Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, toukokuuta 05, 2011

Lämmittimet

Viime viikonloppuna oli pakko laittaa puikot viuhtomaan oikein toden teolla, ja riittipä puikottelua vielä tiistaille saakka. Työstettävänä oli ehkä ohuinta lankaa, mitä olen koskaan neulonut, ja valmis tuotos piti saada ajoissa postiin, niin eipä siinä ehtinyt kuin nukkua ja neuloa. :) Onneksi satuin löytämään lauantai-iltapäivällä kirjastosta peräti kolme ihan katsomisen arvoista dvd-levyä, niin oli jotain neulomisseuraa. Minä kun en osaa tehdä "vain käsitöitä", vaan aina pitää olla jotain kaveria. Television katsominen ei ole minun lajini, joten yleensä sitä neulomisseuraa löytyy tästä tietokoneelta, kuntopyörästä tai sitten kirjastosta: kirjat ja äänikirjat ovat jo tuttua käsitöiden oheispuuhaa, mutta nyt taisin ensimmäistä kertaa tosiaan löytää kirjastosta jopa jotain katseltavaa. No, ne on jo katsottu ja laitettu miehen matkassa palautukseen, mutta niin on työn alla ollut neulekin jo laitettu maailmalle. :)

Lämmittimet
Tehty ajalla: 29.4.-3.5.2011
Malli: Valepalmikkojoustinta
Lanka: Schachenmayr Rheuma Thermal Wolle luonnonvalkoinen (02070)
Langankulutus: 50 g
Puikot: 2 mm
Koko: Naiselle
Muuta: Lahjaksi menevät

Vaikka kuvassa villa on lämmittämässä sääriä, nimesin nämä säärystimien sijaan lämmittimiksi, sillä nämä voi halutessaan vetää vaikkapa polvia tai käsivarsia lämmittämään, ja lämmittimien saaja ymmärtääkseni kaipaakin enimmäkseen juuri polviin ylimääräistä lämpökerrosta. Lämmittimet menevät siis lahjaksi ja ehdottomasti tarpeeseen! Valitsin langaksi reumalangan siksi, että ajattelin sen olevan jollakin tavalla "erityisen lämmittävä", mutta koska lanka on hyvin ohutta, niin mietin hiukan, miten paljon se loppujen lopuksi sitten lämmittää. Ehkä nämä ovatkin sitten sellaiset kesäajan lämmittimet, kun silloinkin on jonkinlainen lisälämpö kolottavissa jäsenissä tarpeen, mutta paksummat jutut voivat olla liian kuumia, ja niitähän lämmittimien saajalla onkin jo ennestään. Toivottavasti nämä nyt ovat sopivat ja tarpeelliset! :)

Kiikutin nämä tosiaakin jo tiistai-iltana postiin pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, mutta eipä tässä ole ehtinyt aiemmin näistä postailemaan. Vientiä siis riittää vielä ainakin tämän viikon ajan, ja vaikuttaa lupaavasti siltä, että ensi syksynä tätä naista viedään vieläkin kovemmalla vauhdilla. Päässä käy tällä hetkellä kova surina tulevia asioita sulatellessa, jos nyt muuten alkaa tuo surina pikkuhiljaa rauhoittua tämän lukuvuoden osalta. Taas kerran ihmettelen, että miten voi lukuvuosi olla lopuillaan, kun tuntuu että just pääsin itse vasta vauhtiin. :D

Ja kohta lähdenkin sitten tutustumaan kouluun. Siis esikoiseni kanssa hänen tulevaan kouluunsa. En viitsi ihmetellä enää uudestaan ajan kulumista... Ainakaan matka ei ole pitkä, kun koulu on tuossa meidän "takapihalla" eli kotiovelta koulun portille on ehkä 10 metriä. :) Koulun piha onkin meille tuttuakin tutumpi, kun pojat tykkäävät leikkiä siellä mieluummin kuin omalla pihalla (siis taloyhtiön), mutta sisällä en ole käynyt koskaan muuten kuin äänestämässä, ja onhan siinä koulussa paljon muutakin tutustumista kuin ne ulkoiset puitteet. Saa nähdä, kumpaa tässä jännittää enemmän, poikaa vai äitiä... ;)

Surina päässä tulee siis varmaan jatkumaan pitkään, mutta toivottavasti myös tuo virkkuukoukku jaksaa surista ainakin välillä. Ristipistoihin en ole vilkaissutkaan sen jälkeen, kun se Nooa-taulu valmistui, jotenkin ei ole nyt pystynyt kaikkeen keskittymään. Onneksi isoäidinneliöt ovat sopivan aivotonta puuhaa, ja kuuden kerän kanssa pystyy virkkaamaan jopa bussissa vähemmän ruuhkaisempaan aikaan. Tänään on kyllä vuorossa taas se viikon ruuhkaisin bussireissu, mutta on minulla sinnekin virkkuusuunnitelma, joka ei vie niin suunnattomasti tilaa. :) Ei tässä muuten käsityöt etenisikään, jos ei olisi noita työmatkoja!

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua! :) En tiedä, milloin palailen linjoille, jos ei tässä nyt ihan heti mitään valmistu... Kiitos käynnistä ja näkemisiin! :)

16 kommenttia:

  1. Kivat lämmittimet. Kyllähän reumalanka todella lämmittää, vaikka ohutta onkin. Eikös se olekin sellaista rasvaista, vai joko se on jotain vanhaa tietoa?
    Voin muuten taata, että äitä jännittää koulu enemmän kuin lasta!

    VastaaPoista
  2. Kauniit lämmittimet :)Muistan kun meillä tytöt on aikoinaan aloittanet koulun niin kyllä mä varmaan jännitin jokaisen aloittaessa ekaluokan enemmän kuin tytöt itse :)

    VastaaPoista
  3. Ovatpa kauniit! Olen tehnyt yhdet kämmekkäät reumalangasta kolottavia ranteita hoitamaan ja kuulemma oli apua.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa tutustumispäivää äidille ja lapselle! Meillä on näköjään samanikäiset lapset, mutta täällä etelämmässä koulu aloitetaan jo 6-vuotiaana, joten kohta on eka luokka jo takana. Hurjasti jännitti, äitiä varsinkin, viime syksynä, mutta mainiosti on koulu sujunut. Samaa toivotan teillekin!

    VastaaPoista
  5. Onpa kivat lämmittimet!
    Toivottavasti jännittävä päivä sujui hyvin ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit, mutta - huh-huh - kyllä onkin ohutta lankaa!
    Sama vika; ilman seuralaista ei käsityö onnistu. Minä nautin eniten Ylen 1:n seurasta. Neuleseurana Hesarikin on paikallaan, pistelyseurana yleensä TV:stä joku englantilainen tai ruotsalainen leffa tai sarja, jota pystyy helposti seuraamaan kuulemaltakin. (Saksalaisdekkaritkin kävisivät kielen puolesta, mutta rajansa kaikella, tylsyydelläkin :D. Ei vaan, olen minä niitä joskus seurannut, paremman puutteessa...)

    VastaaPoista
  7. Minä taas tänään opettajana näin äitejä isiä ja innostuneita lapsosia tutustumassa kouluun. Siitä se lähtee!

    VastaaPoista
  8. Ihanat pitsineuleiset lämmittimet :)
    Hyvää äitienpäivää sulle ja näkemiin !

    VastaaPoista
  9. Oi,miten kauniit!
    Tykkään niin kaikista pitsi-neuleista! :)

    VastaaPoista
  10. olipas kauniit lämmittimet ja niin pientä lankaa, mutta sittenhän niistä tuleekin todella kauniit.
    Tsemppiä tulevalle koulutielle, kyllä äiti sen kestää vaikka jännää onkin, lapsi on varmsti asiaan paljon valmiimpi :)

    VastaaPoista
  11. Hyvinhän ne valmistuivat ja ovat vielä erityisen nätitkin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eivätköhän ole vastaanottajan mieleen!

    Aiemman kuun valmistuneista tuo pitkä mekko on muuten aivan hillitön, minulle kelpaisi milloin vain kesäkäyttöön!

    VastaaPoista
  12. Lämmittimiä sait sitten tosiaan tikuttaa ohuilla puikoilla.

    Meillä mennään jo eskariin koululle, joten ekalle mentäessä ei isoa muutosta tule. Minä tunnen tuon koulun jo Pikkukässän kautta, joten keskimmäisen tämän päivän ekaluokan tutustuminen on pikku juttu. Mutta ensi syksynä on haikeaa, sillä nuorinkin menee tuohon kouluun eskariin eikä minulla ole oikeastaan enää yhtään pientä lasta.

    VastaaPoista
  13. Kauniit lämmittimet!

    Meilläkin on ekaluokka edessä ensi syksynä, mutta olen jo päässyt jännityksestä yli, kun poika on ollut jo eskarin tuossa viereisessä jättilaitoksessa (oppilaita on eskarista abeihin).

    Mutta tsemppiä erityisesti sinulle! Hyvin se menee :-)

    VastaaPoista
  14. Onhan se aina jännittävää kun koulu alkaa ensimmäisen lapsen kohdalla:) Minua jännittää kun esikoisen peruskoulu loppuu ja minne sitten pääsee seuraavaksi:) Kyllä me äidit aina jokin jännittämisen aihe keksitään:D
    Tuo reumalanka on kyllä ohutta, itse olen yhdet kämmeekkäät siitä tehnyt, eikä kyllä tuntunut minun langaltani vaikka ohuista langoista tykkäänkin.
    Mukavaa äitienpäivä viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Hyvää Äitienpäivää sinullekin!
    Pienestä määrästä sait neulottua nuo lämmittimet, kauniit.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)