Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, tammikuuta 08, 2013

5 v

Viisi vuotta sitten 8. tammikuuta oli myöskin tiistai.

Sitä oli edeltänyt sunnuntai, jolloin päätin rohkeasti lähteä kävellen muutaman kilometrin päähän neuletapaamiseen. Oli vain sellainen tunne, että kävelemisestä juuri sinä päivänä olisi hyötyä. Seuraavana aamuna viideltä heräsinkin lapsivesien menoon. Kuitenkin odottelimme silloin vielä yli vuorokauden, eikä supistuksia vain kuulunut. Tiistaiaamupäivällä päätin, että nyt lähdetään Oysiin, koska sinne olisi joka tapauksessa iltapäivällä viimeistään pitänyt mennä. Onneksi lähdimme, sillä sitten kun supistukset viimein alkoivat, ei hoitaja meinannut ehtiä pyörätuolilla minua lykätä osastolta synnytysosastolle riittävän nopeaa juoksua, kun jo sylissäni hetken kuluttua oli tämmöinen:


Vauhtia ja monenlaista tunnemyräkkää on riittänyt näiden viiden vuoden aikana. Tästä nyytistä on kasvanut melkoinen ilopilleri ja ukkosmyrsky samassa paketissa, koomikko, imitaattori, draamakuningas, tarinoiden kertoja, historioitsija, tiedonjanoinen, mielikuvituksen käyttäjä, rytminiekka, laulujen sepittäjä, piirtäjä, täysillä elämään eläytyvä, lankojen ja kaiken pehmeän halailija, innokas lukija ja laskija (oppi lukemaan jo paljon ennen 5-vuotispäiväänsä), kotikokki ja -leipuri - ja ennen kaikkea aina valmis hellimään, halailemaan ja suukottamaan. :)


Päiväkotipäivän jälkeen meillä on aina tietysti tapana halailla, ja välillä huomaamme toistemme tuoksuvan jotenkin erilaiselta. Eräänä päivänä poikani oli sitä mieltä, että "äiti tuoksuu ihan kermalta" (olin ehkä syönyt jotain maitotuotetta). Seuraavana päivänä halatessamme kysyin, miltä äiti nyt tuoksuu. Vastaus kuului: "Kodilta." :)

Lapsi myös osaa yllättää. Joka ilta joudun muistuttamaan poikiani siitä, että vaatteita ei jätetä myttyyn siihen paikkaan, missä sattuu ne riisumaan yltään (eli keskelle lattiaa), vaan ne laitetaan nätisti siihen, mistä aikoo ne seuraavana päivänä löytää päälleen. Eräänä iltana sitten kuopuksen vaatteet olivat äärimmäisen täydellisesti viikattuina odottamassa seuraavaa päivää, jopa tossut oli aseteltu rinnakkain sievästi. Isälleen poika oli viikatessaan todennut: "Ennen vanhaan oli tapana laittaa vaatteet näin." (juu, siis edes minä en viikkaa vaatteita niin täydellisesti...) Vaatteet ovatkin sen jälkeen löytyneet joka ilta sievästi viikattuina odottamassa seuraavaa aamua, jopa ehkä vieläkin kauniimmin viikattuina kuin edeltävänä iltana.

Toisena iltana iltapalaa itselleen laittaessaan poika tuumasi: "Äiti, ennen vanhaan tehtiin niin, että ensin kaadettiin kuppiin maito ja sitten vasta murot siihen päälle." :) (poika oli varmaan hoksannut uuden tavan laittaa murot itselleen...)

Ennen vanhaan minulla ei ollut lapsia, nyt minulla on kaksi aivan ihanaa poikaa! :)

---

Viisi vuotta on niin iso virstanpylväs ihmislapsen elämässä, että sitä pitää juhlia monta päivää. Kummit antoivat lapselle lauantaina elämyksellisen lahjan, ja pojalla olikin heidän kanssaan hauska päivä. Kiitos vielä koko perheen puolesta pojan kummeille! :)

Sunnuntaina kävivät sitten mummu ja päivänsankarin "tyttöystävä" kakkukahveilla. Kutsukorttia toimittaessamme poika ehti jo jollekin tuntemattomalle papalle selittää, että "mulla on tulossa synttärit ja vien kutsukorttia mun tyttöystävälle". :D

Koska päivänsankari on huomattavasti innokkaampi leipuri kuin äitinsä, annoin hänen tehdä oman osuutensa synttärikakkuun:


Tämä on taatusti lapsen toiveiden mukainen kakku, kun koriste on itse tehty! :)

Vuoden takaisen Angry Birds -kakun jälkeen sanoin lapsilleni, että tästä eteenpäin meillä ei enää esitetä mitään mahdottomia kakkutoiveita, peruskakun täytyy kelvata. Jo varhain syksyllä kuopus ilmoitti haluavansa synttäriksi traktorikakun. Siinä vaiheessa hän nimitti traktoria vielä sanalla "kakkio", koska hän oli päättänyt, ettei yritä sanoa sanaa oikein, ennen kuin osaa sanoa sen täydellisesti. Eräänä iltana hän makasi hetken sohvalla hiljaa, sitten nosti päänsä ja sanoi innoissaan: "Äiti, kuuntele: TRRRRAKTORI!" Ja voi sitä riemun määrää! :D Kyllähän traktori ansaitsee paikkansa kakun koristeena, kun viimeisen vuoden aikana on opittu sanomaan R, lukemaan sujuvasti ja vielä tuo vaikea "traktori"-sanakin on opittu. Mutta tavoitteita on tulevaisuuteenkin, pojan omien sanojen mukaan pitää vielä oppia värittämään niin, että paperiin ei jää yhtään valkoista ja ettei mene reunojen yli. :)


Pojan kanssa tosiaan suunniteltiin tuo kakku yhdessä. Kun aiheeksi valikoitu traktori, ilmoitin pojalle heti, että hän saa sitten itse sen traktorin siihen muovailla marsipaanista. Mallina hänellä oli oma leikkitraktorinsa. Kertaalleen hän harjoitteli muovailuvahalla traktorin tekemistä, ja sen jälkeen uskaltauduttiinkin jo marsipaanin kimppuun. :) Pojalla oli muuten toiveena, että kakussa täytyy olla sinistä, ja tuo suklainen pelto oli sitten minun ehdotukseni. Kermaakin kuulemma piti olla reunoilla. Kakku itsessään on (oli) appelsiininen suklaakakku, siihen en kysynyt muiden mielipidettä. ;)


Tänään on sitten päiväkodissa tarjottu kavereille vähän keksiä ja popcorneja, eli pienimuotoisesti juhlittu sielläkin tärkeää päivää.


Onnea rakkaalle viisivuotiaalleni! :)


Ps. Kuten tiedätte, mulla on jonkinmoinen pakkomielle värien suhteen. Synttärivierailta sain useampaan otteeseen kommenttia, että onpa pöytä somistettu niin sävy sävyyn tuolipipojen ja verhojen kanssa... :) Ihan hyvinhän tuo kakku ja lautasliinatkin sisustukseen istuivat...

15 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon päivänsankarille!!!

    Herzlichen Glückwunsch zum 5. Geburtstag!!

    Täällä juhlitaan pikkusen enemmän vuosia tänään. Miehellä on myös synttäri.

    VastaaPoista
  2. Onnea täyskäsi-pojalle ja myös äidille!

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kirjoitettu! ...ja niin hieno traktori kakku! Onnittelut reippaalle viisivuotialle ja äidillensä myös.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea komealle päivänsankarille! Minä muistan tavanneeni parin kuukauden ikäisenä oliskohan ollut ensimmäisessä neuletapaamisessani. Soma poika jo silloin :).
    Kiinnitin huomiota minäkin pöydän hienoon sävytykseen.

    VastaaPoista
  5. Onnea ihanalle 5-vuotiaalle pojalle ja hänen äidilleenkin! Minun miehellänikin on tänään juuri synttärit. Täyttää hiukan enemmän ja pyöreitä vuosia!

    VastaaPoista
  6. Onnea, herttainen viisivuotias teillä ja hieno kakku!

    VastaaPoista
  7. Onnea hienolle viisivuotiaalle! Tomera poika todella, jos lukeminenkin jo sujuu ja kakunkoristeleminen, upea traktori. Tekstistäsi päätellen hän on erittäin luova ja kekseliäs, huumorista puhumattakaan, ihana!

    Ja terveiset koko kivalle perheelle!

    ps. Jos oikein muistan, olet joskus kirjoittanut ettet ole sisustaja, muistanko oikein? Vaan mitä silmäni näkevätkään, vimpanpäälle sävytetty keittiö. Olisi kiva jos saisimme laajempaakin kurkistusta!

    VastaaPoista
  8. Onnea sankarille, mikä ihana traktori!! Pakko kertoa, että tuli muistikuva omista 5-vuotissynttäreistä. En muista tosin mitään muuta kuin sen, että sain Peppi Pitkätossun seikkailut (minäkin taisin osata jo lukea) ja apinakäsinuken. :)

    VastaaPoista
  9. Pike: Olen minä täällä blogissa aina välillä kotiani vilauttanut, kurkkaa tuosta oikeasta reunasta kategorioista "Kaunista kotiin", sieltä löytyy välillä näitä kodin käyttöön tehtyjä käsitöitä, ja myös sitten kuvia kodistamme, kun jaksaa vaan selailla taaksepäin vanhempiakin tekstejä.

    Minä en ole sellainen "sisustaja", joka vaihtaisin sisustusta jatkuvasti, vaan jos jotain päivitystä kodin sisustukseen tulee, niin sillä periaatteella, että se on sitten enemmän tai vähemmän pysyvä ratkaisu. Esim. verhoja tai muita tekstiilejä meillä ei vaihdeta vuodenajan mukaan, vaan ne ovat ympärivuotisia. Kynttilöidenkin kanssa on silleen, että kun joku laitetaan pöytään, niin se poltetaan sitten loppuun asti ennen kuin otetaan käyttöön uuden värinen, eli meillä voi hyvin olla joulukuussa keltainen ja huhtikuussa punainen kynttilä. ;) Niin ja minä en myöskään seuraa mitään sisustustrendejä, en ole eläissäni edes pitänyt kädessä yhtä ainoata sisustusaiheista lehteä, eikä minua kiinnosta miten muut sisustavat. Aika paljon meillä sanelee käytäntö sen, miten täällä huonekalut ja tekstiilit asettuvat. Seinälle en ensin meinannut hommata seinätekstiilejä lainkaan, kunnes puolisoni halusi jotain juttua pehmentämään akustiikkaa, silloin tuli sitten kerralla hommattua raanuja ja ryijyjä. Allergiat ja astma on pakko huomioida kaikissa tekstiileissä, eli mitään karvamattoja tänne ei koskaan tule. Ja kun vuokra-asunnossa asutaan luultavasti koko elämämme, niin maalaus ja tapetointi ei kuulu sisustusintresseihini. ;) Mutta väriä on kiva laitella, muutenhan tämä asunto olisi kammottava valkoinen!

    Niin ja koriste-esineistä en tykkää, kaiken täytyy olla ehdottomasti käytännöllistä, ei siis vain ulkonäön vuoksi. :)

    VastaaPoista
  10. Onnea pojalle ja vanhemmille myös. Kivasti kirjoitit poikasi sutkautuksista.
    Minäkin tykkään noin iloisesta sisustuksesta.

    VastaaPoista
  11. Onnea 5-vuotiaalle herra S:lle :)
    Kivalta näyttää synttärijuhlinta ja mainiolta pojalta vaikuttaa kuopuksesi!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Mari nopeasta vastauksesta!
    Sieltähän löytyi paljonkin kuvia, kiitos niistä.
    Teillä on oikein kodikas, kiva ja viihtyisä koti. Kauniit käsityösihän tiedän ja olen niitä nähnyt kuvissa, mutta kappas vain, yleensä näen kuvissa epäolennaisenkin, mutta liekö kauniit työsi niin minut hurmanneet, etten ole ympäristöä niinkään havannoinut. Nyt sen tein ja olipas mukavannäköistä.

    VastaaPoista
  13. Muistin kuin muistinkin. Paljon Onnea teidänkin synttärisankarille! Samankaltainen harmaa päivä oli silloin, kun meidän poika tuli maailmaan.

    Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
  14. Oi mikä kakku, ihan mahtava. Oikea taidonnäyte taitavilta tekijöiltä. Onnittelut päivänsankarille ja äidille myös, viisi vuotta on mahtava ikä!

    Tein muuten elämäni ensimmäiset polvekeraitasukat ja täytyy sanoa, että ohje oli hyvä ja malli tosi käyttökelpoinen. Kiitos siis ohjeen julkaisemisesta!

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea pojalle ja äidille! Tosi komea kakku ja hieno kattaus :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)