Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Taasko se värjää?

Munhan ei enää pitänyt värjätä tämän vuoden puolella kasviväreillä. Oon tehnyt varmaan jo kahdesti sellaisen "lopetuspostauksen", mutta minkäs sille voi, jos niitä kasveja vaan tupsahtelee valmiiksi kerättyinä ja kotiin kannettuina?!


Joskus alkukesästä oli äidin kanssa puhetta, että jos saisin syksymmällä häneltä porkkanan naatteja värjäystä varten. Pari viikkoa sitten äiti kertoi puhelimessa, että oli yrittänyt kuivattaa naatteja sitä mukaa, kun oli hakenut porkkanoita kasvimaalta, mutta kuulemma ne naatit olivat mädäntyneet. Minä olin siinä välissä lukenut jostain, että porkkanan naatit tulisikin käyttää tuoreena värjäykseen, ja sanoinkin äidille, ettei tarvitse niitä naatteja mulle säästellä, kun noita kasvivärjättyjä lankoja alkaa jo olla yllin kyllin, eikä muutenkaan ollut enää ihan valtaisaa värjäysintoa niin kuin alkukesästä. No, kyllähän ne äidit tiedetään - keskiviikkoaamuna äiti oli ennen meille lähtöään käynyt nykkimässä pellolta valtavat määrät porkkanoita, että saan tuoreita naatteja. Pelkästään naatteja oli niin paljon, että 12 litran kattila tuli ihan kukkuralleen, ja niiden kylkiäisenä saatiin vielä ne kaikki porkkanatkin... ;)

Eihän siinä sitten auttanut kuin alkaa värjäämään!


Värjättävä materiaalikin oli lopussa, joten täytyi käydä Tokmannilta hakemassa muutama Nallukka sitä varten. Kohta varmaan kassantäti alkaa ihmetellä, mitä varten yksi asiakas käy heiltä aina noita valkoisia Nalleja ostamassa sitä mukaa, kun saavat laitettua uusia hyllyyn... ;)

Luonnonvärjäyskirjankin olin jo ehtinyt palauttaa kirjastoon, siihen kun oli tullut varauksia, niin en saanut sitä enää uusittua. Mutta ihan perusreseptillä liemet keittelin ulkomuistista. Muistaakseni kirjassa oli saatu porkkanan naateista voimakasta tummankeltaista, ehkä vähän oranssiin taittavaa. Oma lopputulokseni oli vähän erilaista keltaista, jälleen kerran sitä kullankeltaista, jota on jo aika monesta kasvista saatu.


Ensimmäisen värjäyksen jälkeen ajattelin, etten taida kaikkia neljää kerää värjätäkään, mutta jälkiliemen jälkeen tulin kokonaan toisiin ajatuksiin. Onhan näitä jälkiliemien ihmeitä ennenkin nähty, mm. pihlajan ensiväri oli ruskeaa, mutta jälkivärit neonkeltaisia. Yleensä kuitenkin jälkivärit ovat vain ensimmäisen värin haaleampia toisintoja. Mutta katsokaapas porkkanan naatin värjäyksiä! Vasemmalla kuvassa on ensimmäinen värjäys, joka on selvästi haalein väri. Toinen vasemmalta on ensimmäinen jälkiväri, joka onkin tuollainen voimakas kullankeltainen. Kolmas vyyhti on toinen jälkiväri, joka puolestaan on taas enemmän ruskeaan taittava. Neljäs vyyhti eli kolmas jälkiväri on sitten jo haaleampi, mutta tällä kertaa taas ihan keltaiseen vivahtava. Mielenkiintoista! :)


Vaikkeivät nämä porkkanan naateista saadut värit olekaan nyt mitään maata järisyttäviä - onhan näitä kullankeltaisia lankakeriä minulla jo "muutama" - niin oli ihan pakko värjätä aina vaan uusi jälkiliemi, jotta näkee miten se värisävy siitä muuttuu. Kuvassa ensimmäinen värjäys vasemmassa alanurkassa, toinen vasemmassa ylänurkassa, kolmas oikeassa ylänurkassa ja neljäs oikeassa alanurkassa.


Tässä värjäysjärjestys niin, että ensimmäinen värjäys on alinna ja viimeinen värjäys ylinnä. Ehkä tästä huomaa selvimmin, miten tuo ensimmäinen väri jäi kaikista haaleimmaksi. Vieressä myös se äidin tuoma porkkanapussi, josta on jokunen porkkana ehditty syödäkin, tosin piti ensin tyhjentää kaupan porkkanapussi, ennen kuin päästiin näiden kimppuun. :)

Värjäyspostausten kommenteissa aina odotellaan, mitä saan näistä itsevärjätyistä langoista aikaiseksi. Jonkun kommentoijan mielestä minulla tietysti onkin jo selvät suunnitelmat, koska ainahan mulla on kaikille langoilleni suunnitelma. Mutta totta puhuen se pätee vain valmiiksi värjättyinä ostettuihin lankoihin; en osta lankaa ennen kuin tiedän, mitä aion siitä tehdä ja paljonko siihen työhön lankaa tarvitsen. Siihenkin on olemassa sukkalanka-poikkeus, eli voin ostaa jotain lankaa ihan vaan sukkalangaksi ilman, että vielä on tarkkaa mallia tiedossa. Sukkiin kuin kuitenkin menee yleensä se tietty määrä lankaa vähän vahvuudesta riippuen. Ja siitä syystä tässä ollaankin nyt Sukkasadossa mukana, että saisin viimein keksittyä sopivat mallit noille yksittäisille sukkalankakerilleni.

Mutta nämä itsevärjätyt ovat sitten ihan toinen juttu. Varsinkin nämä kasvivärjätyt, jotka ovat niin kaukana omasta pukeutumis- ja sisustusvärimaailmastani, etten osaa näitä omassa kodissani tai ylläni nähdä. Minusta näille ei tarvitsekaan olla mitään suunnitelmaa mietittynä - värjääminen on näiden kanssa pääasia, eikä suinkaan se, että niistä pitäisi joskus jotain tehdäkin. Mutta toki olen tietoisesti ostanut kaikki värjättävät langat Nallea siksi, että eri värejä on aikanaan helpompi sommitella samaan työhön, kun ovat samaa vahvuutta. Nallea myös siksi, että sitä myydään 100 g kerissä, mikä on yleensä noissa värjäysresepteissä se vakiomäärä.

Koska näistä ei omaan talouteen todennäköisesti koskaan mitään tehdä, niin täytyy vain toivoa, että sukulaisten ja ystävien lempiväri on kullankeltainen... ;) Mutta oikeasti, ei kannata enää kysellä ja miettiä kommenteissa, että mitä aion näistä tehdä, koska se vain asettaa minulle paineita joskus tehdäkin näistä jotain. Kun haluaisin vain ihailla näitä palleroita siellä lankakopassani... :D

Vaikka minulla ei olekaan suunnitelmissa värjätä enää kasviväreillä vähään aikaan - jollei niitä kasveja taas tänne jostain itsekseen ilmesty - niin silti aion värjäämistä jatkaa tämänkin syksyn aikana...


... mistä syystä kävin hakemassa tänään Tokmannilta taas muutaman Nalle-kerän. Tällä kertaa kuitenkin luonnonvalkoista, kun nuo kasvivärjätyt on kaikki olleet vitivalkoista Nallea. Tokmannilla on Nallet tämän viikon tarjouksessa 3 kerää kympillä, ja näitä luonnonvalkoisia sattui olemaan hyllyssä juuri sopivasti kolmella jaollinen määrä minua varten. :) Minulla on kaapissani KoolAideja ja muita vähän teollisempia väriaineita, joilla olen ajatellut kokeilla lankojen värjäämistä. Yksi haave olisi värjätä tunikallisen verran samaa lankaa ja värjäyserää, joten siinä on selitys tuolle lankamäärälle (tunikan malli ja langankulutus on jo tiedossa). Toki täytyy ensin tekaista koevärjäys, etten nyt mene värjäämään kilon verran sellaista väriä, josta en sitten tykkääkään. ;) Enkä kyllä usko, että nämä langat edes riittävät niihin kaikkiin värjäyssuunnitelmiin, joista haaveilen... mutta onpahan jonkinlainen alku. :D

Värikästä päivänjatkoa! :)

10 kommenttia:

  1. Minäkin olen monta kertaa todennut, ettei kannattaisi sanoa "ei enää" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... :) Vaikka hauskaahan tuo on, välillä vain haluaa tehdä jotain muutakin. :)

      Poista
  2. Aika terveellisen näkönen soppa! Ja porkkanat jälkkäriksi. :)
    Voithan käyttää värjätyt langat sisustuselementteinä lasipurkeissa, jos ne vaan sopivat teiän kodin väreihin. Sit niillä on käyttötarkotus ja niitä voi myös katella ilokseen. Jos joskus tekee mieli neuloa niistä jotain, niin katellessa voi syntyä vaikka inspiraatioita. :)
    Minullakii olis noita kooleja lootassa, mut ne ei jostain syystä oo päässy käyttöön. Tilasin niitä kauan sitte ison läjän.
    Angry -pipo meni minulta vähän kätösille ja tarkotus ois tehä joku muunlainen. Meni vähä inspikset, mut noi näyttää sinulla kyl kivoilta.
    Minun nilkkavamma paranee sunnuntaina klo 24, jolloin sairasloma loppuu. Luulisin. ;) Voin vain kuvitella miltä tuntuu, jos ei ees tiiä mistä vaivat johtuu. Olen nyt jo pyöriny täälä kotona ja potenu syyllisyyttä saikusta, pääsenhän kuitenkin nilkuttamaan eteenpäin. Yksi hyvä puoli tässä on ollu; olen tehny urakalla käsitöitä ja myös soittanu sekä pianoa, että huilua, jotka molemmat on ollut aika vähissä viime aikoina.
    Juuri nyt oisin halunnu lenkkeillä, zumbata ja urheilla kovasti (en siis yleensä lainkaan..). Eiköhän sekin into lopaha sunnuntai -iltaan mennessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun ei ne sovi meidän kodin väreihin, meillä ei ole noin "maanläheistä", vaan kirkkaampia värejä sisustuksessa. :) Kyllä minä noista lahjoja olen ajatellut tehdä, mikäs sen arvokkaampi lahja kuin itsevärjätyistä langoista itse tehty! :)

      Minusta ei tosiaan ole töihin, joten en pode syyllisyyttä, vaikka vuosi on oltu saikulla ja jatkuu vielä ainakin tämän vuoden loppuun asti. Näillä näkymin vaikuttaa siltä, ettei tämän sairauden syytä saada koskaan selville, aletaan vaan kuntouttaa mua työkykyiseksi. Mikä on tietysti tärkein asia, mutta olisihan se kiva tietää, mistä tää on mulle tullut.

      Poista
  3. Moi, Oletko koskaan kokeillut värjätä punajuurella? Tuli mieleen kun niitä keittelin, että niistä varmaan lähtee kivasti väriä:)

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kokeillut, meillä ei itellä syödä punajuuria, enkä oo ottanut selvää, voiko niillä kuorilla värjätä ja voiko ne esim. kuivata. Sitten taas minusta on kyseenalaista värjätä ruuaksi kelpaavalla osalla, minun mielestä syötävät osat syödään, eikä käytetä mihinkään muuhun. ;) Mut käsittääkseni punajuurillakin on värjätty, en vaan muista, millä osalla siitä.

      Poista
  4. Sama täällä, pata on tullut jo kolmasti pestyä talviteloille mutta aina sitä vaan alkaa keitellä,nytkin ulkona kuivuu eiliset keitokset 700ramma ihan tavallista vihreää kummityttöjen peitteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritätkö tehdä minut kateudesta vihreäksi kertomalla, että sulla on keitettynä noin paljon vihreää...? ;) Minä ajattelin ensi kesänä värjätä pelkästään harmaalla pohjavärillä, niin tulee taatusti vaan vihreitä lankoja! :D

      Poista
  5. Olipa kiva nähdä tuo porkkananaattivärjäys, siitä kun olin lukenut kirjasta. Harmaista langoista tosiaan saa kivoja sävyjä valkeiden lisäksi. Minä luulen, että nyt on keitokset tältä kesältä keitelty. Ilmat alkavat viiletä ja sisällä en varmaankaan lankoja keittele. Parempi kai olla sanomatta "koskaan". Mutta en ainakaan haisuseitikkejä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taasen olen keitellyt vain ja ainoastaan sisällä. Mutta onhan se haju aika voimakas ihan miedoissakin kasvissa, saati sitten löyhkä-sellaisissa. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)