Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, joulukuuta 04, 2013

Hengen tuotoksia

Kun vuosia sitten suihkussa ollessani päähäni yhtäkkiä putkahti laulu pienestä pörriäisestä, enpä arvannut mihin se vielä johtaa. Taitaa olla jo neljä vuotta siitä, kun lähetin kyseisen pörriäislaulun sävellyskilpailuun, josta napsahti voitto. Pian sen jälkeen Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri halusivat tuon voittoisan lauluni levyttää. Vuotta myöhemmin se ilmestyi painettuna laulukirjaan. Joskus viime talvena minua lähestyttiin sähköpostilla ja pyydettiin lupaa saada jälleen levyttää sävellykseni. Tokihan lupa heltiää, sehän on vain tuloa minulle ilman, että laitan itse rikkaa ristiin. ;) Tosin kun tekijänoikeusmaksut pätkähtävät kerran vuodessa tilille, niin en yleensä sitä edes huomaa, eli ei niillä ihan rikastumaankaan vielä pääse. ;) Mutta ihan hyvin yhdestä biisistä. Tai oikeastaan kahdesta, sillä on yksi toinenkin sävellykseni soinut joskus jopa ihan radiossa. Saa nähdä, lähteekö se koskaan lentelemään pörriäisen tavoin.



Tänään posti toi minulle tekijänkappaleen tästä Tuikkivat tähdet -levystä, ja kyllä siellä ihan oma nimi paistoi takakannessa. Tähän alkaa kohta jo tottua. ;) Olen ihan autuaallisesti unohtanut tämän levyn tekijäporukan, mutta sellainen muistikuva minulla on, että kyse olisi Milla Pohjolan opinnäytetyöstä Jyväskylässä. Jos siis törmäätte tällaiseen levyyn, niin ostakaa ihmeessä! :) Tykkäsin ainakin oman biisini sovituksesta.

Leppoisaa viikon jatkoa!

18 kommenttia:

  1. Kuulen surinaa, kun pikku pörriäinen lentää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voi kuulla, koska laulussa sanotaan: "Örriäinen, mörriäinen, pikku pörriäinen surisee ja turisee, SEN LAPSET KUULEE VAIN." :D

      Poista
    2. Olen jo sen ikäinen, että voi sanoa " lapseksi jälleen"

      Poista
    3. Eiköhän meistä jokaisesta löydy se sisäinen lapsi. :)

      Poista
  2. Hienoa Mari, sinähän olet julkkis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heh, oon tämän blogini ansiosta enemmän julkkis kuin laulujeni. ;)

      Poista
  3. Hienoa Mari! Pohjolan MIlla taitaa muuten olla Haminasta eli sillä lailla kasvotuttu tyttö ja musiikkiopistossa laulanut myös. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en hänestä tiedä sen enempää, eli saattaa hyvinkin olla sama henkilö. :)

      Poista
  4. Kiva kun tuolleen sävellys pääsee esille, ei aina tarvii olla Syksyn sävel tms. isompi kilpailu.
    Paljon kaunista oot taas tehnyt, pistelystä tulee ihan kesän maku kielelle.
    Mukavaa joulukuuta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa maailman sävellyksistähän on niitä vähemmän tunnettuja, hiteiksi päätyy ehkä joku miljoonasosapromille. Omista sävellyksistänikin on päässyt julkisuuteen (nuottina, äänitteenä tai julkisena esityksenä) vain ehkä kymmenkunta, ikuisesti pöytälaatikossa pysyy sitten aika paljon enemmän. :) Eikä ne julkisuuteen päässeetkään mitään "hittejä" ole, osa on esitetty kerran ja jääneet sitten unholaan. Enkä kyllä muuta ole odottanutkaan, tykkään tehdä lastenmusiikkia ja hengellisiä lauluja, eikä niillä yleensä listaykkösiksi päästä, joskin ei ole sinne mitään pyrkimystäkään.

      Kiitos kommentista ja hyvää tätä kuukautta sinullekin!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vaikka annan kaiken kunnian levyn tekijöille, hehän tuon eteen suurimman työn ovat tehneet, minä vain pistin suihkussa päähäni tupsahtaneet sanat ja sävelet paperille. :D

      Poista
  6. Oi miten upea juttu, oikein paljon onnea.

    VastaaPoista
  7. Hienoa, onnittelut! Olisipa mukava kuulla tuo laulu. Sanat vaikuttavat mukaansatempaavilta ja sellaisilta, että jäävät päähän soimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon levyn levikkiä en vielä tiedä, yrittävät sitä varmaan jonnekin saada myyntiin. Mutta Satu Sopasen & Tuttiorkesterin levy "Soittorasia" saattaa löytyä kirjastostakin, ja Anttilasta minä niitä ostelin muutama vuosi sitten useamman kappaleen lahjaksi sukulaisille, siltä levyltä tuo biisi myös löytyy.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)