Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Illantorkku, Aamunvirkku ja Päivänsirkku :)

Vaikka tämä ei olekaan sisustusblogi, niin joskus täällä vilahtelee kuvia meidän kotimme sisustuksesta. Ainakin silloin, kun on aihetta. :) Viimeksi olen tainnut esitellä kotimme tunnelmia viime kesäkuussa (linkin takaa voi käydä kurkkimassa jos kiinnostaa). Tämä allaoleva kuvakin on otettu tosiaankin noin puoli vuotta sitten:


Jos tämä on se sisustuslehdistä ja -ohjelmista tuttu "Ennen"-kuva, niin tänä päivänä olen ottanut sitten "Jälkeen"-kuvan:


Mikä on muuttunut? :) Paitsi, että kuvat on otettu eri kameralla (huomaa kuvan värin lämpötilasta), ja aikaeroa on puoli vuotta - ensimmäisessä kuvassa ulkona on kesä ja toisessa kuvassa talvi. Sisustuksessahan sitä ei huomaa millään tavalla, koska meillä ei vuodenajat, juhlapyhät tms. vaikuta millään tavalla kodin sisustukseen. Jos jotain muutosta tehdään, niin se on sitten ns. pysyvää eli "toistaiseksi voimassa". :)

No, onhan tuossa tietysti montakin pikkumuutosta näkyvissä, mm. uusi rikkaimuri, ja radiokin on tainnut olla kesällä toisessa huoneessa äänikirjakäytössä. ;) Mutta eiköhän se tärkein muutos - ainakin käsityöblogin kannalta - ole tässä:


Isännän kommentti syömään tullessaan oli, että näyttää siltä kuin tuo olisi aina ollut tuossa. :) Eli tulkitsen sen niin, että ryijy on kuin juuri tuohon paikkaan tehty. No, nimenomaan siihenhän se onkin tehty, siitähän tämä kaikki lähti liikkeelle... :D

Minähän olen ollut aina kaikenlaisten seinätekstiilien vastustaja, koska perheessämme on kaksi pölyallergikkoa, mieheni on meistä kahdesta vielä se herkempi. Hän kuitenkin alkoi puhua joskus keväällä, että akustiikan vuoksi olisi mukava saada jotain seinävaatteita pehmentämään kaikua, ja silloin uskaltauduimme ottamaan kokeeksi äidiltäni yhden raanun olohuoneeseen (myöhemmin syksyllä löysimme toisenkin raanun kirpparilta toiselle seinälle). Sen jälkeen alkoi keittiön seinä tuntua hyvin tyhjältä (vaikka siinä olikin taulu ja kaksi palapeliä, jotka muuten nyt on siirretty eteisen pitkälle seinälle), ja aloin haaveilla ryijyn laittamisesta. Mutta ihan perinteistä ommeltavaa ryijyä en uskaltanut ajatella lähinnä siksi, että ryijypaketeilla on aika tavalla hintaa - etenkin kun keittiön seinä kaipasi aika suurta seinävaatetta - ja jos osoittautuukin, että allergiamme ei siedä karvaista seinätekstiiliä, niin siinä menisi iso rahasumma ja vielä vaivannäkö kankkulan kaivoon. Aloin miettiä neulottavaa seinävaatetta, joihin löytyi jotain ideoita mm. vanhoista Novita-lehdistä. Samoihin aikoihin satuin kiertämään kirppareita, joista yhdessä bongasin Novitan Tango Fani -karvalangasta neulotun tyynyn, ja siinä se idea sitten välähti mieleeni - karvalangasta neulottava ryijy! Etsiskelin ensin nettikaupoista karvalankoja, mutta värimieltymykseni ja hintataso eivät kohdanneet, kunnes kuin tilauksesta Tokmanni tupsautti heinäkuun alussa mainoksensa postiluukusta, ja siinä oli tarjouksessa just meidän värisiä kirkkaan pastellisia karvalankoja, ja vain euron kerä! :) Sen enempää en ehtinyt miettiä, vaan hilpaisin pyörällä Tokmannille ja ostin 24 kerää vailla vielä minkäänlaista käsitystä siitä, millaisen ryijyn niistä sommittelisin. Miinuksena näissä langoissa oli kyllä se, että niissä oli myös paljetteja, mutta optimistisesti uskoin, että ne saa ujutettua kätevästi piiloon, ja vaikka nyt voin jälkikäteen todeta, että melkoista sorminäppäryyttä ja vähän saksiakin se vaati, mutta paljetit on taatusti näkymättömissä. Kyllä sen vaivan saattoi nähdä, jos hinta oli langoista kuitenkin noin edullinen. :)

Sitten ei auttanut muu kuin alkaa suunnitella ryijyä, ja matkan varrella suunnitelmat elivät aika tavalla. Jo siellä Tokmannilla keriä valitessani päätin, mitkä värit yhdistän mihinkin palaseen, jotta osasin valita oikean määrän keriä, mutta se mihin järjestykseen ja asentoon ne palat viimein asettuivat, määrittyi lopullisesti vasta viikko sitten. :) Ja alkuperäiseen ajatukseen verrattuna suurin muutos on se, että meiltä ei löydy nyt ainoastaan ryijyä keittiön seinältä, vaan myös kaksi ryijyä makuuhuoneesta:


(mikäs tonttu se tähän kuvaan on pölähtänyt...? ;) )


Makuuhuoneen seinästä ei ole "Ennen"-kuvaa ollenkaan, mutta jokainen osaa kuvitella tyhjän seinän. :D


Sininen on nyt toistaiseksi isännän puolella, oranssi-vihreä emännän puolella. Näiden paikkaahan voi vaihtaa halutessaan, tai sitten voi vaihtaa nukkumapuolta. :)

Ja nyt siis vielä kuvat teknisten tietojen kera. Saanko esitellä: Illantorkku, Aamunvirkku ja Päivänsirkku. :)

Illantorkku-ryijy
Tehty ajalla: 5.7.-4.12.2010
Malli: Oma
Lanka: Schachenmayr nomotta Brazilia Glitter sininen (52) ja vaaleansininen (51)
Langankulutus: 293 g
Puikot: 4 mm
Koko: 37x110 cm
Muuta: Taakse ommeltu tueksi huopakangas. 

 Aamunvirkku-ryijy
Tehty ajalla: 5.7.-6.12.2010
Malli: Oma
Lanka: Schachenmayr nomotta Brazilia Glitter oranssi (35) ja vihreä (72)
Langankulutus: 293 g
Puikot: 4 mm
Koko: 37x110 cm
Muuta: Taakse ommeltu tueksi huopakangas. 

Päivänsirkku-ryijy
Tehty ajalla: 5.7.-6.12.2010
Malli: Oma
Lanka: Schachenmayr nomotta Brazilia Glitter keltainen (22), oranssi (35) ja vihreä (72)
Langankulutus: 597 g
Puikot: 4 mm
Koko: 74x110 cm
Muuta: Taakse ommeltu tueksi huopakangas. 

Hieman nuo vielä tuossa kupruttavat seinällä, mutta eivätköhän ne siitä ajan myötä asetu, kun saavat tottua seinällä roikkumiseen. Ilman taakse ommeltua tukikangasta roikkuisivat ihan muodottomana, mutta vahva huopa vähän auttaa, että pysyvät siinä muodossa ja koossa, johon olen ne ajatellutkin. Kaikkea ei oikein osannut ottaa huomioon siinä vaiheessa, kun näitä aloin tehdä, ja kun en tiedä, että kukaan olisi tätä ennen neulonut ryijyä ainakaan juuri tällä tavalla ja tästä langasta, niin kokeilun piikkiin menee monta asiaa. :) Mutta voin ainakin ylpeänä sanoa, että nämä ovat taatusti itse tehtyjä ja itse suunniteltuja, kun ei ole ollut valmista mallia missään! :)

Vielä pari kuvakulmaa kotoa, niin saadaan tämän vuoden sisustusbloggailukiintiö täyteen:



Tätä kuvaa ottaessani muistin jonkun tai useammankin tv:stä tutun sisustajan sanoneen, että kun ovi on avoinna, ovesta näkyvän tilan täytyy olla jotenkin sidoksissa toisen tilan kanssa. Kun värimaailma on ollut makkarissa tähän saakka ihan eri kuin muualla kodissa, niin nyt löytyy ainakin jokin muu yhdistävä tekijä. :) Isäntä tietysti tokaisi, että pitääkö meillä tästä lähtien olla aina makkarin ovi auki. ;) No ei todellakaan tarvitse - kun kuvat blogiin on otettu, niin ovi voidaan sulkea, ja elämä jatkuu normaalisti. ;)
Päivänpaisteista viikonlopun jatkoa! :) Lupaan tänä viikonloppuna blogata toisenkin kerran ja vieläpä iloisten uutisten merkeissä. :)

19 kommenttia:

  1. Tulipa niistä kivat, sopivat niin hyvin teidän huusholliin!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pysyvät taustakankaan kanssa kuosissa, näyttävät hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Todella kivat ja sopivat kyllä hienosti teille!!!

    VastaaPoista
  4. Onpas mukavan erilaisia kuin ennen nähdyt ryijyt!

    VastaaPoista
  5. Todella hienot ja sopivat teille hyvin:)

    VastaaPoista
  6. Ne antaakin kivasti väriä ja lämpöä kotiin. Hienot on.

    VastaaPoista
  7. Kauniit ryijyt suunnittelit ja teit! :) Ainakin meidän pölyallergikko sietää hyvin seinällä olevan villaisen ryijyn. Pöly lähtee siitä liikkeelle vain kun sitä liikutellaan ja tavallisestihan se saa roikkua aivan rauhassa seinällä. Hyvä imurointi ja tuuletus pari kertaa vuodessa on riittänyt.

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs niistä ryijyistä tuli kauniit!

    VastaaPoista
  9. No tulihan ne näytile !
    Kivan näköisiä kaikki :)

    VastaaPoista
  10. Niistäpä tulikin tosi hienot!

    VastaaPoista
  11. Todella kivat ja pirteät ryijyt! Tuovat kummasti kodikkuutta :)

    VastaaPoista
  12. Tosi ihanat seinävaatteet, ihan uskomattoman upeat käytössä!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)