Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

Sinne ja takaisin

Toissapäivänä laitoin muutaman sukantekeleen alkuun. Tarkoitukseni ei ollutkaan jatkaa niitä alkua pidemmälle, sen verran vain, että niitä on sitten helppo jatkaa reissun päällä - tai vaikka ihan sokkona!


Tällaiset pienet alut tein, eli kummallekin sukkaparille molempien sukkien aloitukset siihen asti, että reunuksen jälkeen ensimmäinen mallikerta on tehty.

Tänään oli sitten luvassa odottamaton matka, jossa sukankutimia tarvittiin. Samalla matka oli kuitenkin ihan suunniteltu ja odotettukin, en kai muuten olisi osannut sopivin sukankutimin varustautua. ;)


Metallipuikoilla olevaa sukkaa otin mukaan vain yhden kappaleen, sillä sitä olikin tarkoitukseni neuloa vain bussissa matkalla sinne ja takaisin, ja ihan vähän siellä paikan päällä odotellessani. Vähäisestä edistyksestä voi päätellä, että matka sinne ja takaisin ei ollut järin pitkä, terveenä olisin polkenut sen matkan pyörällä tai vaikka kävellyt. Puisilla puikoilla olevan sukanvarren kudoin vajaan kolmen tunnin aikana pilkkopimeässä ja 3D-lasit silmilläni, ja ihan muutaman kerroksen ehdin tehdä myös toista sukkaa siellä samassa pilkkopimeässä ja samojen 3D-lasien kanssa. Polvekeraita on niin helppoa, että sitä pystyy tosiaan sokkonakin kutomaan! ;)

Arvaattekin varmaan, että olin siis elokuvissa, ja todennäköisesti myös pienistä vihjeistä olette hoksanneet elokuvankin. :) Mielenkiintoista vaan, että vaikka tänään on kyseisen elokuvan ensi-ilta, minulla oli seuranani vain kahdeksan muuta katsojaa, eli meitä oli siinä näytöksessä tasan yhdeksän! Hyvä niin, oli valinnanvapautta paikan suhteen, ja sai levitellä kutimensa viereisille penkeille ihan rauhassa. :)

Joskus viitisentoista vuotta sitten oli myös sellainen tilanne, että kävin katsomassa elokuvan seuranani katsomossa vain yksi ainoa ihminen, hän oli minulle ihan ventovieras, oli hänkin tullut yksikseen. Ja silloinkin kudoin sukkaa koko elokuvan ajan! :D Että on tätä tullut aiemminkin harrastettua... Harvemmin edes käyn elokuvissa (keskimäärin kerran vuodessa), mutta kyllä viime aikoina olen ottanut kutimen mukaan silloin kun elokuviin olen mennyt. Titanicin 3D-version aikanahan kudoin kokonaisen sukan valmiiksi kantapäineen kaikkineen.

En minä ihan koko elokuvaa kuluttanut neuloen, sillä se osui pahimmoilleen päivällisaikaan, minkä vuoksi otin eväät mukaan: tupperware-rasiaan kaksi porkkanaa, yksi omena ja vähän juustoa, litran vesipullo kaveriksi. :) Pitihän niitäkin siinä kutomisen välillä vähän napostella.

Mukava kokemus oli siis tämä odottamaton matka sinne ja takaisin. Jatkoa seuraa vuoden päästä...

Huomennakin on luvassa sukantikuttelua bussissa ja todennäköisesti myös odotellessa. Se matka on erittäin pitkään ja hartaasti odotettu, ja toivon mukaan kotiin palatessani minulla on viimein vastaus edes siihen, näkyikö kuukausi sitten otetuissa pään magneettikuvissa mitään, ja jos näkyi niin mitä näkyi. En edes uskalla toivoa, että vielä saisin lopullista diagnoosia, mutta edes jonkin tiedonmurusen siitä, mihin suuntaan seuraavaksi edetään. Pelätä en osaa, sillä ihan mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin epätietoisuus. Täytyy varata taas riittävästi kutimia mukaan, sillä olisihan kamalaa, jos reissu venähtäisi niin pitkäksi, että loppuisi kutominen kesken...! ;)

Edellisessä postauksissa nähtyihin röpöraitasukkiin on nyt olemassa ohje täällä. Nostetuilla silmukoillahan se pinta saadaan aikaiseksi, kuten moni arvelikin.

Mukavaa loppuviikkoa! :)

1 kommentti:

  1. Tulen varmasti huomenna kurkkaamaan, sinun tossujasi :)
    Telepatiaa taitaa meidän välillä olla :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)