Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Lomalle lompsis

Hiihtolomakin se sitten alkoi. Äkkiä on kyllä taas aika mennyt, kun nyt jo ollaan lukukauden puolivälissä (opiston lukukausi siis 16 viikkoa, josta nyt 8 takana), ja lomaviikkokin pääsi melkein yllättämään takavasemmalta. ;) Mitään erityisiä suunnitelmia minulla ei ole loman ajaksi, kunhan nyt saa pidettyä perheen ruuissa ja tehtyä vähän käsitöitä ruoka-aikojen välillä. :) Eiköhän noilla saa jo aikansa kulumaan, ja veikkaan että nämä päivät vilahtavat hyvin nopeastikin ja 15. päivä maanantai tulee nopeammin kuin ehdin edes kissaa sanoa. ;) Joskus muinoin mulla oli tapana kerryttää syys- ja talvilomille aina kaikenlaisia rästihommia, jostain syystä etenkin ompelujutut keskitin aina lomaviikoille, toisin sanoen kasasin pitkän aikaa hirveän määrän kankaita ja kaavoja odottamaan lomaa ja mukamas hyvää aikaa ommella. Mutta minä kun en ole oikein väleissä tuon ompelukoneen kanssa, niin lopputulos oli se, että hermot meni ja samalla monta lomapäivää hukkaan, eikä ehtinyt tehdä sitten niitä kaikkia muita kivoja asioita, mitä oli suunnitellut. Ja muutenkaan ei ikinä ehtinyt tehdä edes murto-osaa siitä, mitä oli kuvitellut ehtivänsä - sitä jotenkin kuvittelee sen loman pidemmäksi mitä se todellisuudessa onkaan. ;) Siksi olen sitten lakannut suunnittelemasta loma-aikoja, ollaan vaan kotona ja pyöritellään arkea siinä missä normaalistikin ja tehdään sitten muuten vaan kaikkea mukavaa mitä mieleen juolahtaa ihan täällä kotosalla. :)

Sen verran kuitenkin oli "pakko" tehdä tänään jotain ei-niin-kivaa, mihin tarvittiin sitä ompelukonettakin. Emme ole edelleen näemmä väleissä. ;)

 

Ihailen kyllä suunnattomasti niitä ompelun taitajia, joita monissa blogeissa näkee, jotka kehittelevät vaikka mitä upeaa korjatakseen lasten rikki menneitä vaatteita. Joko he loihtivat jotain upeita viritelmiä, millä saa paikattua reiän, tai sitten uusiokäyttävät taidokkaasti ne vaatteet, joista ei ole enää sellaisenaan käytettäväksi. Minulla ei mielikuvitus eikä varsinkaan kärsivällisyys riitä moiseen. ;) Näitäkin kuvassa näkyviä housuja on koitettu jo moneen kertaan kursia ompelukoneella kokoon, mutta todella huonolla menestyksellä. Toissapäivänä ostin sitten silitettävää paikkakangasta yhden pakkauksen, ja koitin sillä nyt paikkailla pahimpia reikiä. Kuten huomaatte, meillä tuppaa esikoisella housunpolvet kulumaan puhki, on tullut siinä ihan äitiinsä. ;) Jonkin verran piti noita housuja ensin kursia taas ompelukoneella kasaan, jotta paikkalapulla on jotain mihin se liima voi tarttua, ettei ole ihan pelkkä reikä vastassa. ;) Siinä meinasi jo palaa hermot sekä mulla että ompelukoneella. :D No, sitä paikkakangasta ei kovin paljon ollut, kun ottaa huomioon että paikattavia housuja oli kuudet, joten osaan housuista ei millään saanut "samaa paria" olevaa paikkalappua, vaan piti leikata ison reiän päälle iso paikkalappu ja pienen reiän päälle sitten vähän pienempi. Enkä kyllä muutenkaan kohdistanut noita paikkoja, että tulevatko just samalle korkeudelle tai keskelle polvea, vaan lätkäisin just siihen kohtaan, missä se reikä sattui kulloinkin olemaan. :) Sain kyllä kulutettua koko kankaan, eli just ja just riitti, kun oikein tarkka oli. Punainen on esikoisen lempiväri, joten siksi noissa kaikissa housuissa on punainen paikka, vaikkei se kyllä kovin hyvin sovikaan kaikkiin housuihin... Yhdet housut olivat sen verran jo risaiset, ettei niistä ollut enää edes paikattavaksi, mutta shortsit niistä vielä sai! :)

No, täytynee tässä kyllä todeta, että ruuanlaiton lisäksi hiihtolomalla olisi tarkoitus pestä vähän pyykkiäkin:

 

Kuvan käsi on sama, johon nämä lapaset on tarkoitettu... ;) Ennen kuin pääsen pyykille, olisi tarkoitus tehdä vielä toiset samanlaiset mutta keltaiset. Ja sitten loppulangoista patalappu tai kaksikin. Ja vasta sitten pääsee pyykkiä pyörittämään, joten ehkä joskus ensi viikon aikana on näistä sitten se valmis versio nähtävissä.

 

Jakun takakappele taisi valmistua torstaina. Eilen pistin ihan pari kerrosta alulle ensimmäistä etukappaletta, tänään en olekaan vielä ehtinyt käsitöitä tekemään, vaikka iltapäivä on jo pitkällä...

 

Mittasuhteita nähtävissä vähän tässäkin. ;) Sekä jakku että lapaset on tulossa samalle ihmiselle, vaikkei sitä kuvasta uskoisi. :D

Lapasista tulikin mieleen eräs keskustelu, jonka kävin torstai-iltana yhden oppilaani kanssa. Muistanette kun kerroin, miten kahdella oppilaallani oli tässä alkuvuodesta yllään äitinsä neulomat kauniit liivihameet. No, toisella näistä tytöistä oli torstaina tummanlilasta Puro Batikista neulottu huppari. Keskustelumme meni suunnilleen näin:

Minä: Sulla on uusi nätti neuletakki.
Tyttö: Joo, äiti sai sen just eilen valmiiksi.
Minä: Saanko mää vähän kokeilla miltä tää tuntuu, kun tää on sitä uutta lankaa... (hiplaan vähän huppua, tuntuu muuten tosi kivalta valmiina neuleena)
Tyttö: Se on ihan tavallista puuvillalankaa.
Minä: Tekeekö sun äiti paljon käsitöitä?
Tyttö: Joo, ihan koko ajan! Joka päivä aloittaa uuden, kun se saa edellisen valmiiksi!
Minä: Jaa, no se on sitten vähän niin kuin mää, mää teen kans koko ajan käsitöitä.
Tyttö: Nyt se tekee semmoisia jättilapasia.
Minä: Ai, onko ne semmoiset, että kun ne laittaa pesukoneeseen, niin ne kutistuu siellä pienemmiksi?
Tyttö: Joo on.
Minä: Tiiäkkö, mää teen kans just nyt semmoisia samanlaisia.

No siihen se keskustelu taisikin sitten päättyä. :) Hauska kyllä, miten noihin käsityöihmisiin aina törmää ties missä ja juttua taatusti syntyy. :) Töissä on yksi käsitöitä tekevä työkaverikin, joka itse asiassa tekee käsitöitä työajallaankin, kun hän on vähän niin kuin vahtimestarin hommissa, eli istuu eteisessä neulomassa - ajatelkaa, mikä ihannetyö! ;) Hänen kanssaan tulee aina ohimennessä juteltua, että mitä on työn alla, ja toissa viikolla kiikutin hänelle selkä vääränä Novitoja, että hän saa etsiä vauvanvaatteiden malleja. :)

Jaahas, jokohan sitä viimein saisi tälle päivälle otettua virkkuukoukun kauniiseen käteen ja tehtyä muutaman silmukan... :) Vilkasta viikonloppua kaikille ja hilpeää hiihtolomaa teille, kellä se on nyt meneillään! :)

14 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa hiihtolomaa teille!
    Huovutettavia lapasia on hauska tehdä ja näin pyykinpesustakin tulee huomattavasti mukavempaa :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on ihan samanlainen suhde mun ompelukoneen kanssa, aika viileää on ollut jo pitkään! Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista hiihtolomaa myös sinulle! Mun huopalapasista ei ihan noin isot tullu. Sopivat ne kuitenki oli. Vai vääristääkö lie kuva? :D

    VastaaPoista
  4. Meilläkin alkoi hiihtoloma:)
    Mukavia lomapäiviä sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa lomaa Sinulle. Nuo huovutettavat lapasesi näyttävät tosi isoilta ennen huovutusta. On se huovutus jännä juttu, kun koneesta sitten tulee ihan sopivat (ainakin useimmiten) ulos.

    VastaaPoista
  6. Minä olen tyytyväinen, että meillä on huomenna jo viimeinen lomapäivä. Alkaa tuo jälkikasvu kaipailla kavereitaan niin paljon :)

    Mutta hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Minä olen urakoinut viikolla ja vielä ensiviikollakin rippipojalle pikkutakkia ja suoria housuja mustasta kankaasta, eri laatua molemmat. Ei yhtään kyllä hotsita, mutta pakko mikä pakko, kun tuommoiselle haravalle (siskon sanonta veljestään)ei saa kaupasta valmista. Pitkä ja kaita (kuin naisen paita).
    On ne mahtavan isot nuo lapaset.

    VastaaPoista
  8. Miä korjasin kerran miehen työhaalareita ja siinä hermostu mies, enkä miä. Laitoin jonkun muumipaikan ja lopulta vielä tein prässit puntteihin :D

    VastaaPoista
  9. Oikein mukavaa lomaa Sinulle!
    Lomalla minäkin ja nuorimmainen. Ruokaa laittaessa taitaa tämä loma mennä ja neuloessa. Minullakin on listalla huovutetut lapaset, kun viime sunnuntaina löysin kaapin syövereistä neljä kerää Huopasta. Niiden olemassa olon olin tyystin unohtanut.

    VastaaPoista
  10. Meillä taitaa olla samanlainen viha-rakkaussuhde ompelukoneen kanssa...
    Nyt alkaa taas kutkuttaa nuo huovutetut lapaset - tein jotain kuus vuotta sitten yhdet ja peukut huopui umpeen:-( sen jälkeen en ole yritänytkään.
    Mukavaa lomaa sulle!

    VastaaPoista
  11. Hei! Koitin etsiä sitä tänään mainitsemaasi päivää, jolloin kerroit niistä tyttöjen hameista. Olit siihen kertomuksen yhteyteen linkittänyt yhden kuvan eräästä hameesta, jota siis nyt oon etsinyt. Kai mä sitten vaan olen sokea, koska olen nyt kahteen kertaan käynyt nuo sun kirjoitukset läpi, mutta en ole vaan löytänyt sitä tekstiä ja linkkiä :)

    VastaaPoista
  12. On sitten huovutuslapaset vähän kuin muotia, näemmä :D.

    VastaaPoista
  13. Mukavaa hiihtolomaa teille ja huomista naistenpäivää!!!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)