Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, marraskuuta 30, 2013

Marraskuun raporttia ja joulukuun suunnitelmia

Marraskuun hämyisinä päivinä on käynyt monesti mielessä, että jos ostaisi kesämökin Etelä-Amerikan eteläisimmästä kärjestä. Syksyn ja talven voisin olla aina täällä Suomessa, mutta kevättä ja kesää lähtisin pakoon eteläiselle pallonpuoliskolle, jossa kesä-heinäkuussa on vähän samanlainen keli kuin meillä marraskuussa eli lämpötilat huitelevat vähän nollan molemmin puolin. Näin voisin elää aina syksyä tai talvea, eikä tarvitsisi kestää kesän lämpöä ja valoa laisinkaan. :) No, jos tänä iltana napsahtaa 13 miljoonaa omalle kohdalle, niin ehkä pääsen haaveeni toteuttamaan. ;) Muussa tapauksessa täytynee heittää haikeina hyvästit tälle marraskuulle ja ihanalle syksylle. Onneksi on edessä vielä pitkä talvi, ja sen jälkeenhän se onkin kohta taas syksy. :)

Seuraavaa syksyä odotellessa kurkataan marraskuun käsityösaldoa:


Marraskuussa valmistuivat:

  • 2.11. Jämäsukat (neuloen), langankulutus 85 g
  • 3.11. Jämäraitasukat (neuloen), langankulutus 112 g
  • 11.11. Revontuli (neuloen), langankulutus 192 g
  • 11.11. Onnittelukortti (märkä- ja neulahuovuttaen)
  • 11.11. Kaulakoru (märkähuovuttaen ja askarrellen)
  • 11.11. Angry Birds -kaulakoru (märkä- ja neulahuovuttaen sekä askarrellen)
  • 13.11. Huopalaukku (märkähuovuttaen, neuloen ja pesukonehuovuttaen), langankulutus 54 g
  • 14.11. Rinsessa-lapaset (neuloen), langankulutus 55 g
  • 18.11. Kupla-lapaset (neuloen), langankulutus 60 g
  • 23.11. Revontuli (neuloen), langankulutus 197 g
  • 23.11. Rintakoru/huivisolki (virkaten), langankulutus 3 g
  • 23.11. Korusetti (virkaten), langankulutus 8 g

Lankaa kului marraskuussa ainoastaan 766 g, mikä on pienin kuukausikulutus yli kahteen vuoteen! Viimeksi olen kuluttanut tätä vähemmän ainoastaan syyskuussa 2011, minkä jälkeen ei ole kertaakaan kuukausikulutus jäänyt alle kilon. Tämän vuoden tavoitteena minulla oli kuluttaa joka kuukausi vähintään puolitoista kiloa lankaa, joten nyt jäätiin aika reippaasti sen alle. Toisaalta olen tänä vuonna neulonut tai virkannut muina kuukausina niin paljon, että ylitän viime vuoden langankulutuksen heti seuraavan työni valmistuttua, ja myös 20 kilon raja menee rikki vuosikulutuksessa, vaikka neuloisin joulukuussa vieläkin vähemmän kuin marraskuussa. :) Ei siis yhtään haittaa, vaikka olenkin ottanut marraskuun vähän "kevyemmin" neulerintamalla.

Uutta lankaa saapui kotiin marraskuussa 1254 g, josta 54 g on vuosia sitten itsekehrättyä lankaa, jonka ainoastaan kastelin ja vyyhditin marraskuussa; loput 1200 g ostin tarjouksesta.

Eipä tämä marraskuu kuitenkaan ole ihan lusmuiluksi mennyt käsitöiden puolesta, vaikka langankulutus jäikin vähäiseksi. Kädet ovat olleet liikkeessä käytännössä koko ajan. Yksi neuletöiden hidastaja on ollut tietysti ristipistoilu, joita olen harrastanut marraskuussa nyt lähes päivittäin (ainoastaan 1.-2.11 en tehnyt ristipistoja). Vaikka ihan mieluinen hidastaja se on ollut, ja myös joulukuun ajan ristipistely tulee olemaan minulle se kaikkein tärkein käsityö; kaikki muut sen päälle on vain ylimääräistä puuhastelua.

Neulerintamalla suunnittelin marraskuussa ehtiväni tehdä noiden jo valmistuneiden lisäksi yhden neulemekon, jonka olen kyllä aloittanutkin, mutta se on osoittautunut varsin hitaaksi edistymään. Mutta se valmistuu varmasti joulukuussa, ja aion tehdä sille myös kaveriksi sukat. Niiden lisäksi tarkoitukseni on virkata yksi huivi lahjaksi tammikuun synttärisankarille (jos muistatte, niin joskus kerroin meidän suvussa olevan eniten synttäreitä juuri tammikuussa, ja nyt osuu heti vuoden alkuun perättäisille päiville kahdet isot pyöreät synttärit), ja jos vain vielä vuotta on jäljellä näiden valmistuttua, niin aion käydä viimein Nalle-vahvuisten jämälankojeni kimppuun ja aloitella niistä sitä jämäprojektia, jota olen suunnitellut jo ties kuinka kauan. Ja itse asiassa haluaisin tehdä vielä pari pientä virkkauslankajuttuakin, koska en haluaisi kaikkia to do -listan hännillä olevia siirtää ensi vuoden to do -listan hännille... ;) Eiköhän näiden parissa taas loppuvuosi hurahda ihan huomaamatta. :)

 
Tänne tupsahti yön ja aamun aikana oikein kunnon lumikerros viikolla vallinneen peilijään päälle, joten ollaan ihan virallisesti nyt siirrytty talveen - pulkkakin haettiin varastosta. :) Mukavia talvipäiviä kaikille, ja hyvää vuoden viimeistä kuukautta! :)

19 kommenttia:

  1. Jos talvesta tykkää, niin (pohjois-)Suomi on kyllä just oikea paikka asua ;). Nimimerkillä: kesä on aina liian lyhyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se kesä on Oulun korkeudellakin aivan liian pitkä, ja ennen kaikkea liian valoisa. Eteläisemmässä Suomessahan ei ole käsittääkseni aivan niin valoisaa kesällä kun täällä.

      Poista
  2. Täällä ei ole vielä talvea näkynyt...tänäänkin tuli ihan silkkaa vettää. Tosin minua se ei haittaa :) pidän vesisateesta enemmän kuin lumesta.

    Mukavaa alkavaa kuuta myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Minä taas voisin mennä viltin alle lokakuussa ja kurkkailla ulkopuolelle maaliskuun alussa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän meille riittäisi sama viltti, minä voin kömpiä sen alle kevään ja kesän ajaksi, voidaan vuorotella. :D

      Poista
  4. Nytkö se marraskuu jo meni! Monta kaunista käsityötä olet ehtinyt tehdä. Mun neulontavauhti hiipuu nyt, kun suunnittelemani sukat alkavat olla valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä nämä kuukaudet tosiaan vilahtavat ohitse, ja mitä vanhemmaksi tulee, niin vauhti vaan kiihtyy. Koitahan sinäkin keksiä lisää neulottavaa, sukkien jälkeenhän voi kutoa lapasia ja pipoja ja kaulahuiveja ja... :)

      Poista
  5. Paljon kauniita töitä olet taas saanut aikaan! Ihania nämä sinun yhteenvetosi, nytkin olin taas "kärryillä", vaikka en ole paljon ehtinyt viime aikoina blogeja lukemaankaan.... mutta vielä minä palailen, kun tämä kiire hellittää. Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
  6. Paljon kauniita töitä olet taas saanut aikaan! Ihania nämä sinun yhteenvetosi, nytkin olin taas "kärryillä", vaikka en ole paljon ehtinyt viime aikoina blogeja lukemaankaan.... mutta vielä minä palailen, kun tämä kiire hellittää. Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä yhteenvedot ovat lähinnä itseäni varten, on mukava tehdä aina jonkinlaista välikoontia aikaansaannoksistaan. Mutta kiva, että niistä joku muukin saa jotain irti. :)

      Poista
  7. Tännekin pölähti kivasti lunta. Monenlaista oot tehnyt kuluneen kuukauden aikana. Nuo korut on kyllä hienoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että sielläkin on lunta, meillä oli pojat jo pulkkamäessä. :)

      Poista
  8. Paljon olet kaunista ja tarpeellista taas saanut valmiiksi.
    Meillekin satoi eilen illalla lunta. Nyt on paljon valoisampaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se lumi sieltä aina joka vuosi tulee - ensin sitä odotetaan ja tuskaillaan, että eikö sitä jo sada, ja parin kuukauden päästä kiroillaan, että loppuis jo tuo lumen tulo. :D Minusta lumi on ihanaa niin talven alussa kuin lopussakin. :)

      Poista
  9. Juu ei tässä parane alkaa talvea tuskailemaan, kun niin paljon mukavaa tekemistä riittää, vai ois minkälainen sää. Tosihan se on, että kesällä kun on kuuma, ei oikein jaksa mitään, menee aika istuskellessa ja voivotellessa sitä kuumuutta ja hakiessa varjopaikkaa. Tykkään kyllä kesästäkin, mutta talvi on siitä ihanaa, kun voi neuloa koko ajan, eikä kädet hikoa ja on into päällä, jotta ehtisi mahdollisimman paljon saada tikuilla valmista.
    No, maanviljelijänä en kaipaa lunta kovin paljon. Ettei tarvii yötä-päivää teitä aurailla. Siihen menee useampi tunti päivässä,jos oikein lumisateinen talvi on.
    Ja olet sie paljon kaunista taas saanut tehdyksi. Mukava katsoa näin kerralla kaikki käsityösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että tekemistä riittää ympäri vuoden. :) Nyt on kyllä täälläkin melkoinen pakkassää, tuntuu jo ihan kunnon talvelta. :)

      Poista
  10. Huh, onpas siellä oltu ahkerana! Lapaset ovat eritoten kauniit, molemmat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei - vaan laiskana! :) Minähän teen käsitöitä vain laiskotellessani (eli koko ajan, eli olen tosi, tosi laiska! :) ).

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)