Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, toukokuuta 27, 2011

Kyhäilyjä ja kyhäilyn suunnittelua

Olen päättänyt kesäkuussa KYHäillä. KYH = KesäYönHullutus, jossa 1.-25.6. jokaisena päivänä aloitetaan uusi käsityö, ja näiden tulee olla valmiita heinäkuun loppuun mennessä. Tämä onkin nyt ensimmäinen kerta, kun tähän tempaukseen osallistun, sillä aiempina vuosina tempaus on tuntunut kaikkea muuta kuin omalta. Vai voisitteko muka kuvitella, että minulla olisi kesken enempää kuin pari työtä kerralla? Saati sitten 25?

Tänä vuonna kuitenkin päätin, että kokeilen omia rajojani. Siksi osallistuin tammikuussa RistiPistoHassutukseenkin (RPH), ja kyllä se jatkuva aloitteleminen päivittäin otti lujille. Onneksi ei ole enää siitä hassutuksesta kuin yksi kesken ja toinen melkein valmis, sillä keskeneräisyys ei ole kivaa. ;) KYH:n kohdalla olen jo päättänyt, että jollakin tavalla kierrän sen keskeneräisten töiden ongelman, ja sehän on helppoa, jos aloittaa vain sellaisia töitä, jotka valmistuvat samana päivänä! :D Näin ainakin olen kovasti suunnitellut. Ehkä jokusen isommankin projektin saatan aloittaa, mutta tarkoitus on, että heinäkuulle ei siirry kovinkaan montaa projektia, vaan kaikki saatetaan mahdollisimman pian loppuun.

Niitä projekteja olen sitten tässä vähän suunnitellut. Noin puolet oli ihan helppo keksiä, niissä tuskin nokka tuhisee paria tuntia kauempaa. Muita olen sitten vähän mietiskellyt ja pohdiskellut, tosin ei niidenkään kohdalla taida olla ideoista pulaa. Matkan varrellakin voi vielä keksiä lisää juttuja.

Totesin kuitenkin, että eräs projekti - jonka tekisin muutenkin ennen heinäkuuta, oli KYH:iä tai ei - vaatisi kyllä mustaa Virkkauslankaa. Ja muistin sitä nähneeni naapuripitäjässä siinä kaupassa, jossa myydään niitä kaikkia lankoja, mitkä ovat aikoja sitten jo loppuneet muualta. Kuinkas ollakaan, just tänään (torstaina) minulla sattui olemaan kevään vihoviimeinen käynti siellä päin, ja "matkat maksettiin ja tarjoilu pelasi", kuten työnantajani tapaa kokouskutsuissaan ilmaista. Oli muuten hyvä kokous, torkkupeitto edistyi, enkä ollut edes ainoa, joka kaivoi käsityön laukustaan. *vilkutuksia ristipistelijälle* Kyllä sinne ehkä juuri ja juuri kannatti lähteä, vaikka olenkin viimeisen viikon aikana ehtinyt vallan mainiosti tottua tähän kokopäiväisen työttömän arkeen. No, kolme kuukautta menee onneksi äkkiä, ja sitten pitäisi taas olla päivissä vähän muutakin täytettä kuin nämä ainaiset käsityöt, näillä näkymin jopa enemmänkin kuin kuluneena lukuvuonna. Maltan tuskin odottaa syksyä! :)


Ennen kokousta ehdin kuin ehdinkin pyörähtää lankahyllyillä, ja siellä oli tämä ainokainen musta Virkkauslanka-kerä minua odottamassa, ihan niin kuin muistelinkin. Samaa projektia varten sattui tarttumaan matkaan myös vähän pikku-pikku-neppareita ja tarranauhaa, ja muistelin kuminauhankin olevan meillä ihan lopussa (tai sitten se oli joku muu nauha, mutta ostinpa kuitenkin, kun satuin niillä hyllyillä pyörimään). Lopputulos selviää sitten joskus kesä-heinäkuun aikana. :) Nää on näitä, missä malli syntyy tehdessä, mutta mielikuva on päässä selkeääkin selkeämpi. ;)

Eipä muuta tällä erää. Jokohan seuraavassa postauksessa olisi valmista? Ja valmistuuko ensin torkkupeitto vaiko enkelipistely? :)

14 kommenttia:

  1. Kiva seurailla, mitä kaikkea sinä päivittäin aloittelet. Ja kun juuri tällä viikolla kerroit olevasi samanlainen kuin minäkin ja pian on saatava valmista :))
    On se mukavaa että voit käsityötä tehdä paikassa, kuin paikassa.
    Minä en oikein noihin hullutuksiin voi lähteä... kun minua hulluttaa joka päivä :D
    Mukavaa viikonloppua sinulle Mari !

    VastaaPoista
  2. Sulla on vähän samanlainen postaus kun minä olen suunnitellut. Just tuosta suunniittelusta miten toimia. Minä olen ajatellut yhdistellä pikkutöitä ja isoja töitä lomittain. Sukkiakin olen ajatellut aloitella ahkerasti ja sitten tehdä heinäkuun helteillä. Jännää!

    VastaaPoista
  3. Minä lähden myös KYHäilemään, vaikka aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, ettei se ole mua varten - ihan samoista syistä kuin sinä :-D. Mutta pitäähän sitä omia rajoja vähän koetella, josko sitä keskeneräisyyttä kestäisi edes jokusen viikon, ja tietysti pääpaino on pikkutöillä.

    VastaaPoista
  4. Ihan mielenkiintoista seurata teidän muiden kyhäilyjä:) Itse en oikein jaksa mukaan lähteä; lomakin on vasta elokuussa.

    VastaaPoista
  5. Täälläkin tuo KYH mietteissä mutta voipi olla, että noiden meidän pikkuruisten kanssa ei kerkiä 25 työtä aloitella saati sitten lopetella -ellei tee pannulappuja joka päivä :) Tällä hetkellä on jotenkin muutenkin sellainen isojen töiden ja käsityöhaaveiden kausi meneillään. Neulomismotivaatio on kyllä tullut takaisin pienen tauon jälkeen. Vähän aikaa tuossa surisi vain ompelukone.

    VastaaPoista
  6. Odotan jännityksellä, millaisia töitä aloitat. Uskoisin sinun saavan kaikki aloittamasi valmiiksi määräaikaan mennessä.

    VastaaPoista
  7. Kävipä tuuri langan suhteen. Edellisen postauksen kupposet oli muuten tosi kauniita! Jäänpä odottelemaan KYH-tempauksen tuotoksiasi minäkin. Itsekin osallistun,mutta kahden vuoden kokemuksella tiedän, että keskeneräisyys on se haastavin osio. Kyllä 25 työtä aina saa valmiiksi, onhan aikaa 2 kk, mutta ne puolivalmiit pinot...hyh kamalaa.

    VastaaPoista
  8. Kävipä tuuri lankasi kanssa. Nyt on ihan pieni uteliaisuus kytemässä, että mitähän sinä oikein sitten siitä teet.
    Kiitos paljon onnitteluista! Onnentilassa täällä ollaan edelleen parin puolesta! Nyt on sitten toivoa, että joskus minusta tulisi mummikin;) Tuo heidän matkansa maksaa suurinpiirtein saman kuin vähän isommat juhlatkin, jotka kestävät vain päivän. Nyt he voivat samalla rahalla viettää kuukauden häämatkaa omalla tavallaan toisella mantereella.
    Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Minä koetten rajojani toisin päin enkä aio tehdä kesällä juurikaan vaihtoja tms.van pistelen hassutuksia ja lahjoja :)
    Kiva sitten seurata KYH.iä ,muistan tempauksen viime kesältä..

    VastaaPoista
  10. Minä en uskalla tuohon osallistua, pelkään stressiä. Kun nyt junnaa kaikki muukin paikallaan. Seurailen sitten kaikkien muiden ahkerien käsien tuotoksia.

    VastaaPoista
  11. Hih, tää on jännää :) Innolla odotan sinun KYH:a, itse osallistuin taas sukkapuolelle :)

    VastaaPoista
  12. Hei Mari!
    Onnea yrityksellesi!-Sinulta tuo KYHäily tulee onnistumaan.
    Meikä-Maijeli tarviisi elokuun alusta yhden vuoden aikalisän, siis hieman pidemmän kuin lätkämatsissa.

    VastaaPoista
  13. Hei!
    Tänään tein Sinun blogisi innoittamana jotain radikaalia ja haparoiva alku löytyy osoitteesta
    http://vanhuuteenvillasukka.blogspot.com/
    Sivuillesi ja upeaa tuotantoasi seuraamaan löysin hakiessani polvekeraitasukan mallia.
    Kesäsäitä ja KYHhäilyintoa!

    VastaaPoista
  14. Ei voi kun ihmetellä sitä energiaa, jolla tosi monet lähtee taas KYHiin! Minulta ei edelleenkään irtoa moinen hullutus. Tällä hetkellä voisin melkein osallistua hullutukseen, jossa ollaan erossa puikoista 30 päivää. :D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)