Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, maaliskuuta 12, 2013

Mistä näitä oikein sikiää?

Tänään löysin yhden kaapin perältä pikkuruisen laatikon, joka sisälsi tavaraa, jotka luulin vieneeni jo reilut pari vuotta sitten kierrätyskeskukseen. No en sitten ollut kuitenkaan vienyt, herra ties miksi. Nyt asia on kuitenkin korjattu, eikä sitä laatikkoa sisältöineen meille enää tule jäämään.


Tämmöinen liinakin siellä oli. Tämän ostin aikoinaan Jyväskylästä Pikkulinnasta, en tietenkään valmiina vaan olen pistellyt siihen nuo pistot. Puuvillakankaalle oli piirretty rastien paikat, ja niiden päälle sitten pistelin ihan itse valitsemillani väreillä. En ole näemmä tätä liinaa koskaan edes pessyt, vaikka se oli jonkin aikaa meillä pöydälläkin, tässä nimittäin näkyy vielä teipinjälki siinä kohti, missä Pikkulinnan hintalappu on ollut. ;) Nyt pyöräytän tämän pesussa ja laitan kirpparille. :)

Tänään en malttanut lopettaa siivoamista, vaikka olen koittanut pitää tiukasti kiinni itselleni määräämästäni aikataulusta, jotten väsyttäisi itseäni liikaa. Mutta kun siivoushullu pääsee vauhtiin, niin ei sitä osaa lopettaa. Nyt on kodin kaoottisin huone järjestetty, tai no, ei se vieläkään mikään kovin kummoinen ole, mutta onpahan ainakin yritetty. Kumma juttu, että vaikka kantaisi kuutiokaupalla tavaraa roskiin ja kirpparille, niin sitä tyhjää tilaa ei kuitenkaan tule yhtään vähemmän. Pahoin pelkään, että tuo tänä päivänä urakoimani huone ei pysy kuukauttakaan tuossa kunnossa. Lastenhuoneesta kun on kyse... *huokaus* Toisaalta esikoinen oli koulusta palatessaan minulla niin isona apuna, että hänen luulisi ainakin hetken aikaa muistavan, että tavarat laitetaan tästä edespäin omille paikoilleen, eikä vaan nakata lattialta ja pöydiltä jonnekin kaappiin niin, että näyttäisi kuin olisi mukasiivottu. Esikoisen apu oli välttämätön - minulla ei ollut hajuakaan, mitä ihmettä ne kaikki pikkuriikkiset osaset ovat. Suurin osa näytti legoilta, mutta eri asia sitten, kuuluivatko ne Bionicleen, Hero Factoryyn, Heroicaan, Ninjagoon vai ihan tavallisiin legoihin. Esikoinen osasi kertoa viiden metrin päästäkin vilkaisemalla, mihin joku pikkusormenkynnen kokoinen osanen kuuluu. :D Oikeastaan siksi halusinkin jatkaa koko illan tuota lastenhuoneen siivousta, kun en olisi osannut kuitenkaan tehdä mitään ilman poikien asiantuntevaa apua, heidän huoneensahan se on.

Sanonta "toisen roska on toisen aarre" tuli tänään minulle aika konkreettiseksi. Yleensähän sitä käytetään kirpparimyynnin sloganina, sillä juuri kirppareiltahan joku voi löytää aarteita, joilla taas joku toinen ei tee yhtään mitään. Meidän perheessä tuo sanonta on vähän toisinpäin... Kuopuksella oli yöpöydällä kolme rasiaa täynnä ihan oikeita roskia, joita hän on kerännyt ulkoa maasta: pullonkorkkeja, kiviä, leikkipyssyn kuulia, linnunsulkia, nappeja... Sanoin kuopukselle, että nyt käyt tämän aarrekätkösi läpi ja laitat roskiin kaikki, mitä et halua enää säilyttää ja pidät vain ne ihan todelliset aarteet. Lähtihän siitä aarrerasiasta melkein kaikki roskaläjään, ja jäljelle jäi vain ne tärkeimmät. Oli vain hauska seurata kuopuksen lajittelua: "No kaikki muoviset korkit on ihan roskia, ne ei oo arvokkaita!" Samalla hän kuitenkin laittoi visusti talteen metalliset kaljapullonkorkit, koska nähtävästi 5-vuotiaan pojan mielestä kaikki on kultaa mikä kiiltää. ;) Samalla periaatteella hän jätti aarrekätköönsä myös pienen "rubiinin", edelleen kaikki kivet sekä kullanvärisen kuulakärkikynän jousen. :D No, on sentään päästy niistä muovikorkeista ja linnunsulista eroon! :D Minäkin löysin kuopuksen aarrerasiasta aarteita itselleni - sieltä löytyi varmasti kymmeniä nappeja! :) (luultavasti jostain hajonneesta päiväkodin askartelusta irronneita)

Toivottavasti kuopus jatkaa vielä noita "arvokkaiden" korkkien keräilyä - niistä saa jonain päivänä askarreltua hienon pannunalusen! :)

Nyt tuli muuten Oysista lääkärinlausunto, josta selvisi syy, miksi se selkäydinkoe joudutaan tekemään uudestaan. Se kuukauden takainen näytteenotto ei mennyt ihan nappiin ja näytteessä oli liikaa verta, joten tulokset olivat ristiriitaisia ja epäselviä. Toivottavasti nyt uudella yrittämällä saataisin puhdas näyte ja varmat tulokset. Parempi näin päin kuin että lähtisivät mahdollisten virhetulosten perusteella tekemään diagnoosia.

Kiitos vierailustasi ja kiva jos jaksat lukea juttujani! :)

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on (eskarilaisella) purkillinen kruunukorkkeja ja toinen kiviä aarteina :-D. Ihania nuo pikkupojat ja niiden aarrelogiikka! Meilläkin raivattiin tässä jokunen viikko sitten oikein urakalla eskarilaisen romulaatikoita, yllättävän paljon sai laittaa roskiin/kierrätykseen, mutta aika loputon suo tuo lastenhuone on.

    VastaaPoista
  2. Meillä on kanssa vuorollaan kaikki lapset keränneet aarteita ulkoa :)Kuopus ei yksinään niin isoa kokoelmaa ole saanut aikaiseksi,mutta muistan kun isommilla tytöillä oli yhtäaikaa tuo keräilyvaihe. Tuntui,että oli kaikki purkit ja purnukat täysi kiviä ym. :)

    VastaaPoista
  3. Luin aikaisemmasta kirjoituksestasi varsin mielenkiitoisesta löydöstäsi,eli kirppis jossa tuotto jaetaan tasan ja pöytiä ei tartte itse järjestellä päivittäin ja jopa tavarat haetaan kotoa.Vaikuttaa äkkiseltään hienolta idealta.Varsinkin kauempana "maalikylistä"asuvalle tuohan on oiva ratkaisu.Jotain jää itellekin ja vaivan näkevät kirppiksen pitäjät.Täälläpäin en ole vielä törmännyt tuollaiseen.Toivottaisin kyllä tervetulleeksi.

    VastaaPoista
  4. SKeski: Sitä kotoa hakemista ei siellä kirpparilla kyllä yleisesti mainosteta, ja kun kysyin asiasta, niin kassamyyjä sanoi, ettei vielä kertaakaan ole tullut heille vastaan tilannetta, että joku olisi kysynyt tällaista kotoa nouto palvelua. Hän sitten soitti omistajalle, joka lupasi hakea kotoa, koska asutaan vain parin kilometrin päässä. Maaseudulla matkat on vähän pitempiä, joten en tiedä, toimisiko siellä sellainen. Toisaalta taas maaseudulla kaikilla on melkein pakko olla auto, joten ei monellakaan ole sitä tilannetta, ettei ole kulkuvälinettä jolla kuskaisi. Kyllähän meilläkin pyöränsarvessa ja tarakalla voisi mennä 3-4 kassillista, mutta kun sitä tavaraa on nyt vähän enemmän... ;)

    VastaaPoista
  5. Lisäys vielä edelliseen: Tuo kirppari jonne meidän tavarat lähtevät, on muuten saman firman omistama kuin teidän "kaupungin keskustan" kirppis siinä lähellä S-markettia, Osuuspankkia yms. Kannattaa sieltä kysäistä vastaavaa palvelua, luulisi sielläkin ainakin se helppomyynti olevan mahdollista, kun on samasta firmasta kyse!

    VastaaPoista
  6. Minä kuulun kirppisfaneihin, jotka löytävät noita aarteita. Esimerkiksi Leegoja olen ostanut, koska jo muutaman palan pakkaus on todella kallis. Säästin poikani kaikki legot, ja odottelen, että kohta Mimosa niillä rakentaa. Onneksi säilytin myös kasausohjeita.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)