Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Sukat pakettiin

Muistatteko vielä Kainuun maakuntasukat, jotka neuloin maaliskuussa? Ne ovat siitä saakka odottaneet tätä viikkoa, jolloin saatoin laittaa ne matkaan saajalleen, tähtäyspisteenä juuri tämä päivä, jolloin sukat ovat toivottavasti perillä.

Sukkalahjan paketointi tuotti pientä päänvaivaa. Lahjapaperi tai sellofaani tuntui minusta vähän hölmöltä, kun lahja meni kuitenkin postipaketissa, eikä kyse ole todellakaan pikkulapsesta, josta on hauska repiä käärepaperi auki. ;) Mutta ihan sellaisenaankaan en halunnut sukkia postipakettiin laittaa. Vaan eiköhän blogimaailmasta löydykin apu kaikkeen! :) Just sopivasti Auli oli myös kutonut lahjaksi kahdet sukat ja laittanut niihin kauniin nyörin ja kukkaset koristeiksi. Siitä sain heti oivan idean ja samalla istumalla väänsin omaan sukkalahjaani nyörin ja kukat samoista langoista, joista olin sukatkin tehnyt. Oli nimittäin vielä sellaiset ärsyttävät nöttöset noita harmaita lankoja kaapissa, että mielelläni tuhosin ne johonkin joutavanpäiväiseen... ;)

Lahjakoriste = nyöri ja 3 kukkaa
Tehty: 2.6.2011
Malli: Oma; idea Aulilta
Lanka: Novita 7 veljestä grafiitinharmaa (044), harmaa (043) ja luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 13 g
Virkkuukoukku: 4 mm
Koko: Kukat halkaisijaltaan n. 5 cm
Muuta: Sukkalahjan paketoimiseen. KYH nro 4

Punoin siis nyörin harmaista langoista ja lopuista jämistä virkkasin kukkaset, käyttäen hyödyksi myös luonnonvalkoista. Kaksi kukkaa on nyörin päissä, kolmannen sitaisin langanpätkän avulla tuohon nyörin solmun kohdalle. Onpahan saajalla sentään jotain askartelua, kun ei pääse paperia repimään. ;)

Tämä on kieltämättä melkoinen rimanalitus KYH-töissä, koska tämä ei ole koolla eikä grammamäärillä pilattu ja aikaa meni alle tunti... Mutta sentään lasken tämän yhdeksi työksi, enkä jokaista kukkaa erilliseksi. ;)

Tämä on siis KYH4. Lisää KYHejä luvassa, kunhan ennätän... :)

6 kommenttia:

  1. Tulipa hauska paketti! Ei kaikki KYH:äilyt tarvitse olla suuria :)

    VastaaPoista
  2. Joo, vähän samaa minäkin ajattelin, mutta kyllä tässä pian taitaa taas uutta kukkaa pukata kun sukkia on jo neljät kesken! Ihanan näköinen lahja ja kiva, että sinullä oli hyötyä minun ideastani! Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Työhän se on pienikin työ :))

    VastaaPoista
  4. Tottakai pienikin työ on aina työ. Minusta ainakin noiden pienten väkertämiseen menee suhteellisesti pitempi aika kuin moneen suureen hommaan.

    VastaaPoista
  5. no tulipas hyvän näköinen paketti komeille sukille.
    Itse ehkä olisin sukat onnistunut tekemään, mutta kukkia ei millään keinoin:)

    VastaaPoista
  6. Kiva paketti ja välillä on kiva HYKäillä jotain pientäkin!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)