Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, toukokuuta 15, 2013

Piponen

Kun taannoin poikien raitapuseroista jäi aika reippaastikin Hanko-lankaa jäljelle, päätin kokeilla tehdä lopuista langoista pipoja. Tässä niistä ensimmäinen:

Nimipipo
Tehty: 14.5.2013
Malli: Oma
Lanka: Novita Hanko luonnonvalkoinen (010), sinapinkeltainen (230) ja khaki (344)
Langankulutus: 73 g
Puikot: 5 mm
Koko: n. 53 cm (arvio)
Muuta: Lahjaksi  

Tämä on siis nimipipo, johon neuloin pipon tulevan omistajan nimen etupuolelle. En kuitenkaan halunnut laittaa nimeä näkyviin blogiin, joten tein tuollaisen kuvakollaasin piposta. Isoimmassa kuvassa näkyy pipon "takapuoli", eli se joka tulee niskan puolelle. Oikealla alhaalla on etupuoli, josta olen kuvankäsittelyohjelmalla sutannut nimen tunnistamattomaksi. Alhaalla vasemmalla näkyy lähikuvassa vähän neulottua tekstiä ja tuota kukkakuviota.

Tähän pipoon sain käytettyä kaiken luonnonvalkoisen Hanko-langan, täytyi tehdä vielä tuollainen pieni "antenni" pipon päälle, että viimeisetkin metrit sai käytettyä hyödyksi. :) Mutta Hankoa vielä riittää, palataan niihin seuraavassa postauksessa! :)

Kivaa keväistä keskiviikkoa kaikille! :) Hei, nythän onkin ristipistomaratonpäivä, eli se taitaakin olla seuraavan postauksen aihe - pipoja siis luvassa vasta sitä seuraavassa.

8 kommenttia:

  1. Voi miten nätti pipo! :) Niin raikkaat keväiset väritkin. Tykkään kovasti ja heti alkoi sormia syyhyttää, että samantapainen pitäisi saada puikoille. :D

    VastaaPoista
  2. Kiva pipo, varmaan saaja tyytyväinen:)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana pipo, nätit kuviot ja värit :)

    VastaaPoista
  4. Hieno pipo. Ja miten tasasta kirjoa. Varmaankin kovan harjottelun tulos. :) Minulta toi kirjo ei oikein suju tasaseen, enkä yleensä niitä teekkään.
    Iloa tähän päivään sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Nätti piponen, niin rauhalliset värit.
    Minä en saa mitään valmiiksi. Kunhan haahuilen. Vaan nyt menee kyllä aikaa tuolla puutarhahommissakin vaikka en mitään ihmeellistä touhua. Selkä asettaa rajoitukset, ettei niin pitkiä aikoja voi kuokkia.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)