White & blue -blogista nakattiin minulle tunnustus. Lämpimät kiitokset siitä!
Minun kuuluisi jakaa tämä eteenpäin, mutta vaikka kannatan kierrättämistä, niin jätän nyt pokaalin kierrättämisen tähän. Sen sijaan koitan keksiä jostain kymmenen tunnustettavaa asiaa itsestäni. Tässäpä jotain, mitä minulle tulee tunnustamisesta mieleen:
1. Uskontunnustus. Olen ihan perusluterilainen, mieleltäni vähän körttiläisyyteen päin kallellani, mutten sitoutunut mihinkään herätysliikkeeseen. Kirkollisveroa maksan. :)
2. Edelliseen lauseeseen liittyen tuli mieleen sellainen hullu ajatus, että kun työnantajani napsaisee palkastani pois kirkollisveron osuuden, niin oikeastaan työnantaja maksaa sitä veroa itse itselleen. Palkkani kun sattuu tulemaan Oulun seurakuntayhtymältä. ;) Lähdin yhdeksän vuotta sitten kirkon kokoaikaisesta palveluksesta pois, vaikka jäinkin pitkäksi aikaa "keikkalaiseksi", sitten olin viisi vuotta melkein kokonaan ilman minkäänlaista kontaktia kirkkoon, kunnes yhtäkkiä minut kutsuttiin takaisin, taas kokoaikaiseksi ja vakituiseksi palvelukseen, mutta aivan eri tehtäviin kuin aiemmin. Itse asiassa se tuntuu ihan hyvältä. :)
3. Tunnustan tykkääväni työstäni enemmän kuin vapaa-ajasta ja arjesta enemmän kuin juhlasta. Siksi meillä ei olekaan tapana huomioida juhla-aikoja.
4. Tunnustetaan nyt sitten poliittinen aatekin. Aikoinaan äänioikeuden saatuani kannatin pitkään kristillisiä, mutta äidiksi tultuani minusta tulikin vihreä. Olen tosin antanut ääneni melkein kaikille muillekin puolueille, jos on pitänyt vaikkapa presidentinvaalin toisella kierroksella valita se pienempi paha, tai jos pikkupaikkakunnan kunnallisvaaleissa ei ole ollut "oman puolueen" ehdokasta tarjolla. Persua en ole vielä koskaan äänestänyt. ;)
5. Synnintunnustus. Olen saanut kerran parkkisakot omalla pihalla, kun auto oli puoliksi pysäköintikieltomerkin väärällä puolella. Kerran sain sakot, kun ajoin pyörällä jalkakäytävällä, koska en tiennyt, että se on jalkakäytävä. Silloin, kun minulle opetettiin lapsena liikennesäännöt, niin meidän kylällä ei ollut kukaan koskaan edes nähnyt jalkakäytävää tahi pyörätietä, suojatietä, liikennevaloja jne. Ei siellä niitä ole edelleenkään. On siellä kaksi liikenteenjakajaa kyllä. :D Ja yksi risteys. ;) Tässä valossa on ihme, etten ole kaupunkilaistuttuani saanut tuon enempää sakkoja. :D
6. Tunnustan olevani rakastunut. :) Hassua vaan, että ihastukseni kohde on sama kuin 12 vuotta sitten. Kumma, että kaikista maailman miehistä sitä pitääkin hullaantua omaan aviomieheensä uudelleen! :) (terveisiä vaan sinne toiselle tietokoneelle, vaimo tunnustaa täällä rakkauttaan julkisesti...)
7. Tykkään olla yksin. En tosin uskoisi viihtyväni työssä, jossa nyhjöttäisin päivät pitkät yksikseni jossain kopperossa vailla minkäänlaista ihmiskontaktia. Mutta en koe olevani erityisen sosiaalinen, vaikka olenkin erittäin sosiaalisessa työssä. Huomaan, että töissä vetäydyn mielelläni useita kertoja päivässä hetkeksi omaan rauhaan ilman, että tarvitsee puhua kenellekään, ja vapaa-aikana en haluaisi lähteä kotoa yhtään mihinkään tapaamaan ihmisiä. Hyvä, jos viitsin kaupassa käydä kerran viikossa. ;) Olenkin aika tavalla karsinut noita sosiaalisia menojani, koska viihdyn parhaiten omissa oloissani kotona.
8. Kuitenkin perhe on minulle kaikki kaikessa. En voisi kuvitella eläväni sinkkuna, perheestä olen haaveillut aina. Perheellä tarkoitan tässä yhteydessä nyt miestäni ja poikiani, muu suku pysyy aika etäisenä (jo ihan fyysisestikin).
9. Olen tällä hetkellä onnellisempi mitä koskaan aiemmin elämässäni. Tuntuu kuin olisin viimein löytänyt itseni ja oman tapani elää. Olen käynyt läpi aikamoisen prosessin tähän päästäkseni, mutta tässä ollaan ja hymyillään ja eletään elämää päivä kerrallaan. :)
10. Sitten vielä tunnustan, että unohdin tällä viikolla yhtenä päivänä soittaa esikoiselleni, että hänen tulee lähteä kouluun. Itse asiassa unohtaisin sen joka päivä, jollei puhelimessani olisi asennettuna hälytystä, milloin minun täytyy soittaa lapselleni herätys ja milloin toinen puhelu, että on aika lähteä kouluun. Ja kun satuin olemaan juuri ulkona puhelimen hälyttäessä, niin pääsi se puhelun soittaminen unohtumaan. Onneksi meillä on varajärjestelmänä kaksi herätyskelloa, ja poika oli osannut lähteä ihan itsekin kouluun. Tekstailin tietysti koululle ja varmistin, että onhan se lapsi siellä missä pitääkin... ;) Elän nykyään aika huoletonta elämää sikäli, että käytän tuota puhelimen hälytystä muistuttamaan milloin mistäkin. Töissä ollessa unohdan tyystin kotiasiat, joten on hyvä jos puhelin muistuttaa, että pitää soittaa lapselle kotiin. Kotona unohdan työasiat, joten jos minun tarvitsee ottaa seuraavaksi päiväksi kotoa jotain tavaraa mukaan, niin pistän siitäkin muistuksen, eipä tarvi sitten ajatella ja muistella työasioita kotona kuin tasan sen verran että kaivaa sen muistutuksessa lukevan jutun kaapista ja nakkaa reppuun. Ehkä siksikin olen niin onnellinen nykyään, kun minun tarvitsee muistaa vähemmän. :D
Sellaisia tunnusteluja tällä kertaa. Taitaa tulla pahemmat tunnustukset sitten messujen jälkeen... nimittäin ne ostoksiin sortumiset. ;)
Mukavia "tunnustuksia". Erityisen iloinen olin tuosta ysi-kohdasta.
VastaaPoistaT.purumuori
Hyviä tunnustuksia ja kuten edellinen kommentoijakin olin iloinen puolestasi tuosta 9-kohdasta.:)
VastaaPoistaMukavia, sinun näköisiä tunnustuksia. Nykyaikana on mukava kuulla kuinka joku on 12 vuoden yhdessä elon jälkeenkin vielä noin rakastunut mieheensä! Ja tuo viimeinen kohta sai sekä hymyn huulilleni että nolostuksen punan poskilleni. Tunnustan "syyllistyneeni" samaan. Parikin kertaa jopa!!!! Puhelin se hälyttää minullakin.
VastaaPoista