Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, kesäkuuta 05, 2013

Yhdeksän

Meillä vietettiin viime viikonloppuna juhlia, kuten aina tähän aikaan vuodesta.


Varsinainen synttäripäivä on tänään, mutta juhlat on helpointa järjestää viikonloppuna. Siksi näitäkin synttäreitä vietettiin vähän etuajassa ja vielä kahteen kertaan.


Perjantai-iltana meillä oli omien poikien lisäksi neljä vähintäänkin yhtä vilkasta kaveria, joiden kanssa syötiin Angry Birds -kakkua kaupan pakastealtaasta (kuvassa palanen kuopuksen lautaselta) sekä muita herkkuja. Kuuteen lapseen upposi yllättävän iso määrä keksejä ja suolaista purtavaa... Vuosi sitten kävi niin köpelösti, ettei kaverisynttäreille tullut lopulta ketään, kun koulut olivat ehtineet loppua ja kaverit lähteneet mummoloihin kesänviettoon. Nyt sitten pidettiin synttärit päivää ennen koulun loppumista, niin ainakin osa kutsutuista pääsi paikalle. Kiva juttu, oli hauskaa nähdä lapsen kavereita ja myös heidän äitejään, kun kävivät lapsensa tuomassa ja hakemassa. :)


Sunnuntaina kävivät "mummit ja kummit". Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tällaista suolaista juustokakkua, jonka resepti on täältä. Pohja on ihan "karppaajan versio" eli samat kuin ohjeessa: manteleita, mantelijauhoa, pellavasiemenrouhetta ja voita. Tuorejuustojen maku oli Pirkan metvurstituorejuusto ja Viola yrtti. Tuo Pirkka oli sen verran löysää, etten sitten laittanut pohjaan lainkaan sitruunamehua, vaikka ohjeessa niin luki, mutta liivatteet liuotin sitruunamehuun veden sijasta. Suolaa oli tuorejuustoissa sen verran, etten sitä lisännyt tähän ollenkaan. Oikein sopivan jähmeää ja suolaista tästä tuli. :)


Monena vuonna olen vääntänyt jos minkälaista marsipaani- tms. kakkua vähän teeman mukaan. Nyt kuitenkin ilmoitin jo hyvissä ajoin, etten jaksa tehdä kuin ihan peruskakun, ja karkkikakkua toivottiin. Olikohan tässä hieman liian vähän karkkia...? ;) Ihan peruskakku tämä oli, kostutus vadelmamehulla, välissä vadelmahilloa ja vadelmamoussea. Arvatkaa, mikä on mun suosikkimarja? ;) Helteet tekivät sen, ettei meinannut millään saada munia vatkattua eikä kyllä kermavaahtokaan tahtonut pysyä kasassa!

Meillä oli myös jäätelökakku, mutten muistanut sitä kuvata. Sen ohje oli täältä. Ihan noin kaunis siitä ei tullut kuin ohjeessa, johtuen osittain siitä, etten voinut käyttää tuubissa myytäviä jäätelökastikkeita, koska ne eivät ole vähälaktoosisia, eli jouduin tyytymään Pirkkaan, joka on paljon lötkömpää. Sellaisen muutoksen tein myös, että laitoin toisen jäätelökerroksen toffee-kinuskia ja toisen vaniljaa, johon olin sekoittanut kardemummaa. Nämä maut ihan vain siksi, että ne olivat ainoa laktoosittomat, jotka löytyivät lähi-Siwasta; kauempaa ei näillä helteillä pystynyt lähteä jäätelöitä hakemaan.

Suosittelen kokeilemaan noita reseptejä, joihin laitoin linkit! Itsekin kokeilin niitä ensimmäistä kertaa. Tuota suolaista juustokakkua voisi tehdä joskus kalaisampana versiona sitten, kun juhlavieraiden joukossa ei ole kala-allergikkoja.

Onnea meidän esikoiselle! :)


5 kommenttia:

  1. Onnittelut esikoiselle täältä ruohonjuuristosta ja kesäkiireiden keskeltä.Kyllä "kummilaiset"olivat tyytyväisiä Oulun reissuunsa,vaikka pieniä muutoksia tulikin alkuperäiseen suunnitelmaan.Koittakaa kestää näitä helteitä,ei ne ruukaa ikuisuuksia kestää.

    VastaaPoista
  2. Kuullosti kivoilta synttäreiltä, onnittelut päivänsankarille!

    Suolaisen juustokakun ohje pitää laittaa talteen, näyttää siltä että sopii keliaakikoillekin. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  3. Täytyy vielä täälläkin hehkuttaa, että se suolainen juustokakku oli aivan valtavan hyvää! Vei kyllä kielen mennessään, niin kuin muutkin herkut. Kiitos vielä mukavasta päivästä! Koitetaan tulla koko porukallakin käymään vielä tässä kesän aikana.

    VastaaPoista
  4. Hieman myöhäisät onnittelut sankarille! Mukavilta näyttivät herkut ja onhan se eri kiva, että luokkakaveritkin osallistuvat juhlintaan.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)