Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

Ulos kaapista

Tänään oli vuorossa omien vaatteideni läpikäyminen. Toki käyn kerran vuodessa muutenkin vaatekaapit läpi, ja aina sieltä jotain on poiskin lähtenyt. Mutta aina vaan sitä vaatetta on ollut liikaa - ja lisää putoaa koko ajan puikoilta - niin että lähinnä on ollut ongelma saada ne kaikki mahtumaan jonnekin. Aika huonosti olen siinä aiemmin onnistunut, ehkä hetkellisesti on ollut hyvä järjestys, mutta kun uusi neule on valmistunut, niin sillepä ei sitten ole löytynytkään tilaa kaapista.

Teidän onneksenne en tajunnut ottaa "ennen"-kuvaa, sillä se oli jotain ihan kamalaa. Sen sijaan esittelen nyt ylpeänä "jälkeen"-kuvia. :)


Tässä on meidän pikkuvaatekaapin toinen puolisko, joka ei sisällä yhtään ainoaa ostovaatetta, vaan kaikki itse tehtyjä! :D Tässä kaapissa oli aiemmin kolme ylintä hyllyä muussa käytössä, joten noille kahdelle alimmaiselle hyllylle olin survonut ahtaasti suurimman osan näistä kuvassa näkyvistä vaatteista, jotka nyt mahtuvat ihanan väljästi kaappiin. :) Noille alahyllyllä edessä oleville villahousuille vaan oli hankala keksiä paikkaa, ne joutuvat nyt olemaan hölmösti tuossa.

Tämän kaapin vasemmalla puolella on pieni henkarikaappi, joka oli aiemmin myös täyteen survottu huiveja ja ponchoja niin, että ovi ei mahtunut kiinni. Yhdellä henkarilla saattoi olla viisikin huivia päällekkäin, ei niitä sieltä huvittanut ottaa edes käyttöön. Nyt laitoin kirpparipinoon arviolta 70% huiveistani ja ponchoistani, jätin vain ne, joita oikeasti haluan käyttää. Suurin osa tuli tehtyä silloin kuumimman verkkoponcho-buumin aikaan, jolloin virkkasin suurinpiirtein kaikki ihanat efektilangat ponchoiksi... ;) Nyt tuohon entiseen huivikaappiin mahtuu lasten pyhävaatteet, joille ei ole aiemmin ollut henkarikaapeissa edes tilaa, sekä miehen kauluspaidat, joita hän on joutunut säilyttämään eteisessä, kun vaatekaappiin ei ole mahtunut.


Nyt niitä huiveja ja ponchoja on enää niin vähän, että ne täyttävät tästä isommasta henkarikaapista noin kolmanneksen, ovat tuolla oikeassa reunassa. Aiemmin tässä kaapissa oli villapuseroita ja villatakkeja; nyt puserot siirtyivät tuohon aiemmin nähtyyn pikkukaappiin puuvillaneuleiden seuraksi, ja villatakit keksin laittaa tuonne kaapin alaosaan valkoiseen koriin. Kori kuuluu oikeasti kodinhoitohuoneen kaappiin, mutta se on nyt siirtynyt tänne. Syy siihen oli oikeastaan sellainen, että tämä kuvan vaatekaappi on meillä ollut ainoa paikka säilyttää kaikenlaisia isompia tavaroita, joten täällä on ollut mm. kameranjalka, hierova tuoli, metallinetsin, jossain vaiheessa myös matkalaukkuja jne. Kun poistin kodinhoitohuoneesta tuon korin, jolle siellä ei ole oikeastaan keksitty edes järkevää käyttöä, niin tuo kaikenlainen isompi tavara mahtui kätevästi sinne, ja tätä koria voi nyt käyttää vaatekaapissa vaatesäilytykseen. Kodinhoitohuoneessa sille olisi paikka vetokiskoilla, mutta ne kiskot eivät tahdo kestää mitään painavaa tavaraa, niin siksi kori on ollut tosi epäkäytännöllinen.

Hih, tuolla ylähyllyllä on kuusi muovikoria täynnä minun villasukkiani! ;) Ainoastaan kaksi puhkikulunutta sukkaparia raaskin heittää nyt pois, loput jäävät vielä ahkeraan käyttöön. Ohuet villasukat mahtuivat helposti yhteen koriin, samoin paksut (Isoveljen paksuiset) toiseen. Nalle-sukkakori vähän pursuaa yli laitojen, mutta mahtuvat vielä yhteen koriin. Mutta 7 veljes-sukkia onkin sitten kolme korillista! :D Mikähän mahtaa olla suosikkisukkalankani, hmm...? ;)

Jos joku ihmettelee, kuinka vaatekaapin vasemmassa reunassa on jotain MUSTAA, niin siinä on isännän pyhätakki ja kahdet pyhähousut, eivät siis minun. ;) Itsellänikin oli vielä yksi musta jakkupuku tallessa, mutta laitoin senkin nyt kirpparipinoon, kun en ole noita hautajaiskeikkoja enää työn puolesta tehnyt seitsemään vuoteen. Nyt minulla ei siis oikeasti ole enää yhtään ainoata mustaa vaatetta yhtään missään! :) Jollei niitä sitten vielä jostain kummasta putkahda esiin, eteinen on vielä käymättä läpi...

Yhtä kaappia en viitsinyt kuvata, siellä kun ei ole neuleita vaan lähinnä ostovaatteita. Aiemmin ne vaatteet oli ahtaasti survottu kolmelle hyllylle, nyt sain ne mahtumaan erittäin väljästi kahdelle hyllylle. Kirpparille taisi siis lähteä melkoinen pino!

Tulevalla viikolla onkin edessä kaksi "kauhujen huonetta", eli kodin pahimmat paikat: eteinen ja lastenhuone. Lastenhuoneen kaapit on järjestelty viimeksi joulukuussa, ja nyt se on taas ihan sekaisin. Siitä huoneesta meiltä kyllä lähtee säännöllisesti tavaraa kiertoon, mutta jotenkin kummassa sinne vaan tulee aina lisää ja lisää... Plus että tavaroiden pitäminen järjestyksessä tuntuu olevan 5- ja 8-vuotiaille pojille äärimmäisen vaikeaa. Olenkin jo muita huoneita järjestellessäni ottanut käytännön, että laitan hyllyjen reunaan maalarinteipillä tekstin, mitä siinä hyllyssä säilytetään. Näin tavarat on helpompi löytää ja vastaavasti myös laittaa oikeille paikoilleen. Lastenhuoneessa tuo nimikoimissysteemi taitaa olla ihan välttämätön, joten sinne se myös pääsee käyttöön.

Niin kuin aiemminkin kerroin, meillä kyllä vähintään kerran vuodessa tehdään jonkinlaista tavaroiden inventaariota, ja onhan meillä aina muuttojenkin yhteydessä laitettu tavaraa pois. Monet tavaroista vaan ovat olleet sellaisia, että niitä on säilytetty joko tunnesyistä tai sitten siltä varalta "jos joskus tarvii". Nyt haluan päästä tuosta ajattelumaailmasta eroon, ja siksi tämä on tavallista isompi projekti. Varastonkin siivosin pari vuotta sitten perusteellisesti, silloin kierrätykseen lähti monta säkillistä ja laatikollista. Silti on edelleen se tunne, että siellä varastossa täytyy olla turhaa tavaraa, koska enhän ole sieltä juuri mitään näiden parin vuoden aikana tarvinnut.

Blogitekstit ovat pyörineet viime päivinä vähän tämän kevätsiivouksen ympärillä, mutta olen koittanut pysytellä kuitenkin vain näissä käsitöihin liittyvissä siivousjutuissa. Paljon täällä kodissa on sellaista, mikä ei liity käsitöihin mitenkään, asuuhan täällä minun lisäkseni kolme muutakin. :)

Ja olen minä joka päivä myös tehnyt käsitöitä, mutta käsityöni etenee nyt vain tavallista hitaammin, kun hyvää käsityöaikaa menee muuhun. Normaalisti olisin varmaan tekeillä olevan neuletakin pykäissyt viikossa valmiiksi, nyt pelkkään takakappaleeseen tuhrautui se viikko, mikä on kyllä ennätyshidas vauhti minulla. Mutta jospa se valmistuisi aikanaan. Nyt on taas kiva tehdäkin käsityötä eteenpäin, kun kaapissa on tilaa sitä valmista neuletta säilyttää! :D

Hauskaa uutta viikkoa! :)

2 kommenttia:

  1. Ihanan värikkitä vaatteita ja kaapit hyvässä järjestyksessä. Tästä minä vain haaveilen. Suunnittelin siivoavani loman aikana vaatekaapit, mutta kun käsitöiden teko voitti.
    Nyt odottelen uutta siivousinspistä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Eikös ookkin mukavaa ottaa vaatteita kaapista, jossa vallitsee järjestys:) Mulle käy kaappeja siivotessa usein niin, että samalla kun järjestelee vaatteita, niin keksii uusia tapoja yhdistellä vaatteita.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)