinä. Yhdet kaupasta ostetut harmaat palmikkoneulekuvioiset kalsarit (juu, myyntinimenä oli kyllä "legginssit") ovat olleet minulla ahkerassa käytössä, ja etsinnässä on ollut samantyyppiset mutta luonnonvalkoiset. Mutta entä jos tekisinkin sellaiset itse?

Malli 74 villakalsarit vastaavat kyllä tarpeisiini täydellisesti, ja nämä tekisin todellakin yksivärisenä, vaikka tuollainen raitakuviokin houkuttelisi... Näissä tuo pitsikuvio on se juttu, joka saa nämä näyttämään oikeasti joltain muulta kuin välihousuilta. :)

Kuulemma nykyään on miehillekin legginssejä eli megginssejä. Mulla menee varmaan taas 10 vuotta hyväksyä, että miehet pitävät kalsareitaan näkyvillä... Vaikka tuskin ne megginssit on niitä vaaleansinisiä kalsareita tummilla pilkkukuvioilla ja sepaluksella. ;)

Kuva: Novita
Pikkusisko-lankaan ei ole nyt ilmestynyt uusia värejä, eikä siitä edelleenkään ole löytynyt sellaista värimaailmaa, johon olisin ihastunut. Mutta kokemukseni mukaan tämä lanka värjäytyy varsin hyvin... ;) Tähän Pikkusiskosta neulottuun malli 22 hameeseen tykästyin. Olen tosin tykästynyt aika moneen muuhunkin Novita-lehdissä vuosien varrella olleisiin hameisiin, vaan neulomatta on suurin osa jäänyt. Hameeseen kyllä voisi harkita jonkun muunkin valmistajan ohutta sukkalankaa, värikkäästä varsinkin voisi tulla kiva hame! :) Tai sitten siitä itse värjätystä... Mietin tätäkin, luultavasti jopa pidempään kuin noita aiempia Nalle-neuleita.

No sittenpä mennään varsinaisiin kevään ja kesän lankoihin eli puuvillaisiin! :)

 
Kuvat: Novita

Puro Batikin uusia värejä näin muutama viikko sitten kaupassa, ja minusta niissä oli ihan kivoja sävyjä, ainakin osassa näistä uutuuksista. En oikeastaan silloin niitä sen tarkemmin vielä tutkinut, kun en tiennyt olenko tästä mitään tekemässä.

Kuva: Novita
Tässä lehdessä malli 27 mekko menee kyllä vakavasti harkittavien Puro Batik-neuleiden listalle, siinä kun on mukavasti virkattu helmakin. :) Sen kanssa olisi käytettävä Kaste-langan jotain sävyä, joten ehkä mekko menee toteutettavien listalle, jos löydän noista Puro Batikeista ja Kasteesta jonkun itseäni miellyttävän väriyhdistelmän.

Kuva: Novita
Miami-lankaan on ilmestynyt nyt tällainen "mun käsilaukun vihreä". :) Tosin tämäntyyppistä väriä oli Miamin värikartassa myös pari vuotta sitten. Silloin tarkoitukseni oli tehdä tämänvärinen mekko, mutten löytänyt vihreää riittävästi, joten siitä tuli silloin vain mekon yläosan toinen puolisko, ja mekosta tuli muuten turkoosi. Jotenkin tämä vihreä on jäänyt mieleeni kaivertamaan, joten mukavaa saada uusi mahdollisuus. Onko siitä toteutettava neule sitten tämä malli 49 jakku vai joku muu, se jää nähtäväksi. Ei vain pidä liian kauaa odottaa, tai tämäkin taas loppuu... ;)


Kotiväki-lanka on uudistunut. Nyt sitä saa sekä merseroituna Kartanona että merseroimattomana Huvilana. Mitenkähän opin muistamaan, kummin päin nuo nimet meni...? Voisiko muistisääntönä toimia, että kartano kiiltää enemmän kuin huvila... ;) Joka tapauksessa olen aivan ihastuksissani näihin herkullisiin väreihin! :) Näistä kyllä houkuttelisi tehdä jotain oikein moniväristä.

Kuva: Novita
Tämä malli 37 virkattu ja neulottu pusero oli kuitenkin ainoa minua kiinnostava Kotiväki-neule tässä lehdessä, eikä tämäkään vielä hirveästi väri-ilotteluun kannusta. ;) Jotain monivärisempää mallia kaipailen näille langoille. Yhden löysin jo Novitan sivuilta vuoden 2005 lehdestä, lisää voisi löytyä muilta nettisivustoilta, jos käyttäisi Kotiväkeä korvaavana lankana. Ja ainahan voin suunnitella malleja itse, jos viitsin. ;) Luultavimmin jään kuitenkin vielä odottelemaan seuraavaksi ilmestyvää Kesä-lehteä.

Taidan muutenkin jäädä nyt odottavalle kannalle, sillä näistä malleista ei mikään ole sellainen, joka olisi aivan pakko saada (paitsi villahousut, mutta niillä nyt ei ole mikään kiire...). Toisaalta on minulle monesti ennenkin käynyt niin, että lehtikatsausta kirjoittaessani olen löytänyt vain pari "ihan kivaa" mallia, mutta jo seuraavalla viikolla huomaan ostavani kahdeksan kiloa lankaa noin kymmeneen kyseisen lehden neuleeseen. ;) Tosin yleensä tämä tapahtuu Novita Kesä -lehden kohdalla, joten siinäkin mielessä jään kovasti sitä lehteä tänäkin vuonna odottamaan. :)

Vielä lopuksi annan lehdelle sekä miinusta että plussaa. Miinusta tulee siitä, että lehdessä oli vain kolme sukkamallia, joista yksi malli löytyy pelkästään netistä. Ylipäätään en ymmärrä sitä, miksi pitää laittaa lehteen malleja, joiden ohjeita ei kuitenkaan lehdestä löydy, vaan pitää mennä nettiin ne tulostamaan. Tällä kertaa näitä malleja oli enemmänkin, joista yksi malli oli sukat. Kaikkiin kolmeen sukkamalliin olin vähän pettynyt, en osaa nähdä niitä puikoillani. Ehkä olen vain tottunut siihen, että joka lehdestä löytyy useampia sukkamalleja, jotka tekisi mieli laittaa vaikka kaikki puikoille.


Runsaasti plussaa saa edelleen lehden lopusta löytyvä Neulekoulu-osio, jossa tällä kertaa opetettiin onteloneuleen tekeminen. Ohjeita löytyy peräti kolmeen erilaiseen onteloneulemyssyyn. Nämä Neulekoulut ovat olleet kyllä hyödyllisiä myös tällaiselle "kaiken nähneelle" neulojalle, näitä lisää jatkossakin! :)

Tällainen lehti tällä kertaa, jään tosiaan odottelemaan sitä seuraavaa... :)

28 kommenttia:

  1. Pariin otteeseen olen minäkin lehden selannut... Ihan kivoja malleja, mutta mikään ei oikein sykähdyttänyt. Tuskin tulee ihan heti mitään näistä tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti käykin niin, että jonkun mallin löytää vasta vuosien päästä. Käytän itse paljon Novitan nettisivujen mallihakua, kun etsin jotain tietyntyyppistä mallia. Sieltä sitten löytyy vanhojen lehtien malleja, joita ei ole aiemmin edes noteerannut. :)

      Poista
  2. En ole lehteä vielä selannut, mutta tuo mekko (malli 27) ja legginsit näyttävät mieleisiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä minäkin aattelin lopulta äänestää lehden parhaimmiksi malleiksi. :) Luultavimmin molemmat päätyvät puikoilleni.

      Poista
  3. Lehti on pikaselattu täällä nyt kahdesti, mutta aikamoinen pettymys, niinkuin minulle tuntuu oleva kaikki kevät ja kesä Novitat. Ainoat mieleiset mallit oli se ainaoikein neulemekko, joka oli toteutettu Nalle Taika langasta ja kuvattu monessa eri värissä, ja toinen kiva malli oli se neulottu vauvan pöllöpipö, muttei se sinänsä mitään uutta antanut sekään malli. Mutta kiva lukea, mitkä mallit itseäsi inspiroi, joten jatka vaan näitä katsauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas yleensä nämä alkuvuoden lehdet on niitä suurimpia inspiroijia, niissä kun yleensä löytyy miellyttäviä värejä ja virkattujen vaatteiden ohjeita. Tosin viime aikoina ne virkkuut ovat jotenkin Novitassakin jääneet vähemmälle, ja painotus on enemmän näissä "ainaoikeissa", jotka eivät minua taas niin kauheasti sytytä. Mutta makuja on monia, joten onneksi löytyy erilaisia malleja, lehtiä, nettisivustoja, kirjoja, jne. :)

      Poista
  4. Mus suosikki on malli 10. Just tollasta oon kaivannu. Se vois päätyä toteutettavaks.
    En tykänny yhtään sukista malli 15, eikä niissä toisissakaan ollu mitää erikoista.
    Useimmiten syksyn ja talven lehdet kolahtaa paremmin, harvoin kevät ja kesä lehdistä löytyy suuria suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit lehdestä jotain tekemistä! :) Mulla taasen ei ne syksyn ja talven lehdet yleensä iske, vaikka löytyy niistäkin aina jotain. Vaatekaappi vaan on niin täysi ja to do -lista pitkä, niin aika maltillisesti koitan näitä vaatemalleja katsella. :)

      Poista
  5. Kiitos lankakatsauksesta! Ei ole tullut hyllyillä käytyä kun olen ostolakossa, mutta varsinkin uusi Kotiväki alkoi kiinnostaa. Kun nyt saisin ensin käytettyä näitä olemassaolevia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään sillä kerralla ostanut, kun noita Kotiväkejä näin, olin ihan muilla asioilla, ja pikaisesti vilkaisin, kun näin hyllyissä. En osaa ostaa lankaa, jos en tiedä etukäteen (= ennen kauppaan lähtöä), mitä aion niistä tehdä. Mulla kyllä kuluu nykyään tuota lankaa niin hitaasti, ettei kauheasti passaa ostellakaan, että mahtuvat säilytyslaatikoihin. :) Mutten ole ostolakossa, kyllä sitä lankaa saa ostaa, jos tietää, mitä niistä aikoo tehdä.

      Poista
  6. Tuo kannen huppuhuivi on ihana<3 Ja ohjeen saa netistä. Kunhan lukuloma alkaa niin varmasti neulon sen.
    -menninkäinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se huppuhuivi on mahtavan näköinen. Ohje vaan on aika paksulle langalle, en sen vuoksi sitä nyt nostanut suosikkieni joukkoon. Mutta tuota voisi kyllä tutkia joskus tarkemmin, josko jotain samantyyppistä voisi tehdä ohuemmastakin langasta.

      Poista
  7. Kiva lukea näitä lehtikatsauksia. Minäkin hiplailin noita uusia Kartano ja Huvila -lankoja kaupassa, mutta enpä ostanut. Oli kyllä sen verran ihania värejä, että tulee varmasti käytettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jos näistä joku tykkää. :) Noissa Kartanossa ja Huvilassa on kyllä tosi ihanasti niitä kirkkaita värejä, mutta myös esim. beigeä ja harmaata, jos tykkää hillitymmästä. Voisin tehdä itselleni ihan hyvin noista ensin jonkun "väripläjäyksen" ja sitten toisen maanläheisemmän... ;)

      Poista
  8. Minäkin sain lehden selattua nyt aamulla ekakertaa, eilinen päivä kun meni ystävän väitöstilaisuudessa ja ilta karonkassa.
    Minuakin kiehtovat nuo Kotiväen värit ja uudet PuroBatikin värit. PuroBatikista en edelleenkään ole tehnyt vaatteita, kun en osaa ajatella että tykkäisin päälläni täydestä akryylistä. Niin paljon siitä on kuitenkin kuulunut hyvää palautetta, että josko jo nyt uskaltaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Puro Batikista muistaakseni yksi vaate, jossa olen yhdistänyt sitä Miamin kanssa, eli ei ihan täyttä keinokuitua. Yksi huivi ja yksi poncho muistaakseni on Puro Batikista minulla myös - niissä kyllä sen keinokuituisuuden huomaa, hapsut sojottavat aina kohti taivasta sähköisyyden vuoksi. ;) Yhdet Batikit minulla vielä kaapissa odottaa, niistä on tulossa Kaste-langan kanssa yhdessä neulottuna jakku. Pitäisikin piakkoin aloittaa se, että saa tälle keväälle ja kesälle käyttöön.

      Poista
  9. Kivoja malleja oli tuossa uudessa lehdessä. Aivan ihana se virkattu mekko! Mietin heti, että riittäisiköhän mun kärsivällisyys sellaisen tekemiseen. Yhden virkatun jakun olen tehnyt ja siihen meni kolme vuotta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä syntyy virkaten nopeammin jälkeä kuin neuloen, tai riippuu tietysti myös langan vahvuudesta ja käytetyistä silmukoista. Mutta jos virkkuumalli on pääasiassa pylväitä, kuten noissa mekoissa, niin aika joutuisasti sellainen valmistuu.

      Poista
  10. Olipa kiva saada pieni katsaus tähänkin lehteen. En ole käsiini sitä saanutkaan kun olen kaupoissakin lankahyllyjä vältellyt. :) Pyrin nyt välttelemään lankakauppoja ja ostamaan vain ne langat mitä tule varmasti käyttämään varmasti, joten kaikki ylimääräinen ihastelu lankakaupassa saa jäädä. Ei ole helppoa sanoa ei hymyileville ja lymyileville lankakerille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut jo monta vuotta periaate, että ostan lankaa vain, jos tiedän etukäteen, mitä aion siitä tehdä. Jotain sukkalankaa voin ostaa, vaikkei vielä olisi jokin tietty sukkamalli mielessä, mutta isompia satseja ei oikeastaan ole järkevääkään ostaa ilman tietoa mallista.

      Poista
  11. Minä olin taas aika pettynyt. Vain pari mallia oli jotka miellytti. Olen jotenkin tainnut tulla "sokeaksi" kun kaapit pursuu vaatteita ja monen mallista.
    Mukavaa helmikuun jatkoa Mari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sinähän teetkin kaikki vaatteesi omasta päästä! :) Et sinä malleja edes tarvitse. Mutta on ihan totta, että kun kaapissa alkaa olla jo yhtä jos toista itse tehtyä, niin enää ei samalla tavalla enää etsiskelekään malleja kuin aiemmin. Itselläni oli muutamia vuosia sitten tilanne, että vaatevarastossa oli ainoastaan vääränvärisiä ja -kokoisia vaatteita (värianalyysi, 30 kg laihtuminen, raskaudet jne.), jolloin tuli ihan hirveästi neulottua itselle vaatteita, ja myös niitä ihania malleja tuntui pursuavan joka paikasta. Nyt, kun ei niin älytöntä tarvetta ole neuleille, niin kummasti niitä mallejakaan ei enää näytä olevan tarjolla. Hassua. :)

      Poista
  12. Mielenkiintoinen lanka- ja malliesittely. Lehteä en ole vielä plarannut, mutta noista malleista kiinnosti eniten kalsarit ja ensimmäinen mekko! Kalsariajatus pitää panna muhimaan ens talvea ajatellen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä olen noita villahousuja miettinyt koko viikonlopun, ja ensi talveksi taitaa tulla muutamat villikset lisää... tämä talvi pärjätään kyllä vanhoillakin, tuskin tämä tästä enää hirveästi edes kylmenee. :)

      Poista
  13. Kivoja nää sun lehtikatsaukset. Tykkään kyllä näistä vaikka en itse ole Novitan lankojen suurkuluttaja. Mutta mallit katson Novitasta tarkkaan ja kiinnostavan mallin kohdalla mietin mistä muusta lankamerkistä vois sen toteuttaa.
    Nuo villahousut on kyllä paras tässä lehdessä ja kun neuloisi ihan merinovillasta, niin voisi pitää paljaallakin iholla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytän sujuvasti sekaisin eri valmistajien lankoja ja malleja - joskus teen Novitan mallin jonkun toisen valmistajan langasta tai etsin kivalle Novitan langalle mallin muualta. Mutta toki ensisijaisesti yritän tehdä siitä langasta, jolle malli on kirjoitettu, se on jollakin tavalla varmempaa. Vaikka ei silläkään tavalla aina voi onnistua täydellisesti. ;)

      Poista
  14. Jälleen jaat samat ajatukset kanssani kalsareista: kyllä, minäkään en ymmärtänyt, että miksi niitä julkisesti esitellään, mutta olen todennut, että ne ovat mitä mainioin vaatetus. Kesällä ihanat sellaisenaan ja talvella kätevät, kun sisälle tullessa voi heittää toppahousut pois ja olla kalsarisillaan, eikä tule liian kuuma (kuten ennen, kun kalsarit oli tungettu päällyhousujen alle). Olen jo pitkään haaveillut alpakkalegginsseistä itselleni: ehkä vielä joku päivä saan ne tehtyä... Toivottacasti tämä muoti ei mene siihen mennessä ohi, hih hih... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tulossa jossain vaiheessa melkein-alpakkalegginssit, langat pistin tilaukseen... todennäköisesti ei tälle talvelle enää kuitenkaan, kohta saa heittää jo kalsarit kaappiin kokonaan. ;)

      Mulla on ollut noiden legginssien kanssa kyllä vähän sen verran huono tuuri toistaiseksi, etten ole onnistunut löytämään riittävästi kivanvärisiä. Osa on siis ihan oikeasti niitä "pitkiä alushousuja", ja taatusti sen näköisiäkin. Haluaisin ostaa kaikkia söpöjä ja naisellisia, mutta kaikki on vaan jotain tyhmiä mustia - tai sitten pinkit legginssit on niitä puolisääreen ulottuvia, jotka ei ihan talvikäyttöön sovellu. Mutta ostan kyllä aina, jos tulee omanvärisiä vastaan. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)