Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, tammikuuta 25, 2013

Taattua laatua vain Lidlistä!

Jokin aika sitten (varmaankin edellisiä lankaostoksiani esitellessäni) kerroin, että meidän lähikauppamme lopettaa toimintansa; ruokien lisäksi sieltä on saanut kaikki mahdolliset taloustavaratkin vaatteista ulkoiluvälineisiin - lankoja unohtamatta. ;) Ruokakaupan loppuminen kuitenkin harmittaa eniten, ja nyt on pitänyt sitten keksiä, mistä autoton liikuntarajoitteinen käy ruokansa jatkossa ostamassa. Ollaan päädytty ratkaisuun, että käyn kerran viikossa bussilla Lidlissä ostamassa sen, mitä sieltä saa (useammin ei kannata käydä, koska bussilla ajelu maksaa), ja se mitä ei Lidlistä löydy, ostetaan Siwasta, joita on tässä lähellä kaksikin kappaletta, niihin jaksan minäkin kepin kanssa könkkäistä edes kerran viikossa. Ja isäntä tuo sitten pyörällään täydennysostoksia (maitoa ja sen sellaista), varsinaisia ruokaostoksia minä en hänen vastuulleen uskalla sentään siirtää. ;) Lidlin asiointireissuni olen päättänyt tehdä aina torstaiaamuisin, se vain tuntuu hyvältä kauppapäivältä (viikonloppuisin kokkaan yleensä sellaiset satsit ruokaa, että niitä saa lämmitettyä seuraavan viikon arkipäivinä, jolloin ei tarvitse kokata ollenkaan), ja torstaisin tulee monesti uusia tuotteita tarjoukseen. Toisaalta myös maanantaisin Lidliin tulee uusia tarjouksia, mutta ihan niiden vuoksi en ala kahta kauppareissua viikossa tekemään.

Tällä viikolla maanantaina tuli Lidliin lankasatsi, ja arvelin lankojen jo loppuneen kokonaan torstaihin mennessä. Vaan olipa hauska yllätys, että niitä oli torstaiaamuna siellä vielä runsaasti ja useita värejäkin! Kaikkia värejä en voinut valitettavasti ostaa, mutta kun ostin näitä kahden värin pakkauksia (osassa paketeista oli vain yhtä väriä neljä kerää), niin tällä keinoin sain jo kuutta eri väriä. :)


Tämä "Kevät"-lanka on 100% puuvillaa ja sen verran pehmoista, että se käy hyvin sytomyssyihin. Nythän on menossa Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -kampanjakin. Ensin ajattelin, etten osallistu tuohon kampanjaan, koska minulla ei ole kaapissani ylimääräistä puuvillalankaa (puuvillalankaa kyllä on, mutta ne on varattu muihin tarkoituksiin; jämälangoista kyllä sitten voin tehdä myssyjä aikanaan), mutta näiden lankojen löytäminen ja ostaminen tietysti muuttaa kaiken. Sytomyssyjähän voi toimittaa toki muulloinkin kuin vain ystävänpäiväksi, eli en ota näiden kanssa mitään paineita, että pitäisi juuri ystävänpäiväksi ehtiä toimittamaan. Toisaalta olen kyllä Oysiin menossa tutkimuksiin helmikuun alkupuolella, eli jos siinä vaiheessa on myssyjä valmiina, niin voin ne kyllä käydä syöpäpolille heittämässä, tai sitten joskus Lankamaailmaan siitä ohi mennessäni. Lankamaailman vieressähän on bussipysäkki, joten voi jopa tulla lyhyempi kävelymatka viedä myssyt sinne kuin kävellä neurologian polilta syöpäpolille - Oysin käytävät on ihan valtavan pitkät...

Hyvää viikonloppua! :)

6 kommenttia:

  1. Mukavia värejä! En kyllä ymmärrä, miten löydät lankoja Lidlistä. Vaikka minä menisin samana päivänä, kun tarjous alkaa, ei kyllä mitään ole jäljellä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin ostin noita keltaisia lankoja vähän pääsiäistä ajatellen :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin katselin noita samoja lankoja tänään, mutta vain katselin.

    VastaaPoista
  4. Minäkin ostin noita molemipia punaisia settejä tänään :-)
    Jospa saisin aaltopeittoon lisää raitoj....

    VastaaPoista
  5. Ihanan värisiä lankoja! Tulee upeita sytomyssyjä. On siellä Lidlissäkin pehmeitä puuvillalankoja, vaikka osa on kyllä aika kovia. Nekin pehmenevät huuhteluainekäsittelyssä.

    Luulen, että taidat vähemmällä kävelyllä päästä, kun viet myssyt Lankamaailmaan. Syöpäpoli on melko pitkän matkan päässä ja ainakin ulko-ovelta mennessä pitää laskeutua yksi kerros alas päin. No taitaa siellä olla hissikin, mutta minä olen aina kävellyt portaat.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)