Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Vuosi 2011

En vielä tässä vaiheessa voi tehdä koostetta vuoden 2011 käsitöistä, koska luultavasti saan vielä yhden käsityön valmiiksi ennen vuodenvaihdetta.

Siispä tähän väliin tulee katsaus kuluneesta vuodesta perinteisen uudenvuodenmeemin muodossa. Mitä tapahtui vuonna 2011? :)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Värjäsin lankaa. Saattelin lapseni koulutielle. Olin koulun vanhempainillassa. Luin messussa esirukouksen ja kirkolliset ilmoitukset. Kokeilin magic loopia - kerran, en toista kertaa. ;)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Taisivat mennä jonkin verran poskelleen ainakin käsitöiden osalta, ja muuten en lupauksia tehnytkään. Tarkemmin vielä toisessa postauksessa... osan lupauksista toteutin, mutta osa unohtui tyystin vuoden varrella. Ensi vuodelle en taida luvata mitään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Eipä tainnut.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei tapahtunut sitäkään.

5. Missä maissa kävit?

Voi kuule, Suomen rajojen sisäpuolella oltiin, kuten monena aiempanakin vuonna. Kalajoella kävin kahdesti, kerran Rokualla, muuten pysyttelin Oulun seudulla.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?

Olen tyytyväinen, toivottavasti elämä jatkuu tällaisena pitkään.

7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

1.8. aloitin uudessa vakituisessa työpaikassa. 11.8. esikoinen aloitti koulunsa. 4.12. minut siunattiin työhöni. 25.2. isäni meni naimisiin. :)

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Vakituisen työpaikan saaminen. Menestys Vekaraviisut-kisassa (semifinaaliin pääsy sävellykselläni). Käsityörintamalla varmaankin torkkupeitto... ja toinen... ja kolmas... ;) Ja pitkäaikaisen ristipistoufon valmistuminen! :)

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Taisi olla niinkin suuri kuin eräs tosi epäonnistunut värjäyskokeilu puuvillalla. :D Harmituksen aihe oli tietysti se, ettei sävellykseni päässyt enää finaaliin em. kisassa (ks. ed. kysymys).

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Olen ollut terveempi kuin aikoihin, mistä saan varmasti kiittää nykyistä vähähiilihydraattista ruokavaliotani. Astma on kiukutellut tänä vuonna jonkin verran, mutta ei tavallista enempää. Joulutähdistä sain todella pahoja allergiaoireita, mistä syystä olin ihan loppuvuodesta todella huonossa kunnossa (vaikka tähtiä oli vain työpaikalla ja sielläkin vältin menemästä samaan huoneeseen myrkkykasvin kanssa).

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Uusi läppäri. Tuli tarpeeseen!

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Lasten, erityisesti kuopuksen. :) Tv-hahmoista Munamiehen. ;)

13. Kenen käytös masensi?

No ei varsinaisesti masentanut kenenkään käytös, me ihmiset ollaan erilaisia, ja mitäpä sitä toisten jutuista mieltänsä pahoittamaan. Yksi vähän omituinen ihminen sattui töissä kerran vastaan, mutta myöhemmin olen törmännyt häneen uudestaan, ja huomannut, että hänellä taisikin silloin ensimmäisellä kohtaamisellamme olla vain huono päivä, ja onkin ihan OK-tyyppi hyvänä päivänään. :) Ihmisiin pitää tutustua paremmin, jotta oppii huomaamaan, että kaikissa on jotain hyvää. :) Ja huonoja päiviä on meillä kaikilla, silloin tulee töksäytettyä itsekin rumasti toisille.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Vuokraan ja ruokaan.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Minähän olen yleensä aina innoissani kaikesta. Tänä vuonna olin erityisen innoissani uudesta työstäni. Myös laulutekniikkani kehityksestä ja uudesta laulunopettajasta olen ollut innoissani, puhumattakaan tietysti kaikista tekemistäni käsitöistä, joista jaksan innostua aina vaan. Ristipistotaulun valmistumisesta olen ollut ihan vuoden loppupuolella erityisen onnellinen.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?

"Tule, enkeli" -sävellykseni menestys. Tai sitten Munamiehen Pomppufiilis. ;) Tai Angry Birds -musiikki, joka on soinut meillä melkein koko vuoden tauotta... Oikeastaan mikä tahansa, mitä kuopus hyräilee. :)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Minä tulen aina vaan onnellisemmaksi vuosi vuodelta, joten olen taas tietysti onnellisempi kuin edellisenä onnellisuuden vuotena.

b) laihempi vai lihavampi?

Kiloja tulee ja kiloja menee, mutta keskiarvo pysyy kutakuinkin samassa.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Kyllä tuo vakituinen työ ja myös puolison saama työ näkyy taloudessa positiivisesti. Mistään rikkaudesta ei voi puhua, jos yhteensä tienaamme vähemmän kuin keskituloinen yksinään, mutta en kaipaa maallista mammonaa, olen tähän tyytyväinen. :)

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Laulamista olisi voinut treenata enemmän.


19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Kiukutellut. Jokainen pahantuulen hetki on loppujen lopuksi ihan turha. Onneksi niitä hetkiä on aina vaan vähemmän ja vähemmän.

20. Kuinka vietit joulua?

Töissä aattona, muuten kotona, olin aika huonossa kunnossa allergiaoireiden vuoksi. Ei poikennut muista vuoden päivistä.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

Ehkä muutamissa tilanteissa olisin voinut hötkyillä vähän vähemmän.


22. Rakastuitko vuonna 2011?

Kyllä, uudestaan mieheeni! :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

En ole pitänyt kirjaa. ;) Paitsi siinä että mies on ollut joka kerta sama. :)

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Neulontakerho, Putous, Vedetään hatusta, Tanssii tähtien kanssa ja Kymmenen uutiset. Luettelin siis kaikki tv-ohjelmat, joita katsoin koko vuonna. ;)

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Minulla ei ole tapana vihata ketään eikä mitään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Äänikirjoista uppouduin Taru Sormusten Herraan, vaikken fantasiasta yleensä tykkääkään. Leena Lehtolaisen "Jonakin onnellisena päivänä" oli jollakin tavalla mukaansa tempaava, suorastaan ahmin sen. Siinä oli mielenkiintoisia teemoja. Ihan vuoden lopussa luin Markus Zusakin "Kirjavaras" -kirjan, josta pidin kovasti, vaikka aihe (sodanaikainen natsi-Saksa) onkin vakava. Erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti, postmodernilla tyylillä kirjoitettu kirja koskettavasta aiheesta, varmasti tuleva klassikko! Ja klassikoista puheenollen, kuuntelin äänikirjana myös Hemingwayn "Vanhus ja meri", suosittelen sitäkin kaikille, jotka eivät teosta vielä tunne. Miten voikaan yhden kalareissun kuvailla niin mielenkiintoisesti? Vuoden viime metreillä kuuntelin parin päivän aikana äänikirjana Ilmari Kiannon "Punainen viiva" -romaanin, joka kyllä oli myös hyvä; aikoinaan olen tykännyt myös Aulis Sallisen samannimisestä ja romaaniin pohjautuvasta oopperastakin, eli tarina oli sieltä jo tuttu.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Kirkkomuskari-kirja, minulle uusi tuttavuus, mutta uuden työn myötä jatkuvassa käytössä.

28. Mitä halusit ja sait?

No sen uuden työpaikan. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen!

29. Mitä halusit muttet saanut?

Olisin toki toivonut Vekaraviisuissa finaalipaikkaa tai jopa voittoa, mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. :)

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Taru Sormusten Herrasta -trilogia tuli katsottua blu-rayna sen jälkeen, kun olin kuunnellut sen äänikirjana. Tykkäsin kyllä, vaikken edelleenkään ole fantasian ystävä. Täällä Pohjantähden alla Koivusalo-version kakkososan näin myös, ja tykkäsin. Enpä juuri elokuvia ole tänäkään vuonna katsonut, yhden kerran kävin ihan elokuvateatterissa (Hella W), edellisestä kerrasta olikin jo vuosia...

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

34-vuotispäivänäni taisin olla vähän kipeänä ja vielä kipeämpänä olin seuraavana yönä, kun tulin syöneeksi synttäreideni kunniaksi hiilihydraattipitoisia ruokia. Kun ei vatsa kestä niin ei kestä. Muuten ei tainnut olla tavallista kummempi lauantaipäivä, lepäilin ja silleen.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Sanon saman kuin aina ennenkin: jos olisi ollut koko vuoden kestävä syksy, niin olisin nauttinut vuodestani moninkertaisesti. :)


33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 20110?

Farkut ovat alkaneet pikkuhiljaa vaihtua farkkuhameisiin, ja muutenkin olen alkanut vähän enemmän käyttää hameita töissä (sellaisia hameita, että voin yhä kontata lattialla). Villasukista näkyy nyt varsikin, joka on sukissani aina pitkät. Neuletakki yllä, trikoopaita alla. Lenkkarit jalassa. Paljon iloisia värejä, ei mustaa missään. :) Kesällä löysin (tai virkkasin) hatut päähäni, se on minulle uusi juttu. Talvella pipo päässä, kuten aina. Sellainen järkevä ja käytännöllinen vaatetus, lämmittävyys ennen kaikkea, ulkonäkö sivuseikka. Yksi vanhempi mies bussissa kyllä kerran kysyi, miksi pukeudun niin vanhanaikaisesti...

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Terveellinen ruokavalio, liikunta, puolison rakkaus, lapset, työ, arkirutiinit.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

Seuraan niin vähän noita julkkiksia... sanotaan nyt sitten vaikka Munamiehestä ja Timo Harjakaisesta. ;)

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Eduskuntavaalit tietysti! Jytky tuli ja sen jälkeen ei meinattu saada maalle hallitusta. Oli sekin kyllä kaikkien aikojen farssi! Jossain vaiheessa meni jo mielenkiinto, vaikka vaali-iltana oli tunteet pinnassa ja tieto siitä, että vuosi jää poliittiseen historiaan. No jäi totisesti... ;) Tulevat presidentinvaalit myös kiinnostavat, oma ehdokas on jo päätetty. Euro-uutiset eivät ole jaksaneet hetkauttaa.

37. Ketä ikävöit?

Lapsia ikävöin aina kun olen heistä erossa. Parasta ystävääni on välillä ikävä, olisi mukavaa pitää useammin yhteyttä!

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Uudessa työssäni olen tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin, etten osaa valita heistä parasta. Työkavereiden lisäksi tapaan satoja ihmisiä viikoittain.

39. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2011?

Yksi asia kerrallaan. Tätä minulle koittaa opettaa esimieheni.

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2011.



1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?


4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.


(Virsi 525, san. Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila)


Tämä ei ole varsinaisesti lempivirteni, mutta yksi suosikeistani kuitenkin. Se on puhutellut minua usein elämäni vaiheissa, ja tänä vuonna se on taas tullut ajankohtaiseksi. Tuntuu, kuin se kertoisi juuri minusta ja ajatuksistani.


41. Joka kuukauden ensimmäinen virke:

Tammikuu:
"Uudenvuodenpäivä on huomisista merkittävin: hetki, joka tulvii uudistumista ja lupauksia."
Helmikuu: "Vuoden ensimmäinen käsityökuukausi tiivistettynä: Ristipistoja ja sukkia. :)"
Maaliskuu: "Huh huh, mikä käsityökuukausi takana!"
Huhtikuu: "Taas on ollut aikaa oikeastaan vain ns. "käsilaukkukäsitöille", eli niille, joita on tehty jossain muualla kuin kotona."
Toukokuu: "Viime viikonloppuna oli pakko laittaa puikot viuhtomaan oikein toden teolla, ja riittipä puikottelua vielä tiistaille saakka."
Kesäkuu: "Oikein hurjan paljon kiitoksia ihanista kommenteistanne! :)"
Heinäkuu: "Näin kuninkaallisten - vai pitääkö sanoa ruhtinaallisten - häiden alla onkin mitä mainioin tilaisuus esitellä hieman häämuotia."
Elokuu: "Elokuu - minulle se on jo melkein sama kuin syksy. :)"
Syyskuu: "Elokuu, eloisa kuu."
Lokakuu: "Naisen sanotaan olevan kauneimmillaan 17-vuotiaana."
Marraskuu: "Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta."
Joulukuu: "Tänään oli juhlapäivä."

(viimeisen kysymyksen vastaukset napsittu siis blogiteksteistä, jos ei joku sitä hoksannut :) )

Sellainen oli siis minun vuoteni 2011. Millainen vuosi sinulla oli? :)

---

Jos neulesuunnitelmat menevät putkeen, niin vuoden viimeisenä päivänä tänne pitäisi putkahtaa vielä kolme postausta eli valmiin käsityön esittely, joulukuun käsityöraportti ja koko vuoden käsityöraportti. Lisäksi vielä ensi vuoden alkajaisiksi sitten suunnitelmia tulevalle vuodelle, eli varautukaa siihen, että postauksia tippuu tosi tiheään sitten, kunhan saan sukat valmiiksi. :)

3 kommenttia:

  1. Olipas tämä hauska. :) Minä tein vuosiraportin sekä Kerälle että Kurakauppalaan, valitettavasti vuosi ei ole ollut ihan noin onnellinen kuin sinun. Kateeksi käy vakituinen työpaikka! Mutta onneksi aina voidaan suunnata ylöspäin. Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on hyvä, onnellinen vuosi takanapäin ja toivottavasti uusi vuosi ainakin yhtä onnellinen!!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)