Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Viimeistä viedään

Ryijyn neulonta alkaa olla loppusuoralla:


Kuten otsikkokin kertoo, niin viimeistä viedään. Tämän viimeisen eli 12. ryijypalasen aloitin tänä aamuna bussissa.

Jotta minulla olisi tänä- ja huomisiltana bussimatkoilla jotain tekemistä, en viitsi täällä kotona tuota viimeistä palasta neuloa eteenpäin, vaan säästelen sitä käsilaukkuneuleeksi. Siispä piti kotiin keksiä jotain muuta, mutta kun päätin olla aloittamatta uutta neuletta ennen ryijy(je)n valmistumista, niin piti jo aloitella viimeistelypuuhia:


Sinisen ryijyn ylimpään palaseen aloin neuloa jo kaitaletta, joka käännetään nurjalle, eli siitä tulee kuja ripustinta varten. Kuvassa se kaitaleentekele ei kyllä hyvin näy, kun teen sen samalla vaaleansinisellä kuin tuossa palasessakin, puikot tuolta yläreunasta kuitenkin vähän vilkkuvat. :) Helpompi neuloa tuo kuja nyt, kun puikoissa ei roiku kiinni koko ryijyä. Ompelen kappaleet yhteen sitten lopuksi, koska olen nyt viimein päättänyt, miten nuo palaset sommittelen. :) Sunnuntaina syntyi lopullinen idea, en ollut sellaista ratkaisua vielä ehtinyt aiemmin ajatellakaan. :) Hyvä juttu siis, että tätä on tehty pitkään ja hartaasti, idea on saanut muhia mielessä rauhassa! Lopputulos on toivottavasti pian täällä nähtävillä. :)


Tätä en ole ehtinyt pistellä ihan joka päivä, vaikka sellainen oli aikomus, että 2-3 hiutaletta päivässä pitäisi saada pisteltyä. Mutta toisina päivinä on tullut pisteltyä senkin edestä, niin se vähän tasoittaa tilannetta. Kuvassa näkyy myös nauhat, jotka ostin toissapäivänä Tiimarista, ne liittyvät tämän työn viimeistelyyn jollakin tavalla. :) Ostin nauhoja reilummasti, että riittävät myös kevät-, kesä- ja syksyenkeleihin - olisi kamalaa, jos loppuisi nauha kesken, eikä samanlaista saisi enää mistään, ja yhdestä viimeistelystä tulisi erilainen! ;) Kotona tietysti huomasin, että noissa nauhoissa on keskenään vähän sävyeroa, eipä sitä kaupan loistevaloissa huomaa, höh.

Ei tämä toki ole ainoa yhden yli -pistely, mitä olen tehnyt, aiemmasta höpötyksestäni saattoi päästä siihen käsitykseen. Tämä oli ensimmäinen yhden yli -työ, minkä aloitin tammikuussa 2009, mutta sen jälkeen olen kyllä tehnyt välissä muita yhden yli -pistelyitä 25 ct Floballe ja 28 ct pellavalle, ja se onnistuu paremmin kuin tälle 32 ct pellavalle, varsinkin vaaleammalle värille. Niin ja kun sitä kysyttiin, että mitä tarkoittaa "yhden yli", niin vastaan vielä tässäkin, että yleensähän pellavakankaalle tehdään ristipistoja "kahden yli" eli ristipiston "ruutu" muodostuu kahdesta pysty- ja kahdesta vaakasuorasta langasta. Kun taas "yhden yli" -pistelyssä pistellään vain yhden langan yli, pisto on siis neljäsosan pienempi kuin "kahden yli" -pistelyssä. Aidakangashan on sitten asia erikseen, siinä ne ruudut on olemassa tavallaan valmiina, eli jos on pistellyt vain aidakankaalle, niin voi olla ihan pihalla näistä pellavakangasjutuista, niin minäkin olin vielä muutama vuosi sitten. :) Kyllä mää silti edelleen tykkään aidalle pistelemisestä enemmän. :)

Kivaa keskiviikkoiltaa, lähdenkin tästä taas bussiin neulomaan karvareuhkaa! :)

7 kommenttia:

  1. Wautsi, itte en ole mikään käsityöihiminen. Mukava nähä että joku osaa :)

    VastaaPoista
  2. Hieno homma, että ryijy alkaa valmistua:) Odottelenkin sitten valmiita kuvia.

    Kiitos selvityksestä 'yhden yli' -ongelmaan. Minähän olen tehnyt tasan sen yhden pistelyn viime kesänä Aidakankaalle.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odottelen ryijyn valmistumista :)

    VastaaPoista
  4. Hirmusesti oot saanut eteenpäin tuota enkelipistelyä!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis tuo ryijy. Samoin tuo enkelipistely. Olet saanut vaikka mitä aikaan sillävälin kun sairastin kuumeflunssaa muutaman päivän.

    VastaaPoista
  6. Ihana pistely on tulossa, kyllä se vaan edistyy. Hitaasti, mutta varmasti :). Ryijy näyttää eri mielenkiintoiselta, on sitten tosi hauska nähdä lopputulos!

    Kiitos Mari, että olet pitänyt kirjaa lapassaldosta!
    Minulla on ilmeisesti parin päivän edestakainen piiiitkä junamatka tiedossa ja sen jälkeen tyttären synttärikemut. Minulle sopisi siis mitä parhaimmin, jos sinä ehtisit ilmoittaa loppusaldon.
    Toki voin loppusaldon ilmoittaa, mutta koska olet nähnyt laskemisen vaivan, mielelläni antaisin kunnian myös sen ilmoittamisesta sulle.
    Jos et halua tai ehdi raporttia tehdä, mielihyvin teen sen toki, mutta todennäköisesti ehtisin sen tekemään vasta itsenäisyyspäivän jälkeen ensi viikolla.

    VastaaPoista
  7. Minäkin otin yhden jouluaiheisen pistelyn mukaan tänne Lissaboniin, mutta ei viikossa ehdi varmaan aloittaakaan kun on tuo neulomistyökin. Otin varalle, että ei tule aika pitkäksi.
    Sinun pistelysi valmistuu vauhdilla niinkuin kaikki muutkin työsi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)