Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, lokakuuta 09, 2013

Hullun päivä

Enpä tiennytkään, että nyt on taas jotkut Hullut Päivät meneillään, mutta matkalla kuntoutukseen näin bussin ikkunasta ihmisten kantavan keltaisia kasseja, niin siitä sitten päättelin, että näin taitaa olla. Itse kyllä kiersin mokoman mahdollisimman kaukaa: en yleensäkään asioi Stockmannilla, kun se ei nyt vaan ole minun tyyliseni kauppa, ja toisekseen täytyy olla melko lailla päästään vialla, jos menee ihan vapaaehtoisesti sellaiseen ihmispaljouteen. Siitä se nimikin varmaan tulee, tarkoitettu vain tosi hulluille. ;)


Sen sijaan päätin hullutella Nappi-Kikassa. Citybussi B:n reitti kun kulkee edelleen kuntotuspalvelujen vierestä suoraan Nappi-Kikan oven eteen, niin siellä on niin helppo käydä samalla reissulla. Huovutuskurssikin peruuntui tältä illalta opettajan sairastumisen vuoksi, niin saatoin hyvin kuluttaa ylimääräisen puolituntisen kaupungilla kuntoutuksesta palatessani.

Eikö vaan olekin tuo Nappi-Kikan kukallinen kassi paljon söpömpi kuin se kaikkien muiden kantama karsea keltainen? ;) Keltaisessa värissä ei sinänsä ole vikaa, mutta muovikasseista en nyt tykkää muutenkaan. Yleensähän minulla onkin aina omat kangaskassini mukana, ja olisi sellainen löytynyt nytkin käsilaukkuni pohjalta (sitä paitsi käsilaukkunikin vetää sisuksiinsa tarvittaessa yllättävän paljon lankaa), mutta tällä kertaa tein poikkeuksen enkä jaksanut kieltäytyä muovikassista. Ja kyllähän tällaisen kantaakin kotiinsa mielellään. :)


Viime viikollahan esittelin erään saksankielisen virkkauslehden, jossa ihastuin siksak-kuvioiseen tunikaan (kurkkaa postaus täältä). Niin hullu sitä vaan pitää olla, että käy ostamassa langat ihanaan puseroon, vaikkei vielä edes tiedä, osaako tulkita vieraskielisiä ohjeita. :)

Olen tehnyt salapoliisityötä selvittäessäni tunikaan sopivaa korvaavaa lankaa. Dropsin Alpaca sopii paitsi vahvuudeltaan ja langanjuoksultaan myös edullisuutensa puolesta. Nappi-Kikasta löytyikin Alpacan kaikkia värejä, ja kyllä se värien valinta olikin ihan erilaista livenä kuin nettikuvia katsoessa. Olin vielä kotona sitä mieltä, että tästä(kin) vaatteesta tulee turkoosi, mutta kaupassa alkoi tuntua siltä, että eiköhän niitä turkooseja neuleita minulla ole jo riittämiin (nytkin yksi sellainen päälläni), vaihtelu voisi virkistää. Päädyin sitten tällaiseen väriyhdistelmään, ja kuvaan olen hahmotellut jo vähän raitojen värijärjestystäkin. Tälle syksylle ja talvellekaan tunika tuskin ennättää, mutta ehkäpä jo ensi syksyksi - kunhan ensi selvitän sen ohjeen sanaston itselleni. :)

Kivaa keskiviikon jatkoa! :)

26 kommenttia:

  1. Valmista tunikaa odotellessa;) Minäkin ostin eilen alpakkaa, mutta sukka-alpakkaa, jonka pitäisi kestää myös sukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saakin vähän aikaa odottaa. :) Nyt tehdään ensin kuun loppuun asti sukkia, sitten on listalla pari huivia ja parit kämmekkäät ja yksi mekko ja... en edes muista listaani ulkoa, mutta onneksi se on muistikirjassa ylhäällä. Väkisinkin tämä menee ensi vuoden puolelle, mutta menköön, kyllä tässä talveksi on vaatetta muutenkin. :)

      Tuota oon muuten miettinytkin, että mitenhän alpakka kestää sukissa. En ole alpakkaa koskaan neulonut, ja mulla on odottamassakin jotain toisenmerkkistä alpakkalankaa, jota sain joskus muutaman näytekerän, en vain uskalla niitä sukiksi neuloa. Alpakka ei vissiin myöskään kutita samalla tavalla kuin lampaanvilla?

      Poista
  2. Ihanat värit on tunikaan tulossa, sitten kun se valmistuu.
    Ja jos jaksan neljän päivän työhulluttelun jälkeen sunnuntaina Kädentaito messuille, niin voipi olla että nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on kyllä kans yhdet hullut päivät, mutta mieluummin sitä sitten tunkee itsensä ihmispaljouteen käsitöiden keskelle. :) Sunnuntai on kyllä rauhallisempi päivä messuilla, kun hätäisimmät ovat käyneet ryysimässä jo lauantaina. ;)

      Poista
  3. Kauniita lankoja olet hankkinut. Nää ei olekaan ihan tyypillisiä "marivärejä". Hauska nähdä, mitä niistä aikanaan syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ihan oman värikarttani kanssa nuo langat valitsin, eli ovat kevät-värityypin sävyjä nämäkin, siis kirkkaita ja puhtaita sävyjä. Kuva vääristää värejä tosi paljon, eivät ole luonnossa noin "likaisia".

      Poista
  4. herkulliset langat :-))

    kysy vaan jos tarvitset "apuva" siihen ohjeen

    käytän itse vain nylonilla/ polyamidilla vahvistettuja lankoja sukkien neulomiseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelinkin vähän, että jos tulee iso ongelma ohjeessa vastaan, niin kysyn apua sinulta. :) Mutta periaatteessa pitäisi pärjätä Ullan saksa-suomi-sanaston avulla ja omalla saksankielentaidolla. :)

      Minustakin sukkalanka kaipaa polyamidia vahvikkeeksi, kaikki 100% villasta kutomani ovat kuluneet samantien puhki (ei niitä onneksi ole ollut kuin kaksi sukkaparia). Joskus vaan näkee sukkaohjeita näille täysvillalangoille, niin olen ihmetellyt, että miten ne muka kestävät.

      Poista
  5. Odontan mielenkiinnolla valmista tunikaa :) ...kauniin värisiä lankoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei odottavan aika käy pitkäksi. ;)

      Poista
  6. Oi kyllä nyt kelpaa värien puolesta:) Ihanhan nuo ovat kuin minun tunikaani valittuja värejä. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on kyllä ihanat, tuntui vaan, että tarvitsen juuri näitä värejä. Kiva saada välillä ruskeaakin vaatteisiin, ruskeahan on mun "musta", eli löytyy kyllä ruskeaa takkia ja kenkiä ja hametta, muttei oikein yläosan vaatteita. Sen oikean ruskean sävyn löytyminen kun on aina vähän haasteellista, mutta Alpacassa on ruskean sävyissä jopa valinnanvaraa reilusti. :) Ja nuo pinkithän on niin herkullisia.

      Poista
  7. Hei!
    Huomaan olevani tosi aloittelija blogien kommentaattorina, joten otetaan uusiks!
    -Tykästyin siksak-tunikasi malliin heti ja kukkakassisi sisältö antoi viitteen: tulee nätti kun on sen aika.
    Maijeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ensimmäinenkin kommenttisi tuli kyllä mulle sähköpostiin, eli ehdin lukea senkin. :) Sinä kyllä jätät aina niin kivoja kommentteja, eli jatka vaan samaan malliin, kiva kun käyt täällä vierailemassa! :)

      Poista
  8. Olin tosi iloinen, kun huomasin, että Nappi-Kikka on ottanut Dropseja myyntiin ja vielä niin hyvän värivalikoiman. Tuota alpacaa olen käyttänyt paljon, pidän siitä kovasti. Alpakasta lähtee yleensä paljonkin nöyhtää, mutta tämä lanka ei sotke vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös olen iloinen, että Nappi-Kikasta löytyy nykyään Dropseja. Vinkkasin tänään, että Drops Delightia olisi kiva saada sinne myös, ja toivottavasti tulee kesällä sitten puuvillalankoja, tykkään Drops Muskatista tosi paljon. :) Minä olen vielä ihan alpakkaneitsyt, mutta luultavasti en kovin pitkään, hiplaamaan kun olen jo päässyt. :D

      Poista
  9. Kyllä noilla väreillä kelpaa, tulee varmasti kaunis neule. Ja huomattavasti hauskempi hullutella lankaostoksilla kuin siellä tavaratalon hulluilla päivillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin hauskempaa, ja kun on pieni putiikki, niin ei tarvitse pitkiä käytäviäkään kiertää (katseltavaa ja hypisteltävää on kyllä sitten senkin edestä!).

      Poista
  10. Tosi kauniit värit! Tuollaisia löytyy minunkin vaatteista. Ruskea tasapainottaa ja ryhdistää kokonaisuutta, mutta ei ole kumminkaan niin kova kuin musta. Ja kyllä, Hullut päivät on kerrankin oikeaan aikaan kalenterissa, koska huomenna vietetään maailman mielenterveyden päivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei muuta kuin hulluttelemaan huomenna sitten oikein kunnolla!

      Poista
  11. Hurmaava lanka "kello"! Hieno tunika siitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsinainen neulojan kello onkin, kun siinä on 12 tunnin sijaan 20 tuntia - miten muuten sitä muka ehtisi kaikki neuleensa tehdä? ;)

      Poista
  12. Voi kyllä maailmaan meitä hulluja mahtuu - onneksi ja ihanaa, että mahtuu. Yhdet kulkee keltaisen kassin kanssa, toiset kukallisen ja ne kaikista hulluimmat ahtautuu käsityömessuille :D Tämä pähkähullu aikoo vielä mennä lauantaina, heti kun ovet avautuvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin joskus sinne hätäisenä kiirehtinyt heti lauantaiaamuna. Mutta ne messut on jo nähty niin moneen kertaan, ettei ole kiire päästä paikalle ensimmäisenä - varsinkin kun tärkeimmät ostokseni olen tilannut ja maksanut jo etukäteen, noudan ne vain messuilta sunnuntaina. :)

      Poista
    2. Onhan ne tosiaan nähty, mutta kun täältä maalta lähtee kaupunkiin niin pitää käydä ensin messuilla jotta sitten ehtii vielä muitakin asiota hoitamaan. Sunnuntaina kun kaikki paikat ei ole auki.

      Poista
    3. Juu, no se onkin sitten asia erikseen, jos pitää käydä muuallakin. :) Joskus vuosia sitten äidillä ja kälylläkin oli kiire vielä messuilta Hulluille Päiville ennen kuin tilausajobussi lähti takaisin kauas maalle. Nyt tuo sunnuntai valikoitui messupäiväksi ihan äitini aikataulujen mukaan, mullehan olisi periaatteessa se ja sama milloin käyn. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)