Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

Pistelyn iloa

Ristipistoja ei ole tänä vuonna pahemmin tullut tehtyä. Muutaman pienen kortin taisin tuossa keväällä pistellä, mutta isompiin töihin en ole alkuvuoden jälkeen kajonnut. Tällä viikolla tuli ajatus, että entäpä jos pitkästä aikaa pistelisin. Neulomista ja virkkaamista ei oikea käteni tahdo jaksaa kovin pitkiä aikoja kerrallaan, ja halusinkin testata, miten hyvin tai huonosti käsi toimii pikkuisen neulan kanssa. Pistely tuntuu sopivan minulle tällä hetkellä selvästikin paremmin!

Ajattelin ensin etsiä kadonnutta pistelyintoa jostain uudesta pistelytyöstä. Kävin ristipistomallien ja -pakkausten varastoani läpi (ja niitä on kyllä paljon, enkä edes vielä lehtiä muistanut selailla ollenkaan!), mutta ei niistäkään oikein mikään kolahtanut. Ehkä jonkun pienen ja helpon olisin voinut ajatella tekeväni. Sitä varastoani tutkiessa ihmettelin, kun vastaan ei tullut kertaakaan keskeneräinen ristipistotyöni, ja lopulta oli ihan pakko alkaa etsiä sitä, että mihin ihmeeseen olin sen lykännyt. Muistin, että se on kyllä jossain muovisessa minigrip-pussissa kaikkine kankaineen, lankoineen, ohjeineen, neuloineen ja varmaan saksetkin sieltä löytyy. Olisinko laittanut sen pussin sitten johonkin käsityökassiin? Mutta missä ihmeessä se kassi sitten on, kun se ei osunut silmään käsityökaapeistani, jossa kyllä kaikki on todella hyvässä järjestyksessä. Toisaalta, sen jälkeen kun viimeksi olin tuohon työhön koskenut, olen siirtänyt käsityötarvikkeet kokonaan toiseen huoneeseen ja toiseen kaappiin, joten täytyi palata ajatuksissani siihen hetkeen, kun tätä muuttoa olen tehnyt. Mihin olisin silloin voinut laittaa keskeneräisen ristipistotyön? Lopulta täytyi palata ajassa vielä taaksepäin eli jonnekin alkuvuoteen, milloin olen sitä viimeksi pistellyt. Muistin, että silloin minulla oli jokin hetkellinen ajatus pitää yhtä koria keskeneräisten töiden korina, ja kun sitten tuli neulelankoja ostettua keväällä reippaastikin, niin taisin laittaa siihen koriin odottamaan ne langat, joihin ajattelin käyväni käsiksi seuraavaksi. Mutta kun suunnitelmat tuppaavat muuttumaan, niin ehkä niitä lankoja ei sitten oltukaan työstetty, tai oli ylipäätään pitänyt vain löytää kaikille langoille säilytyspaikka, niin aika paljon siihen koriin oli lopulta niitä lankoja päätynyt. Siihen koriin kuitenkin kurkkasin, ja iloni oli suuri, kun sieltä korin pohjalta kaikkien lankojen alta löytyi minun ristipistojen projektipussukkani (olin jo unohtanut, minkä näköinen se pussukka onkaan tai että yleensä omistan sellaisen), ja sieltä sisältä siististi lajiteltuna ne mallit, kankaat, langat jne. sitä työtäni varten. Ja olinhan sitä jo alkuvuodesta kivasti työstänytkin, kun aloitin sen joskus vuodenvaihteessa.

Työn nähdessäni innostuinkin ihan vähän kokeilemaan, miltä tuntuisi pitkästä aikaa sitä pistellä, ja siitähän se innostus sitten vaan kasvoi:






Tässä työssä on kuutta eri harmaan sävyä (tai yksi niistä väreistä on puhdas valkoinen), ja eilen illalla sain ensimmäisen eli tummimman värin kokonaan valmiiksi. Aika mahtavaa, että jo tässä vaiheessa kuvasta huomaa, mitä se aikoo esittää valmiina ja henkilökin on ihan tunnistettavissa. :) Muutamia vuosia sitten tein esikoisen 1-vuotiskuvasta ristipistotyön seepian sävyissä, mutta ristipisto-ohjelma antoi ihan pieleen ne värikoodit, eikä kuva missään vaiheessa näyttänyt siltä, että se tulisi onnistumaan, vaan sinnillä pistelin sen loppuun. Tein sitten tästä kuopuksen kuvasta sekä siitä samasta esikoisen kuvasta uudet versiot mustavalkoisena, joita muokkasin itse aika tavalla ja olen vielä värisävytkin valinnut itse enkä hyväksynyt ohjelman antamia sävyjä, joten nyt näyttäisi siltä, että olen onnistumassa. Toisaalta tämä kuopuksen 1-vuotiskuva on muutenkin jotenkin selkeämpi, tästä on helpompi tehdä ristipistotyö, mutta jos tämä onnistuu hyvin, niin kyllä teen sitten samoilla väreillä myös sen esikoisen kuvan uusiksi, koska siitäkin minulla on malli jo tulostettuna ja itse asiassa kangaskin valmiiksi ruudutettu.

Tänä aamuna en edes aamupalaa ollut vielä syönyt, kun piti jo alkaa pistellä seuraavaa väriä tähän työhön... ;) Ajattelin edetä väreissä tummimmasta vaaleimpaan, eli seuraava pisteltävä väri on toiseksi tummin ja viimeisenä sitten se ihan valkoinen. Jännä nähdä, miten tämä työ tästä muuttuu, kun sävyjä tulee vähän lisää! :)

Rauhallista sunnuntaita!


 

2 kommenttia:

  1. Kiva tapa mennä väri kerrallaan, kokonaan. Mie pistelen yleensä "vähän miten sattuu". Osan tietyllä värillä ja sitten taas toisella. Mie en oo pitkään aikaan pistellyt, tekisi kyllä mieli. Paranemistoivotuksia en olekaan siulle vielä laittanut, joten tässä: toivottavasti vointisi kohenee!

    VastaaPoista
  2. voi että on ihana tuollainen pistelytyö

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)