On syksy niin ihmeellinen...

Varma syksyn merkki on joka vuosi se, että minä alan pursuta energiaa ja on pakko päästä purkamaan sitä ulos lenkkipolulle! :) Kesät menevät yleensä enemmän tai vähemmän sisällä nyhjätessä, kesäisin minua ei pienimmässäkään määrin houkuta ulkona hikoileminen, ja ulkoilenkin kesällä ainoastaan siirtyessäni paikasta A paikkaan B jalkaisin tai pyöräillen (= ainoat käytettävissäni olevat kulkuneuvot). Mutta syksyn tietää alkaneen siitä hetkestä, kun mieli vetää koko ajan ulos - tänä vuonna syksy alkoi elokuun 14. päivä. :) Eikä haittaa vaikka vähän sataisikin, itse asiassa sade on melkein viehättävämpää kuin poutasää. :)

Eilen kävimme porukalla löytämässä toisen geokätkömme, ja paluumatkalla kohtasin suorastaan henkeäsalpaavan näyn:

Eihän minulla tietenkään ollut eilen kameraa mukanani, mutta nappasin sen tänään taskuuni ja riensin ikuistamaan jotain, mikä vei minulta lähes jalat altani ja sai tipan silmään. :)

Voiko olla kauniimpaa puuta kuin pihlaja syysasussaan? :)

Ajatella, että pihlajanmarjoissakin on sävyeroja - ja eron huomaa myös maussa. Oranssimmat ovat paljon kirpeämpiä, punaisemmat makeampia. Kuopus söisi noita ihan paljaaltaan... ;)

Syksy kirvoittaa minussa esiin jonkin sortin luontokuvaajankin. Kesällä on minusta liian tylsää kuvattavaksi; syksyssä ja talvessa on paljon mielenkiintoisempia vivahteita. :) Kesällä vain pyöräilen vinhaa vauhtia maisemien ohi, syksyllä ja talvella saatan jopa pysähtyä niitä ihastelemaan. Nyt täytyi napata taas paljon kuvia talteen, näitä voi sitten katsella ensi kesänä, kun ikävöitsen syksyä...

Vaikka ei luonto ihan vielä ole kauneimmillaan, on liian vihreää... täytyy malttaa muutama viikko, että saamme taas väriloiston. :)

Sorsat olivat hävinneet lammesta jonnekin, eilen niitä parveili vielä useampi. Pyssymiehiä karkuunko? :( Tämä yksinäinen sorsa uiskenteli ruokaa etsien...

"Nappikukka" on minusta aina ensimmäinen syksyn merkki - loppukesästä nappikukan nähdessäni minussa herää toivo, että ehkä se syksy sieltä tulee tänäkin vuonna... :)

Toin hiukan syksyä sisäänkin, kun maasta löytyi pudonneita pihlajanoksia.

Rakastan syksyä! :) Ja tiedän, etten ole ainoa, sillä tuntemistani ihmisistä suurin osa on syksyn ystäviä. Mikähän tässä syksyssä meitä oikein kiehtoo? Itseäni siinä viehättää kaikki aina alkusyksystä ihan pimeimpään loppusyksyyn: väriloisto, matalalla paistava aurinko, sateet, tuulet, myrskyt, putoavat lehdet, märkien lehtien tuoksu, lehtikasat maassa, muuttolintujen lähtö, pimeät illat, hämärät päivät, koleus, villasukat jalassa, villapaitaan kietoutuminen, ensipakkaset, ensilumen odotus, kaamos... ja kaiken keskellä joka syksy uusien haasteiden kohtaaminen ja kaikesta uudesta haaveileminen ja suunnitteleminen. :) Ja se energiapläjäys tietysti. :)

Ihanaa syksyä ja tätä sunnuntaita kaikille! :)