Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, joulukuuta 06, 2013

Itsenäisyyspäivä

SOTAVANKIVELJENI

Vankiveljeni, muistathan vielä,
ase kätees' kun kannettiin,
ja metsissä "jossakin siellä"
uhrit maalle kun annettiin.

Vankiveljeni, muistathan vielä,
taiston tuoksinan, saarroksen.
Tuli kohtaloks' taistojen tiellä
tie varjoisa vankeuden.

Vankiveljeni, muistathan vielä,
vilun, ikävän, kotimaan.
Usein kuulimme karvaalla miellä
"miksi lähditte sotimaan".

Vankiveljeni, muistathan vielä,
minkä kohtelun vieraalta sait,
sait ylpeytes' itkien niellä
armopaloina leipäs' kun hait.

Vankiveljeni, muistat sen varmaan,
leirin salvat kun aukesi.
Kotomaamme kun näimme taas armaan
meiltä kyyneleet kirposi.

Vankiveljeni, tullut on vanhuus,
kaiken muistamme unena vain,
mutta taistojen tuska ja tuimuus
meillä säilyvi mielessä ain'.

- Veikko Liukkonen -

Veikko-pappani sota-aikainen kuva napattu Ilta-Sanomien jutusta 24.5.2011, voit suurentaa kuvaa klikkaamalla lukeaksesi sen yhteydessä olevan kuvatekstin.

Veikko-pappani ei ehtinyt pitkään olla jatkosodan rintamalla, kun hän joutui sotavangiksi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Pappa kirjoitti muistelmiaan sotavankiajoilta, hän oli näppäillyt kirjoituskoneettaan vielä sinäkin aamuna marraskuussa 1980, jolloin hänen sydämensä äkillisesti pysähtyi. Muistelmat jäivät häneltä kesken, mutta sotavankeutensa alkuajat hän ehti paperille tallentaa. Itse sain hänen muistelmakäsikirjoituksensa nähdä vasta viime kesänä ja luin niistä pari ensimmäistä sivua. Niillä sivuilla Veikko kertoi tuntojaan tilanteesta, jossa hän joutui jättämään tuoreen vaimonsa kotiin ja lähtemään itse sotaan. Monta asiaa papalla jäi kirjoittamatta ja kertomatta jälkipolville. Olemme kuitenkin viime vuosina törmänneet hänen nimeensä muissa sotavankeudesta julkaistuissa kirjoissa ja lehtiartikkeleissa, jollaisesta tuo yllä oleva kuvakin on napattu. Toisten sotavankien kertomana olemme kuulleet, että Veikko-pappa toimi sotavankeudessa muiden vankien hoitajana sairaalassa. Hänen tehtävänään oli aamuisin ilmoittaa yön aikana kuolleiden vankien määrä, jotta heille osattiin antaa oikea määrä leipäannoksia. Pappa kuitenkin lykkäsi kuolleiden määrän ilmoittamista, jolloin hän saattoi antaa kuolleille tarkoitetut leipäannokset muille, heikoimmille vangeille. Tällä tavalla hän pelasti monenkin suomalaisen sotavangin hengen. Ruokaahan sotavangeilla ei liiaksi asti ollut, nälän keskellä rotatkin kelpasivat mieluusti ravinnoksi. Veikko-papan palatessa kotiin yli 3 vuoden sotavankeuden jälkeen marraskuussa 1944 hän painoi vain 35 kiloa. Näiden sotavankeusvuosien aikana Aino-mummuni ei saanut miehestään muuta elonmerkkiä kuin yhden lentolehtisen: "Pojat, olen puna-armeijan vankina. Kohtelu on ollut hyvä ja ruoka riittää." Totuutta ei voinut kirjoittaa kiväärimiehen seistessä selän takana.

Itsenäisyyspäivänä kunnioitamme sotiemme veteraaneja, joiden ansiosta olemme saaneet olla itsenäisiä yhtäjaksoisesti 96 vuotta. Yleensä mainitaan ne miehet ja naiset, jotka palvelivat maatamme rintamalla, mutta vähemmälle huomiolle jäävät he, jotka joutuivat vieraalle maalle vangiksi. Sotavankeusajoista ei ole uskallettu paljoa puhua Neuvostoliiton pelossa ennen kuin aivan viime vuosina. Siinä on varmasti yksi syy, miksi papallanikin jäi muistelmien kirjoittaminen liian myöhään, eikä hän tuolloinkaan vielä tohtinut kirjoittaa toisista sotavangeista heidän omilla nimillään, vaan käytti peitenimiä. Vähissä ovat tänä päivänä ne ihmiset, jotka voivat kertoa meille, mitä sota-aikana oikeasti tapahtui. Kipeimmät muistot painuvat näiden miesten ja naisten mukana hautaan.


Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

18 kommenttia:

  1. Lähden juuri sytyttämään kynttilää yhden veteraanin ja ynden pikkulotan haudalle.
    Kiitos kirjoituksestasi. Ja hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
  2. Kiitos kauniista kirjoituksestasi. Isäni oli sodassa ja hän kuoli ollessaan 58-vuotias. Itse olin silloin 16. Olen monesti miettinyt isäni kokemuksia sodasta ja muistan lapsuudestani, kun hän kertasi tapahtumia (Uhtuan taisteluita) naapurin miehen kanssa. Setäni kaatui sodassa. Harmittaa vain etten saanut enempää tietoa, lapsena ei ymmärtänyt kysyä ja en tiedä olisiko isäni lapsille kertonutkaan. Sen verran sota "opetti", että kodissani ei ole ollut eikä ole minkäänlaisia aseita - ei haulikkoa, kivääriä - eikä meillä metsästetty vaikka maalla asuimme. Sytytän kynttilän - hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota jätti jälkensä paitsi sen kokeneisiin myös jälkipolviin. Pappani opetti omille pojilleen, että ruuasta ei nirsoilla, hän kun joutui itse sen ruuattomuudenkin kokemaan. Oma isäni on opettanut myös minulle saman kunnioituksen ruokaa kohtaan, enkä kyllä minäkään hyvällä katso lasteni nyrpistelyä ruokapöydässä. Paljon jäi kysymättä papalta, minullakin ensimmäinen ja viimeinen muisto hänestä on hänen hautajaisensa.

      Poista
  3. Sota jätti kamalat jäljet kaikille sen kokeneille. Rauhallista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelen juuri äänikirjana Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat". Ilman isiemme ja pappojemme taistelua Suomen historia olisi Viron historian kaltainen. Kiitollisin mielin siis ollaan tänäänkin saatu vetää lippu salkoon!

      Poista
  4. Olipa koskettava kirjoitus, kiitos Mari. Minun isäni oli rintamalla etulinjassa 3½ vuotta eikä lomia paljon ollut. Hyvin vähän hän niistä ajoista puhui. Vasta vähän ennen kuolemaansa v. 2003 80-vuotiaana sodan kauhut tulivat mieleen, kun sairaalassa mieli meni sekaisin.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen veteraanin psyyke on osannut laittaa kauheimmat tapahtumat unohduksiin suojellakseen ihmistä. Eikä maan jälleenrakentamisen työssä ole ehtinyt niitä muistellakaan, työ on pitänyt ajatukset muualla. Mutta siellä ne muistot ovat, ja saattavat pulpahtaa yllättäen pintaan, kuten isälläsikin kävi. Monilla ne muistot tulevat uniin, vaikka hereillä pysyisivätkin unohduksissa.

      Poista
  5. Koskettava ja tärkeä kirjoitus. Eivät nämä asiat saa unohtua. Hyvää itsenäisyyspäivää ja hyvää hääpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos, hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin! :)

      Tänä päivänä noista sota-ajoista uskalletaan taas puhua ja kirjoittaakin, sen verran ovat jo kaukaisia, mutta kuitenkin riittävän läheistä historiaa. Jos Linna kirjoittaisi Tuntemattomansa tänä päivänä, se voisi olla paljon rohkeampi, paljonhan siitäkin jouduttiin sensuroimaan aikoinaan.

      Poista
  6. Koskettava postaus.. oikein hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle.

    VastaaPoista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää ♥
    Nyt aloin juuri katsella ohjelmaa Tampereelta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin aivan mahtava konsertti, ei haittaisi vaikka olisi joka vuosi konsertti niiden kättelyjen ja haastattelujen sijaan. :)

      Poista
  8. Hyvää alkavaa viimeistä itsenäisyyspäivätuntia..
    35kg on ihan mahottoman vähän. Joskus meillä töissä törmää sen painoluokan ihmisiin vanhuksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella vähän. Itse painoin anoreksiaa sairastaessani alimmillani 45 kg, ja sekin oli todella vähän, vaikka olen varmasti lyhyempi kuin pappani oli. Hullulta tuntuu, että itse en ole halunnut syödä, kun taas toinen ei ole voinut syödä vaikka olisi halunnut. Ei ihan mene jako tasan täällä maailmassa. Toisaalta isiemme ja pappojemme ansiosta meillä on asiat nykyään niin hyvin, että on varaa (?) nirsoillakin. Joka tapauksessa hyviä itsenäisyyspäivän jälkimaininkeja - saadaan me huomennakin olla kiitollisia itsenäisestä Suomesta, eikä vain kerran vuodessa. :)

      Poista
  9. Todella koskettava tuo isoisäsi kohtalo. Kiitos hänelle ja monille monille muille, kuten isällenikin jota silloin lähtivät kohti taisteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä vaan oli lähdettävä, kun käsky kävi. Onneksi lähtivät.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)