Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Haaste: Kaunein virkkaus

Hilkka haastoi minut esittelemään kauneimman virkkaukseni.

On tosi vaikeaa valita, mikä olisi se kaikkein kaunein virkkaus, koska olen virkannut niin monenlaista ihan pienistä koriste-esineistä ja liinoista vaatteisiin. Esimerkiksi virkatut vaatteet eivät missään nimessä paini samassa sarjassa virkattujen pitsiliinojen kanssa; toinen on todennäköisesti virkattu paksulla koukulla villalangasta ja toinen ohuella koukulla puuvillaisesta virkkauslangasta. Kyllähän ne pienet ja sirot pitsivirkkaukset tietysti silmää miellyttävät enemmän, mutta toisaalta vähemmän pitsinen vaatekin voi olla kaunis omalla tavallaan.

Valitsepa siinä sitten se kaunein! :)

Päädyin kuitenkin toteamaan, että kaunein virkkaukseni on tässä:



Virkkasin tämän enkelin v. 2006 joululahjaksi ystävälleni. Paitsi että tämä on siro ja kaunis - korkeutta vain noin 10 cm - niin tämä on toistaiseksi ainoa virkkaustyöni, jonka olen tehnyt englanninkielisestä ohjeesta. Haastetta riitti sekä ohjeen tavaamisessa että pienessä näpertämisessä. Enkelin sisälle voi laittaa led-kynttilän, jos haluaa vähän tunnelmaa. :)

Tämäkin on muuten tärkätty. :) Eipä se muuten pystyssä pysyisikään. Tärkkäämällä saa kyllä virkkaustöistä vaikka mitä aikaiseksi. :)

Ohje enkeliin löytyy muuten täältä.

Haastan myös muutaman muun bloggaajan esittelemään oman kauneimman virkkauksensa. Haaste lähtee Matleenalle ja Seijasiskolle, jotka laittoivat alkuvuodesta koko Suomen virkkaamaan ja vähän neulomaankin. Sekä Virkkausringin toiselle emolle Marjalle, joka laittaa virkkausrinkiläisten koukkuihin aina vähän vauhtia. :) Muutkin saatte toki esitellä omia virkkauksianne! :)

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Kaunis työ, valo tuo enkelin erilailla esille.

    VastaaPoista
  2. Kaunis on! Minä kyllä aina ihailen niitä sun virkattuja puseroita ym. :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kyllä soma, valon kanssa varsinkin :)!

    VastaaPoista
  4. Ou ei :) Missähän se kaunein, oikeastaan rakkain, virkkaukseni onkaan jemmattuna. Pitänee etsiä...

    VastaaPoista
  5. Jassoo, että tämmöinen haaste! ;D Kiitos, kiitos, otan haasteesi vastaan! Pitääpä ruveta miettimään ja tutkailemaan, mikä se minun kaunein virkkuuni olisi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Mari haasteesta.Pitääpä miettiä-ehkä se on jokin virkaamistani sytomyssyistaä. Enkeli on kaunis!

    VastaaPoista
  7. Kaunis enkeli, etenkin valon kanssa.

    VastaaPoista
  8. Nätti enkeli! Kaikki sun käsityöt on niin onnistuneita ja kauniita. Tuossa on varmaan myös kaunis ajatuskin takana!

    VastaaPoista
  9. Olen samaa mieltä, enkeli on kaunis. Tallessa ja käytössä:)

    VastaaPoista
  10. Onpa kaunis enkeli.
    Ihastelin myös kauniin väristä kissaa.

    VastaaPoista
  11. Kaunis on enkeli ja valo siinä hieno idea.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)