Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, kesäkuuta 25, 2011

Lauantaiaamuna

Oikein reipasta lauantaihuomenta! :)

Viime aikoina on tullut kirjoiteltua KYHäilyistä eli KesäYönHullutuksista, ja kyllä niiden vuoksi on saanut monta yötä valvoakin. Vaan enpäs ole unohtanut toista vastaavaa tempausta eli RPH:ta, RistiPistoHassutusta, vaan tässä KYHäilyjen rinnalla olen koittanut saada vihoviimeistä hassutustyötänikin edistettyä. Tämäkinhän minulla on tavoitteena saada vielä kesäkuussa valmiiksi...


Ihan hyvällä mallilla ollaan, itse asiassa vaativimmat osuudet taitavat olla tehtyinä eli nuo suurimmat värialueet. Tämä voisi hyvinkin valmistua kesäkuussa, kunhan vain istun riittävän tiiviisti työn ääressä.

Helpotuksen huokauksen kyllä päästän ilmoille sitten, kun nämä hassutukset ja hullutukset ovat ohi. Saan sitten taas tehdä tasan yhtä työtä kerralla. :) Mutta onpahan nyt testattu tällaisetkin ja todettu, että parempi jättäytyä jatkossa näistä tempauksista ulkopuolelle. Voi olla, etten vähään aikaan lähde mihinkään muuhunkaan yhteistempaukseen, on sellainen olo, että tarvitsen niistä tauon... Minä kun en osaa lähteä tällaisiin leikkimielellä, vaan aina tositarkoituksella. ;)

Vaan nytpä taasen tositarkoituksella käsitöiden kimppuun! :) Lankaisaa lauantaita ja villaisaa viikonloppua! :)

7 kommenttia:

  1. No sinullahan on aivan mahtavalla mallilla tämä hassutus projekti, jos viimeinenkin työ on jo noin valmis! Hienolta näyttää.

    Minäkin oikeastaan tykkään tehdä yhden jutun kerralla, mutta oli kiva aina ottaa uusi työ tekeille, kun sitä oli jo pikkaisen aloitettu. Yleensä vaikeinta on se kankaan valinta, jos ei se jo valmiiksi ole esim. pakkauksissa sekä niiden apuruutujen ompelu kankaalle.

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannuksen jatkoa!

    Sinähän olet jo olet pitkällä noissa hullutuksissa. Kaunis tuo ristipistotyö!

    VastaaPoista
  3. Onpa niin viileä tunnelma tuossa pistelyssäsi, sopivasti näin kesälämpomällä. Ainakin minä näen siinä lumisen maiseman, taitaa olla aivan jouluyö. Kaunis tulee. :)

    Minäkään en oikein tykkää monen työn yhtäaikaisesta tekemisestä. Pari kolme vielä menettelee, mutta enempi on jo liikaa minulle. Siksi olen pysynyt erossa noista KYHäilyistä ja vastaavista.

    VastaaPoista
  4. En ole vielä hassahtanut näihin hassutuksiin ja hullutuksiin. Ainoa hyvä puoli niissä olisi, että minun kaltaiselleni ajoittain laiskalle tulisi motivaatiota tehdä loppuun jotain. Sinä et edes moista motivaattoria tarvitse.
    Sukkasadot ja lapaskuut eivät edellytä montaa yhtä aikaista aloitettua työtä.
    Kivan näköisiä töitä olet viime aikoina saanut valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. hyvällä mallilla työsi ovat. Jouluunhan on enää puoli vuotta, Helmiinallakin on pian ensimmäinen joulupistely valmiina.
    Jos en väärin muista niin oliskohan Pirkolla tuo sama malli:)

    VastaaPoista
  6. Juu,meidän rp.kerhon Pirkolla on tuo malli ja oon nähnyt sen pisteltynäkin..
    Minusta tuo on yksi kauniimpia Ateljee Margarethan jouluaiheisista
    mini-seinävaatteista :)

    Saan varmaan tänään vihdoinkin
    Victorian Roses-työn valmiiksi ja oon ajatellut jatkaa Grilles de Marysen
    Joulumallia.
    Pianhan alkaa "Christmas in July" kun JCS-Joulukoristenumeron ennakko-lehtikin ilmestyi..

    :D

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen ihan tyytyväinen, että saan nyt tehdä valmiiksi rauhassa töitä ja aloitellakin jotakin silloin kun huvittaa ja tehdä valmiiksi sitten kuin huvittaa. Silti minusta KYH oli kiva, tuli tutkittua malleja ja mietittyä lankavarastoja.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)