Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, kesäkuuta 07, 2013

Väriä osa 4

Värjäyskurssilla värjätyt jutut on nyt kaikki viimein huuhdeltu, kuivatettu, silitetty ja kuvattu. Siispä luvassa tästä aiheesta viimeinen väripläjäys tänne blogiin! :)

Aloitetaan vaikka niistä aurinkovärjätyistä, joiden kuvia olettekin jo aiemmin nähneet. Ne on värjätty pigmenttiväreillä, joita käytetään myös kankaanpainannassa. Pigmenttiväri värjää kankaan pinnan, kun taas reaktiiviväri värjää kankaan kokonaisuudessaan. Siksi pigmenttiväreillä voi tavallaan maalata kangasta tai tehdä siihen kuvioita.

Olette jo edellisessä postauksessa nähneet nuo aurinkovärjätyt kankaat isompina, joten tässä hieman lähikuvia:


Kangas on kirpparilta löydettyä lakanakangasta, värit niitä mitä muilta kurssilaisilta oli kippojen pohjille jäänyt, ja kuvio lähimetsästä löydettyjä koiranputkien lehtiä. :)


Syksyihmisen lemppari: syksyn värit ja pihlajan lehtiä! :) Kankaana samaa lakanakangasta kuin aiemmassakin.


Edelleen sama lakanakangas ja viimeiset kurssitovereilta jääneet värijämät. Painokuviona kirpparilta löydetyn pienen virkatun pitsikuvion palasia, jotka jättivät tuollaisen vähän vaaleamman ympyrän.


Kirpparilta löytämäni valkoisen liinan maalasin parilla eri violetin sävyllä ja jätin kankaan hieman ryppyisenä kuivumaan. Kankaassa oli tuollaisia painokuvioita, jotka hieman erottuvat kankaasta. Liina on sen kokoinen, että siitä saa sopivasti taiteltua huivin, ja se minulla olikin tavoitteena kun lähdin tätä värjäämään - violetti huivi minulta vielä puuttuikin. :) Violettia on todella vaikea kuvata, tuossa päähän solmitussa huivikuvassa väri toistuu paremmin oikeana kuin lähikuvassa.

Näitä aurinkovärjättyjä eli pigmenttivärjättyjä on luvassa tässä postauksessa myöhemmin hieman lisääkin, mutta vilkaistaan välillä niitä reaktiiviväreillä värjättyjä, jotka ovatkin tähän saakka pysyneet meille kaikille pieninä salaisuuksina. Niiden lopputulosta kun ei pysty arvaamaan ennen kuin huuhtelun ja kuivumisen jälkeen!

Innostuin värjäämään aika paljon kirpparilta löytämiäni vaaleita vaatteita. Omasta kaapista kun ei "väärän värisiä" löytynyt, niin täytyi sitten kirpparilta hankkia oikean kokoisia mutta omaan makuuni turhan vaaleita.


Kirpparilta löytyi tuollainen valko-vaaleanpunainen raitapaita sekä vaaleanharmaa hame. Molemmat uivat samassa turkoosissa liemessä, ja tässä tulos:

 

Halusin ihan tarkoituksella laittaa nämä samaan värjäyserään, eli olivat yhtä aikaa samassa ämpärissä samassa värissä. On mielenkiintoista nähdä, miten värisävy vaihtelee, kun pohjaväri on eri, mutta väriliemi sama. Valkoiseen on tarttunut kirkkaampi turkoosi, vaaleanpunaiset raidat ovat muuttuneet hieman violetiksi ja harmaa hame taittaa värin puolestaan murretumpaan. Hauska yksityiskohta on tuo kirkas turkoosi merkki hameen helmassa! :)


Farkkuhame pääsi uimaan liemeen, jossa oli 3 osaa anilliininpunaista ja yksi osa joulunpunaista, tavoitteena vadelmanpunainen sävy:


Ja aikamoinen vadelma sieltä ämpäristä ulos tulikin! :) Epätasaisuus värityksessä on vain hauskaa. Tästä tuli aivan ihana! :)


Vielä ihanampi tuli kuitenkin tästä puhtaanvalkoisesta hameesta, jolle kokeilin monivärjäystä. Hame käärittiin rullalle ison karkkirasian pohjalle. Väriliemet sekoitettiin pienissä viilipurkeissa, ja eri värejä kaadettiin vuorotellen karkkirasiaan hameen päälle. Lopputulos oli juuri sellainen, mistä mielessäni haaveilinkin:

 

Tästä tuli tämän kesän lempihame! :) Pinkki hame saa luvan olla sitten syksyn ja talven lempihame, mutta tämän helmat pääsevät jo nyt hulmuamaan! :)


Kun värjäämisen makuun päästiin maanantaina, piti tiistaina hakea lisää värjättävää kirpparilta. Tähän pellavaiseen luonnonväriseen liiviin tein muutamia solmuja ja laitoin limenvihreään liemeen uimaan.


Solmuja laitoin myös vitivalkoisiin puuvillahousuihin, nekin kirpparilta. Sekin pääsi vihreään liemeen, mutta hieman erisävyiseen.


Liiviin ei tullut eteen kovin hyvin noita solmun jälkiä, housuissa on jonkinverran värin epätasaisuutta, mutta ei mitenkään erityisen selvästi. Toisaalta en halunnutkaan jättää housuihin ainakaan ihan selkeitä valkoisia raitoja, mutta liiviin olisin toivonut vähän erottuvampia kuvioita.


Liivin selkäpuolella tuo solmukuvio erottuu vähän paremmin.

Käytin näihin vihreisiin samoja värejä eli sitruunankeltaista ja turkoosia. Liivissä suhde oli muistaakseni 3 osaa keltaista ja 1 turkoosia, jolloin väri on tuollainen enemmän limenvihreä. Housuissa suhde oli 2 sinistä ja yksi keltainen, jolloin sävy on enemmänkin mintunvihreä. Samoista väreistä saa siis tosiaan ihan erilaisia sävyjä sekoitettua riippuen värien suhteesta! Ja myös näitä perusvärejä (punainen, sininen, keltainen) oli eri lämpimyysasteita, eli esimerkiksi siinä pinkissä hameessa käytin kahta eri punaisen sävyä, jolloin sain kokonaan uuden sävyn aikaiseksi.


Lasten vaatekaapissa oli tällaiset beiget housut, joita meillä ei ole kukaan käyttänyt, ja nämäkin on joskus kirpparilta muutamalla kymmenellä sentillä ostettu. Kokeilin tehdä näihinkin noita solmuja, ja näissä ne kuviot onnistuivatkin tosi hyvin:

 

Housut kuvattu edestä ja takaa. Kuopus itse on housuihin todella tyytyväinen, joten varmaan nämä ovat nyt sitten onnistuneet. :) Värinä näissäkin ihan puhdas turkoosi, mutta koska housujen pohjaväri oli beige, niin väri taittuu vähän vihreään.

Vaatteiden lisäksi värjäsin reaktiiviväreillä ihan kankaitakin. Tässä ensiksi muutama solmubatiikkikokeilu:


Väri toistuu oikeana tuossa ylemmässä kaukaa otetusta kuvassa. Nämä solmukuviot tein pienien kumilenkkien avulla, tein kankaaseen pieniä nyppyjä, jotka jäivät sitten kuminauhojen kohdalta vaaleammiksi. Kangas on samaa kirpparilakanakangasta kuin aiemminkin. Värjäsin kankaan muovipussissa.


Tässäkin väri on oikeampi kauempaa otetussa kuvassa. Tämän kankaan kohdalla odotin, että värivaihteluja olisi tullut enemmänkin. Rypistin kankaan ihan pikkuiseksi tiukaksi palloksi ja kiedoin sen ympäri tiukasti lankaa, jotta se myös pysyi pallona. Sulloin kankaan vielä pieneen muovipussiin aika vähäiseen nesteeseen. Onhan tuossa tuota epätasaisuutta näkyvissä, mutta ei niin kovin paljon kuitenkaan.


Tähän kankaaseen tein kaksi solmua ihan vaan solmimalla, ei siis langan tai kumilenkin avulla. Tai laitoin minä keskelle kangasta sitten vielä kumilenkin. Kovin isoja värieroja ei kuitenkaan tullut solmujen kohdalle, ne olivat aika löysiä. En muista, mikä minulla oli ideana tässä värimaailmassa. Muistaakseni olin käyttänyt aika paljon sitruunankeltaista noihin erilaisiin värisekoituksiin, joten nähtävästi halusin kokeilla lämpimämpää keltaistakin. Vihreän pohjanakin taisi olla sitä samaa lämmintä keltaista. Tämä näyttää siltä, että se on sullottu ensin pussiin keltaiseen väriliemeen, ja kun osa kankaasta on jäänyt valkoiseksi, niin olen kaatanut sinne joukkoon sitten jonkun liemen, mikä on sattunut käsillä olemaan... mitään muistikuvaa tämän värjäämisestä ei ole. ;) Lakanakangasta tämäkin edelleen, kuten aiemmatkin.


Tässäkin on lakanakangasta, mutta eri kangasta kuin noissa muissa. Muiden kangas on revitty lakanasta, jonka ostin hiljattain kirpparilta eurolla. Tämä kuvassa näkyvä kangas oli minulla ennestään, taitaa olla vanhojen vauvan aluslakanoiden jäännöksiä. Värin tarina on hauska, nimittäin sekoittelin useita värejä yhtä aikaa eri purkkeihin vähän niin kuin sarjatyönä. Yhteen purkkiin oli tarkoitus sekoittaa violettia, mutta unohdin huuhtaista välillä lusikan, jolla olin juuri sekoittanut keltaista, joten liemestä tuli ruman ruskeaa. No, ei muuta kuin pussiin vaan ja kangas rytättynä perään. Kun kankaaseen jäi vaaleita kohtia, kaadoin joukkoon limenvihreää, ja tässä on lopputulos. :) Tästähän saisi tehtyä vaikka kassin jollekin maastokuvioiden ystävälle. :)


Tässä on sitten hauska esimerkki kuviollisen kankaan värjäämisestä. Kangas oli alunperin valkoinen ja siinä on painettuja lehtikuvioita. Värjäsin tämänkin reaktiiviväreillä, ja nuo painetut kuviot jäivät valkoiseksi muun kankaan värjäydyttyä vihreäksi. Nurjalta puolelta tämä kangas on kokonaan vihreä!


Reaktiivivärithän käyvät mainiosti langan värjäämiseen. Kasvi- ja sieniväreillä tai Kool Aideillahan ei voi värjätä kuin eläinkuituja (villa & silkki), mutta reaktiivivärit tarttuvat mainiosti myös esimerkiksi puuvillaan. Siksi kokeilin värjätä Novitan Virkkauslankaa, joka oli ainoa "joutilas" puuvillalanka kaapissani. Pelkäsin, että tästä tuli ihan liian punainen, mutta tästä tulikin mitä mainioin oranssi! :)


Oranssihan on meidän yksi sisustusväreistämme, ja mielessäni on jo alkanut syntyä ideoita, mitä sisustusjuttua voisin tehdä yhdistämällä pihlajakankaan ja oranssin virkkauslangan... :) Muille värjätyille kankaille minulla ei vielä ideaa olekaan, tärkeintä oli käydä harjoittelemassa tekniikkaa, kokeilemassa ja leikkimässä!


Kokeilin värjätä myös muliinilankaa. Jostakin ristipistopakkauksesta oli jäänyt muutama pätkä vitivalkoista lankaa, joka oli ihan joutilasta värjäyskokeiluihin. Tähän on testattu paria eri vihreän sävyä, joihin tuli kivasti tuota liukumaakin.

Ristipistokankaat olivat yksi kohde, joita halusin tällä kurssilla värjätä. Niitä kokeilinkin värjätä sekä reaktiivi- että pigmenttiväreillä. Tässä ensin pigmenttivärjättyjä, jotka olen jo edellisessä postauksessa vilauttanut, nyt vähän lähikuvia:


18 count aidakangas maalattu parilla eri vihreän sävyllä, jonka jälkeen päälle aseteltu apilanlehtiä.

 

Tässä 14 count aidaa, johon on käytetty periaatteessa samoja vihreän sävyjä, mutta vaaleampi vihreä on jäänyt voitolle. Päälle asettelin koivunlehtiä. Pohjaväri molemmissa aidakankaissa oli vitivalkoinen.

 

Pieni 15x15 cm kokoinen 30 count pellavapalanen, jonka pohjaväri oli vaalea kellertävänbeige. Maalasin kankaan hennolla vaaleanpunaisella, ja lopputulos on tällainen marjapuuronvärinen. Päälle asettelin sydämenmuotoisia nappeja. :)


Reaktiiviväreillä värjäsin vähän isompia ristipistokankaita. Tässä värisekoituksessa on muistaakseni anilliininpunaista ja joulunpunaista, joista tuli sekoituksena vadelmainen väri. Kangas on luonnonvalkoista 25 count pellavaa, joka muuttui nyt aivan ihanan läikikkäksi vadelmanpunaiseksi. :)


Nämä kankaat ovat 25 count Flobaa, jonka pohjasävyhän on sellainen "luonnonvärinen" eli vähän harmahtavan beige. Varmaankin olen jotain limeä ja vadelmaa näissä yrittänyt, tai ainakin siihen lopputulokseen päässyt. ;) Tätä Flobaa voisi värjätä lisää vaikka kuinka, kangas on ihanaa pistellä, ja uusia värisävyjä siihen kyllä kaipailen!


Pääasiassa värjäsin noita reaktiivivärjäyksiä pusseissa tai vaatteet tietysti ämpäreissä. Sen kirjavan hameen lisäksi tämä on toinen, jonka tein liukuvärjäämällä. Kangas oli 14 count vitivalkoista aidaa. Käärin sen kulmittain rullalle ja asettelin rasian pohjalle. Kaadoin oikein hailakkaa turkoosia päälle, itse asiassa tein kahdenvahvuista lientä, joita kaadoin sinne vähän vuorotellen. Lopputulos on juuri sellainen, mitä hain eli tuollainen ihana "taivaskangas". :)


Tämä kangas oli valkoista 28 count pellavaa. Tässäkin tavoittelin hailakoita sävyjä, tässä on sinistä ja vihreää. Tämä on värjätty ihan vaan rypistämällä kangas pussiin ja kaatamalla sekaan eri värejä, jolloin ne sekoittuvat kankaaseen sattumanvaraisesti. Huomaatko, että kankaaseen on ilmestynyt myös Darth Vaderin haamu? ;)

Noilla väreillä voi tehdä sekä voimakkaita että haaleita sävyjä riippuen siitä, miten vahvan väriliemen sekoittaa. Periaatteessa 100 grammaan kangasta laitetaan väriä 1-2 ruokalusikkaa, mutta hailakoihin väreihin voi laittaa vaikka vaan muutaman tipan. Toinen vaihtoehto pastellivärien aikaansaamiseksi on hyödyntää ns. jälkiliemiä. Eli kun on värjännyt kankaita, niin huuhteluvaiheissa voi värjätyistä kankaista vielä puristaa väriä jälkiliemiin, tai jos sitä lientä jää reilusti, niin siinä voi värjätä toisia kankaita. Minulla jäi noista vaatevärjäyksistä isoja määriä väriliemiä, joten tein niillä jälkivärjäyksiä:


14 count aidaa värjäsin neljällä eri jälkiliemellä. Pinkki (vas.ylh.) on hameen jälkiliemestä, sininen (oik.ylh) on turkoosin paidan ja hameen jälkiliemestä, minttu (vas.alh.) on housujen jälkiliemestä ja lime (oik.alh.) liivin jälkiliemestä.


Pojan turkooseista housuista jääneeseen jälkiliemeen upotin vielä tällaisen kuviollisen kirpparilta löytyneen kankaan, joka oli ennen luonnonvalkoinen, mutta muuttui nyt vaalean turkoosiksi.



Molempia värjäystekniikoita tehdessä oli tärkeää pitää vieressä ns. rättikangas, johon voi pyyhkiä kaikki roiskeet tai laittaa esimerkiksi sekoituslusikan odottamaan. Rättikankaat piti olla erikseen pigmentti- ja reaktiiviväreille. Pigmenttirätin näitte kokonaan edellisessä postauksessa, nyt olen kiinnittänyt siihen värit silittämällä, ja tässä pieniä lähikuvia rättiin syntyneistä kuvioista. Itse rätti on aika ruma, mutta siitähän voi leikata pieniä palasia ja käyttää niitä joihinkin töihin, vaikkapa korttiaskarteluihin! :)


Reaktiivivärien rätin uitin lopuksi vielä kiinnitysliemessä, ja tältä se näyttää. :)


Monenlaista askartelumateriaalia löytyy kyllä tästäkin rätistä. :)

Värjäyskurssilla oli mukavaa, mutta olihan sillä myös varjopuolensa. Viime aikoina vointini on mennyt todella rajusti huonompaan, osittain varmaan helteiden vuoksi, mutta on tässä myös ollut monenlaista tekemistä, mikä on vienyt voimia. Ensin oli esikoisen synttäreiden valmistelua, sitten synttäreiden perään heti tuo kurssi, jossa olisi pitänyt aika paljon olla jalkeilla. Yritin istua aina kun mahdollista, ja viimeisenä päivänä jouduin jo heti alussa pyytämään, että opettaja etsisi minulle korkean keittiöjakkaran, koska en jaksanut seistä muutamaa minuuttia kauempaa. Kivut ovat yltyneet nyt niin pahoiksi, että jos tämä jatkuu tätä menoa, niin kohta en pääse enää kävelemään ollenkaan. Oli jo tuskan takana päästä kävelemään bussipysäkiltä kurssipaikalle (300 metriä) ja takaisin. Ei tuosta yhdestä kepistä ole minulle enää apua kävelyyn, auttaahan se toki heikompaa jalkaa, mutta toinen jalka väsyy sitäkin enemmän. Tai sitten sairaus on leviämässä myös toiselle puolelle. Onneksi tässä on ollut helteiden jälkeen muutama viileämpi päivä, niin ei enää maailma mustene joka välissä... vaikka kipujen vuoksi sitten kyllä olen aika tavalla horjahdellut. En kuitenkaan harmittele sitä, että lähdin tuolle kurssille, sillä kyllä kaiken uuden oppiminen ja kokeileminen tuottaa niin suunnattoman paljon iloa! :) Intoa olisi värjätä lisääkin, ja kasvivärjäystä haluaisinkin tänä kesänä kokeilla, jos vaan jaksan käydä lähimetsikössä keräämässä vähän aineksia. Nyt on kuitenkin levättävä ja odotettava, että kivut hellittäisivät edes hiukan. Ja kyllä ilmojenkin täytyy aika reippaasti viilentyä, ennen kuin voi värjäyskattiloita laittaa kuumenemaan. Näissä reaktiivi- ja pigmenttivärjäyksissä oli se hyvä puoli, että niihin ei tarvita kiehuvaa vettä kuin reaktiivivärien huuhteluun, värjätessä riittää sellainen lämpötila, mitä hanasta kuumimmillaan tulee. Mutta sen verran sotkuista puuhaa se on, ettei se taas innosta kauheasti kotona värjäilemään, niitä ei nimittäin saa sitten enää pinnoista pois, jos johonkin roiskahtaa. Kurssipaikalla sai roiskutella ihan vapaasti, kun tilat on tehty sitä varten! :)

Mukavaa viikonloppua! :) Minäkin koitan nyt tyhjentää pääni värjäysasioista ja palata taas virkkauksen ja lukemisen pariin. :)

16 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisia kokeiluja, suorastaan jännittäviä, kun lopputulosta ei voi tietää. Minustakin farkkuhameesta tuli aivan mainio ja tuo oranssisävyinen puuvillalanka, vau! Kuntosi huononeminen kuulostaa kyllä huolestuttavalta, pitäisikö näyttäytyä lääkärille? Pitäähän heidän nyt löytää joku ratkaisu, miten ihmistä auttaa.

    VastaaPoista
  2. Upeita värjäyksiä! Vadelmanpunainen hame on todella kaunis ja sopii hyvin virkkaamasi puseron kanssa. Mutta syksyinen pihlaja-kangas on kaikkein kaunein mielestäni. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan näköisiä vaatteita! Ja mikä parasta, nyt ei välttämättä tartte enää katsella kirpparilta silmää miellyttäviä vaatteita. Riittää, kun on sopivan kokoinen ja kohtuu vaalea väriltään ja sitten vaan väriämpäriin:)

    Ja voi kurjuus nuo sun kivut:( Multa melkein pääsi itku, kun niistä luin. Eipä taida minusta mitään apua olla. Mutta jos ens kuussa tänne pääsette tulemaan ja haluat täältä kerätä jotain kasveja, niin mää voin lähetä niitä sulle avuksi kumartelemaan ja poimimaan.

    VastaaPoista
  4. PeePee: Kiitos tarjouksesta, mutta heinäkuu taitaa olla jo turhan myöhäinen aika keräillä kasveja. Mulla on yksi kasvivärjäyskirja lainassa kirjastosta, ja siinä sanotaan, että kasvit tulisi kerätä ennen kukinta-aikaa, eli tänä vuonna kun kesä on näin aikaisessa, niin mahtaakohan joidenkin kasvien kohdalla olla jo liian myöhäistäkin. Joku pietaryrtti on eri asia, kun siitä kerätään nimenomaan ne kukinnot, ja sehän on loppukesän kasvi. Ja sitten ne kasvien kuljettamiset junassa tänne on oma juttunsa. Onhan mulla täällä onneks noita innokkaita keruukavereita. :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja värjäysiä. Voimia Sinulle Mari <3 sairauden kanssa ..nyt on ainakin luvattu koko ensi viikoksi vilpoisia ilmoja.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista! Aurinkovärjätyt kuvat olivat kyllä tosi kauniita ja kiva nähdä mitä keksit niistä tehdä.

    VastaaPoista
  7. Olen sanaton. UPEITA VÄREJÄ. Ihanaa viikonloppua Sinulle

    VastaaPoista
  8. Todella upeita värejä, suorastaan herkullisia! Kuvia oli tosi kiva katsella :D

    VastaaPoista
  9. Ison työn olet värjäyskurssilla tehnyt, tosi kiinnostava kurssi varmasti ja aivan ihania kankaita. Se pihlajakangas on ehdoton suosikkini, kummasti olen nuo keltaoranssit sävyt nyt löytänyt itsekin.

    VastaaPoista
  10. Vautsi! Eipä löytynyt kankaistasi sellaisia, joista en pitäisi. Toki toisista enemmän ja toisista vähemmän (olen vahvempien värien ystävä). Jaksan välillä ihmetellä, kuinka jaksat näin pitkiä bloggauksia kirjoitella kuvineen kaikkineen! Kiitos siitä. Hienoa on päästä ikään kuin kurssille itsekin.
    Pikaista toipumista sinulle!

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtavia värjäilyjä. Aurinkovärjäystä olen joskus kokeillut.

    VastaaPoista
  12. Hei!
    En ole ennen blogissasi käynytkään.
    Hauskaa että joku toinenkin värjäilee vaatteita, minä olen kyllä tyytynyt pesukoneväreihin ja siten uudistanut lähinnä lasten (tahraisia) vaatteita. Pitääkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa blogaus siitä loppuun ja julkaista.
    Sopivan lämpöisää kesää sinne pohjoiseen!
    Päivi
    P.S. Ihanaa että joku muukin puhuu reilusti kutomisesta!

    VastaaPoista
  13. AIVAN!!
    Loistava idea toi väejääminen vaatteet oman maun mukaan. Hienoja värjäyksiä oli. Toi farkkumekko näytti hyvältä!!

    :) Pirjo

    VastaaPoista
  14. Olipa mukava postaus värjäyksestä. Muakin surettaa sun vointisi vaikka en itsekään kivuton ole.

    VastaaPoista
  15. Upeita, upeita, upeita, värjäyksiä.Se monenkirjava hame on miunkin mieleen.
    Väri tekee vanhasta haalistuneesta vaatteesta uuden.

    Voi kun syy tuohon oloosi löytyisi ja saisit avun.
    Lämmin halaus:)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)